Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2002

33. MetsähallitusPDF-versio

Luvun perustelujen kohdan 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet viidettä kappaletta muutetaan siten, että Metsähallitus tekee luonnonsuojeluhankintoja ympäristöministeriön ohjauksessa siten, että luonnonsuojelualueiden hankkimiseen, Metsähallitukselle myynnistä ja hankinnoista syntyviin kuluihin ja maanvaihdon välirahaan käytetään yhteensä 15,1 milj. euroa.

Luvun perustelujen kohtaa 2. Peruspääoman korotus muutetaan siten, että Metsähallitukselle voidaan siirtää vuoden 2002 alusta puolustusministeriön hallinnassa olevaa valtion kiinteistövarallisuutta arvoltaan noin 52,7 milj. euroa. Edellä olevan johdosta Metsähallituksen peruspääomaa korotetaan 45 milj. eurolla, minkä jälkeen peruspääoman suuruus on 847,9 milj. euroa. Valtioneuvosto valtuutetaan päättämään tarkemmin siirrettävästä omaisuudesta.

Selvitysosa:Vuoden 2002 talousarvion tavoitteiden mukaan Metsähallitus tekee luonnonsuojelualueiden hankintoja siten, että niihin käytetään yhteensä 10,1 milj. euroa. Vuositavoite on liian alhainen, jotta Metsähallitukselle vuosille 1996—2004 annettu 1 090 milj. markan (183,323 milj. euron) kokonaistavoite saavutettaisiin. Tästä syystä Metsähallituksen mainittua tavoitetta esitetään nostettavaksi 15,1 miljoonaan euroon. Metsähallitus rahoittaa luonnonsuojelualueiden hankintaa tulorahoituksella, käyttöpääomalla, käyttöomaisuuden myynnillä ja käyttämällä hallinnassaan olevaa maa- ja vesiomaisuutta vaihtomaina.

Vuoden 2002 talousarvion tavoitteiden mukaan Metsähallitukselle voidaan siirtää vuoden 2002 alusta puolustusministeriön hallinnassa olevaa valtion kiinteistövarallisuutta arvoltaan noin 51 milj. euroa, minkä johdosta Metsähallituksen peruspääomaa korotetaan 44 milj. eurolla 846,9 milj. euroksi. Tässä lisätalousarviossa esitetään lisäksi, että Metsähallituksen käyttöomaisuudeksi siirretään puolustusministeriön hallinnassa ja puolustusministeriön käytössä olleita maa- ja vesialueita mukaan lukien niillä olevat rakennukset, rakennelmat, verkostot, myynti- ja polttopuuvarasto sekä irtain omaisuus arvoltaan yhteensä noin 1,66 milj. euroa. Liiketoiminnan käyttöön tulee tasearvoltaan noin 1,0 milj. euron ja luonnonsuojelukäyttöön noin 0,66 milj. euron omaisuusmassa. Omaisuudensiirrot merkitään Metsähallituksen taseeseen korottamalla peruspääomaa liiketoimintakäyttöön tulevan omaisuuden tasearvolla. Korotuksen jälkeen Metsähallituksen peruspääoman suuruus on 847,9 milj. euroa. Luonnonsuojelukäyttöön tuleva omaisuus luovutetaan Metsähallitukselle kokonaan muun oman pääoman ehdoin, eikä sille aseteta tuottovaatimusta.