Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2008

Talouden näkymät

Maailmantalouden kasvunäkymät ovat poikkeuksellisen epävarmat ja kasvuvauhdin hidastuminen jatkuu. Hidastumiseen on vaikuttanut mm. Yhdysvalloissa, Espanjassa, Irlannissa ja Isossa-Britanniassa kehittyneiden asuntohintakuplien puhkeamista seurannut kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden kriisiytyminen, lainamarkkinoiden kiristyminen ja korkojen nousu. Toisaalta elintarvikkeiden ja öljytuotteiden hintojen tuntuvat nousut ovat nopeuttaneet inflaatiota, leikanneet kotitalouksien ostovoimaa ja lisänneet yritysten kustannuksia. Nämä kansainväliset ilmiöt vaikuttavat Suomenkin reaalitalouteen kansainvälisen kysynnän, investointien supistumisen ja heikentyvien odotusten kautta.

Suomen talous on perustaltaan kuitenkin terve, joten talouskasvu yltänee kotimaisen kysynnän voimin vajaaseen kolmeen prosenttiin vielä tänä vuonna, vaikka vuoden toisen puoliskon kasvu jää jo vähäiseksi. Inflaatioksi ennakoidaan tänä vuonna neljä prosenttia, vaikka raaka-aineiden hintakehitys rauhoittui loppukesällä. Suomessa inflaatiota ovat nopeuttaneet pääosin samat tekijät kuin kansainvälisestikin eli elintarvikkeiden, öljytuotteiden ja muiden energiahintojen kallistuminen sekä korkojen nousu. Työllisten määrä lisääntynee tänä vuonna suhdanteiden heikentymisestä huolimatta noin neljälläkymmenellä tuhannella.