Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

50. Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Kansainvälinen teknologiapalkinto (Millennium-teknologiapalkinto) on joka toinen vuosi myönnettävä 1 milj. euron suuruinen palkinto, jonka tavoitteena on lisätä Suomen kuvaa korkeatasoisena teknologia- ja hyvinvointivaltiona.

Palkinto on tarkoitus antaa henkilölle, yhteisölle tai projektille tulevaisuuteen suuntautuvasta teknologiaan pohjautuvasta ja laajasti vaikuttavasta innovaatiosta, joka edistää elämisen laatua ja humaaneja yhteiskunnallisia arvoja. Palkintohankkeen toteuttajana on Tekniikan Akatemia -säätiö.


2018 talousarvio 1 000 000
2016 tilinpäätös 1 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.