Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

01. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 941 231 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja Puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta Puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) enintään 2 600 000 euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen Puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen

3) enintään 155 000 euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen

4) Puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin

5) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin

6) kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen tukemiseen liittyvien menojen maksamiseen

7) Puolustusvoimien tarpeita vastaavaan museotoimintaan liittyvien menojen maksamiseen

8) vapaaehtoisen asepalveluksen kutsuntaterveystarkastuksista aiheutuviin menoihin.

Valtuus

1) Vuonna 2018 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2018—2022 enintään 166 441 000 euroa (Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuus).

2) Vuonna 2018 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

3) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Uusiin tilausvaltuuksiin sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään Puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat sekä niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

Selvitysosa:Momentin bruttomenojen 1 973,3 milj. euroa arvioidaan jakautuvan seuraavasti: palkkausmenot 769,9 milj. euroa, materiaalisen valmiuden menot (pl. palkat) 452,5 milj. euroa, kiinteistömenot 263,0 milj. euroa, asevelvollisten koulutuksen ja ylläpitohuollon menot (pl. palkat) 160,3 milj. euroa sekä muut toimintamenot 327,6 milj. euroa.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2018 2019 2020 2021 2022— Yhteensä vuodesta 2018 lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Peruslentokoulutus VN-kalustolla -tilausvaltuus 2 424         2 424
KASI-järjestelmän ylläpito -tilausvaltuus 3 000 3 000 3 000     9 000
Vuoden 2015 toimintamenojen tilausvaltuus 10 207         10 207
Kunnossapidon kumppanuus (Millog) -tilausvaltuus 95 559 95 131 93 897     284 587
Alkeis- ja peruslentokoulutuksen koulutusjärjestelmän hankinta -tilausvaltuus 15 000         15 000
Vuoden 2016 toimintamenojen tilausvaltuus 41 892 8 986 6 380 5 600   62 858
Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuus 111 341 36 945 26 330 8 754   183 370
Alkeis- ja peruslentokoulutuksen koulutusjärjestelmän palveluhankinta -tilausvaltuus 2 157 4 581 4 581     11 319
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 281 580 148 643 134 188 14 354   578 765
             
Uudet tilausvaltuudet            
Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuus 14 588 115 401 27 452 4 500 4 500 166 441
Uudet tilausvaltuudet yhteensä 14 588 115 401 27 452 4 500 4 500 166 441
             
Valtuudet yhteensä 296 168 264 044 161 640 18 854 4 500 745 206

Momentilta palkattavan henkilöstön määrä vähenee 48 henkilötyövuotta vuoteen 2017 verrattuna. Vähennys aiheutuu pääosin henkilöstösuunnittelun perusteena käytetystä edellisvuotta alhaisemmasta tehtävien täyttöasteesta.

Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuudella kehitetään logistiikkajärjestelmän joukkojen suorituskykyä ja tuetaan aselajijoukkojen huoltoa sekä hankitaan varaosia ja materiaalin kunnossapitopalveluja.

Uusi tilausvaltuus kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 1 888 800 1 949 453 1 973 293
Bruttotulot 29 331 35 122 32 062
Nettomenot 1 859 469 1 914 331 1 941 231
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 109 483    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 149 724    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 1 820 2 113 1 960
— muut tuotot 16 477 17 085 16 501
Tuotot yhteensä 18 297 19 198 18 461
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 16 836 16 461 16 527
— osuus yhteiskustannuksista 1 208 1 821 1 009
Kustannukset yhteensä 18 044 18 282 17 536
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 253 916 925
Kustannusvastaavuus, % 101 105 105
       
Hintatuki 175 155 155
       
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen 428 1 071 1 080

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aiemmista päätöksistä aiheutuva siirto momentille 27.10.18 -13 585
Ennakollinen kustannustasotarkistus (2018) 16 792
Puolustusvoimien ruokahuolto (HO 2015) -3 000
Sopimussotilaiden palkkaaminen 2 000
Sopimussotilaiden palkkaaminen (v. 2017 myönnetyn kertaluonteisen lisäyksen poistuminen) -296
Toteutunut kustannustasotarkistus (2016) -11 992
Turvallisuusympäristön muutoksen edellyttämä valmiuden parantaminen 50 000
TUVE-menojen taso -1 000
TUVE-menot (siirto momentilta 27.01.01) 400
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -908
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -363
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -36
Palkkaliukumasäästö -3 120
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -394
Toimintamenosäästö (HO 2015) -5 540
Työajan pidentäminen (Kiky) -696
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -1 258
Vuokrien indeksikorotus 545
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -649
Yhteensä 26 900

2018 talousarvio 1 941 231 000
2017 I lisätalousarvio -10 270 000
2017 talousarvio 1 914 331 000
2016 tilinpäätös 1 899 710 000

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 176/2017 vp (16.11.2017)

Määrärahaa saa käyttää myös:

2) enintään 1 600 000 euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen Puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen.

Selvitysosa:Päätösosan kappaleen kohta 2) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 2).

Asuntosubventiomäärärahan vähentäminen 1 000 000 eurolla talousarvioesityksen 2 600 000 euroon nähden aiheutuu määrärahatarpeen tarkentumisesta.


2018 talousarvio 1 941 231 000
2017 III lisätalousarvio -472 000
2017 I lisätalousarvio -10 270 000
2017 talousarvio 1 914 331 000
2016 tilinpäätös 1 899 710 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 22/2017 vp (11.12.2017)

Sotilaalliseen maanpuolustukseen esitetään noin 2,426 mrd. euroa, josta 1,941 mrd. euroa kohdistetaan puolustusvoimien toimintamenoihin.

Valiokunta pitää perusteltuna, että esitys sisältää 50 milj. euron lisäyksen turvallisuusympäristön muutoksen edellyttämään valmiuden parantamiseen puolustusselonteon (VNS 3/2017 vp) mukaisesti. Määrärahalla pystytään mm. nostamaan sotamateriaalin käyttövalmiutta ja parantamaan nopean toiminnan valmiutta. Myönteistä on myös, että toimintamenoihin sisältyy 2 milj. euron lisämääräraha sopimussotilaiden palkkaamiseen. Sopimussotilasjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa riittävä kouluttajamäärä varusmieskoulutusta antavissa joukoissa.

Valiokunta toteaa, että merkittävä osa uskottavaa puolustuspolitiikkaa on myös riittävä reservin kouluttaminen. Määrärahalla pystytään toteuttamaan 18 000 reserviläisen kertausharjoitukset, kuten tavoitteeksi on asetettu.

Puolustusvoimien tutkimus- ja kehittämistoimintaan on tarkoitus käyttää 46 milj. euroa vuonna 2018, mikä on 1,9 prosenttia sotilaallisen maanpuolustuksen menoista ja 1,6 prosenttia puolustusbudjetista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan rahoituksella kyetään säilyttämään organisaation innovaatio- ja ennakointikyky, suorituskykyjen kehittämisen tuki, kansainvälisen tutkimusyhteistyön edellytykset sekä puolustukselle tärkeän kriittisen osaamisen volyymi.

Valiokunta pitää perusteltuna, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan kokonaisrahoitusta nostetaan asetetun tavoitteen mukaisesti siten, että se saavuttaa 2 prosentin tason sotilaallisen maanpuolustuksen menoista vuonna 2021. Valiokunta pitää tarpeellisena harkita jopa oman tilausvaltuuden asettamista tutkimus- ja kehittämistoiminnalle ja toteaa, että tutkimus- ja kehittämistoiminta on keskeinen osa puolustusvoimien riskien hallintaa.

Valiokunta korostaa lisäksi momentilta maksettavien kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen edistämiseen liittyvien menojen tärkeää merkitystä. Kotimainen teollisuus on keskeinen osa huoltovarmuuttamme. Kotimainen kysyntä ei kuitenkaan yksin riitä ylläpitämään riittävää tilauskantaa. Viennin avulla voidaan turvata yritysten tasainen tilauskanta ja toiminnan jatkuvuus.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 941 231 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja Puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta Puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) enintään 1 600 000 euroa palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen Puolustusvoimien toiminnallisiin tarpeisiin perustuen tai puolustusministeriön määräämäksi siirtymäajaksi puolustushallinnon rakennemuutoksen henkilöstöjärjestelyihin liittyvistä syistä tai muihin puolustushallinnon vastaaviin tarpeisiin perustuen

3) enintään 155 000 euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle, partiolaistoimintaan sekä merkittäville urheilu- ja muille vastaaville tapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen

4) Puolustusvoimien toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja monikansallisten yhteishankintajärjestelyjen kuluosuuksiin

5) Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin

6) kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytysten ja kansainvälistymisen tukemiseen liittyvien menojen maksamiseen

7) Puolustusvoimien tarpeita vastaavaan museotoimintaan liittyvien menojen maksamiseen

8) vapaaehtoisen asepalveluksen kutsuntaterveystarkastuksista aiheutuviin menoihin.

Valtuus

1) Vuonna 2018 saa tehdä Puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtion talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2018—2022 enintään 166 441 000 euroa (Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuus).

2) Vuonna 2018 saa tehdä sopimuksia aiemmin hyväksyttyjen tilausvaltuuksien käyttämättä olevaa määrää vastaavasti kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

3) Aiemmin hyväksytyistä tilausvaltuuksista saa aiheutua valtiolle menoja valtuuksissa olevista vuosittaisista enimmäismääristä poiketen, mutta pysyen kuitenkin kunkin valtuuden kokonaismäärän puitteissa.

Uusiin tilausvaltuuksiin sisältyvien tavaroiden ja palvelujen hintojen tarkistuksista aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään Puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat sekä niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet tai alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

 

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentilta vähennetään 3 527 000 euroa.

Vuoden 2017 talousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 1 560 000 euroa.

Valtuus

Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärää vähennetään 31 290 000 eurolla 165 860 000 euroon tilausvaltuuden maksatusaikaa muuttamatta.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 9 160 000 euroa vuoden 2017 toteutuneen indeksikehityksen mukaista kustannustasotarkistusta, 1 072 000 euroa vuoden 2017 valuuttakurssien muutoksista ja 7 080 000 euroa siirrosta momentille 27.10.18 sekä lisäyksenä 8 825 000 euroa palkkausten tarkistuksista, 3 400 000 euroa sotilastiedustelulaista aiheutuvista menoista ja 1 560 000 euroa määrärahan uudelleenbudjetoinnista.

Vuoden 2014 alusta on siirrytty järjestelmään, jossa vuosittain kevään lisätalousarvioesityksen yhteydessä selvitetään valuuttakurssimuutosten nettomääräinen vaikutus edellisen vuoden määrärahatarpeeseen. Vaikutusta vastaava tarkistus ehdotetaan lisätalousarvioesityksissä ao. momenttien määrärahoihin lisäyksenä tai vähennyksenä.

Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärää voidaan pienentää, koska tilausvaltuuteen sisältynyt ajoneuvohankinta siirretään momentille 27.10.18.

Uudelleenbudjetointia vastaava määräraha peruutetaan, koska toimitukset ovat viivästyneet tai rahaa on vapautunut tilausvaltuussidonnoista, jolloin se voidaan käyttää muihin vastaaviin hankintoihin.

Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa.

Päätösosaan tehtyjen muutosten johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavanlaiseksi:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2018 2019 2020 2021 2022— Yhteensä vuodesta 2018 lähtien
             
Vanhat tilausvaltuudet            
Peruslentokoulutus VN-kalustolla -tilausvaltuus 2 424         2 424
KASI-järjestelmän ylläpito -tilausvaltuus 3 000 3 000 3 000     9 000
Vuoden 2015 toimintamenojen tilausvaltuus 10 207         10 207
Kunnossapidon kumppanuus (Millog) -tilausvaltuus 95 559 95 131 93 897     284 587
Alkeis- ja peruslentokoulutuksen koulutusjärjestelmän hankinta -tilausvaltuus 15 000         15 000
Vuoden 2016 toimintamenojen tilausvaltuus 41 892 8 986 6 380 5 600   62 858
Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuus 104 951 25 045 13 330 8 754   152 080
Alkeis- ja peruslentokoulutuksen koulutusjärjestelmän palveluhankinta -tilausvaltuus 2 157 4 581 4 581     11 319
Vanhat tilausvaltuudet yhteensä 275 190 136 743 121 188 14 354   547 475
             
Uudet tilausvaltuudet            
Vuoden 2018 toimintamenojen tilausvaltuus 14 588 115 401 27 452 4 500 4 500 166 441
Uudet tilausvaltuudet yhteensä 14 588 115 401 27 452 4 500 4 500 166 441
             
Valtuudet yhteensä 289 778 252 144 148 640 18 854 4 500 713 916

2018 I lisätalousarvio -3 527 000
2018 talousarvio 1 941 231 000
2017 tilinpäätös 1 903 589 000
2016 tilinpäätös 1 899 710 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentilta vähennetään 3 527 000 euroa.

Vuoden 2017 talousarviossa myönnetystä kaksivuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 1 560 000 euroa.

Valtuus

Vuoden 2017 toimintamenojen tilausvaltuuden enimmäismäärää vähennetään 31 290 000 eurolla 165 860 000 euroon tilausvaltuuden maksatusaikaa muuttamatta.

 

II lisätalousarvioesitys HE 215/2018 vp (25.10.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 1 420 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 1 020 000 euroa aiheutuu Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien tapaamiseen liittyvistä Puolustusvoimien virka-apukuluista ja 400 000 euroa metsäpalojen sammutukseen liittyvistä NH90-helikopterien lentotunneista.


2018 II lisätalousarvio 1 420 000
2018 I lisätalousarvio -3 527 000
2018 talousarvio 1 941 231 000
2017 tilinpäätös 1 903 589 000
2016 tilinpäätös 1 899 710 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2018 vp (23.11.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 1 420 000 euroa.