Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       02. Valvonta
       20. Työttömyysturva
       30. Sairausvakuutus
       40. Eläkkeet

Talousarvioesitys 2020

40. EläkkeetPDF-versio

Selvitysosa:Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan rahoittamiseen sekä vammaisetuuksien rahoittamisesta.

Eläketurva muodostuu työeläkkeestä sekä sitä täydentävästä kansaneläkkeestä. Työeläkkeen tehtävänä on turvata kohtuullinen toimeentulo ja kansaneläkkeen tehtävänä on turvata vähimmäistoimeentulo vanhuuden, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja perheenhuoltajan kuoleman varalta. Eläkkeensaajia oli 31.12.2018 yhteensä 1 600 225, joista vanhuuseläkkeellä 1 365 039, perhe-eläkkeellä 267 409, työkyvyttömyyseläkkeellä 201 216, osa-aikaeläkkeellä 3 367 sekä muilla eläkkeillä 10 670. Henkilön on mahdollista saada samanaikaisesti usean lajin mukaista eläkettä.

Vuosina 2016—2018 maksetut eläkkeet (milj. euroa)

  2016 2017 2018
       
Yksityinen sektori 16 442 17 086 17 619
Kunnalliset eläkkeet 4 764 5 011 5 228
Valtion eläkkeet 4 479 4 574 4 645
Muut julkiset yhteensä 350 362 373
Työeläkkeet yhteensä 26 035 27 033 27 865
Solita-eläkkeet 505 472 460
Kelan eläkkeet 2 470 2 391 2 357
Lakisääteiset eläkkeet yhteensä 29 010 29 896 30 682
       
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk 1 436 1 464 1 680

Työeläkkeet rahoitetaan työnantajien ja vakuutettujen vakuutusmaksuilla. Työeläkkeet ovat talousarvion ulkopuolella lukuun ottamatta valtion eläkkeitä, joiden rahoitus kuuluu valtiovarainministeriön pääluokkaan. Valtio osallistuu merimieseläkkeiden, yrittäjäeläkkeiden ja maatalousyrittäjäeläkkeiden rahoitukseen. Kansaneläkkeet, yleiset perhe-eläkkeet, takuueläkkeet ja lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvä eläke rahoitetaan kokonaan valtion varoista.

Toiminnan laajuus 2018—2020

Eläkkeen saajia 2018
toteutunut
2019
arvio
2020
arvio
       
Merimieseläkkeen saajia 8 212 8 212 8 212
Maatalousyrittäjäeläkkeen saajia 146 052 139 563 133 144
Yrittäjäeläkkeen saajia 254 258 261 067 264 479
Tapaturmavakuutustapahtumia, maatalousyrittäjät 4 533 4 407 4 264
Sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan päivärahatapauksia, maatalousyrittäjät ja apurahansaajat 9 648 9 385 9 075
Lapseneläkkeen saajia 15 671 15 400 15 000
Leskeneläkkeen saajia 4 849 4 800 4 800
Kansaneläkkeen saajia 596 986 591 100 605 900
Takuueläkkeen saajia 103 122 104 900 116 100

Toiminnan laajuus 2018—2020

Vakuutettujen lukumäärä 2018
toteutunut
2019
arvio
2020
arvio
       
MEL-vakuutettuja 8 477 8 546 8 546
MYEL-vakuutettuja 56 749 54 216 51 902
YEL-vakuutettuja 235 200 235 400 235 600
MYEL-vakuutettuja apurahansaajia 3 126 3 126 3 126
Tapaturmavakuutettuja maatalousyrittäjiä 79 809 76 628 74 624

Toiminnan laajuus 2018—2020

Keskimääräisiä eläkkeitä 2018
toteutunut
2019
arvio
2020
arvio
       
Keskimääräinen merimieseläke (€/kk) 1 460 1 490 1 520
Keskimääräinen maatalousyrittäjäeläke (€/kk) 493 526 526
Keskimääräinen yrittäjäeläke (€/kk) 473 480 480
Keskimääräinen tapaturmaeläke (€/kk), maatalousyrittäjät 668 692 716
Keskimääräinen leskeneläke (€/kk) 167 165 165
Keskimääräinen kansaneläke (€/kk) 288 287 303
Keskimääräinen takuueläke (€/kk) 171 178 204

Toiminnan laajuus 2018—2020, eläkkeen saajan asumistuki ja vammaisetuudet

  2018
toteutunut
2019
arvio
2020
arvio
       
Eläkkeensaajan asumistuki, saajat 209 617 214 500 219 500
Eläkettä saavan hoitotuki, saajat 217 503 218 600 220 900
Vammaistuki, saajat 49 882 51 800 52 800

Yksityisen työnantajan työsuhteessa olevat merimiehet on vakuutettu merimiesten eläkelain (MEL) mukaisesti. Itsenäisten liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä osan yrityksen omistajista on vakuutettava ansiotoimintansa yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisesti ja maanviljelijöiden, kalastajien, apurahansaajien ja poronhoitajien maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) mukaisesti.

Työtapaturmasta ja ammattitaudista suoritetaan korvauksia tapaturmavakuutuslainsäädännön mukaisesti työntekijöille ja maatalousyrittäjille. Korvauksia maksetaan muun muassa sairaanhoidosta ja ansionmenetyksestä. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaki koskee niitä henkilöitä, joille MYEL-vakuutus on pakollinen. Tapaturmavakuutus rahoitetaan työnantajien tapaturmavakuutusmaksuin, mutta valtio osallistuu maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoitukseen.

Omaeläkkeen lisäksi eläkettä voidaan maksaa perheenhuoltajan kuoltua. Yleisen perhe-eläkkeen tavoitteena on turvata vähimmäistoimeentulo perheenhuoltajan kuoltua. Perhe-eläkettä maksetaan leskelle ja alaikäiselle lapselle. Leskeneläkettä sovitetaan yhteen laskennallisen omaeläkkeen kanssa.

Kansaneläkkeen tavoitteena on turvata vähimmäistoimeentulo niille eläkkeensaajille, jotka eivät saa muuta eläkettä tai joiden muu eläketurva on vähäinen. Kansaneläkkeen määrä pienenee työeläketulojen kasvaessa eikä kansaneläkettä jää maksettavaksi työeläkkeiden ylitettyä tietyn määrän. Eläkkeeseen voi kuulua myös eläkettä saavan hoitotuki, asumistuki ja lapsikorotus. Kansaneläkejärjestelmästä maksetaan myös työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea ja yksilöllistä varhaiseläkettä, jos henkilö ei saa muuta eläkettä tai eläke on pieni.

Valtio rahoittaa vammaisetuudet kokonaisuudessaan. Vammaisetuuksien tarkoituksena on tukea vammaisten ja pitkäaikaisesti sairaiden henkilöiden itsenäistä selviytymistä ja elämänlaatua. Vammaisetuuksia ovat eläkettä saavan hoitotuki, alle 16-vuotiaan vammaistuki ja 16 vuotta täyttäneen vammaistuki.

50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 60 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää merimieseläkelain (1290/2006) 152 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Valtion osuus merimieseläkemenoista on 31 %.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos -2 571
Yhteensä -2 571

2020 talousarvio 60 700 000
2019 talousarvio 63 271 000
2018 tilinpäätös 58 700 010

51. Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 734 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 135 §:n ja 135 a §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen

2) sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain (1317/1990) 41 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Valtio korvaa maatalousyrittäjien eläkkeiden aiheuttamat kustannukset siltä osin kuin vakuutusmaksut ja sijoitusten tuotto eivät niihin riitä, ryhmähenkivakuutuksen korvausmenoista valtion osuus on kuitenkin 1/3. Valtion osuuden etuus- ja hoitokulumenoista arvioidaan vuonna 2020 olevan 82 %.

MYEL-maksujen viivästyskoron tilapäistä alentamista on jatkettu vuoden 2020 loppuun.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hoitokulujen laskentaperusteen muutos 5 000
Maatalousyrittäjien työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen rahoitusosuuksien tarkistaminen -700
Tarvearvion muutos 15 000
Yhteensä 19 300

2020 talousarvio 734 700 000
2019 talousarvio 715 400 000
2018 tilinpäätös 679 000 000

52. Valtion osuus yrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 326 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yrittäjän eläkelain (1272/2006) 140 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Valtio korvaa yrittäjäeläkkeiden aiheuttamat kustannukset siltä osin kuin vakuutusmaksurahasto ei niihin riitä.

Yrittäjien maksuprosentin on vuonna 2020 oletettu olevan 24,1 % alle 53-vuotiaiden osalta ja 25,6 % 53-vuotiaiden ja sitä vanhempien osalta, jolloin vakuutusmaksutulo olisi 1 108 800 000 euroa. Kokonaiseläkemenoksi arvioidaan 1 355 000 800 euroa. Valtion osuuteen vaikuttavat lisäksi YEL 10 §:n 2 momentissa tarkoitetut avoimet maksut, joiden määräksi on arvioitu 84 300 000 euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 34 100
Yhteensä 34 100

2020 talousarvio 326 200 000
2019 II lisätalousarvio 200 000
2019 talousarvio 292 100 000
2018 tilinpäätös 252 951 272

53. Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 12 571 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain (644/2003) 8 §:n mukaiseen valtion korvaukseen.

Selvitysosa:Alle kolmevuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta myönnetyn eläkkeen aiheuttamat kustannukset korvataan kokonaan valtion varoista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 1 071
Yhteensä 1 071

2020 talousarvio 12 571 000
2019 talousarvio 11 500 000
2018 tilinpäätös 7 445 124

54. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 14 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain (873/2015) 148 §:n ja 150 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen

2) sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/1991) 10 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Valtion välitön osuus kokonaiskustannuksista on 29,5 % ja maatalousyrittäjien osuus on 33,5 %. Perusturvaosuus rahoitetaan Kansaneläkelaitoksen ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen kautta. Kansaneläkelaitoksen osuus kokonaiskustannuksista on 27,6 % ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen 9,4 %.

Sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille aiheutuvat kustannukset maksetaan kokonaan valtion varoista. Momentilta maksetaan myös apurahansaajille maksettavat tapaturmavakuutuksen mukaiset korvaukset ja sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta aiheutuvat kustannukset.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen rahoitusosuuksien tarkistamisesta. Esitys vaikuttaa myös momenteille 33.30.60, 33.40.51 ja 33.40.60.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maatalousyrittäjien työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen rahoitusosuuksien tarkistaminen 500
Tarvearvion muutos -700
Yhteensä -200

2020 talousarvio 14 300 000
2019 talousarvio 14 500 000
2018 tilinpäätös 13 682 771

60. Valtion osuus kansaneläkelaista ja eräistä muista laeista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 827 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kansaneläkelain (568/2007) 101—103 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen

2) vammaisetuuksista annetun lain (570/2007) 53 §:n mukaisten etuuksien maksamiseen

3) eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain (571/2007) 57 §:n mukaisten etuuksien maksamiseen

4) maatalousyrittäjän työtapaturma- ja ammattitautilain (873/2015) 150 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen

5) takuueläkelain (703/2010) 36 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen

6) eläketukilain (1531/2016) mukaisten etuuksien maksamiseen

7) maahanmuuttajien erityistuesta annetun lain (1192/2002) mukaisten etuuksien maksatuksen oikaisuun.

Selvitysosa:Valtio rahoittaa kansaneläkkeet, takuueläkkeet, perhe-eläkkeet, eläketuet, eläkkeensaajan asumistuet ja vammaisetuudet kokonaisuudessaan. Lisäksi valtio turvaa kansaneläkerahaston rahoitusomaisuuden vähimmäismäärän sekä maksuvalmiuden.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen pienten eläkkeiden korottamisesta.

Kun hallituksen esitykset on otettu huomioon kansaneläkevakuutuksen valtion osuudet, muut menot ja tulot vuonna 2020 ovat arviolta seuraavat (milj. euroa)

   
Menot  
Kansaneläkemenot 2 284
Takuueläke 261
Vammaisetuudet 574
Eläkkeensaajan asumistuki 666
Eläketuki 43
Yhteensä 3 828
   
Tulot  
Omaisuuden tuotot 1
Valtion osuudet etuuksista 3 827
Rahoitusomaisuuden vähimmäismäärän turvaaminen (valtio) 0
Yhteensä 3 828

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Maatalousyrittäjien työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen rahoitusosuuksien tarkistaminen -1 500
Pienten eläkkeiden korottaminen (HO 2019) 230 000
Pitkäaikaistyöttömien eläketuki 24 100
Tarvearvion muutos 11 180
Tasomuutos (2019 I LTA) 20
Yhteensä 263 800

2020 talousarvio 3 827 200 000
2019 I lisätalousarvio 20 000
2019 talousarvio 3 563 400 000
2018 tilinpäätös 3 523 554 490