Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ulkoasiainhallinto
         10. Kriisinhallinta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

66. Varsinainen kehitysyhteistyö (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 546 266 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) käyttösuunnitelmassa yksilöidyistä käyttötarkoituksista aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kehitysyhteistyöhallintoon liittyvien valtion kulutusmenojen, ei kuitenkaan palkkausmenojen, maksamiseen

3) humanitaariseen apuun, johon tarkoitettuja määrärahoja voidaan käyttää muiden kuin kehitysmaiden avustamiseen vain poikkeuksellisen laajan humanitaarisen kriisin niin edellyttäessä kyseisen maan avunpyyntöön pohjautuen ja vain mikäli valtioneuvosto niin päättää

4) Finnfundin toteuttamaan erityisriskirahoituksen tappioiden korvaamiseen

5) ministeriön ja Euroopan komission yhteistoimintahankkeen menojen maksamiseen

6) Tekesin hallinnoimaan BEAM-kehitysinnovaatio-ohjelmaan Suomessa toimiville yrityksille ja muille yhteisöille valtioneuvoston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta koskevan asetuksen (1444/2014) ja Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EY 1407/2013) mukaisesti. Määrärahaa saa osana BEAM-kehitysinnovaatio-ohjelmaa käyttää myös Suomessa toimivien julkista tutkimusta tai tiedon levittämistä harjoittavien valtion tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja vastaavien tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaatioiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin

7) kansainvälisissä järjestöissä, rahoituslaitoksissa tai näitä vastaavissa organisaatioissa toimivien asiantuntijoiden rahoittamiseen.

Momentin määrärahoista veloitetaan valtion virastojen ja laitosten osallistumisesta kehitysyhteistyöhön annetussa laissa (382/1989) tarkoitetuista kehitysyhteistyötehtävistä virastolle tai laitokselle aiheutuvat kustannukset.

Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.

Momentin määrärahaa saa käyttää myös ennakoiden maksamiseen, jos se on hankkeen toteuttamisen kannalta välttämätöntä.

Momentin määräraha budjetoidaan maksupäätösperusteisena.

Momentilta maksettaviin kulutus- ja investointimenoihin liittyvät arvonlisäveromenot maksetaan hallinnonalan arvonlisäveromomentilta 24.01.29.

Käyttösuunnitelma (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 168 758 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 133 225 000
3. Euroopan kehitysrahasto 56 517 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 33 025 000
5. Humanitaarinen apu 70 500 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 4 160 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 1 850 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 65 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 13 231 000
Yhteensä 546 266 000

1) Sisältää ministeriön ja Euroopan komission yhteishankkeen menoja 2 000 000 euroa.

Valtuus

Vuoden 2018 aikana saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 411 475 000 euroa.

Myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakautuminen (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 38 950 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 137 290 000
3. Euroopan kehitysrahasto -
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 12 000 000
5. Humanitaarinen apu 27 000 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 6 235 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus -
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 172 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 18 000 000
Yhteensä 411 475 000

Selvitysosa:

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2018 2019 2020 2021 2022— Yhteensä
vuodesta 2018
lähtien
             
Kehitysyhteistyövaltuus            
Ennen vuotta 2018 tehdyt sitoumukset 395 389 333 642 302 837 197 053 627 373 1 856 294
Vuoden 2018 sitoumukset - 126 913 136 768 124 378 23 416 411 475
Menot yhteensä 395 389 460 555 439 605 321 431 650 789 2 267 769

Momentilta rahoitettavat erät tilastoidaan ja raportoidaan kokonaisuudessaan Suomen julkisena kehitysapuna (Official Development Assistance, ODA) taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestölle (OECD).

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 168 758 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä 38 950 000 euroa.

Merkittävä osa määrärahoista käytetään Suomen maksuosuuksiin Maailmanpankin ja alueellisten kehitysrahoituslaitosten lisärahoituksissa. Toinen kanava ovat yleisavustukset YK:lle. Käyttösuunnitelmakohdalta voidaan rahoittaa myös mainittujen toimijoiden kanssa tehtävää maailmanlaajuista teemakohtaista kehitysyhteistyötä sekä niiden jäsenmaksuja ja kumppanuusohjelmia.

Käyttösuunnitelmakohdalta rahoitetaan mm. Maailmanpankkiryhmää, YK:n väestörahastoa (UNFPA), Afrikan kehityspankkiryhmää, YK:n lastenrahastoa (UNICEF) ja YK:n tasa-arvojärjestöä (UN Women).

Suomen kehitysyhteistyö tärkeimpien monenkeskisten toimijoiden kanssa perustuu vaikuttamissuunnitelmiin, joita on laadittu kehitysyhteistyön tulosohjauksen puitteiksi. Tärkeimmillä Suomen tukemilla monenkeskisillä toimijoilla on käytössään tulosperustainen toimintamalli.

2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 133 225 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä 137 290 000 euroa.

Määrärahojen kohdentamisen perustana ovat maaohjelmat, jotka määrittävät yhteistyötä kumppanien kanssa. Suomi tekee kahdenvälistä yhteistyötä seuraavien kumppanimaiden kanssa: Tansania, Mosambik, Sambia, Etiopia, Kenia, Somalia, Afganistan, Nepal ja Myanmar. Suomi tukee myös seuraavia maita ja alueita: Lähi-itä (ml. Irak, Syyria ja lähialueet), Palestiinalaisalue, Pohjois-Afrikka, Eritrea, Ukraina, Keski-Aasia ja Vietnam (vuonna 2018 päättyvä ohjelma). Käyttösuunnitelmakohdalta rahoitetaan kumppanimaiden sektoriohjelmien yhteisrahastoja, sektoribudjettitukea kumppanimaiden hallituksille, kehitysrahoituslaitosten ja YK-toimijoiden kanssa tehtävää maakohtaista tai alueellista temaattista kehitysyhteistyötä sekä valtionavustuksia suomalaisille tai kansainvälisille kansalaisjärjestöille, yrityksille, tutkimuslaitoksille, yliopistoille ja säätiöille.

Määrärahoja käytetään myös edustustoissa paikallisen yhteistyön hankkeisiin.

Yhteistyön tuloksia arvioidaan hankearviointien ja maaohjelmamekanismin kautta.

3. Euroopan kehitysrahasto

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 56 517 000 euroa.

Euroopan kehitysrahastosta (EKR) rahoitetaan Cotonoun sopimukseen perustuvaa EU:n sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden (AKT-maat) välistä kehitysyhteistyötä. Tuki kohdennetaan Eurooppalaisen kehityspoliittisen konsensuksen ja Cotonou-kumppanuussopimuksen linjausten mukaisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen neljännessä osassa tarkoitettujen merentakaisten maiden ja alueiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Osaa varoista hallinnoi Euroopan investointipankki (EIB). Suomi toimii sisäisen rahoitussopimuksen mukaisesti EIB:n kautta takaajana AKT-maille myönnettävissä lainoissa. EKR-osuuden maksukaton lisäksi varaudutaan mahdollisiin lainatakausmaksuihin.

4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 33 025 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä 12 000 000 euroa.

Käyttösuunnitelmakohdalta rahoitetaan kehitysinnovaatio- ja liikekumppanuusohjelmia, humanitaarista miinanraivausta sekä YK:n alaisten järjestöjen, ohjelmien ja rahastojen ja kehitysrahoituslaitosten muita kuin tiettyyn maahan tai alueeseen liittyviä temaattisia hankkeita sekä kansainvälisten järjestöjen asiantuntijaohjelmia ja näihin liittyviä rekrytointikuluja.

Käyttösuunnitelmakohdalta myönnetään tukea Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen (CIMO) hallinnoimiin korkeakouluohjelmiin sekä valtionavustuksia kansainvälisille kansalaisjärjestöille (INGOt).

5. Humanitaarinen apu

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 70 500 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä 27 000 000 euroa.

Humanitaarinen apu ohjataan YK-järjestöjen, kansainvälisen Punaisen Ristin ja Puolikuun liikkeen sekä EU komission sertifioimien kotimaisten humanitaaristen avustusjärjestöjen kautta.

Käyttösuunnitelmakohdalta rahoitetaan yleisavustukset keskeisille kansainvälisille humanitaarisille järjestöille, joita ovat mm. YK:n pakolaisjärjestö (UNHCR), YK:n Palestiinan pakolaisten avustusjärjestö (UNRWA), YK:n humanitaarisen avun koordinaatioyksikkö (OCHA), YK:n keskitetty hätäapurahasto (CERF) ja YK:n kansainvälinen strategia tuhojen vähentämiseksi (UNISDR). Määrärahasta rahoitetaan myös Punaisen Ristin Kansainvälistä Komiteaa (ICRC). Yleisavustusten lisäksi käyttösuunnitelmakohdalta tuetaan maakohtaisia ja alueellisia avustusoperaatioita.

Humanitaarisen avun tuloksellisuutta seurataan avustusjärjestöjen omien tuloksellisuutta arvioivien tunnuslukujen sekä vaikuttamissuunnitelmien avulla.

6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 4 160 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä 6 235 000 euroa.

Käyttösuunnitelmakohdan määrärahaa käytetään muun muassa kehitysyhteistyön tietojärjestelmien ja muun kehitysyhteistyöhallinnon kehittämiseen sekä sitä tukevien asiantuntijapalvelujen hankkimiseen, kehitysyhteistyön henkilöstön koulutukseen, kehitysviestintään ja kehityskasvatukseen, kehityspoliittiseen suunnittelu- ja tutkimustoimintaan sekä asianajokuluihin ja asian selvittämisestä aiheutuviin muihin kuluihin väärinkäyttöepäilytapauksissa.

Käyttösuunnitelmakohdan määrärahoja käytetään myös vapaaehtoisrahoituksena OECD:n kehitysapukomitean ja tilastokomitean alaiseen työhön, kansainvälisen kehitysyhteistyön avoimuutta, korruption vastaista työtä ja kehitystä tukevaa politiikkajohdonmukaisuutta koskevien aloitteiden rahoittamiseen sekä Suomen Akatemian hallinnoimaan kehitystutkimukseen sekä toimialakohtaista kehittämistä tukeviin hankkeisiin.

7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 1 850 000 euroa.

Evaluointitoiminnan tavoitteena on tietoperustainen päätöksenteko. Kehitysyhteistyön evaluointitoimi on järjestelmällistä ja kattaa kaikki kehitysyhteistyömuodot ja rahoituskanavat. Käyttösuunnitelmakohdalta rahoitetaan kehitysyhteistyötä koskevat keskitetyt evaluoinnit ja evaluointitietokannan kehittämiseen.

Kehitysyhteistyön sisäinen tarkastus vastaa sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan arvioinnista.

8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 65 000 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä 172 000 000 euroa.

Kansalaisjärjestöjen kautta kanavoitavalla avulla vahvistetaan kehitysmaiden elinvoimaista, moniarvoisuuteen ja oikeusperustaisuuteen pohjautuvaa ja aktiivista kansalaisuutta edistävää yhteiskuntaa. Tukea myönnetään hankkeisiin, jotka täyttävät asetetut laatukriteerit ja edistävät Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden toteutumista.

Merkittävin osa määrärahoista kohdennetaan suomalaisten kumppanuusjärjestöjen kautta ohjelmatukena. Käyttösuunnitelmakohdalta rahoitetaan myös muiden suomalaisten kansalaisjärjestöjen hankkeita. Käyttösuunnitelmakohdan määrärahaa voidaan käyttää myös kansalaisjärjestöjen Suomessa tapahtuvaan kehitysviestintään ja globaalikasvatukseen. Lisäksi tukea myönnetään kansainvälisille kansalaisjärjestöille (INGOt) ja EU-rahoitteisten hankkeiden kansallisiin osuuksiin sekä kuntasektorin kehitysyhteistyöhön.

Käyttösuunnitelmakohdalta myönnettävien valtionavustusten hakijoille asetetaan pääsääntöisesti vaatimus 15 % omarahoitusosuudesta.

9. Korkotuki-instrumentti

Käyttökohteeseen ehdotetaan määrärahoja 13 231 000 euroa sekä uusia myöntö- ja sopimusvaltuuksia vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä 18 000 000 euroa.

Määrärahat kohdennetaan tukemaan kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä OECD:n vientiluottoja ja korkotukiluottoja koskevan niin sanotun konsensussopimuksen mukaisesti. Kehitysmaihin myönnettävistä korkotukiluotoista on säädetty laissa kehitysmaihin myönnettävistä korkotukiluotoista (1114/2000). Käyttösuunnitelmakohdan määrärahaa voi käyttää myös myönnettyjen luottojen käytön seurantaan ja valvontaan, hanke-esitysten valmisteluun ja arviointiin sekä hankkeisiin liittyvän teknisen avun tukemiseen. Määrärahaa ohjataan myös uuteen investointitukeen kehitysmaille (Public Sector Investment Facility).

Yhteistoimintahankkeista saatavat tulot on merkitty momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Kehitysyhteistyö lähtöalueet 5 000
Vienninedistäminen 2 000
Yhteistoimintahankkeiden menot -5 000
YK:n teknologiainnovaatiolaboratorio 2 500
Tasomuutos 6 571
Yhteensä 11 071

2018 talousarvio 546 266 000
2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 535 195 000
2016 tilinpäätös 504 343 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 176/2017 vp (16.11.2017)

Momentille myönnetään 549 846 000 euroa.

Käyttösuunnitelma (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 168 758 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 134 805 000
3. Euroopan kehitysrahasto 56 517 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 33 025 000
5. Humanitaarinen apu 72 500 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 4 160 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 1 850 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 65 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 13 231 000
Yhteensä   549 846 000

1) Sisältää ministeriön ja Euroopan komission välisen yhteistoimintahankkeen menoja 6 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosan kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan käyttösuunnitelma korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan käyttösuunnitelman.

Lisäys 3 580 000 euroa talousarvioesityksen 546 266 000 euroon nähden on Euroopan komission lisärahoitusta käyttösuunnitelmakohtaan 2. ministeriön ja Euroopan komission yhteistoimintahankkeelle. Lisäksi talousarvioesitykseen nähden käyttösuunnitelmakohdasta 2. käyttösuunnitelmakohtaan 5. on siirretty 2 000 000 euroa.

2018 talousarvio 549 846 000
2017 III lisätalousarvio
2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 535 195 000
2016 tilinpäätös 504 343 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 22/2017 vp (11.12.2017)

Valtion kehitysyhteistyömenojen arvioidaan olevan vuonna 2018 yhteensä 886,3 milj. euroa, joka vastaa syksyn 2017 ennusteiden mukaan noin 0,38 prosenttia bruttokansantulosta. Valiokunta pitää hyvänä, että rahoitus kasvaa euromääräisesti (5 milj. euroa). Sinänsä myönteinen bruttokansantulon nousu aiheuttaa kuitenkin kehitysyhteistyön rahoituksen prosenttiosuuden pienentymisen. Osuuden säilyttäminen vuoden 2017 tasolla 0,39 prosentissa vaatisi arviolta noin 16,6 milj. euron lisärahoitusta.

Valiokunta toteaa, että Suomi on sitoutunut YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n toimeenpanoon. Tässä yhteydessä Suomi on vahvistanut sitoutumisensa 0,7 prosentin kehitysrahoitusosuuteen bruttokansantulosta, jota hallitus pitää pitkän aikavälin tavoitteena. Suomi on myös lupautunut kohdentamaan 0,2 prosenttia bruttokansantulosta vähiten kehittyneisiin maihin (LDC-maat). Talousarvioesityksen mukaan tämän osuuden arvioidaan jäävän 0,16 prosenttiin vuonna 2018.

Käsiteltävältä momentilta rahoitettavaan varsinaiseen kehitysyhteistyöhön esitetään yhteensä 549,846 milj. euroa, joka on lähes 14,7 milj. euroa enemmän kuin vuonna 2017. Valiokunta pitää myönteisenä, että Suomi kohdentaa entistä tarkemmin rajallisten kehitysyhteistyövarojensa käyttöä sekä alueellisesti että käyttötarkoituksen mukaan. Alueellisesti Suomi painottaa Afrikkaa, mitä valiokunta pitää perusteltuna mm. muuttoliikkeen hillitsemiseksi. Alueen kehityksen tukeminen on keskeistä, jotta ihmisten ei tarvitse lähteä kodeistaan lisääntyneiden väkivaltaisten konfliktien, terroristijärjestöjen toiminnan tai yleisen näköalattomuuden vuoksi.

Valiokunta pitää hyvänä, että Suomi kiinnittää erityistä huomiota tyttöjen ja naisten oikeuksiin mukaan lukien lisääntymisterveys. Muita panostuskohteita ovat kehitysmaiden talous ja kestävät työpaikat, demokraattiset ja toimintakykyiset yhteiskunnat, kestävä veden ja energian saatavuus sekä ruokaturva. Esitettävästä määrärahasta on tarkoitus ohjata monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön 169 milj. euroa, maa- ja aluekohtaiseen tukeen 135 milj. euroa, humanitääriseen apuun 72,5 milj. euroa, tukeen kansalaisjärjestöille 65 milj. euroa, Euroopan kehitysrahastoon 56,5 milj. euroa ja Korkotuki-instrumenttiin 13,2 milj. euroa.

Valiokunta painottaa, että kehitysyhteistyön tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteen tulee kiinnittää entistäkin enemmän huomiota kehittämällä seuranta- ja evaluointitoimintaa. Resurssit tulee sen mukaisesti ohjata sektoreille, joista saatavat hyödyt ja lisäarvo tukevat Suomen kehityspolitiikkaa vahvimmin. Valmistuneiden evaluointien perusteella esimerkiksi järjestökentän kehitysyhteistyöohjelmilla on saavutettu monipuolisia tuloksia, ja niiden kautta tehtyä kehitysyhteistyötä pidetään tarkoituksenmukaisena.

Valiokunta pitää perusteltuna, että Finnfundin pääomaa esitetään korotettavaksi 10 milj. eurolla uusien osakkeiden merkitsemiseksi (mom. 24.30.88). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Finnfund on edelleen yksi ulkoasiainhallinnon luotettavimmista kumppaneista. Valtio on pääomittanut Finnfundia noin 165 milj. eurolla sen perustamisen, vuoden 1980, jälkeen. Yhtiön pääoma on kasvanut yli 250 milj. euroon, joka on uudelleen sijoitettu kehityspolitiikan linjausten mukaisesti ulkoasiainministeriön ohjauksessa ja valvonnassa. Vuonna 2015 Finnfundin rahoittamat yritykset loivat suoraan työpaikkoja 25 600 ihmiselle, joista yli kolmannes (36 prosenttia) oli naisia. Vuoden 2016 kehitysvaikutuksia kootaan parhaillaan, ja ne julkaistaan joulukuussa 2017.

Kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin esitetään 130 milj. euroa (mom. 24.30.89). Se on tarkoitus käyttää sijoituksiin esimerkiksi kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten tai muiden kehitystoimijoiden hallinnoimiin yksityistä sektoria tukeviin rahastoihin tai niiden lainainstrumentteihin. Vuoden 2017 talousarviossa tarkoitukseen osoitettiin saman suuruinen määräraha, josta suurin osa sijoitetaan Maailmanpankkiryhmään kuluvan IFC:n (International Finance Corporation) ilmastorahastoon. Kaiken kaikkiaan vuonna 2018 ilmastokestävyyttä edistävään kehitysyhteistyöhön esitetään yhteensä 165 milj. euroa.

Valiokunta toteaa, että varsinaiseen kehitysyhteistyöhön kohdistetaan edelleen suurin osa Suomen kehitysyhteistyöstä, vaikka sen määrä kokonaisuudessaan on laskenut vuoden 2015 jälkeen ja muun kehitysyhteistyön, kuten finanssisijoitusten, määrärahat ovat kasvaneet. Valiokunta korostaa, että ulkoasiainhallinnon tulee ohjata kaikkia toimijoita Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden, yhteisten arvojen sekä tuloksellisen toiminnan kansainvälisten pelisääntöjen, kuten avoimuuden ja tilivelvollisuuden, mukaisesti. Veronkiertoon ja pääomien siirtämiseen veroparatiisien kautta tulee suhtautua erittäin vakavasti. Suomen tulee määrätietoisesti vaikuttaa ja edistää myös yhteistyökumppaneidensa toimintaa asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Valiokunta nostaa lisäksi esiin, että ODA-laskennan raportointikäytännöt tulee yhtenäistää. Eri maat tulkitsevat ODA-laskennan ohjeita eri tavoin, esimerkiksi pakolaisen määritelmä on ollut kiistanalainen. Suomi tulkitsee pakolaisiksi kiintiöpakolaiset ja myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneet hakijat. Samoin tekevät USA, Belgia ja Hollanti. Ruotsi, Saksa ja Tanska puolestaan laskevat mukaan myös hylättyjen turvapaikanhakijoiden kulut turvapaikkapäätökseen saakka.

Valiokunta lisää momentille 400 000 euroa korkotuki-instrumenttiin osoitettuna PIF (Public Sector Investment Facility) -investointitukeen. Tuella edistetään suomalaisten yritysten vientiä kehitysmaiden julkisen sektorin hankkeisiin.

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 550 246 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) käyttösuunnitelmassa yksilöidyistä käyttötarkoituksista aiheutuvien menojen maksamiseen

2) kehitysyhteistyöhallintoon liittyvien valtion kulutusmenojen, ei kuitenkaan palkkausmenojen, maksamiseen

3) humanitaariseen apuun, johon tarkoitettuja määrärahoja voidaan käyttää muiden kuin kehitysmaiden avustamiseen vain poikkeuksellisen laajan humanitaarisen kriisin niin edellyttäessä kyseisen maan avunpyyntöön pohjautuen ja vain mikäli valtioneuvosto niin päättää

4) Finnfundin toteuttamaan erityisriskirahoituksen tappioiden korvaamiseen

5) ministeriön ja Euroopan komission yhteistoimintahankkeen menojen maksamiseen

6) Tekesin hallinnoimaan BEAM-kehitysinnovaatio-ohjelmaan Suomessa toimiville yrityksille ja muille yhteisöille valtioneuvoston tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusta koskevan asetuksen (1444/2014) ja Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EY 1407/2013) mukaisesti. Määrärahaa saa osana BEAM-kehitysinnovaatio-ohjelmaa käyttää myös Suomessa toimivien julkista tutkimusta tai tiedon levittämistä harjoittavien valtion tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja vastaavien tutkimus- ja tiedonlevittämisorganisaatioiden tutkimus- ja kehittämishankkeisiin

7) kansainvälisissä järjestöissä, rahoituslaitoksissa tai näitä vastaavissa organisaatioissa toimivien asiantuntijoiden rahoittamiseen.

Momentin määrärahoista veloitetaan valtion virastojen ja laitosten osallistumisesta kehitysyhteistyöhön annetussa laissa (382/1989) tarkoitetuista kehitysyhteistyötehtävistä virastolle tai laitokselle aiheutuvat kustannukset.

Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.

Momentin määrärahaa saa käyttää myös ennakoiden maksamiseen, jos se on hankkeen toteuttamisen kannalta välttämätöntä.

Momentin määräraha budjetoidaan maksupäätösperusteisena.

Momentilta maksettaviin kulutus- ja investointimenoihin liittyvät arvonlisäveromenot maksetaan hallinnonalan arvonlisäveromomentilta 24.01.29.

Käyttösuunnitelma (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 168 758 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 134 805 000
3. Euroopan kehitysrahasto 56 517 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 33 025 000
5. Humanitaarinen apu 72 500 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 4 160 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 1 850 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 65 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 13 631 000
Yhteensä   550 246 000

1) Sisältää ministeriön ja Euroopan komission välisen yhteistoimintahankkeen menoja 6 000 000 euroa.

Valtuus

Vuoden 2018 aikana saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 411 475 000 euroa.

Myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakautuminen (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 38 950 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 137 290 000
3. Euroopan kehitysrahasto -
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 12 000 000
5. Humanitaarinen apu 27 000 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 6 235 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus -
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 172 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 18 000 000
Yhteensä 411 475 000

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 8 696 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös ministeriön ja Iso-Britannian kehitysyhteistyöosaston (DFID) kanssa toteutettavien yhteistoimintahankkeiden menojen maksamiseen.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Finnfundin toteuttaman erityisriskirahoituksen tappioiden korvaamiseen enintään 7 500 000 euroa vuodessa.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 168 758 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 143 501 000
3. Euroopan kehitysrahasto 56 517 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 33 025 000
5. Humanitaarinen apu 72 500 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 4 160 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 1 850 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 65 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 13 631 000
Yhteensä 558 942 000

1) Sisältää ministeriön ja Euroopan komission välisen yhteistoimintahankkeen menoja 5 580 000 euroa sekä ministeriön ja Iso-Britannian kehityspoliittisen osaston (DFID) yhteistoimintahankkeen menoja 1 117 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuoden 2018 aikana saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 425 875 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että Finnfundille voidaan antaa Teollisen yhteistyön rahasto Oy:stä annetun lain (291/79) 3 §:n 4 momentissa tarkoitettuja sitoumuksia erityisriskirahoitukseen liittyvien tappioiden korvaamisesta valtioneuvoston muutoin määräämin ehdoin siten, että sitoumusten piiriin kuuluvien maksettujen luottojen, osake- ja osuussijoitusten yhteinen pääomamäärä saa olla vasta-arvoltaan enintään 75 000 000 euroa.

Lisäksi momentin myöntö- ja sopimuksentekovaltuuksien jakautuminen muutetaan seuraavaksi:

Myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakautuminen (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 38 950 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 151 690 000
3. Euroopan kehitysrahasto -
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 12 000 000
5. Humanitaarinen apu 27 000 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 6 235 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus -
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 172 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 18 000 000
Yhteensä 425 875 000

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 7 700 000 euroa johtuen tuesta Irakille ja Syyrialle ja 1 117 000 euroa Iso-Britannian kehitysyhteistyöosastolle palautettavasta maksuosuudesta, joka ei vaikuta Suomen julkisen kehitysavun määrään.

Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 121 000 euroa siirtona momentille 24.01.01 opetussektorin palkkaus- ja muihin menoihin Suomen Ukrainan suurlähetystössä Kiovassa 1.8.2018 lukien.

Muutokset on kohdennettu käyttösuunnitelmakohtaan 2.

Lisäksi myöntö- ja sopimuksentekovaltuuksien kohtaan 2. lisätään 14 400 000 euroa Turkin pakolaisavun koordinointivälineen (Refugee Facility for Turkey) jatkon Suomen kansallisen maksuosuuden rahoittamiseksi vuosina 2019—2024.

2018 I lisätalousarvio 8 696 000
2018 talousarvio 550 246 000
2017 tilinpäätös 528 195 000
2016 tilinpäätös 504 343 000

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 8 696 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös ministeriön ja Iso-Britannian kehitysyhteistyöosaston (DFID) kanssa toteutettavien yhteistoimintahankkeiden menojen maksamiseen.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Finnfundin toteuttaman erityisriskirahoituksen tappioiden korvaamiseen enintään 7 500 000 euroa vuodessa.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 168 758 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 143 501 000
3. Euroopan kehitysrahasto 56 517 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 33 025 000
5. Humanitaarinen apu 72 500 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 4 160 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 1 850 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 65 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 13 631 000
Yhteensä 558 942 000

1) Sisältää ministeriön ja Euroopan komission välisen yhteistoimintahankkeen menoja 5 580 000 euroa sekä ministeriön ja Iso-Britannian kehityspoliittisen osaston (DFID) yhteistoimintahankkeen menoja 1 117 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuoden 2018 aikana saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2018 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 425 875 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että Finnfundille voidaan antaa Teollisen yhteistyön rahasto Oy:stä annetun lain (291/79) 3 §:n 4 momentissa tarkoitettuja sitoumuksia erityisriskirahoitukseen liittyvien tappioiden korvaamisesta valtioneuvoston muutoin määräämin ehdoin siten, että sitoumusten piiriin kuuluvien maksettujen luottojen, osake- ja osuussijoitusten yhteinen pääomamäärä saa olla vasta-arvoltaan enintään 75 000 000 euroa.

Lisäksi momentin myöntö- ja sopimuksentekovaltuuksien jakautuminen muutetaan seuraavaksi:

Myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakautuminen (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 38 950 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 151 690 000
3. Euroopan kehitysrahasto -
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 12 000 000
5. Humanitaarinen apu 27 000 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 6 235 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus -
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 172 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 18 000 000
Yhteensä 425 875 000

II lisätalousarvioesitys HE 215/2018 vp (25.10.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 4 500 000 euroa.

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahan käyttäminen myös Finnfundin toteuttaman erityisriskirahaston tappioiden korvaamiseen enintään 7 500 000 eurolla vuodessa poistetaan.

Lisäksi momentin käyttösuunnitelma muutetaan seuraavaksi:

Käyttösuunnitelma (euroa)

1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 170 758 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö1) 146 001 000
3. Euroopan kehitysrahasto 56 517 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 33 025 000
5. Humanitaarinen apu 72 500 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 4 160 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 1 850 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle ja kehitysyhteistyötiedotukselle sekä kuntasektorin kehitysyhteistyölle 65 000 000
9. Korkotuki-instrumentti 13 631 000
Yhteensä 563 442 000

1) Sisältää ministeriön ja Euroopan komission välisen yhteistoimintahankkeen menoja 5 580 000 euroa sekä ministeriön ja Iso-Britannian kehityspoliittisen osaston (DFID) yhteistoimintahankkeen menoja 1 117 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 2 000 000 euroa aiheutuu Vähiten kehittyneiden maiden rahastosta (LDCF) ja kohdentuu käyttösuunnitelmakohtaan 1. Lisäyksestä 2 500 000 euroa aiheutuu Afrikka-hätärahastosta (EUTF) ja kohdentuu käyttösuunnitelmakohtaan 2.

Momentin päätösosasta poistettu Finnfundin erityisriskirahoituksen tappioiden korvaaminen enintään 7 500 000 eurolla vuodessa johtuu siitä, että erityisriskirahoituksen piiriin otettavista sitoumuksista syntyvät mahdolliset tappiot korvataan käytännössä aikaisintaan v. 2020.

2018 II lisätalousarvio 4 500 000
2018 I lisätalousarvio 8 696 000
2018 talousarvio 550 246 000
2017 tilinpäätös 528 195 000
2016 tilinpäätös 504 343 000

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2018 vp (23.11.2018)