Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. (32.01, osa) Hallinto
              20. Siviilipalvelus
              89. Osakehankinnat
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

89. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 249/2016 vp (18.11.2016)

Momentille myönnetään 100 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Terrafame Group Oy:n oman pääoman korottamiseen.

Lisäksi valtio saa luopua omistuksestaan Terrafame Oy:ssä.

Selvitysosa:Momentti lisätään talousarvioesitykseen.

Valtio omistaa Terrafame Group Oy:n kautta kaivos- ja metallienjalostustoiminnan, jota Terrafame Oy harjoittaa. Toimintaa varten Terrafame Oy:n pääomittamiseen on myönnetty vuodelle 2016 yhteensä 182 500 000 euroa, jotka riittävät ylläpitämään kaivostoimintaa tammikuun 2017 loppuun saakka.

Toiminta kaivoksella ja metallien jalostuslaitoksessa on edennyt vuoden 2016 aikana hyvin ja ympäristöturvallisuus on saatu varmistettua valtio-omistajan tavoitteen mukaisesti. Ehdotettavalla 100 000 000 euron määrärahalla arvioidaan katettavan toiminnan kustannukset kesään 2017 saakka ja sen turvin voidaan jatkaa neuvotteluja kaivostoiminnan omistuspohjan laajentamiseksi.


2017 talousarvio 100 000 000
2016 II lisätalousarvio 144 000 000
2016 I lisätalousarvio 38 500 000
2015 tilinpäätös 209 000 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 35/2016 vp (13.12.2016)

Momentille esitetään 100 milj. euron määrärahaa, jota saa käyttää Terrafame Group Oy:n oman pääoman korottamiseen. Valtio omistaa Terrafame Group Oy:n kautta kaivos- ja metallienjalostustoiminnan, jota Terrafame Oy harjoittaa. Toimintaa varten Terrafame Oy:n pääomittamiseen on myönnetty vuodelle 2016 yhteensä 182,5 milj. euroa, jotka riittävät ylläpitämään kaivostoimintaa tammikuun 2017 loppuun saakka. Ehdotettavalla 100 milj. euron määrärahalla arvioidaan katettavan toiminnan kustannukset kesään 2017 saakka. Yhtiön mukaan ensimmäiset kassavirtapositiiviset kuukaudet ovat maalis- ja huhtikuu 2018 ja ensimmäinen kassavirtapositiivinen vuosineljännes on Q3/2018. Nykyisen liiketoimintamallin mukaan vuoden 2018 kassavirran arvioidaan olevan kokonaisuudessaan lievästi positiivinen ja tämän jälkeen muun muassa investointeihin liittyvät vuosittaiset vaihtelut huomioiden pysyvästi 50—100 milj. euroa positiivinen vuositasolla.

Valiokunta pitää esitystä perusteltuna ja kiinnittää huomiota siihen, että saadun selvityksen mukaan kaivoksen ylösajon edetessä suunnitellusti ympäristöturvallisuus on parantunut, operatiiviseen toimintaan liittyvät epävarmuudet ovat olennaisesti pienentyneet ja edellytykset kannattavalle kaivostoiminnalle ovat parantuneet. Marraskuussa 2016 valmistuneen selvityksen mukaan Terrafame Oy:n työllisyysvaikutus Kainuuseen on noin 1 500 ja muualle Suomeen noin 2 800 henkilötyövuotta. Valiokunta pitää hyvänä, että kaivostoiminnan omistuspohjan laajentamista koskevat neuvottelut voivat nyt tarvittaessa jatkua vuodenvaihteen yli, jos tämä on tarkoituksenmukaista valtio-omistajan kannalta edullisen neuvottelutuloksen saavuttamiseksi, kuten valiokunta mietinnössään (VaVM 11/2016 vp) harkittavaksi esitti. Valiokunta toistaa mainitun mietinnön kantansa, että valtio voi mahdollisesti jäädä yhtiöön omistajaksi. Valiokunta painottaa sitä, että Terrafame Oy:n ympäristöturvallisuus tulee varmistaa kaikissa vaihtoehdoissa.

Talousarvioesityksessä (luku 28.01) esitetään enintään 107 milj. euron suuruisen valtiontakauksen myöntämistä Terrafame Oy:lle jätteen käsittelytoiminnan osalta asetettavien ympäristövakuuksien vastavakuudeksi. Valtiontakauksen tavoitteena on mahdollistaa ympäristönsuojelulain mukaisten vakuuksien asettaminen ympäristöluvan mukaisesti. Valiokunta viittaa valtiontakauksen osalta edellä luvun 28.01 kohdalla lausuttuun.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 100 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Terrafame Group Oy:n oman pääoman korottamiseen.

Lisäksi valtio saa luopua omistuksestaan Terrafame Oy:ssä.