Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tulli
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentille myönnetään 8 441 261 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) mukaisen valtionosuuden maksamiseen

2) verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen maksamiseen

3) enintään 30 000 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2015 oppilaitosten perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus
Laskennalliset kustannukset 25 600 814
— ikärakenne 18 053 725
— sairastavuus 6 090 740
— työttömyys 477 732
— kaksikielisyys 91 680
— vieraskielisyys 522 868
— asukastiheys 188 135
— saaristoisuus 14 324
— koulutustausta 161 610
   
Kuntien rahoitusosuus -19 093 193
Valtionosuus 6 507 621
   
Lisäosat 310 891
   
Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus 674 874
   
V. 2015 järjestelmämuutoksen tasaus 27 022
   
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvausten siirtymäjärjestely 1 628
   
Kotikuntaa vailla olevien 6—15 v. kotikuntakorvaukset (valtio korvaa) 2 302
   
Yksityisten opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero 5 246
   
Valtionosuuteen tehtävät lisäykset ja vähennykset 911 677
Yhteensä 8 441 261

Kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 25,42. Valtionosuuksiin on tehty 0,6 prosentin kustannustason tarkistus. Valtionosuuksien määräytymisen perusteena oleva vuodenvaihteen 2013/2014 asukasluku on 5 422 604.

Määrärahan mitoitukseen liittyvät hallituksen esitykset

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta siten, että valtionosuuden määräytymisperusteet uudistetaan poistamalla nykyiset erilliset yleisen osan, sosiaali- ja terveydenhuollon, esi- ja perusopetuksen, yleisten kirjastojen, taiteen perusopetuksen sekä yleisen kulttuuritoimen määräytymisperusteet. Samalla määräytymisperusteiden lukumäärää vähennetään ja poistetaan päällekkäisyyksiä sekä määräytymisperusteiden porrastuksia. Esitys ei vaikuta momentin määrärahan mitoitukseen. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alusta lukien.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta siten, että kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti muuttuu 29,57 prosentista 25,42 prosenttiin vuonna 2015. Muutoksessa on vähennyksenä otettu huomioon 2,88 prosenttiyksikköä liittyen valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen. Muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,73 prosenttiyksikköä liittyen valtionosuuden 188 000 000 euron leikkaukseen. Muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,64 prosenttiyksikköä liittyen 163 658 000 euron siirtoon momentille 29.40.55. Siirto liittyy ammattikorkeakoulujen rahoitusuudistukseen. Muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,16 prosenttiyksikköä liittyen asiakasmaksujen korotusta vastaavaan 40 000 000 euron säästöön. Muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,02 prosenttiyksikköä liittyen turvakotitoiminnan siirtoon valtion vastuulle. Lisäksi muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,08 prosenttiyksikköä liittyen harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen lakkauttamiseen. Muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 0,27 prosenttiyksikköä liittyen jäteveron tuottoa vastaavaan 70 000 000 euron valtionosuuden lisäykseen. Muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 0,05 prosenttiyksikköä liittyen vanhuspalvelulain toteuttamiseen siten, että valtionosuus on 54,3 %. Muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 0,04 prosenttiyksikköä liittyen muilta osin uusien ja laajenevien tehtävien toteuttamiseen siten että valtionosuus on 50 %. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 322 158 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi sosiaalihuoltolain (710/1982) muuttamisesta. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon 9 400 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi lasten päivähoidosta annetun lain (36/1973) muuttamisesta. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan hallituksen rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti sosiaaliset perusteet huomioivalla tavalla osa-aikaiseksi silloin, kun vanhempi on kotona äitiys-, isyys-, vanhempain- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 6 012 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi perusopetuslain (628/1998) muuttamisesta. Muutoksessa muiden kuin evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon sekä elämänkatsomustiedon opetuksen minimiryhmäkokoa tarkistetaan perusopetuksessa. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 127 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen oppivelvollisuuslaiksi ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 175 000 euroa lain muutoksen johdosta.

Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen, laskentaperusteet (1 000 euroa)

Perushinta Laskennallinen kustannus
Ikärakenteen mukaan  
— 0—5-vuotiaat (8 484,92 euroa/as) 3 073 399
— 6-vuotiaat (8 940,00 euroa/as) 536 820
— 7—12-vuotiaat (7 266,05 euroa/as) 2 550 936
— 13—15-vuotiaat (12 471,90 euroa/as) 2 185 014
— 16—18-vuotiaat (3 975,89 euroa/as) 743 528
— 19—64-vuotiaat (1 035,28 euroa/as) 3 350 390
— 65—74-vuotiaat (2 129,17 euroa/as) 1 253 828
— 75—84-vuotiaat (5 717,11 euroa/as) 1 907 542
— 85-vuotiaat ja vanhemmat (19 112,65 euroa/as) 2 452 268
Sairastavuuden mukaan (1 125,29 euroa/as) 6 090 740
Työttömyyden mukaan (87,44 euroa/as) 477 732
Kaksikielisyyden mukaan (269,61 euroa/as) 91 680
Vieraskielisyyden mukaan (1 893,80 euroa/as) 522 868
Asukastiheyden mukaan (38,10 euroa/as) 188 135
Saaristoisuuden mukaan (371,08 euroa/as) 14 324
Koulutustaustan mukaan (409,82 euroa/as) 161 610
Yhteensä 25 600 814

Kuntien rahoitusosuus

   
Asukasluku 5 422 604
Rahoitusosuus, euroa/as 3 521,07
Rahoitusosuus, 1 000 euroa 19 093 193

Syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat (1 000 euroa)

   
Perushinta  
Syrjäisyyden mukaan (207,12 euroa/as) 113 232
Työpaikkaomavaraisuuden mukaan (62,86 euroa/as) 194 071
Saamelaisten kotiseutualueen kunnan mukaan (2 630,69 euroa/as) 3 588
Yhteensä 310 891

Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus (1 000 euroa)

Lisäykset Vähennykset Netto
     
1 253 275 -578 401 674 874

V. 2015 järjestelmämuutoksen tasaus (1 000 euroa)

Lisäykset Vähennykset Netto
     
125 096 -98 074 27 022
     
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvauksen siirtymäjärjestely   1 628

Muut valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset (1 000 euroa)

   
Valtionosuuden vähennykset  
— vakiomuotoisten tietoluovutusten hinnoittelumuutos -1 301
— lääkintä- ja lääkärihelikopteritoiminnan rahoitus -22 233
— valtion ja kuntien yhteisten tietojärjestelmähankkeiden rahoitus -4 748
— siirto momentille 29.01.02 -2 006
— järjestelmämuutoksen kustannusneutraalisuuteen liittyvä vähennys -27 022
— valtionosuusuudistukseen liittyvä yksityisten opetuksenjärjestäjien kotikuntakorvausten tasausjärjestelmän rahoitus -1 628
Vähennykset yhteensä -58 938
   
Valtionosuuden lisäykset  
— työmarkkinatukeen liittyvä korjauserä 29 549
— v. 2010 järjestelmämuutoksen tasaus 497
— v. 2010 verotulomenetysten kompensaatio 375 000
— v. 2011 verotulomenetysten kompensaatio 129 000
— v. 2012 verotulomenetysten kompensaatio 299 000
— v. 2013 verotulomenetysten kompensaatio 11 500
— v. 2014 verotulomenetysten kompensaatio 9 500
— v. 2015 veroperustemuutokset 83 000
— maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä lisäys 488
— oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustusten siirto 30 000
— tasauksen neutraalisuus 3 081
Lisäykset yhteensä 970 615

Muu rahoitus (1 000 euroa)

   
Kotikuntaa vailla olevien 6—15 v. kotikuntakorvaukset 2 302
Yksityisen opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero 5 246

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aikuisten hammashuollon säästötoimet -859
Ammattikorkeakoulujen rahoitusuudistus (siirto momentille 29.40.55) -163 658
Asukasluvun ja määräytymistekijöiden muutos 59 886
Elatustuen takaisinperinnän palautus -6 964
Indeksikorotus 42 524
Koulurakennusten korjausrahat -12 100
Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen lakkauttaminen -20 000
Lastensuojelulaki 5 350
Muut muutokset 819
Opiskelijavalintapalvelut (siirto momentille 29.01.02) 822
Oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustukset (siirto momentilta 29.10.34) 42 100
Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki 4 650
Siirto momentilta 28.90.20 3 765
Sosiaalihuoltolain muutosten toimeenpano 9 400
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksiin liittyvä vähennys -40 000
Subjektiivisen päivähoitooikeuden rajaaminen -6 012
Turvakotitoiminta (siirto momentille 33.60.52) -4 000
Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusperusteiden tiukennus -127
Valtionosuuden vähennys -188 000
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvausten siirtymäjärjestely 1 628
Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä yksityisten opetuksen järjestäjien kotikuntakorvausten tasausjärjestelmän rahoitus -1 628
Veroperustemuutokset 73 500
Vanhuspalvelulaki 27 500
Yhteensä -171 404

2015 talousarvio 8 441 261 000
2014 I lisätalousarvio 8 816 000
2014 talousarvio 8 612 665 000
2013 tilinpäätös 8 676 001 810