Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto ja tutkimus
         10. Maaseudun kehittäminen
         20. Maa- ja elintarviketalous
              44. Luonnonhaittakorvaukset
              47. Ruokaketjun kehittäminen
              62. Eräät valtionavut
         40. Luonnonvaratalous
         64. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

03. Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 178 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnan kunnille

2) vähävaraisimmille suunnattuun eurooppalaiseen apuun liittyvien siirtomenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Maaseutuviraston (Mavi) tehtävänä on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, EU:n osaksi rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden hallinto- ja toimeenpanotehtävät.

Mavi tukee pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti:

  • — edistää toiminnallaan digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämistä tukijärjestelmien toimeenpanossa ja varmistaa, että tietojärjestelmät toimivat
  • — huomioi omassa toiminnassaan elinkeinotoiminnan monipuolisesti
  • — maaseutuohjelman toimenpiteet, joilla monipuolistetaan maaseutualueiden elinkeinotoimintaa ja asukkaiden omaehtoista kehittämistä, on asukkaiden haettavissa koko ohjelmakauden niin, että niihin varattu kehys saadaan käytettyä täysimääräisesti
  • — tukee toiminnallaan Leader-toiminnan erityispiirteiden toteutumista ja varmistaa, että toimialaohjauksessa huomioidaan paikallisen kehittämisen rooli
  • — edistää toiminnallaan hallitusohjelman ja sen toimeenpanosuunnitelman tavoitteiden toteutumista.

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2018 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen Maville seuraavat alustavat tulostavoitteet:

  • — EU:n yhteisen maatalouspolitiikan, ohjelmakauden 2014—2020 sekä niitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden toimeenpanossa ja kehittämisessä edistetään järjestelmien yksinkertaistamista ja tehostamista koko hallinnonalan yhteistyönä
  • — Mavin toiminta tukee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmalle 2014—2020 asetettujen strategisten, määrällisten ja viestinnällisten tavoitteiden saavuttamista
  • — sähköistetään edelleen hallinnon prosesseja ja palveluja asiakaslähtöisesti
  • — kehitetään Mavin ja Maanmittauslaitoksen välistä yhteistyötä tietohallinnossa ja paikkatietosektorilla
  • — varmistetaan viljelijätukiprosessin toimivuutta siten, että tuet voidaan maksaa tavoiteaikataulujen mukaisesti
  • — osallistutaan alue- ja paikallishallinnon rakenteiden uudistamiseen sekä toteutetaan Eviran, Mavin ja Maanmittauslaitoksesta siirtyvien tehtävien yhdistäminen hallitusti ja osallistavasti.
Toiminnallinen tuloksellisuus ja voimavarojen hallinta

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa Maville vuoden 2018 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen luvun 30.01 selvitysosassa todetut tuloksellisuuden ja voimavarojen hallinnan tavoitteet.

Maaseutuviraston päätoimintojen kustannukset, tuotot ja henkilötyövuodet (sisältää myös muut kuin momentti 30.20.03)1)

  2016 toteutuma1) 2017 arvio1) 2018 arvio1)
  Kust.
1 000 €
Tuotot 1 000 € Htv Kust.
1 000 €
Tuotot 1 000 € Htv Kust.
1 000 €
Tuotot 1 000 € Htv
                   
Viljelijätuet 16 919 622 97 18 485 737 98 16 785 773 93
Markkinatuet 3 277 297 26 3 150 294 26 3 145 245 24
Hanke-, yritys- ja rakennetuet 6 126 1 817 53 5 285 1 869 54 5 165 816 50
Maaseutuverkostoyhteistyö 1 742 1 386 10 1 495 1 495 10 1 255 1 255 10
Metsätalous 322 12 4 330 10 4 325 10 4
Elinkeinokalatalouden tehtävät 437 108 5 590 140 6 615 140 6
Riistatalous 134 2 1 130 3 1 135 3 1
Porotalous 13 - - 15 - - 15 - -
Fead, vähävaraisten ruoka-apu 250 124 3 255 120 3 245 120 3
Ohjaustoiminnot 396 18 4 415 15 4 410 15 4
Yhteensä2) 29 616 4 386 203 30 150 4 683 206 28 095 3 377 195

1) Kustannukset ja tuotot sisältävät vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta rahoitettavan toimenpideohjelman teknisen avun osuuden, mutta ei varsinaiseen ruoan hankintaan, jakeluun ja varastointiin liittyviä kustannuksia ja tuottoja. Vuoden 2018 tiedot eivät sisällä todentamisviranomaisen tehtävää, jonka on tarkoitus siirtyä vuoden 2018 alusta Mavista maa- ja metsätalousministeriöön.

2) Htv-arviossa on otettu huomioon kertaluonteisena lisäyksenä tuottavuusrahaan liittyen seuraavasti: 2 htv v. 2016 ja 3 htv v. 2017. Momentilta 30.01.01 rahoitettuun todentamisviranomaisen tehtävään liittyen on otettu huomioon 5,4 htv v. 2016 ja 6 htv v. 2017. Todentamisviranomaisen tehtävä on tarkoitus siirtyä vuoden 2018 alusta Mavista maa- ja metsätalousministeriöön.

Viraston tunnusluvut

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Vaikuttavuus      
Sähköinen tukihakuprosentti pinta-alaperusteisissa tuissa 88 90 92
Sähköinen tukihakuprosentti yritys-, hanke- ja rakennetuissa 83 86 86
Yritys-, hanke- ja rakennetukien sidontaprosentti 35 50 50
Yritys-, hanke- ja rakennetukien maksuprosentti sidonnoista 21 30 30
Yritys-, hanke- ja rakennetukivarojen maksuprosentti ohjelman rahoitussuunnitelmasta 7 15 20
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Taloudellisuusindeksi (2011=100) - 100 -
Tuottavuusindeksi (2011=100) - 110 -
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Käyttäjätuen asiakastyytyväisyys (asteikko 4—10) - 8,2 8,2
Valvonnan asiakastyytyväisyys (asteikko 4—10) 8,2 - 8,4

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 33 183 32 231 29 224
Bruttotulot 8 006 8 029 7 046
Nettomenot 25 177 24 202 22 178
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 520    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 4 593    

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon sekä menoissa että tuloissa 2 806 000 euroa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman teknisen avun määränä.

Määrärahasta käytetään 3 600 000 euroa Maanmittauslaitokselta hankittaviin IT-palveluihin.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon Ahvenanmaan maakunnan kunnille suoritettavat korvaukset maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta. Korvaus määräytyy tukihakemusten lukumäärän perusteella ja sen suuruudesta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Mavi toimii työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla olevan vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston (vähävaraisten rahasto) hallintoviranomaisena. Rahastosta rahoitettavan vähävaraisten avun toimenpideohjelman toimeenpanoon henkilötyön osalta käytetään vähävaraisten rahaston teknistä apua ja varsinaiseen ruoan hankintaan, jakeluun ja varastointiin itse ohjelman rahoitusta. Momentin mitoituksessa on otettu huomioon sekä menoissa että tuloissa 3 862 000 euroa avun hallinnoinnista ja toimeenpanosta johtuen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tukisovelluksen uudistaminen, lisäyksen poisto (siirto momentille 30.01.23) -1 850
Lomarahojen alentaminen (Kiky) 2
Palkkaliukumasäästö -18
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -4
Toimintamenojen tuottavuussäästö -114
Toimintamenosäästö (HO 2015) -12
Työajan pidentäminen (Kiky) -8
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -15
Vuokrien indeksikorotus 2
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -7
Yhteensä -2 024

2018 talousarvio 22 178 000
2017 talousarvio 24 202 000
2016 tilinpäätös 26 250 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 178 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) maatalouden tukien toimeenpanosta annetussa laissa (192/2013) tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnan kunnille

2) vähävaraisimmille suunnattuun eurooppalaiseen apuun liittyvien siirtomenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

 

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 1 943 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäyksestä 103 000 euroa aiheutuu palkkausten tarkistuksista ja 1 840 000 euroa siirrosta momentilta 28.70.20, mistä 1 040 000 euroa osoitetaan Hyrrä-hankkeeseen ja 800 000 euroa yhteisen eläinvalvonnan ja täydentävien ehtojen tietojärjestelmän uudistaminen -hankkeeseen.


2018 I lisätalousarvio 1 943 000
2018 talousarvio 22 178 000
2017 tilinpäätös 24 202 000
2016 tilinpäätös 26 250 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 1 943 000 euroa.