Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              51. Eräät merimiespalvelut
              52. Palkkaturva
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämäPDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Valtuus

Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 §:n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on 5 %. Uusia turvavarastolainoja saa hyväksyä vuonna 2018 enintään 8 400 000 euroa.

Turvavarastolain (970/1982) 7 §:n mukaisia varastoavustuksia saa myöntää vuonna 2018 enintään 34 000 euroa.

Selvitysosa:Suomen taloudellisen menestyksen ja suomalaisyritysten kasvuedellytysten kannalta on keskeistä huolehtia siitä, että yritysten säädösympäristö on toimiva ja kilpailukykyinen. Laadukas sisämarkkinalainsäädäntö ja sen tehokas kansallinen toimeenpano ovat osa tätä tavoitetta ja keskeinen edellytys sisämarkkinoiden toimivuudelle. Kansainvälistymisen tukemiseksi on tärkeää, että kansalaisten, yritysten ja viranomaisten toimintaa sisämarkkinoilla tukevat informaatio- ja ongelmanratkaisupalvelut kehittyvät siten, että yritykset ja kansalaiset pystyvät entistä paremmin hyötymään EU:n sisämarkkinoista. Korkeatasoinen tekninen turvallisuus ja luotettavuus yhteiskunnassa sekä yrityksissä on tärkeää kansalaisten turvallisuuden kannalta sekä yritysten kilpailukyvyn kulmakivenä. Yritysten yhteiskuntavastuun edistäminen on niin ikään tärkeää yritysten kilpailukyvyn tukemiseksi.

Yritysten kasvuedellytyksiä vahvistetaan purkamalla niitä rajoittavaa tai hidastavaa sääntelyä. Talouden kilpailullisuutta kasvatetaan ja markkinaehtoisen liiketoiminnan harjoittamisen edellytyksiä parannetaan. Kilpailulakia tullaan uudistamaan tehokkaan kilpailuvalvonnan varmistamiseksi siten, että huomioon otetaan komission antama direktiiviehdotus kansallisten kilpailuviranomaisten täytäntöönpanovaltuuksista, itsenäisyydestä ja resursseista sekä kansallisen kilpailulakityöryhmän julkaisemasta mietinnöstä saatu lausuntopalaute.

Rajat ylittävän verkkomarkkinoinnin ja -kaupan kasvun vuoksi kuluttajansuojajärjestelmän euroopanlaajuinen toimivuus nousee yhä tärkeämpään asemaan. Tekninen turvallisuus ja luotettavuus pidetään korkealla tasolla.

Yritysten kattava ja luotettava taloudellinen informaatio antaa eri sidosryhmille riittävät tiedot niiden taloudellisesta tilasta, mikä on tärkeää elinkeinoelämän toiminnan näkökulmasta.

Kaupparekisteri ylläpitää ja parantaa oikeusvarmuutta elinkeinoelämässä. Kaupparekisteriä ja sitä koskevaa sääntelyä uudistetaan vastaamaan paremmin yritysten, muiden viranomaisten ja tietoyhteiskunnan tarpeisiin.

Innovaatiot ja toimiva aineettoman omaisuuden suojajärjestelmä ovat keskeisiä suomalaisyritysten kasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta. Toimiva ja kilpailukykyinen aineettomien oikeuksien järjestelmä varmistaa yritysten innovaatioiden ja muun aineettoman omaisuuden suojan ja hyödyntämisen sekä oikeuksien tehokkaan täytäntöönpanon Suomessa ja kansainvälisesti. Patentti- ja rekisterihallituksen teollisoikeuksien myöntämiseen ja hyödyntämiseen liittyvien palvelujen saatavuus Suomessa varmistetaan aikaisempien päätösten mukaisesti budjettirahoituksella. Valmistellaan tavaramerkkilain kokonaisuudistus ja liikesalaisuusdirektiivin kansallinen toimeenpano.

Toimivat työmarkkinat ja ajanmukainen - työnantajien, työntekijöiden ja yritysten tarpeet huomioon ottava - työlainsäädäntö sekä hyvä työelämän laatu ovat yritysten kilpailuetuja. Yritysten tasapuolisista kilpailuedellytyksistä huolehditaan muun muassa työlainsäädännön keinoin. Paikallisen sopimisen edellytyksiä parantamalla sekä yritysten toimintaedellytyksiä ja kasvuhalukkuutta edistämällä helpotetaan tavoitetta nostaa työllisyysastetta. Työnantajien hallinnollista taakkaa pyritään keventämään lupa- ja ilmoitusmenettelyjä karsimalla.

Poikkeusoloihin varautumista linjaa huoltovarmuuden tavoitepäätös (857/2013), jonka toimeenpanossa painotetaan huoltovarmuuden kannalta keskeisten organisaatioiden ja verkostojen toiminnan jatkuvuuden varmistamista. Keskeisiä yhteiskunnan taloudellista toimintakykyä vaarantavia uhkia ovat sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien häiriintyminen, energiansaannin keskeytyminen, väestön terveyden ja toimintakyvyn vakava häiriintyminen sekä luonnon- ja ympäristöonnettomuudet.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti yritysten toimintaympäristön, markkinoiden sääntelyn ja työelämän tulosalueelle yhteistyössä konsernin muiden tulosalueiden kanssa sekä kasvupolitiikan edellytysten vahvistamiseksi seuraavat yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2018:

  • — Kaikkien toimijoiden toimintaolosuhteet markkinoilla ovat tasavertaiset ja kilpailumahdollisuudet parantuvat
  • — Taloudellinen huoltovarmuus on korkealla tasolla
  • — Kuluttajien asema on turvallinen ja kuluttajat sekä yrittäjät luottavat markkinoiden toimivuuteen
  • — Tekninen turvallisuus ja luotettavuus yhteiskunnassa sekä yrityksissä säilyy korkealla tasolla
  • — Yritysten sääntelytaakan kasvu pysähtyy ja taakkaa pyritään aktiivisesti vähentämään. Teollisuudelle aiheutuvan taloudellisen rasituksen ja sen sääntelytaakan lisäämistä vältetään
  • — Ajanmukaiset teollisoikeusjärjestelmät edistävät innovaatioita sekä tavaroiden ja palvelujen kaupallistamista.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Valtuus

Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 §:n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on 5 %. Uusia turvavarastolainoja saa hyväksyä vuonna 2018 enintään 8 400 000 euroa.

Turvavarastolain (970/1982) 7 §:n mukaisia varastoavustuksia saa myöntää vuonna 2018 enintään 34 000 euroa.

01. Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 188 000 euroa.

Selvitysosa:Kilpailu- ja kuluttajavirasto edistää markkinoiden toimivuutta. Tavoitteena on terveen ja toimivan kilpailun turvaaminen ja talouden tehokkuuden lisääminen sekä yksityisessä että julkisessa toiminnassa sekä se, että yritykset toimivat vastuullisesti ja että kuluttajat voivat luottaa markkinoiden toimivuuteen ja häiriötilanteiden nopeaan selvittämiseen. Virasto hoitaa myös kuluttaja-asiamiehelle kuuluvat valvontatehtävät. Lisäksi virasto vaikuttaa yleisesti kilpailun toimivuuteen ja kuluttajien asemaan ja hoitaa sille kuuluvat kansainväliset tehtävät.

Virasto luo edellytyksiä talouskasvulle sekä uudelle ja terveelle yritystoiminnalle. Taloudellinen kilpailu ohjaa talouden uudistumista ja luo kannusteita innovointiin ja investointeihin. Kuluttajien luottamus toimintaympäristöön ja toimijoihin markkinoilla luovat edellytyksiä yksityisen kysynnän kasvulle. Kilpailu- ja kuluttajapolitiikan toimin, yhdessä muiden viranomaisten kanssa, torjutaan harmaata taloutta.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Kilpailu- ja kuluttajavirastolle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2018:

Vaikuttavuus

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Suomen kotimarkkinoiden kilpailun intensiteetti paranee      
— Kotimarkkinoiden kilpailun intensiteetti (Suomen sijoitus suhteessa muihin maihin) 94/138 60/140 50/140
Suomalaisten luottamus digitalisoituviin markkinoihin lisääntyy      
— EU-sisämarkkinoiden verkkokauppaan luottavien suomalaisten osuus - 57 % 60 %

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Uskottavan "hard core" -kartellien vastaisen politiikan vahvistaminen      
— Sidosryhmien arvio (1—5) 3,6 > 4,0 > 4,0
Yrityskauppavalvonnalla estetään tehokkaasti keskittymisestä aiheutuvia kilpailuongelmia      
— Sidosryhmien arvio (1—5) 3,4 > 3,7 > 3,7
Kuluttaja-asiamiehen toimenpitein elinkeinoharjoittajat muuttavat toimintaansa kuluttajasuojalainsäädännön mukaiseksi      
— Tapaukset, joissa yritys on muuttanut toimintaansa kuluttajasuojalainsäädännön mukaiseksi (kpl) 91 130 130

Henkilötyövuosien arvioitu jakautuminen toimialoittain

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Markkinoiden toimivuuden edistäminen 29,7 25,5 25,5
Kilpailuvalvonta 50,2 59,0 67,0
Kuluttaja-asiamiehen valvonta ja muu kuluttajansuoja 30,1 32,5 35,5
Hallintopalvelut 16,6 17,0 17,0
Yhteensä 126,6 134 145

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 126,6 134 145
Kokonaistyötyytyväisyys (1—5) 3,4 > 3,5 > 3,6

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio

2018
esitys
       
Bruttomenot 10 209 11 254 11 748
Bruttotulot 725 635 560
Nettomenot 9 484 10 619 11 188
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 164    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 649    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Valmismatkaliikkeiden valvonta 390
Yrityskauppavalvonnan ja markkinoiden toimivuuden edistämisen tehtävät (4 htv) 280
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -7
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -3
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -6
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -7
Toimintamenojen tuottavuussäästö -51
Työajan pidentäminen (Kiky) -12
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -14
Vuokrien indeksikorotus 3
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -4
Yhteensä 569

2018 talousarvio 11 188 000
2017 talousarvio 10 619 000
2016 tilinpäätös 9 969 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 188 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 92 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2018 I lisätalousarvio 92 000
2018 talousarvio 11 188 000
2017 tilinpäätös 10 619 000
2016 tilinpäätös 9 969 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 92 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 215/2018 vp (25.10.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 14 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu uuden palkkausjärjestelmän käyttöönotosta.


2018 II lisätalousarvio 14 000
2018 I lisätalousarvio 92 000
2018 talousarvio 11 188 000
2017 tilinpäätös 10 619 000
2016 tilinpäätös 9 969 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2018 vp (23.11.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 14 000 euroa.

03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 8 297 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja kansainväliseen toimintaan liittyviin projekteihin.

Momentille budjetoidaan hakemus-, ilmoitus- ja käsittelymenettelyistä johtuen tulot pääsääntöisesti maksuperusteella.

Selvitysosa:Teollisoikeuksien ja yritys- ja yhteisötoiminnan asiantuntijaorganisaationa Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) edistää ja kehittää yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja yhteisöllistä toimintaa Suomessa ja kansainvälisesti.

Talousarvioesityksessä varaudutaan eurooppalaisen yhtenäispatentin voimaantuloon vuoden 2018 alusta lukien.

Momentilta maksetaan 730 000 euroa säätiövalvonnan ja teollisoikeusasiamiesten valvonnan kustannuksia sekä 2 260 000 euroa tilintarkastusvalvonnan kustannuksia. Vastaavan suuruiset valvontamaksut tuloutuvat momentille 11.19.09.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti PRH:lle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2018:

Vaikuttavuus
  • — PRH:n rekisterien tiedot ovat tehokkaasti yhteiskunnan käytössä ja viraston palvelut tukevat innovaatiotoimintaa ja yrittäjyyttä.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Työn tuottavuus (tuottavuuden muutos, %) 7,9 1,0 1,0
Taloudellisuus (yksikkökustannusten muutos, %) -11,7 2,0 2,0
Tuotokset ja laadunhallinta      
Asiakastyytyväisyys (1—5) 4,0 4,0 4,0
Sähköinen asiointi      
— Patenttihakemukset (%) 93,8 92 92
— Tavaramerkkihakemukset (%) 85,6 85 90
— Kaupparekisteri-ilmoitukset (%) 40 55 65
— Yhdistysrekisteri-ilmoitukset (%) 78,3 70 80
Keskimääräiset käsittelyajat      
— Kansalliset patenttihakemukset (v) 2,8 2,4 2,4
— PCT-tutkimukset määräajassa (%) 94 90 90
— Kansalliset tavaramerkkihakemukset (kk) 3,6 3,2 3,2
— Kaupparekisteri-ilmoitukset (pv) 5,6 5 -
— Sähköiset kaupparekisteri-ilmoitukset (pv) - - 2,5
— Yhdistysrekisteri-ilmoitus (pv) 5 5 5

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 384,4 411 389
Kokonaistyötyytyväisyys (1—5) 3,7 3,7 3,8

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Omakustannusarvoon hinnoiteltavat julkisoikeudelliset suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 50 450 44 594 46 000
— muut tuotot 324 - -
Tuotot yhteensä 50 774 44 594 46 000
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 41 887 41 149 44 797
— osuus yhteiskustannuksista 9 398 9 500 9 500
Kustannukset yhteensä 51 285 50 649 54 297
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -511 -6 055 -8 297
Kustannusvastaavuus, % 99 88 85

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 45 521 50 649 54 297
Bruttotulot 50 843 44 594 46 000
Nettomenot - 5 322 6 055 8 297
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 4 033    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 6 435    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Edunsaajarekisterin perustaminen 1 000
Eurooppalaisen yhtenäispatentin voimaantulo (PRH:n tulonmenetysten kompensaatio) 1 300
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -35
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -14
Toimintamenojen tuottavuussäästö -9
Vuokrien indeksikorotus 3
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -3
Yhteensä 2 242

2018 talousarvio 8 297 000
2017 I lisätalousarvio 1 350 000
2017 talousarvio 6 055 000
2016 tilinpäätös -2 919 589

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 176/2017 vp (16.11.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 247 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 950 000 euroa talousarvioesityksen 8 297 000 euroon nähden aiheutuu yritys- ja yhteisötietojärjestelmän (YTJ) sähköisen alustaratkaisun uudistamisesta.


2018 talousarvio 9 247 000
2017 I lisätalousarvio 1 350 000
2017 talousarvio 6 055 000
2016 tilinpäätös -2 919 589

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 247 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja kansainväliseen toimintaan liittyviin projekteihin.

Momentille budjetoidaan hakemus-, ilmoitus- ja käsittelymenettelyistä johtuen tulot pääsääntöisesti maksuperusteella.

 

II lisätalousarvioesitys HE 215/2018 vp (25.10.2018)

Momentilta vähennetään 2 700 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu yhtenäispatentin voimaantulon siirtymisestä vuoteen 2019.


2018 II lisätalousarvio -2 700 000
2018 talousarvio 9 247 000
2017 tilinpäätös 2 445 896
2016 tilinpäätös -2 919 589

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2018 vp (23.11.2018)

Momentilta vähennetään 2 700 000 euroa.

05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 19 071 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin ja akkreditointipalvelujen maksut, Euroopan kemikaaliviraston komission asetuksen (EY) N:o 340/2008 perusteella maksamat palkkiot, erillisenä palveluna tehtävien kasvinsuojeluaineiden ja biosidien arviointien korvaukset sekä yhteishankkeista muilta osapuolilta saatava rahoitus.

Selvitysosa:Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo ja edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta sekä yritysten kilpailukykyä. Tukes edistää mineraalivarojen hallintaa ja toimii kansallisena akkreditointielimenä. Tavoitteena on toimijoiden vastuullisuuden ja riskienhallinnan parantaminen henkilö-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen ehkäisemiseksi, kemikaalien terveys- ja ympäristöhaittojen vähentämiseksi sekä tasapuolisten kilpailuolosuhteiden varmistamiseksi. Toiminta kohdistuu markkinoilla oleviin tuotteisiin, kemikaaleihin, tuotantolaitoksiin, laitteistoihin, palveluihin sekä yritysten ja kuluttajien toimintatapoihin.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö, sisäministeriö pelastustoimen laitteiden valvonnan osalta sekä maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö kemikaalien tuotevalvonnan osalta asettavat alustavasti Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2018:

Vaikuttavuus

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Suuronnettomuusvaarallisten yritysten riskienhallinta paranee      
— Kemikaali- ja räjähdetuotantolaitosten, joissa riskienhallinta on hyväksyttävällä tasolla, osuus valvontakohteista kasvaa (%) 64 60 60
Vaarallisimpien kemikaalien määrä vähenee      
— Erityistä huolta aiheuttavien aineiden määrä (%) 30 < 30 < 30
Vakavasti puutteelliset tuotteet markkinoilla vähenevät      
— Markkinavalvonnassa vakavasti puutteellisiksi osoittautuneet tuotteet (5 v. keskiarvo, %) 19,8 < 19 < 19

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Valvonta on riskiperusteista ja tehokasta      
— Luvat, ilmoitukset, tarkastukset, valvonnat (lkm) 54 183 42 150 39 450
— Yritykset kokevat tuotevalvonnan tehokkaana (%) 90 90 90
— Lupa- ja ilmoitusprosessien digitalisaatioaste (%) 45 70 75

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 246 268 268
Kokonaistyötyytyväisyys (1—5) 3,6 3,5 3,5

Maksullisen toiminnan tulot on merkitty momentille 12.32.20.

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
tavoite
2018
tavoite
       
Omakustannusarvoon hinnoiteltavat julkisoikeudelliset suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 6 293 6 180 6 190
Tuotot yhteensä 6 293 6 180 6 190
— tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot 2 819 2 600 2 784
Tuotot yhteensä 6 293 6 180 6 190
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 3 697 4 300 3 800
— osuus yhteiskustannuksista 2 277 1 880 2 390
Kustannukset yhteensä 5 974 6 180 6 190
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 319 - -
Kustannusvastaavuus, % 105 100 100

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 23 629 23 137 23 834
Bruttotulot 4 817 3 655 4 763
Nettomenot 18 812 19 482 19 071
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 2 417    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 3 252    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -14
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -5
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -14
Palkkaliukumasäästö -26
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -14
Toimintamenojen tuottavuussäästö -89
Toimintamenosäästö (HO 2015) -200
Työajan pidentäminen (Kiky) -23
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -24
Vuokrien indeksikorotus 4
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -6
Yhteensä -411

2018 talousarvio 19 071 000
2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 19 482 000
2016 tilinpäätös 19 647 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 19 071 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin ja akkreditointipalvelujen maksut, Euroopan kemikaaliviraston komission asetuksen (EY) N:o 340/2008 perusteella maksamat palkkiot, erillisenä palveluna tehtävien kasvinsuojeluaineiden ja biosidien arviointien korvaukset sekä yhteishankkeista muilta osapuolilta saatava rahoitus.

 

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 147 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2018 I lisätalousarvio 147 000
2018 talousarvio 19 071 000
2017 tilinpäätös 19 482 000
2016 tilinpäätös 19 647 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 147 000 euroa.

31. Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 4 731 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaisen korvauksen maksamiseen talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottajille

2) enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan projektihenkilöstön palkkaukseen Kilpailu- ja kuluttajavirastoon

3) talous- ja velkaneuvojien kehittämiseen, koulutukseen ja materiaalin tuottamiseen sekä raportointijärjestelmään.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Talous- ja velkaneuvonnan tavoitteena on helpottaa velallisen asemaa luottojen järjestelyssä sekä tukea velallisen elämänhallinnan paranemista ja ehkäistä syrjäytymistä.

Palveluiden järjestämisestä maksettava korvaus määrätään työ- ja elinkeinoministeriön vahvistamien perusteiden mukaan siten, että se vastaa palvelun tuottamisesta aiheutuvia tarkoituksenmukaisia menoja. Korvaus maksetaan aluehallintoviraston kanssa sopimuksen tehneelle kunnalle tai muulle palveluntuottajalle. Jos kunta ei järjestä neuvontaa, aluehallintoviraston tulee järjestää neuvonta muulla tavoin, esim. ostopalveluna. Korvauksen maksatuksesta kunnille huolehtii Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja muulle palveluntuottajalle aluehallintovirasto.

Arvio resurssien jakautumisesta

  2016
toteutuma
2017
arvio
2018
arvio
       
Talous- ja velkaneuvonnan henkilöstö (htv) 152 152 152
Valtion korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisen kuluista (%) 53 53 55

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti toiminnalle seuraavan tulostavoitteen vuodelle 2018:

  2016
toteutuma
2017
arvio
2018
arvio
       
Uusien asiakkaiden keskimääräinen jonotusaika (pv) 24 < 60 < 45

2018 talousarvio 4 731 000
2017 talousarvio 4 731 000
2016 tilinpäätös 4 731 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 4 731 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaisen korvauksen maksamiseen talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottajille

2) enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan projektihenkilöstön palkkaukseen Kilpailu- ja kuluttajavirastoon

3) talous- ja velkaneuvojien kehittämiseen, koulutukseen ja materiaalin tuottamiseen sekä raportointijärjestelmään.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

50. Valtionavustus kuluttajajärjestölle (kiinteä määräraha)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 822 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena Kuluttajaliitto - Konsumentförbundet ry:n toiminnan tukemiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Kuluttajaliitto - Konsumentförbundet ry on kuluttajien etujärjestö, missä ominaisuudessa se neuvoo kuluttajia sekä jakaa ja välittää kuluttajatietoa.

Vaikuttavuustavoite
  • — Kotitalouksien toimivuus ja tehokkuus sekä kuluttajien omat toimintaedellytykset paranevat järjestön myötävaikutuksella.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen lisäyksen poisto -70
Yhteensä -70

2018 talousarvio 822 000
2017 talousarvio 892 000
2016 tilinpäätös 897 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 22/2017 vp (11.12.2017)

Valiokunta lisää momentille 50 000 euroa Kuluttajaliiton toiminnan tukemiseen. Valiokunta toteaa, että Kuluttajaliitto tekee arvokasta työtä kuluttajien etujen ja oikeuksien puolustamisessa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 872 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena Kuluttajaliitto - Konsumentförbundet ry:n toiminnan tukemiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

51. Eräät merimiespalvelut (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 2 572 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) merimiespalvelulain (447/2007) nojalla merimiesten hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettujen palvelujen valtionosuuden maksamiseen

2) valtion varoista korvattavista merimiesten matkakustannuksista annetun lain (1068/2013) nojalla työnantajille maksettaviin merimiesten matkakustannuksiin.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Merimiespalvelutoimiston toimintaa rahoitetaan suomalaisilla aluksilla työskenteleviltä työntekijöiltä ja heidän työnantajiltaan perittävillä merimiesten palvelumaksuilla. Myös valtio osallistuu toimiston toiminnan rahoitukseen.

Merimiespalvelutoimiston tehtävänä on edistää merimiesten opinto- ja aikuiskasvatustoimintaa, järjestää ja ohjata merimiesten liikunta- ja kulttuuritoimintaa sekä muuta virkistys- ja vapaa-ajantoimintaa, edistää merimiespalvelukeskusten perustamista kotimaahan ja ulkomaille, tarjota merimiehille kirjasto- ja tietopalveluja, parantaa merimiesten tiedotustoimintaa, yhteydenpitoa ja viestintäpalveluita sekä kehittää merimiespalvelutoimintaa siten, että merimiesten mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaelämään paranevat.

Valtion varoista korvataan suomalaisella aluksella työskentelevän työntekijän kotimatkoista varustamoille syntyneitä kustannuksia. Korvattavat kustannukset käsittävät välittömät matkakustannukset, työntekijän ylläpitokustannukset matkan aikana ja matkan järjestämisestä syntyneet kustannukset.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Valtion osuus merimiespalvelutoimiston menoista 1 072 000
Valtion osuus työnantajille eräisiin merimiesten matkakustannuksiin 1 500 000
Yhteensä 2 572 000

2018 talousarvio 2 572 000
2017 talousarvio 2 572 000
2016 tilinpäätös 2 085 413

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 2 572 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) merimiespalvelulain (447/2007) nojalla merimiesten hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettujen palvelujen valtionosuuden maksamiseen

2) valtion varoista korvattavista merimiesten matkakustannuksista annetun lain (1068/2013) nojalla työnantajille maksettaviin merimiesten matkakustannuksiin.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

52. Palkkaturva (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 32 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) palkkaturvalain (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen maksamiseen

2) takaisinperittyjen saatavien palautusten ja niistä kertyvien korkojen maksamiseen

3) palkkaturvamenettelyyn liittyviin viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin sekä konkurssikustannusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Selvitysosa:Palkkaturvajärjestelmä turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvien saatavien maksamisen työnantajan konkurssin ja muiden maksukyvyttömyystilanteiden varalta. Palkkaturvana voidaan maksaa sellaiset työsuhteesta johtuvat saatavat, jotka työnantaja olisi ollut velvollinen maksamaan työntekijälle.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Palkkaturva 31 810 000
Takaisinperittyjen saatavien palautukset ja korot 80 000
Viranomaismaksut, oikeudenkäyntikulut ja konkurssikustannukset 110 000
Yhteensä 32 000 000

Palkkaturvamenoja vastaavat tulot 31 810 000 euroa on merkitty momentille 12.32.31.

Palkkaturvapalautusten arvioidut 1 000 000 euron korot on budjetoitu momentille 12.32.99.

Palkkaturvan tunnuslukuja

  2016
toteutuma
2017
arvio
2018
arvio
       
Palkkaturvaa maksettu (1 000 euroa) 30 697 32 000 32 000
Palkkaturvaa peritty takaisin työnantajilta (1 000 euroa) 7 199 6 900 6 900
Palkkaturvaa saaneet työntekijät (lkm) 6 763 7 000 7 000
Palkkaturvapäätöksen saaneet työnantajat (lkm) 1 819 2 000 2 000
Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika (pv) 220 200 180
Hakemuksista käsitelty alle 2 kuukaudessa (%) 17 20 25

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.


2018 talousarvio 32 000 000
2017 talousarvio 32 000 000
2016 tilinpäätös 30 696 860

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 32 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) palkkaturvalain (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen maksamiseen

2) takaisinperittyjen saatavien palautusten ja niistä kertyvien korkojen maksamiseen

3) palkkaturvamenettelyyn liittyviin viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin sekä konkurssikustannusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

53. Matkustajien paluukuljetukset ja korvaukset (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lain matkapalveluyhdistelmien tarjoajista mukaisesti matkustajien paluukuljetusten ja korvausten maksamiseen matkapalveluyhdistelmien tarjoajien maksukyvyttömyystapauksissa.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvät lakiesitykset laeiksi matkapalveluyhdistelmien tarjoajista, matkapalveluyhdistelmien tarjoajan valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta sekä harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain muuttamisesta sekä esityksen matkapalveluyhdistelmien tarjoajista, jotka mahdollistavat matkustajien paluukuljetusten ja korvausten maksamisen matkapalveluyhdistelmien tarjoajan maksukyvyttömyyden varalta. Lakiesitykset ovat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/2302 sekä asetuksen (EY) N:o 2006/2004 ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU ja neuvoston direktiivin 90/314/ETY kansallista toimeenpanoa.

Paluukuljetusten kustannukset voitaisiin talousarvion rajoissa maksaa valtion varoista, mikäli se matkustajien nopean paluukuljetuksen vuoksi on välttämätöntä. Matkustajien muita saatavia voitaisiin samoin maksaa valtion varoista, jos asetettu vakuus ei riitä kaikkien saatavien maksamiseen tai niiden maksaminen vakuuksista viivästyisi kohtuuttomasti. Paluukuljetusten kustannukset ja matkustajille maksetut korvaukset korvataan valtiolle vakuuksista. Lisäksi matkanjärjestäjiltä on tarkoitus kerätä veronluonteista maksua, jonka suuruus on 0,024 % matkapalveluyhdistelmien myynnin liikevaihdosta. Maksulla varaudutaan tilanteisiin, joissa valtio tulee korvausvelvolliseksi eikä valtion maksamia korvauksia saada perittyä takaisin vakuuksista. Maksut tuloutuvat momentille 11.19.09, jolle arvioidaan kertyvän 125 000 euroa v. 2018.


2018 talousarvio 1 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lain matkapalveluyhdistelmien tarjoajista mukaisesti matkustajien paluukuljetusten ja korvausten maksamiseen matkapalveluyhdistelmien tarjoajien maksukyvyttömyystapauksissa.

95. Eräät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään 50 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ryhmäkannelain (444/2007) mukaisesta ryhmäkanteesta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen maksamiseen

2) kilpailulaissa (948/2011) tarkoitetuissa oikeusprosesseissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston vastapuolelle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen maksamiseen

3) sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa (590/2013), sähkömarkkinalaissa (588/2013) ja maakaasumarkkinalaissa (508/2000) tarkoitetuissa oikeusprosesseissa Energiaviraston vastapuolelle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.

Selvitysosa:Ryhmäkanneprosessin hoitaminen voi vaatia huomattaviakin resursseja, joita ei ole mahdollista ennakoida. Ryhmäkanteesta aiheutuu oikeudenkäyntikuluja valtiolle, jos kuluttaja-asiamies häviää ajamansa kanteen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston edellytetään kilpailulain nojalla ryhtyvän toimenpiteisiin kiellettyjen kilpailunrajoitusten rankaisemiseksi esittämällä markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämistä laissa säädettyjen edellytysten vallitessa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtävänä on myös puuttua yrityskauppoihin, jotka estävät kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi määrätä yrityskaupoille ehtoja tai tehdä markkinaoikeudelle esityksen yrityskaupan kieltämiseksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemien päätösten ja esitysten käsittelyyn markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa liittyy riski velvollisuudesta joutua korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikuluja, jos Kilpailu- ja kuluttajavirasto häviää asian.

Energiaviraston tehtävänä on valvoa sähkö- ja maakaasumarkkinalakien sekä EU:n sähkön ja maakaasun sisämarkkinalainsäädännön noudattamista. Energiaviraston edellytetään sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain nojalla ryhtyvän toimenpiteisiin sähkö- ja maakaasumarkkinalakien sekä EU:n sähkön ja maakaasun sisämarkkinalainsäädännön vastaisesta toiminnasta rankaisemiseksi esittämällä markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämistä laissa säädettyjen edellytysten vallitessa. Energiaviraston tekemien päätösten ja esitysten käsittelyyn markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa liittyy riski velvollisuudesta joutua korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikuluja, jos Energiavirasto häviää asian.


2018 talousarvio 50 000
2017 talousarvio 50 000
2016 tilinpäätös 300 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään 50 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ryhmäkannelain (444/2007) mukaisesta ryhmäkanteesta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen maksamiseen

2) kilpailulaissa (948/2011) tarkoitetuissa oikeusprosesseissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston vastapuolelle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen maksamiseen

3) sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetussa laissa (590/2013), sähkömarkkinalaissa (588/2013) ja maakaasumarkkinalaissa (508/2000) tarkoitetuissa oikeusprosesseissa Energiaviraston vastapuolelle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.