Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
            (50.) Vesitalous
         (60.) Metsätalous
         63. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

44. (30.60.44, osa) Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 51 230 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden tukia koskevan lainsäädännön nojalla lukuunottamatta energiapuun korjuutukea, jolla edistetään pienpuun energiakäyttöä.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2015 saa tehdä kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisia suunnitelman edellyttämiä työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 25 000 000 eurolla.

Selvitysosa:Määrärahalla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä myöntämällä tukea yksityismetsissä tehtäviin metsänhoito- ja perusparannustöihin.

Tarkoitus on, että hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen kestävän metsätalouden rahoituslaiksi. Uusi tukijärjestelmä on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun komissio on sen hyväksynyt. Tukien myöntäminen kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) nojalla päättyy uuden tukilain voimaantultua taikka EU:n päätösten edellyttämänä ajankohtana. Uuteen lakiin on tarkoitus sisällyttää ne muutokset, joita vuonna 2014 uudistetut EU:n maa- ja metsätalousalan valtiontuen suuntaviivat rahastokaudelle 2014—2020 edellyttävät. Uudessa laissa on tarkoitus karsia tuettavia työlajeja ja tarkistettu tukiehtoja ja tukitasoja.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon se, että pienpuun energiakäyttöä edistetään momentin 30.40.47 määrärahasta myönnettävällä tuella.

Momentin valtuutta käytetään vain suunnitelman edellyttäviä työlajeja koskeviin tukipäätöksiin. Suunnitelman edellyttämiä työlajeja ovat muun muassa metsänuudistaminen, terveyslannoitus, kunnostusojitus ja metsätien tekeminen.

Määrärahalla toteutettavien töiden suora työllisyysvaikutus on noin 2 500 henkilötyövuotta.

Määrärahan jakautuminen ja myöntämisvaltuudesta valtiolle aiheutuvat menot

  2015 2016 2017 2018 2019— Yhteensä vuodesta 2015 lähtien
             
Ennen vuotta 2015 tehdyt sitoumukset 17,61 11,26 5,70 2,50 1,17 38,24
Vuoden 2015 sitoumukset (suunnitelmalliset hankkeet) 12,50 6,25 3,00 2,00 1,25 25,00
Nuoren metsän hoito, juurikäävän torjunta 21,12         21,12
Yhteensä 51,23 17,51 8,70 4,50 2,42 84,36

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Biotalousstrategian toimeenpano (vastaava lisäys momentilla 30.40.22) -2 000
Hallituksen menosäästöpäätös -3 000
HO-säästö -2 000
Tasomuutos (vastaava lisäys momentilla 30.40.45) -1 000
Yhteensä -8 000

2015 talousarvio 51 230 000
2014 talousarvio 59 230 000
2013 tilinpäätös 64 100 224

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 37/2014 vp (12.12.2014)

Biotalous on asetettu keskeiseksi painopistealueeksi elinkeinorakenteemme uudistamisessa. Metsiin ja puuhun perustuva metsäbiotalous on luontaisesti vahvin alueemme. Suomessa on osaavaa työvoimaa ja teknologian huippuosaamista. Metsäbiotaloudelle asetetaan erittäin kunnianhimoisia tavoitteita toukokuussa 2014 julkaistussa biotalousstrategiassa.

Biotalouden kehittyminen edellyttää uusia investointeja Suomeen. Metsäteollisuudella on jo käynnissä olevia ja suunniteltuja investointihankkeita, esimerkiksi Äänekosken uusi biotehdas sekä Kymen, Pietarsaaren ja Varkauden tehtaille kohdistuvat investoinnit. Toteutuessaan ne nostavat raakapuun kysyntää noin 10 milj. kuutiometriä. Hakkuumääriä on mahdollisuus kestävästi lisätä vuositasolla nykyisestä noin 50—55 milj. kuutiometrin tasosta 15—20 milj. kuutiometriä. Lisääntyvät hakkuut tukevat myös energiakäytön tavoitteen saavuttamista.

Valiokunta toteaa, että investointien toteutumisen keskeinen edellytys on riittävä puun liikkeelle saaminen ja kilpailukykyisen kotimaisen puun saatavuuden varmistaminen pitkällä aikavälillä. Kestävän metsätalouden rahoituslain toimenpiteet ovat tässä merkittävässä roolissa. Puun saatavuutta pitää edistää pitkäjänteisellä työllä, jossa metsien hoitoon ja perusparannukseen tehtyjen investointien tuoma hyöty realisoituu vasta vuosikymmenien päästä. Samalla on huolehdittava myös infrastruktuurista. Siltojen ja teiden kunnossapito on varmistettava, jotta logistiikka toimii kaikkina vuodenaikoina tehokkaasti. Vaikeassa määrärahatilanteessa valiokunta pitää välttämättömänä turvata riittävät määrärahat metsäautoteiden rakentamiseen ja peruskorjaamiseen jatkossakin.

Valiokunta toteaa, että metsäalan kilpailukykyä ja investointimahdollisuuksia tulee parantaa mm. metsävaratietojen ajantasaisuudella ja niiden aktiivisella hyödyntämisellä, sähköisten palveluiden kehittämisellä, puukaupan toimivuuden parantamisella, tilarakenteen ja sukupolvenvaihdosten edistämisellä sekä alaa uudistavalla tutkimuksella. Vaikka hakkuiden lisäämismahdollisuudet ovat Suomen metsistä hyvät, vain kannattava metsätalous tuottaa edellytykset puunjalostus- ja bioenergiateollisuudelle. Toteutuneen puunkäytön ratkaisee kysyntä lopputuotemarkkinoilla ja se, kuinka hyvin siihen pystytään vastaamaan kotimaan tarjonnalla.

Kestävän metsätalouden rahoituslain (Kemera) mukainen tuki

Momentille esitetään 51,23 milj. euron määrärahaa, joka on 8 milj. euroa vähemmän kuin vuonna 2014. Määräraha on kuitenkin käytettävissä lähes kokonaisuudessaan uusiin hankkeisiin, koska vuodelta 2014 ei arvioida siirtyvän maksatuksia vuodelle 2015. Myöntämisvaltuudeksi esitetään 25 milj. euroa.

Uuden Kemera-lainsäädännön (HE 138/2014 vp) mukaan vanhan lain mukaisia rahoituspäätöksiä voidaan tehdä 30.6.2015 saakka ja maksatuksia vuoden 2019 loppuun. Uusi laki astuu voimaan mahdollisimman pian EU:n komission notifioinnin jälkeen, ja sen mukaisesti kaikista työlajeista tulee EU:n vaatimusten mukaisesti tehdä tukihakemus ennen työn aloittamista. Tämä voi lisätä valtuuden tarvetta.

Valiokunta pitää tärkeänä, että valtuus riittää myös uusien säädösten mukaiseen toimintaan, ja korottaa momentin valtuutta 10 000 000 eurolla. Tärkeää on myös varmistaa, että tukijärjestelmien uudistamisvaiheessa ei synny katkosta eikä epävarmuutta.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 51 230 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden tukia koskevan lainsäädännön nojalla lukuunottamatta energiapuun korjuutukea, jolla edistetään pienpuun energiakäyttöä.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2015 saa tehdä kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisia suunnitelman edellyttämiä työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 35 000 000 eurolla.

 

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa tehdä kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lainsäädännön mukaisia suunnitelman edellyttämiä työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 45 000 000 eurolla.

Selvitysosa:Valtuuden perusteluja on muutettu siten, että valtuutta voidaan käyttää myös uuden kestävän metsätalouden rahoituslain (34/2015) nojalla, jonka voimaantulo voimaantuloajankohtineen on riippuvainen EU:n komission hyväksymisestä. Valtuuden tasoa on nostettu 10 000 000 eurolla sen varmistamiseksi, että ei muodostu katkoksia tukijärjestelmissä. Vuoden 2015 myöhemmässä lisätalousarviossa tarvittaessa tarkistetaan momenttia tilanteen niin vaatiessa.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2015 I lisätalousarvio
2015 talousarvio 51 230 000
2014 talousarvio 59 230 000
2013 tilinpäätös 64 100 224

 

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa tehdä kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lainsäädännön mukaisia suunnitelman edellyttämiä työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 45 000 000 eurolla.

 

II lisätalousarvioesitys HE 9/2015 vp (17.6.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 13 980 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa tehdä kestävän metsätalouden tukia koskevan lainsäädännön mukaisia työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 65 000 000 eurolla.

Selvitysosa:EU:n komissio on hyväksynyt kestävän metsätalouden määräaikaiseen rahoituslakiin (34/2015) sisältyvän tukijärjestelmän 27.4.2015. Uusi tukijärjestelmä on tullut voimaan 1.6.2015. Vuoden 2015 helmikuun alusta kumotun kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaista rahoitusta voidaan myöntää 30.6.2015 saakka.

Momentille myönnetyllä 45 000 000 euron valtuudella voidaan tehdä kestävän metsätalouden rahoituksesta annettujen lakien mukaisia suunnitelman edellyttämiä työlajeja koskevia tukipäätöksiä. Kumotun lain (1094/1996) perusteella niitä tehdään 30.6.2015 saakka. Kaikki kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (34/2015) mukaiset työt edellyttävät valtuuden puitteissa tehtyjä tukipäätöksiä. Tarkistettu momentin valtuus on 65 000 000 euroa, missä on lisäystä 20 000 000 euroa. Määrärahan lisätarpeeksi arvioidaan 13 980 000 euroa.


2015 II lisätalousarvio 13 980 000
2015 I lisätalousarvio
2015 talousarvio 51 230 000
2014 tilinpäätös 59 109 217
2013 tilinpäätös 64 100 224

 

Eduskunnan kirjelmä EK 4/2015 vp (30.6.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 13 980 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa tehdä kestävän metsätalouden tukia koskevan lainsäädännön mukaisia työlajeja koskevia tukipäätöksiä enintään 65 000 000 eurolla.