Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

51. Valtion osuus maatalousyrittäjän eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 660 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 135 §:n ja 135 a §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen

2) sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain (1317/1990) 41 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Valtio korvaa maatalousyrittäjien eläkkeiden aiheuttamat kustannukset siltä osin kuin vakuutusmaksut ja sijoitusten tuotto eivät niihin riitä, ryhmähenkivakuutuksen korvausmenoista valtion osuus on kuitenkin 1/3. Valtion osuuden etuus- ja hoitokulumenoista arvioidaan vuonna 2017 olevan 79 %.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon yksityisten alojen työeläkelainsäädännön sekä luopumistukijärjestelmän muutokset.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tarvearvion muutos 15 400
Yhteensä 15 400

2017 talousarvio 660 000 000
2016 talousarvio 644 600 000
2015 tilinpäätös 624 800 000

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 249/2016 vp (18.11.2016)

Momentille myönnetään 663 100 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 3 100 000 euroa talousarvioesityksen 660 000 000 euroon nähden aiheutuu vakuutettujen lukumäärän laskusta johtuvasta vakuutusmaksutuottojen pienenemisestä.


2017 talousarvio 663 100 000
2016 III lisätalousarvio 1 700 000
2016 talousarvio 644 600 000
2015 tilinpäätös 624 800 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 663 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 135 §:n ja 135 a §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen

2) sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain (1317/1990) 41 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

 

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 500 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys aiheutuu osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen ennakoitua suuremmasta käytöstä. Eläkeuudistuksessa osa-aikaeläkkeen tilalle tullutta eläkettä on voinut käyttää 1.2.2017 lukien.


2017 III lisätalousarvio 500 000
2017 talousarvio 663 100 000
2016 tilinpäätös 645 700 000
2015 tilinpäätös 624 800 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 500 000 euroa.