Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2004

20. TeknologiapolitiikkaPDF-versio

Valtion teknillisellä tutkimuskeskuksella (VTT) on oikeus merkitä osakkeita VTT:n ja Flanders Interuniversity Institute for Biotechnology'n (VIB) yhteisesti perustettavaan osakeyhtiöön ja sijoittamaan osakepääoman maksuna apporttina VTT:n omistamia patentteja. Yhtiö toimisi Suomessa ja toimialana olisi kasviperäisten lääkeainemolekyylien biotekninen tuottaminen.

Selvitysosa:VTT Biotekniikka ja belgialainen VIB Department of Plant Systems ovat kehittäneet ja patentoineet teknologian, jonka avulla kasvisoluissa voidaan tuottaa kallisarvoisia lääkeaineita. Osapuolet suunnittelevat yhteisen osakeyhtiön perustamista. Yhtiö toimisi Suomessa. Perustettavaan yritykseen tulisivat osakkaiksi VTT ja VIB, kansallisia pääomarahoittajia sekä hankkeen avainhenkilöitä. VTT ja VIB käyttäisivät osakepääoman merkitsemiseen omistamansa ko. hankkeeseen liittyvät patentit.

29. FinChi-innovaatiokeskuksen perustaminen ja käynnistäminen Shanghaissa(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Shanghaihin perustettavan Suomi-Kiina (FinChi) -innovaatiokeskuksen pilottihankkeen käynnistämis-, toiminta- ja projektikuluihin.

Selvitysosa:Suomen osuus globaalista tutkimus- ja kehitystoiminnasta on alle yhden prosentin, mistä syystä Suomi on riippuvainen kansainvälisestä tutkimus- ja teknologiaosaamisesta. Suomen innovaatioympäristölle on varmistettava vahvat osaamisverkostot niin johtaviin teollisuusmaihin kuin nopeasti nouseviin teknologiakeskittymiin. Innovaatiokeskusten ja muiden yhteistyöverkostojen järjestelmällinen luominen kasvaville markkinoille on keskeinen osa innovaatioympäristön kansainvälistymistä, jolla edistetään molempiin suuntiin tapahtuvaa osaamisen siirtymistä ja ulkomaisia investointeja Suomeen.

Shanghaihin perustettava FinChi-innovaatiokeskus on pilottihanke, josta saatujen kokemusten perusteella voidaan kehittää vastaavanlaisia yhteistyömalleja myös muille kasvu- ja osaamisalueille. Valtion rahoitusta tarvitaan hankkeeseen liittyvien alkuvaiheen taloudellisten riskien ja Kiinan haastavan toimintaympäristön takia.

Tarkoitus on, että hallituskaudella tähän tarkoitukseen ei enää lisää varoja myönnetä. Hankkeen jatkorahoitus hoidetaan yksityisen rahoituksen avulla.

Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen
   
Henkilöstömenot 300 000
Toimitilamenot 300 000
Projektirahoitus 400 000
Yhteensä 1 000 000

Lisätalousarvioesityksen valmisteluun liittyen kauppa- ja teollisuusministeriö on alustavasti asettanut toiminnalle seuraavat tulostavoitteet:

Vaikuttavuus

  • Suomen kansainvälinen kilpailukyky paranee uusien yhteistyömuotojen ansiosta.
  • Suomen kansainvälinen tunnettuus lisääntyy ja Suomeen saadaan lisää ulkomaisia investointeja.
  • Osaamisperusteisten pk-yritysten kansainvälistymismahdollisuudet paranevat.

2004 III lisätalousarvio 1 000 000