Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ministeriö ja hallinto
         30. Syyttäjät
         50. Vaalimenot
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

01. Korkeimman oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 006 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat tulot sekä yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolten kanssa saatavat tulot.

Selvitysosa:Korkein oikeus on ylin tuomioistuin riita- ja rikosasioissa. Sen tehtävä on valituslupajärjestelmän pohjalta yksittäisiä valitusasioita tutkimalla ja ratkaisemalla antaa oikeuskäytäntöä ohjaavia ja yhtenäistäviä ennakkopäätöksiä lain tulkinnasta ja soveltamisesta. Lisäksi korkein oikeus käsittelee ja ratkaisee ylimääräistä muutoksenhakua koskevia asioita ja antaa tasavallan presidentille lausuntoja armahdusasioissa ja Ahvenanmaan itsehallintoa koskevissa asioissa. Korkein oikeus valvoo alempien tuomioistuinten lainkäyttöä.

Korkeimpaan oikeuteen saapuvissa asioissa on havaittavissa sovellettavien oikeussääntöjen moninaistuminen, kuten eurooppaoikeuden ja muun kansainvälisen oikeuden kasvava merkitys. Sääntelyn ja muiden oikeuslähteiden lisääntyminen, muuttuminen ja juttujen monimutkaistuminen lisäävät asioiden käsittelyn vaativuutta.

Oikeuskäytäntöä ohjataan ennakkopäätöksillä kaikilla esiin tulevilla oikeudenaloilla kulloinkin ajankohtaisten tarpeiden mukaan.

Korkeimpaan oikeuteen arvioidaan v. 2015 saapuvan noin 2 500 asiaa. Tavoitteena on, että valitusluvan myöntämistä tai epäämistä koskeva päätös annetaan mahdollisimman joutuisasti, jotta niissä asioissa, joissa valituslupaa ei myönnetä, ratkaisun lainvoimaisuus ei viivästy tarpeettomasti. Jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöönoton yhteydessä käyttöön on otettu myös ohivalitus suoraan korkeimpaan oikeuteen. Tietyissä oikeudellisissa asioissa on tarpeen saada nopeasti ennakkoratkaisu, jolla on alemmissa asteissa ratkaisuja yhtenäistävä ja muutoksenhakua vähentävä vaikutus. Tavoitteena on, että vuoden 2015 lopussa vireillä olevista valitusasioista (valitusluvan saaneet ja suorat valitukset) enintään 65 % on ollut vireillä yli 12 kuukautta. Pidemmän aikavälin tavoitteena on, että vireillä olevista valitusasioista vähintään 33 % on ollut vireillä alle 9 kuukautta, noin 33 % 9—12 kuukautta ja enintään 33 % yli 12 kuukautta.

Tunnuslukutaulukko

  2013
toteutuma
2014
arvio
2015
tavoite/arvio
       
Ratkaistut asiat, kpl 2 582 2 600 2 450
— myönnetyt valitusluvat 134 150 150
— annetut asiaratkaisut valitusasioissa 131 150 135
— julkaistut ratkaisut 102 110 100
Keskimääräinen käsittelyaika (kk)      
— kaikki asiat 6,2 7,0 6,8
— valituslupa-asiat 4,8 5,0 5,1
— asiaratkaisut 19,9 17,0 24,0
Toiminnallinen tehokkuus      
— taloudellisuus (€/asia) 3 427 3 589 3 869
— tuottavuus (asia/htv) 34 33 31

Korkeimman oikeuden päätöksistä lain 701/1993 mukaisesti perittävinä maksuina arvioidaan kertyvän 110 000 euroa momentille 12.25.10.

Toiminnan menot ja tulot

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio
2015
esitys
       
Bruttomenot 8 844 9 002 9 009
Bruttotulot -4 3 3
Nettomenot 8 848 8 999 9 006
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 662    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 758    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tietohallintomenot -1
Toimitilamenot 30
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -6
Palkkaliukumasäästö -16
Palkkausten tarkistukset 38
Toimintamenojen tuottavuussäästö -45
Vuokramenojen indeksikorotus 20
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -13
Yhteensä 7

2015 talousarvio 9 006 000
2014 talousarvio 8 999 000
2013 tilinpäätös 8 944 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 009 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 3 000 euroa talousarvioesityksen 9 006 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2015 talousarvio 9 009 000
2014 talousarvio 8 999 000
2013 tilinpäätös 8 944 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 009 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat tulot sekä yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolten kanssa saatavat tulot.