Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

30. SairausvakuutusPDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Selvitysosa:Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääke- ja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden hankkia terveyspalveluja yksityiseltä sektorilta kohtuullisin kustannuksin. Lisäksi turvataan riittävä toimeentulo tasaamalla lyhytaikaisesta sairaudesta sekä vanhempainvapaasta aiheutuvaa työtulojen menetystä.

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen.

Sairaanhoitovakuutuksesta korvataan osa avohoidon lääkemenoista, matkakuluista, ylioppilaiden perusterveydenhuollon kustannuksista sekä Kansaneläkelaitoksen järjestämän kuntoutuksen kustannuksia. Sairaanhoitovakuutuksesta korvataan myös osa yksityisen terveydenhuollon lääkärin- ja hammaslääkärin palkkioista sekä lääkärin määräämistä tutkimuksista ja hoidoista.

Työtulovakuutuksesta maksetaan sairauspäivärahaa, kuntoutusrahaa, erityishoitorahaa sekä äitiys-, isyys-, vanhempain- ja erityisäitiysrahaa. Lisäksi työtulovakuutuksesta korvataan osa työnantajien ja yrittäjien järjestämän työterveyshuollon kustannuksista sekä vanhempainloma-ajalta kertyvistä vuosilomakustannuksista.

Toiminnan laajuus 2014—2017

  2014
toteutunut
2015
toteutunut
2016
arvio
2017
arvio
         
Päivärahat        
Sairauspäivärahan saajat 304 573 292 706 286 600 291 300
Vanhempainpäivärahan saajat 158 434 162 921 157 600 160 600
Keskimääräinen sairauspäiväraha (€/pv) 57,42 57,50 56,80 57,20
Keskimääräinen vanhempainpäiväraha (€/pv) 63,62 64,45 64,90 65,50
Sairaus- ja vanhempainpäivärahan vähimmäistaso (€/pv) 23,92 24,02 23,93 23,73
         
Lääkkeet        
Lääkkeiden omavastuukerrat (1 000 kpl) 30 000 31 300 28 000 28 500
Sairausvakuutuksen korvaama osuus peruskorvatuista lääkkeistä (%) 34,7 34,8 40,0 40,0
Lääkkeiden lisäkorvausraja (€) 610,00 616,62 610,37 605,13
Lääkkeiden lisäkorvausta saaneet henkilöt 176 400 197 484 191 000 193 000
Sairaanhoitokorvaukset        
Vuonna 2015 sairausvakuutus korvasi kustannuksista lääkärinpalkkioiden osalta 20,4 %, hammaslääkärinpalkkioista 24,1 %, tutkimuksen ja hoidon osalta 22,6 % sekä matkojen osalta 87,1 %.        

60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 1 918 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sairausvakuutuslain (1224/2004) sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaisten valtion osuuksien maksamiseen

2) maatalousyrittäjien työterveyshuollon eräiden kustannusten korvaamisesta valtion varoista annetun lain (859/1984) mukaisen valtion osuuden maksamiseen

3) rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain (1201/2013) mukaisten korvausten maksamiseen

4) perustulon maksamiseen siten kuin laissa perustulokokeilusta säädetään.

Kansaneläkelaitos saa käyttää Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaiseen harkinnanvaraiseen yksilökohtaiseen kuntoutukseen enintään 52 300 000 euroa ja saman lain mukaisen yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskeviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin enintään 7 700 000 euroa.

Määrärahan mitoitus perustuu harkinnanvaraisen kuntoutuksen yksilökohtaisen kuntoutuksen osalta suoriteperusteeseen.

Selvitysosa:Sairausvakuutus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen. Valtio rahoittaa sairaanhoitovakuutuksen menoista EU-maihin maksettavat sairaanhoitokorvaukset, ulkomailla asuvien sairaanhoidosta kunnille aiheutuvat kustannukset ja osan Kansaneläkelaitoksen toimintakuluista. Muutoin sairaanhoitovakuutuksen menot rahoitetaan vakuutettujen ja valtion yhtä suurella osuudella.

Työtulovakuutus rahoitetaan työnantajien, palkansaajien, yrittäjien ja valtion osuuksilla. Valtio rahoittaa työtulovakuutuksen menoista vähimmäismääräiset sairaus- ja vanhempainpäivärahat sekä vähimmäismääräiset kuntoutusrahat. Lisäksi valtio rahoittaa 0,1 %-osuuden vanhempainpäivärahamenoista sekä osuuden yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuollon menoista. Lisäksi valtio turvaa sairausvakuutusrahaston maksuvalmiuden.

Kansaneläkelaitoksen harkinnanvarainen kuntoutus jakaantuu yksilökohtaiseen kuntoutukseen, yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskeviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta siten, että työnantajien sairausvakuutusmaksua alennetaan vuodesta 2017 lukien. Lisäksi pientä palkkatuloa saavien sairausvakuutuksen päivärahamaksuun tehdään 30 milj. euron kevennys.

Naispuolisen työntekijän perhevapaista työnantajille aiheutuvia vanhemmuuden kustannuksia tasataan 1.4.2017 lukien 2 500 euron kertakorvauksella. Ehdotus lisää työtulovakuutuksen menoja vuositasolla 75 000 000 euroa ja 45 000 000 euroa vuonna 2017, joka rahoitetaan korottamalla työnantajien sairausvakuutusmaksua.

Vuonna 2017 sairaanhoitovakuutuksen rahoittamiseksi sairaanhoitomaksuina kaikilta vakuutetuilta peritään 0,06 % tuloista paitsi eläke- ja etuustulojen osalta kuitenkin 1,45 %. Työtulovakuutuksen rahoittamiseksi palkansaajilta peritään sairausvakuutuksen päivärahamaksua 1,54 %, yrittäjiltä sairausvakuutuksen päivärahamaksua 1,61 % ja työnantajilta sairausvakuutusmaksua 1,06 %. Lisäksi kilpailukykysopimuksesta aiheutuvien maksukorotusten kompensoimiseksi alennetaan pienituloisten rahoitusta sairausvakuutuksesta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta, sairausvakuutuslain 2 luvun 3 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta siten, että sairauspäivärahan määräytymisen tulorajoja ja korvausprosenttia muutetaan, sairausvakuutuskorvauksen maksamista julkisissa tiloissa annettuun yksityiseen hoitoon jatketaan vuoden 2018 loppuun sekä nuorten kuntoutusrahan sekä ammatillisessa kuntoutuksessa olevan kuntoutusrahan vähimmäismääräiset kuntoutusrahat korotetaan takuueläkkeen tasolle.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen sairausvakuutuslain muuttamisesta 1.1.2017 lukien siten, että lääkekorvauksia alennetaan 134 000 000 eurolla.

Erityiskorvattavien lääkkeiden luetteloon tehtävistä muutoksista aiheutuva kustannusten lisäys on vuositasolla enintään 8 400 000 euroa.

Sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutus momentille on vähäinen.

Hallituksen esitykset huomioon ottaen sairausvakuutuksen menot ja valtionosuudet vuonna 2017 ovat arviolta seuraavat (milj. euroa)

   
Menot  
Työtulovakuutus  
Sairauspäivärahat 810
Vanhempainpäivärahat 1 097
Kertakorvaus 45
Mata-päivärahat 6
Kuntoutusrahat 117
Työterveyshuolto 346
Yrittäjien lisäpäivät 6
Rahaston 8 % osuus -
Yhteensä 2 427
   
Sairaanhoitovakuutus  
Lääkekorvaukset 1 282
Matkat 288
Sairaanhoitokorvaukset EU-maihin 63
Lääkäripalkkiot 59
Hammaslääkärinpalkkiot 64
Muut sairaanhoitokorvaukset 76
Kuntoutuspalvelut 376
Rahaston 8 % osuus -3
Yhteensä 2 205
Menot yhteensä 4 632
   
Tulot  
Työtulovakuutuksen tuotot  
Vakuutettujen maksut 1 203
Työnantajamaksut 910
Yrittäjien lisäpäivät 4
Valtion rahoitusosuus 182
Vuoden 2015 yli-/alijäämä 120
Yhteensä 2 419
   
Sairaanhoitovakuutuksen tuotot  
Palkansaajien ja yrittäjien maksut 89
Etuudensaajien maksut 351
Valtion rahoitusosuus 1 736
Ulkomailta maksetut EU-korvaukset 9
Vuoden 2015 yli-/alijäämä 0
Yhteensä 2 185
Tulot yhteensä 4 604
   
Valtion osuudet yhteensä 1 918
Työtulovakuutus  
Vanhempainpäivärahat 31
Vähimmäispäivärahat 148
Osuus yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuollosta 3
Sairaanhoitovakuutus  
Osuus sairaanhoidosta 1 682
Sairaanhoitokorvaukset EU-maihin 54

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Helikopteritaksan yhtenäistäminen (siirto momentille 26.20.01) -700
ICT-direktiivi 3 300
Indeksisidonnaisten menojen säästö (lääkekorvauksen kattoraja) 1 000
Indeksisidonnaisten menojen säästö (vähimmäispäivärahat) -1 200
Kausityöntekijädirektiivi 4 200
Kiky-sopimuksen mukainen kompensaatio (Kiky) 30 000
Nuorten kuntoutusrahan korottaminen 14 200
Oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden aiheuttamat kustannukset 750
Säästö lääkekorvauksista -60 000
Tarvearvion muutos 41 500
Työnantajan sairausvakuutusmaksun alennus (Kiky) 706 000
Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen vammaisetuuskytkennän poistaminen 6 300
Vuoden 2015 säästöpäätökset -2 000
Yhteensä 743 350

2017 talousarvio 1 918 000 000
2016 II lisätalousarvio 442 000
2016 talousarvio 1 174 650 000
2015 tilinpäätös 1 200 026 347

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 249/2016 vp (18.11.2016)

Momentille myönnetään 1 951 000 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 33 000 000 euroa talousarvioesityksen 1 918 000 000 euroon nähden aiheutuu kilpailukykysopimukseen liittyvän pienituloisten maksukevennyksen laajentamisesta. Maksukorotukset kompensoitaisiin täysimääräisesti pientä palkkatuloa saavalle.

Hallitus on antanut eduskunnalle täydentävään talousarvioesitykseen liittyvän esityksen sairausvakuutuslain muuttamisesta siten, että pienituloisten palkansaajien ja yrittäjien päivärahamaksuun tehtäisiin 63 milj. euron määrää vastaava alennus.


2017 talousarvio 1 951 000 000
2016 II lisätalousarvio 442 000
2016 talousarvio 1 174 650 000
2015 tilinpäätös 1 200 026 347

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 1 951 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sairausvakuutuslain (1224/2004) sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaisten valtion osuuksien maksamiseen

2) maatalousyrittäjien työterveyshuollon eräiden kustannusten korvaamisesta valtion varoista annetun lain (859/1984) mukaisen valtion osuuden maksamiseen

3) rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain (1201/2013) mukaisten korvausten maksamiseen

4) perustulon maksamiseen siten kuin laissa perustulokokeilusta säädetään.

Kansaneläkelaitos saa käyttää Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaiseen harkinnanvaraiseen yksilökohtaiseen kuntoutukseen enintään 52 300 000 euroa ja saman lain mukaisen yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, sairauksien ehkäisemiseen sekä kuntoutusta, sairauksien ehkäisyä ja sairausvakuutusta koskeviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin enintään 7 700 000 euroa.

Määrärahan mitoitus perustuu harkinnanvaraisen kuntoutuksen yksilökohtaisen kuntoutuksen osalta suoriteperusteeseen.

 

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Momentilta vähennetään 7 500 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennyksestä 4 200 000 euroa aiheutuu kausityöntekijädirektiivin täytäntöönpanon myöhentymisestä ja 3 300 000 euroa yritysten sisällä siirtyviä työntekijöitä koskevan ICT-direktiivin täytäntöönpanon myöhentymisestä.


2017 I lisätalousarvio -7 500 000
2017 talousarvio 1 951 000 000
2016 tilinpäätös 1 150 092 347
2015 tilinpäätös 1 200 026 347

 

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)

Momentilta vähennetään 7 500 000 euroa.