Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

01. Osuus Suomen Pankin voitostaPDF-versio

Momentille arvioidaan kertyvän 150 000 000 euroa.

Selvitysosa:Suomen Pankista annetun lain (214/1998) mukaan osa pankin voitosta siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Lain mukaan voitosta käytetään puolet vararahaston kartuttamiseen ja muu osa siirretään käytettäväksi valtion tarpeisiin. Pankkivaltuusto voi kuitenkin lain mukaan päättää voiton käyttämisestä toisin, jos se on pankin taloudellisen aseman tai vararahaston suuruuden vuoksi perusteltua. Valtiolle tuloutettava osuus sisältää 35 milj. euroa Kreikan valtionvelkakirjoista saatavia tuottoja. Nämä sijoitukset on toteutettu Euroopan keskuspankkijärjestelmän arvopaperimarkkinaohjelman puitteissa. Vastaava meno on budjetoitu momentille 28.01.69.

  2010 2011 2012 2013
         
Suomen Pankin voiton tuloutus, milj. euroa 260 195 185 227
Osuus edellisen vuoden voitosta, % 62 69 73 67

2014 talousarvio 150 000 000
2013 I lisätalousarvio 77 000 000
2013 talousarvio 150 000 000
2012 tilinpäätös 185 000 000