Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

90. Muut menotPDF-versio

21. Kunniamerkit (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 640 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion virkamiehille ja muille lunastuksetta annettavien kunniamerkkien kustannusten korvaamiseen.


2015 talousarvio 640 000
2014 talousarvio 640 000
2013 tilinpäätös 639 814

26. Suomi 100 (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden valmistelun palkkaus- ja muihin kustannuksiin

2) enintään neljän henkilötyövuoden palkkakustannuksiin.

Selvitysosa:Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden suunnittelu, toteutus ja järjestelyt suhteutetaan juhlavuoden arvoon ja merkitykseen. Tavoitteena on, että juhlavuoden suunnittelun ja valtakunnallisen yhteisen toteutuksen kustannukset katetaan valtion talousarvioon varattavilla määrärahoilla vuosina 2014—2018.

Suomen valtiollisesta itsenäistymisestä tulee vuonna 2017 kuluneeksi 100 vuotta. Yhteiskunnassa on osoitettu suurta mielenkiintoa juhlavuoden järjestelyjä kohtaan. Eri virastoilta, laitoksilta, kansalaisjärjestöiltä ja kansalaisilta on tullut kymmeniä ehdotuksia ja aloitteita juhlien järjestämiseksi postimerkeistä uusiin rakennuksiin. Valtioneuvoston kanslian valmistelua varten asettaman projektiorganisaation tehtävänä on valmistella ehdotukset juhlavuoden viettämisestä ja ehdotusten toteuttamisesta. Projektiorganisaatiossa ovat edustettuina laajasti yhteiskunnan eri osa-alueet ja toimijat. Valmistelussa otetaan huomioon aiempien vastaavien suurten juhlahankkeiden kokemukset. Lähtökohtana on ottaa huomioon satavuotisjuhlan merkittävyys ja varata valmisteluihin riittävästi aikaa ja voimavaroja. Yleisenä tavoitteena on synnyttää mukaansa tempaava ja kiinnostava juhlavuosi. Juhlavuoden tavoitteena olisi lisätä yhteistä ymmärrystä Suomen valtiollisesta itsenäistymisestä ja kansakunnan kehityksestä, Suomen ja suomalaisuuden merkityksestä nykypäivänä, sekä kansakunnan tulevaisuuden haasteista ja uudesta suunnasta. Juhlavuosi korostaa kansanvaltaisuutta, ihmisarvon loukkaamattomuutta, yksilön vapautta ja oikeuksia sekä edistää oikeudenmukaisuutta ja avoimuutta yhteiskunnassa. Juhlavuoden tavoitteena olisi myös välittää tietoa, edistää oppimista ja luoda edellytyksiä sitouttavalle keskustelulle niistä keskeisistä arvoista ja periaatteista, joille suomalainen moniarvoinen kansanvalta rakentuu.


2015 talousarvio 1 100 000
2014 talousarvio 1 100 000
2013 tilinpäätös 100 000