Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

Talousarvioesityksen talouspoliittiset lähtökohdat ja tavoitteetPDF-versio

Talouspolitiikan päätavoitteena on työllisyyden parantaminen. Tämä tavoite edellyttää talouspolitiikan linjaa, joka edistää vakaata talouskasvua, parantaa hyödyke-, pääoma- ja työmarkkinoiden toimivuutta sekä turvaa kansainvälisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön pääomien sijoittamiselle ja yritystoiminnalle. Työllisyyden laajapohjainen koheneminen ja valtiontalouden vahvistaminen ovat keskeisiä talouspolitiikan tavoitteita, joilla pyritään varautumaan väestön ikääntymisestä aiheutuviin julkisen talouden rahoitus- ja menopaineisiin.

Kansainvälisen talouden ja euroalueen oletetaan kehittyvän suotuisasti vuonna 2003, vaikka kansainvälisen talouden riskit ovat edelleen huomattavat. Inflaatiopaineet sekä euroalueella että Suomessa ovat vaimeat. Myös euron ulkoisen arvon vahvistuminen suhteessa USA:n dollariin tukee euroalueen hintavakautta. Valuuttakurssin vahvistumisesta huolimatta vientiteollisuuden kilpailukyky ja kannattavuus ovat edelleen hyvällä tasolla. Työllisyysnäkymien kannalta syksyn tulosopimuskierroksella on suuri merkitys.

Finanssipolitiikan
linja

Kasvun ennustettu nopeutuminen vuonna 2003 korostaa kurinalaisen finanssipolitiikan merkitystä talouden vakaudelle. Suotuisasta talouskehityksestä huolimatta valtiontalouden tasapaino uhkaa heikentyä edelleen vuonna 2003, mikä vaikeuttaa riittävän finanssipolitiikan liikkumavaran aikaansaamista väestön ikääntymisestä aiheutuvien menopaineiden ja suhdannevaihteluiden varalle. Finanssipolitiikan linjan vuonna 2003 tuleekin perustua tiukkaan menojen kasvun hillintään.

Valtiontalouden tasa-paino ja valtionvelka

Hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetettiin valtiontalouden rakenteellinen, kansantalouden tilinpidon mukainen rahoitusylijäämä ja valtionvelan supistuminen vaalikauden loppuun mennessä alle 50 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Vuoden 2002 talousarvioesityksen yleisperusteluissa hallitus tarkensi valtiontalouden ylijäämää koskevaa tavoitetta toteamalla, että ylijäämän tulisi olla kuluvan vuosikymmenen aikana keskimäärin 1,5—2 % suhteessa bruttokansantuotteeseen, jotta valtionvelka saataisiin alenemaan riittävästi julkisen talouden kestävyyden takaamiseksi myöhempinäkin vuosina.

Vuonna 2000 valtiontalouden ylijäämä muodostui nopean kasvun ja suhdanneherkkien verotulojen nousun ansiosta poikkeuksellisen suureksi. Talouskasvun hidastumisen ja verotulojen normalisoitumisen seurauksena ylijäämä on sittemmin nopeassa tahdissa supistunut. Talousarvioesityksen menotaso vuodelle 2003 ja uusimpaan talousennusteeseen pohjautuva arvio tulojen kehityksestä merkitsevät budjettitalouden muuttumista lievästi alijäämäiseksi vuonna 2003. Kansantalouden tilinpidon mukainen valtiontalouden rahoitusasema heikkenee ensi vuonna edelleen. Hallituksen tavoitteleman 1,5—2 % bruttokansantuotteesta olevan rakenteellisen ylijäämän saavuttaminen lähivuosina on olennaisesti vaikeutunut. Vuosina 2002—2003 ollaan nykyisten arvioiden mukaan jäämässä selvästi jälkeen tavoitellusta ylijäämäkehityksestä. Aiempaa heikompi lähtökohtatilanne varauduttaessa väestön ikääntymisestä aiheutuviin menopaineisiin korostaa tiukan menokurin sekä markkinoiden toimivuutta ja julkista taloutta vahvistavien rakenteellisten toimien merkitystä.

Valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen alenee hallituskaudella vuoden 2003 loppuun mennessä 14 prosenttiyksiköllä, noin 42½ prosenttiin. Keväällä 2000 hallituksen tekemän periaatepäätöksen mukaan valtionvelan kehitystä tulee arvioida ilman valtion omaisuudesta saatujen myyntitulojen vaikutusta. Näin arvioituna velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on vuoden 2003 lopussa 47½ %. Vaikka velkasuhde ensi vuonna alenee, euromääräinen velka kasvaa budjetin alijäämäisyyden takia lievästi. Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyden turvaaminen edellyttäisi velan edelleen alentamista ja valtiontalouden tuntuvan ylijäämän vahvistamista.

Menotavoite ja meno-politiikan painopisteet

Hallitusohjelman mukaan valtion menot pidetään koko vaalikauden ajan reaalisesti enintään vuoden 1999 varsinaisen talousarvion tasolla. Valtiontalouden toteutunut menokehitys on ollut pitkälti hallituksen kehyspäätösten mukaista vuoteen 2002 saakka, jolloin talousarvion menot ylittivät 0,7 mrd. eurolla keväällä 2001 hyväksytyn määrärahakehyksen vuodelle 2002. Osa tästä ylityksestä aiheutui vuonna 2001 tehdyistä päätöksistä hyvinvointipanostuksiin. Talousarvioesitys vuodelle 2003 on 35,7 mrd. euroa, mikä vastaa suunnilleen vuodelle 2003 päätettyä määrärahakehystä. Hallinnonalojen määrärahat kasvavat vuoden 2002 talousarviosta miljardilla eurolla eli lähes 3½ prosentilla.

Talousarvioesityksen määrärahat vuodelle 2003 ovat reaalisesti miljardi euroa suuremmat kuin hallitusohjelmaan kirjattu vuoden 1999 varsinaisen talousarvion menotaso, ja korkomenot vuonna 2003 ovat arviolta 1,2 mrd. euroa pienemmät kuin vuonna 1999. Siten hallituskauden aikana valtion budjetin menot eri hallinnonaloille kasvavat reaalisesti 2,3 mrd. euroa, josta osa tosin selittyy menoilla, joita vastaan EU:lta on tullut tuloja ja osa sosiaaliturvamaksujen kevennyksistä johtuvilla menoilla. Hallitusohjelman tavoitteet valtion menoille ja ylijäämälle sekä taloustilanteen ennustettu paraneminen edellyttävät tiukkaa menokuria ja pitäytymistä vuoden 2003 kehyksissä.

Hallituskaudella panostusta koulutukseen on vuoden 2003 talousarvioesitys mukaan lukien lisätty yli miljardi euroa mm. maksuttoman esiopetuksen aloittamisen, opetustoimen valtionosuuksien lisäämisen ja korkeakoulujen rahoituksen vahvistamisen muodossa. Köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa työllisyyden laajapohjainen paraneminen ja työttömyyden väheneminen ovat keskeisessä asemassa. Lisäksi on toteutettu ehkäiseviä toimia ja korotuksia on suunnattu työmarkkinatuen ja kansaneläkkeiden lapsikorotuksiin, työvoimapolitiikkaan liittyviin ylläpitokorvauksiin, asumistuen perusteisiin ja eräisiin sairauspäivärahoihin. Työttömien peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea saavien toimeentuloa on parannettu.

Veropolitiikka

Vaalikauden aikana korostuvat työllisyyden paranemista tukevat veroratkaisut. Hallitus asetti veropolitiikan yleiseksi tavoitteeksi verotuksen ja sosiaalietuuksien uudistamisen työllisyyttä parantavaan ja omatoimisuutta kannustavaan suuntaan. Verotuksen ja sosiaaliturvan kehittämisen tavoitteena on myös parantaa työttömien ja työttömyysuhan alla olevien ihmisten asemaa työmarkkinoilla sekä tukea työnteon kannattavuutta. Hallituksen pyrkimyksenä on tukea veroratkaisuilla myös maltillisia työmarkkinaratkaisuja.

Hallitus ilmoitti varautuvansa vaalikauden aikana 10—11 mrd. markan (noin 1,7—1,8 mrd. euron) suuruisiin ansiotulojen ja sosiaalivakuutusmaksuperusteiden kevennyksiin tavoitteena kokonaisveroasteen alentaminen. Erityisesti pienituloisten työhön hakeutumista kannustetaan korottamalla kunnallisveron ansiotulovähennystä niin, että se kohdistuu aiempaa voimakkaampana pieni- ja keskituloisiin. Tästä aiheutuva marginaaliveron kohoaminen niiden osalta, joilta ansiotulovähennys alenee ja poistuu kokonaan kompensoidaan lieventämällä vastaavasti valtion tuloveroasteikkoa. Lisäksi hallitusohjelmassa verotuksen painopistettä ilmoitettiin muutettavaksi pääomatulojen, kiinteistövarallisuuden ja ympäristöverojen suuntaan.

Hallituskaudella toteutetut vero- ja sosiaaliturvamaksuperusteiden kevennykset vastaavat keskimäärin noin puolta prosenttia bruttokansantuotteesta vuosittain. Kokonaisuudessaan verorasitusta on alennettu vuosina 2000—2002 noin 2,8 mrd. eurolla, josta arviolta 2,4 mrd. euroa kohdistuu työn verotuksen keventämiseen. Pienituloisten verotusta keventäviä ansiotulovähennyksiä on korotettu 250 milj. eurolla. Verotuksen painopistettä on hallituskaudella siirretty työn verotuksesta pääoma-, yhteisö- ja korkotulojen verotukseen korottamalla näiden tulojen verokantaa 1 prosenttiyksiköllä 29 prosenttiin. Myös kiinteistöveron ala- ja ylärajan nostolla verotusta on pyritty suuntaamaan pois työn verotuksesta.

Vero- ja sosiaalimaksuperusteiden keventäminen on tukenut talouden kasvua ja työllisyyttä. Palkansaajan keskimääräinen verokiila eli tuloverojen, työntekijän ja työnantajan maksamien sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäveron osuus työvoimakustannuksista on pienituloisilla alentunut arviolta 2,7 prosenttiyksiköllä vajaaseen 53 prosenttiin vuodesta 1999. Suurituloisten verokiila on vastaavasti alentunut 2,1 prosenttiyksiköllä noin 63 prosenttiin. Ansiotuloverojen kevennys on tukenut myös maltillista palkkapolitiikkaa, yksityistä kulutusta ja talouden kasvua erityisesti suhdannekehityksen heikentyessä voimakkaasti vuodesta 2001. Reaalipalkkojen keskimääräinen nousu on hallituskaudella pysynyt yleisen tuottavuuskehityksen rajoissa ja tukenut yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn säilymistä vahvana.

Kuvio 1. Valtion rahoitusjäämä 1999—2003 suhteutettuna BKT:een, prosenttia


Taulukko 4. Julkinen talous

Verotulojen suhdanneherkkyys on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Suhdanteiden heikkenemisen myötä valtiontalouden ylijäämä on purkautunut nopeasti vuodesta 2000, kun varsinkin osakemarkkinoiden kehitykselle herkkien veroerien tuotot ovat laskeneet voimakkaasti. Epävarmuus suhdanneherkkien veroerien kehityksestä ja valtiontalouden tasapainon heikkeneminen edellyttävät varovaisuutta veropolitiikan linjauksissa. Hallitusohjelman mukaisesti verotuksen painopistettä siirretään energiaverojen suuntaan. Myös suhdannetilanteen kohentuminen tukee veropolitiikkaa, joka ei heikennä valtiontalouden tasapainoa.

Työllisyys

Tavoitteena on, että työllisyysaste lähestyy 70 prosenttia hallituskauden aikana. Keskimääräinen työllisyysaste on vuodesta 1999 kohonnut noin 1,5 prosenttiyksiköllä ja on ennusteen mukaan 67½ % vuonna 2003. Työllisyysaste on useita vuosia jatkuneesta hyvästä talouskehityksestä ja työmarkkinoiden toimivuutta parantaneista uudistuksista huolimatta edelleen matalampi kuin ennen 1990-luvun alun lamaa. Työllisyysasteen nousun pysähtyminen vuonna 2001 johtuu osittain kasvun hidastumisesta, mutta myös siitä, että eläkeuudistukset ja muut rakenteelliset toimenpiteet vaikuttavat täysimääräisesti vasta viiveellä. Jatkossa väestön ikärakenteen muutos hidastaa työllisyysasteen paranemista ja keskeisenä haasteena on edelleen sekä ikääntyneiden että nuorten (15—24-vuotiaiden) työllisyysasteen nostaminen.

Kuvio 2. Työllisyysaste 1999—2003


Taulukko 4. Julkinen talous

Työn verotuksen keventämisestä huolimatta palkansaajan verokiila on Suomessa edelleen korkea. Jos verokiilaa ei kyetä edelleen alentamaan on vaarana, että matalan tuottavuuden työpaikkoja ei synny riittävästi. Korkea verokiila vähentää myös kannustimia panostaa osaamisen ja inhimillisen pääoman ylläpitämiseen ja lisäämiseen, jolloin hyväkään koulutuksen tarjonta ei yksin riitä takaamaan monipuolisen osaamisen syntymistä ja pysymistä Suomessa. Tällöin työllisyysasteen nostaminen vaikeutuu ja hyvinvointijärjestelmiä jää rasittamaan iso pysyvä kustannus. Työllisyysasteen tuntuva nostaminen on välttämätöntä, jotta nykyiset hyvinvointijärjestelmät voidaan säilyttää vaarantamatta julkisen talouden kestävyyttä.

Työllisyysasteen nostamista edistäviä toimia jatketaan vuonna 2003. Väestön ikääntyminen kääntää työvoiman määrän laskuun jo vuonna 2004. Jotta tästä ei muodostu talouden kasvua ja hyvinvointivaltion rahoitusta rajoittavaa tekijää, on työllisyysastetta pyrittävä edelleen kohottamaan hallituksen tavoitteen mukaisesti lyhentämällä työttömyyden kestoa, aikaistamalla työmarkkinoille tuloa ja parantamalla työvoiman ammatillisen ja alueellisen kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa. Kohtaanto-ongelmia on lievennetty panostamalla koulutuksen tarjontaan. Jatkossa tarvitaan erityisesti toimenpiteitä, joilla parannetaan kannustimia osaamistason ja inhimillisen pääoman lisäämiseen sekä edistetään nuorten työmarkkinoille osallistumista.

Julkisen talouden kestävyys

Julkisen talouden kestävyys riippuu ratkaisevasti pitkän ajan talouskasvun ohella myös lähivuosien tasapainosta. Jos valtiontaloutta ei saada rakenteellisesti ylijäämäiseksi eikä valtion velkaantuneisuutta ja korkomenoja riittävän matalaksi, on julkinen talous hyvin heikosti varautunut ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Tämän lisäksi merkittäviä julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä parantavia keinoja ovat työllisyysasteen nostaminen ja julkisten palvelujen tehostaminen.

Eläkejärjestelmien uudistaminen

Julkisen talouden kestävyyttä on viime vuosina tuettu useilla politiikan lohkoilla. Eläkejärjestelmän uudistamisen tavoitteena on kannustaa ikääntyvien työssä pysymistä ja myöhentää eläkkeelle jäämistä 2—3 vuodella pitkällä aikavälillä. Hallitus toteutti työmarkkinajärjestöjen ja työeläkelaitoksen sopimat eläkkeelle siirtymistä myöhentävät toimet vuoden 2000 alusta lukien voimaan astuneilla lakimuutoksilla. Vuonna 2000 aloitettiin eläke- ja työttömyysturvan laajempi valmistelutyö. Työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan valmistelutyön pohjalta syntyneet periaatteelliset linjaukset vuoden 2001 lopulla vastaavat hallituksen tavoitteita työeläkkeiden kehittämiseksi työssä pysymistä, työkykyä ja työllistymistä tukevaan suuntaan sekä ansiosidonnaisuusperiaatteen vahvistamiseksi. Uudistukset lisäävät työssä jatkamisen taloudellisia kannustimia.

Työssä pysymisen, työkyvyn ja työllistymisen edistämiseksi eläkejärjestelmää uudistetaan asteittain vuodesta 2005 lukien. Osa-aikaeläkkeen ehtoja muutetaan. Työttömyyseläkkeestä ja yksilöllisestä varhaiseläkkeestä luovutaan, mutta samalla vanhuuseläkkeen alkamisajankohtaa muutetaan siten, että eläkkeelle voi jäädä joustavasti 62—68-vuotiaana. Työkyvyttömyyseläkkeen edellytyksissä huomioidaan työkyvyttömyyden ammatillista luonnetta ikääntyvillä ja pitkän työuran omaavilla henkilöillä. Lisäksi ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteitä tehostetaan ja kuntoutujan toimeentuloturvaa parannetaan. Myös eläkkeen määräytymissääntöjä muutetaan.

EU:n talouspolitiikka

Vuoden 2001 aikana euroalueen talouskehitys heikkeni selvästi. Syyskuun 11. päivän tapahtumat sekä syvensivät että pitkittivät laskukautta. Tuotannon ja työpaikkojen menetykset jäivät kuitenkin verrattain vähäisiksi. Tämä aiheutui osittain siitä, että talouspolitiikka saattoi osaltaan tukea kysynnän kasvua. Keskeisin vaikutus tässä oli ns. automaattisilla vakauttajilla, mutta myös eräissä maissa lähinnä rakenteellisista syistä toteutetut verouudistukset ajoittuivat suhdannekehityksen kannalta sopivasti.

Huolimatta pääosin myönteisestä kehityksestä euroalueen talouspolitiikka ei ole ollut täysin ongelmatonta. Julkisen talouden tasapaino on heikentynyt ja etääntynyt vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisesta tasapaino- tai ylijäämätavoitteesta, joka tulisi saavuttaa vuoteen 2004 mennessä. Tämä on omiaan heikentämään talouspolitiikan koordinaation uskottavuutta euroalueella. Erityisen ongelmallista on se, että eräät suuret euroalueen jäsenvaltiot ovat lähestyneet kolmen prosentin alijäämärajaa. Osin on ollut kysymys siitä, että menokehyksistä ei ole kyetty pitämään kiinni, mutta myös julkisen talouden tilan seuranta on osittain pettänyt ja tuonut jälkikäteen ikäviä yllätyksiä. Näihin seikkoihin on kiinnitetty huomiota Euroopan unionin neuvoston toimesta sekä vakaus- ja lähentymisohjelmien käsittelyn yhteydessä että viimeksi alkukesästä, kun unionin alueen yhteisistä talouspolitiikan suuntaviivoista sovittiin.

Talouden orastava noususuhdanne on erityisen haasteellinen euroalueen maiden julkista taloutta koskevien vakaus- ja kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi. Tähän on hyvät mahdollisuudet, kun inflaatiopaineiden laantuminen ja euron ulkoisen arvon vahvistuminen luovat entistä paremmat edellytykset koko alueen talouskasvulle ja työllisyydelle.

Euroopan unionin neuvosto on osoittanut myös Suomelle finanssipolitiikkaa koskevia suosituksia, joissa kiinnitetään huomiota julkisten menojen reaalikasvua koskevien tavoitteiden noudattamiseen, budjettikurin ylläpitämiseen paikallishallinnon tasolla sekä eläkeuudistuksen jatkamiseen. Rakenteelliset kysymykset kuuluvat kiinteänä osana EU:n taloustrategiaan, joka hyväksyttiin vuonna 2000 Lissabonissa. Keskeisenä tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen, jotta talouskasvun edellytyksiä ja julkisen talouden kestävyyttä voidaan kohentaa pitemmällä aikavälillä. Tästä näkökulmasta myös Suomelle osoitetut suositukset rakennetyöttömyyden vähentämiseksi ja aktiivisten työmarkkinaohjelmien tehokkuuden lisäämiseksi ovat ajankohtaisia ja keskeisiä myös koko EU-alueen strategisen tavoitteenasettelun kannalta.

Julkisen sektorin
talouskehitys

Talouskasvun merkittävästä hidastumisesta huolimatta julkisyhteisöjen talous pysyi vahvana vuonna 2001. Rahoitusylijäämä suhteessa BKT:hen oli 4,9 %. Julkisyhteisöjen hyvä rahoitustilanne on kuitenkin heikentymässä nopeasti tänä vuonna, kun valtionhallinnon ylijäämä supistuu edelleen selvästi. Tämän lisäksi paikallishallinto näyttäisi olevan alijäämäinen lähivuosien ajan. Myös työttömyysvakuutusrahaston talous kääntyy alijäämäiseksi vuonna 2002, mutta vaje katetaan suhdannepuskuria purkamalla. Suomen julkinen velka suhteessa kansantuotteeseen on laskenut viime vuosina hyvää vauhtia, mutta lähivuosien kehitys näyttäisi jättävän velkasuhteen suunnilleen nykytasolleen, noin 43 prosenttiin.

Julkisen talouden kehityksen suurimmat haasteet ovat lähivuosina menopolitiikassa. Valtionvelan kääntyminen uudelleen kasvuun on jo näköpiirissä ja valtiontalouden rakenteellinen tasapaino on painumassa ensi vuonna nollan tuntumaan, kun korkomenojen laskun luoma vara ja enemmänkin käytetään menojen lisäyksiin. Myös koko julkisen talouden ylijäämä supistuu.

Taulukko 4. Julkinen talous

  1999 2000 2001 2002 2003
           
Julkiset menot, % BKT:sta 52,1 48,7 49,1 49,8 49,3
Veroaste, % BKT:sta 46,2 47,1 45,4 44,9 43,7
           
Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä, % BKT:sta 1,9 7,0 4,9 3,6 2,7
— valtionhallinto -0,7 3,5 2,0 1,1 0,4
— paikallishallinto -0,3 0,2 -0,4 -0,3 -0,4
— työeläkelaitokset 2,8 3,2 3,2 3,1 2,9
— muut sosiaaliturvarahastot 0,1 0,1 0,1 -0,2 -0,2
           
Julkisyhteisöjen velka          
— mrd. euroa 56,4 57,7 59,1 60,5 62,0
— % BKT:sta 46,8 44,0 43,4 43,1 42,4
           
Valtionvelka          
— mrd. euroa 68,1 63,4 61,8 61,4 61,8
— % BKT:sta 56,5 48,4 45,4 43,7 42,3

Suunniteltu varautuminen väestön ikääntymiseen vähenee selvästi lähivuosina. Erityisen hankalaksi tämän tekee se, että toteutunut talouskasvu on ollut jopa huomattavasti heikompi kuin vuosi sitten esitetyssä pessimistisessäkään skenaariossa osattiin odottaa. Suomen hallituksen ohella EU-komissio sekä OECD ja IMF ovat arvioineet Suomen tarvitsevan keskipitkällä aikavälillä merkittävää budjettiylijäämää pehmentämään väestön ikääntymisen vaikutuksia tulevien vuosikymmenten talouteen. Myönteinen asia on kuitenkin eläkeuudistuksen eteneminen ja sen myönteiset vaikutukset työllisyyteen.

Hyvästä menneestä kehityksestä kertoo se, että Suomen valtion luottokelpoisuus on noussut takaisin korkeimpaan mahdolliseen luokkaan (AAA/Aaa), kun Standard &Poor’s nosti luokituksen helmikuussa 2002. Moody’s Investors Service ja Fitch nostivat Suomen korkeimpaan luokkaan jo 1998. Luokituslaitokset pitävät Suomen varautumista tuleviin eläkkeisiin yhtenä keskeisistä luokitukseen vaikuttavista tekijöistä.

Heikentyvästä rahoitustilanteesta huolimatta Suomi täyttää lähivuosina vakaus- ja kasvusopimuksen lähellä tasapainoista tai ylijäämäistä julkista taloutta koskevat velvoitteet eläkerahastojen ylijäämäisyyden takia.

Vuonna 2002 julkisyhteisöjen tulot kasvavat selvästi hitaammin kuin kokonaismenot. Kokonaismenot suhteessa kokonaistuotantoon ovat vajaa 50 %. Veroaste alenee ½ prosenttiyksikön verran vuoden 2001 tasolta. Sekä valtion että kuntien verotulojen kasvu jää vaisuksi, vaikka vuoden alkukuukausina tuloveron tuottoa kasvattivat tuntuvasti eräiden yhteisöverojen tuloutusten siirtyminen viime vuodesta tämän vuoden puolelle. Osinkotulot supistuvat v. 2002 selvästi vuoden takaisesta korkeasta tasosta.

Korkomenot laskevat edelleen. Tukipalkkiot ja muut tulonsiirrot yhteensä kasvavat selvästi. Näistä sosiaalietuudet ja sosiaaliavustukset kasvavat 5 % edellisestä vuodesta, yhteensä yksi miljardi euroa. Tähän vaikuttaa mm. eläkkeensaajien määrän kasvu. Nopeimmin kasvavat edelleen osa-aika- ja työttömyyseläkkeet. Julkiset kulutusmenot kasvavat reaalisesti pari prosenttia. Kuntien palkkausmenoja kasvattavat myös tuntuvat nimelliskorotukset. Investointeja tukevat mm. liikenneinvestointeihin osoitetut lisämäärärahat. Julkisten investointien kasvu jää pieneksi, kun kuntien investoinnit pysyvät liki ennallaan, edellisvuoden korkealla tasolla.

Sosiaaliturvarahastojen talous heikkenee tänä vuonna, kun sosiaaliturvaetuudet ja -avustukset lisääntyvät viitisen prosenttia ja sosiaalivakuutusmaksujen kertymä ei maksualennusten takia juurikaan kasva.

Julkisyhteisöjen ylijäämä supistuu viime vuodesta ja on arviolta 3,6 % suhteessa kokonaistuotantoon. Valtiontalouden ylijäämäsuhde kaventuu 1,1 prosenttiin ja paikallishallinto pysyy alijäämäisenä. Suhdannepuskurirahaston käyttäminen työttömyysvakuutusmaksujen alentamisessa aiheuttaa tilapäisen alijäämän työttömyysvakuutusrahastoon. Finanssipolitiikka on edelleen lievästi elvyttävää. Julkinen velka suhteessa kansantuotteeseen on noin 43 %.

Vuonna 2003 julkisyhteisöjen ylijäämä supistuu 2½ prosenttiin suhteessa kokonaistuotantoon. Valtiontalouden ylijäämä painuu alle puoleen prosenttiin BKT:sta ja kuntatalous pysyy alijäämäisenä, mutta eläkerahastot pitävät julkisen sektorin ylijäämäisenä. Verotulot eivät juurikaan kasva, kun yhteisöveron tuottoa rapauttavat yritysten jo aiemmin heikentyneet tulokset. Myöskään henkilöverotuksen puolella ei veropohjan kasvun odoteta nopeutuvan. Veroasteen arvioidaan voivan alentua liki 1½ prosenttiyksikköä verotuottojen kasvun jäädessä selvästi jälkeen odotetusta kokonaistuotannon kasvuvauhdista.

Julkisten menojen kasvu hidastuu ensi vuonna hieman, mikä bruttokansantuotteen nopeutuvan kasvun ansiosta riittää alentamaan julkisten menojen suhdetta BKT:sta ½ prosenttiyksiköllä 49,3 prosenttiin. Finanssipolitiikka on edelleen elvyttävää, mutta tilanteen ongelmallisuus näkyy siitä, että valtion velka kääntyy uudelleen kasvuun, vaikka talouden kasvun ennakoidaan nopeutuvan selvästi.