Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta
            29. Erityismenot
       30. Oikeusapu
       70. Vaalimenot

Talousarvioesitys 2003

10. TuomioistuinlaitosPDF-versio

Selvitysosa:Jokaisen perusoikeuksiin kuuluvan oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että oikeudenkäynti on varmaa, nopeaa, luotettavaa ja kustannuksiltaan kohtuullista. Eduskunta on hyväksynyt esityksen riita-asioiden käsittelyä koskevien eräiden säännösten uudistamisesta menettelyn keventämiseksi ja joustavoittamiseksi. Eduskunnan käsiteltävänä on myös esitys hovioikeusmenettelyn ongelmien vähentämiseksi. Koko muutoksenhakujärjestelmän perusteita pohtivan toimikunnan välimietinnön pohjalta on annettu eduskunnalle hallituksen esitys, jonka tavoitteena on nopeuttaa valitusten käsittelyä. Tavoitteena on lainsäädännön muutosten ja työmenetelmien kehittämishankkeen avulla estää valitusten ruuhkautuminen hovioikeuksissa sekä lyhentää käsittelyaikoja. Myös hallinto-oikeuksien pidentyneitä käsittelyaikoja pyritään lyhentämään työmenetelmiä kehittämällä. Asetettu komitea valmistelee pidemmän aikavälin tavoitteet tuomioistuinlaitoksen kehittämislinjoiksi.

Oikeusturvan kehittämiseen liittyen annetaan hallituksen esitys eräiden rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyä koskevien säännösten uudistamisesta ja esitys oikeudenkäynnin julkisuudesta.

Komiteanmietinnön ja siitä saatujen lausuntojen pohjalta laaditaan hallituksen esitys tuomarien pätevöitymisjärjestelmää koskevaksi lainsäädännöksi. Tarkoituksena on laatia joustava koulutusmalli, joka voidaan luontevasti liittää nykyiseen tuomarin uraan.

Hallitus on antanut eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen vakuutusoikeuslaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi. Esityksen tavoitteena on vakuutusoikeuden toiminnan kehittäminen toimeentuloturvan muutoksenhakukomitean ehdotusten pohjalta.

Käräjäoikeuksien tuomiopiirien uudelleen järjestelyä jatketaan. Myös hovioikeuspiireihin tehdään joitakin muutoksia asiamäärien tasaamiseksi hovioikeuksien kesken.

Tuomioistuimissa kiinnitetään huomiota suurten juttujen joutuisaan käsittelyyn ja asianosaisten informointiin jutun käsittelyvaiheista. Rovaniemen hovioikeuspiirissä käynnistettyä tuomioistuintyön laadunkehittämishanketta jatketaan ja sitä laajennetaan muihin hovioikeuspiireihin käyttämällä hyväksi Rovaniemeltä saatuja kokemuksia. Oikeusministeriö tukee laatutyön syventämistä ja laajentamista muun muassa koulutuksella.

21. Korkeimman oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 6 906 000 euroa.

Voidaan lakkauttaa yksi oikeusneuvoksen virka. Kahden oikeussihteerin viran (T12) nimike muutetaan 1.3.2003 lukien vanhemmaksi oikeussihteeriksi (T12).

Selvitysosa:Korkeimman oikeuden päätehtävänä on antaa oikeusturvaa ja kehittää oikeusjärjestystä tuottamalla vakuuttavasti, avoimesti ja ymmärrettävästi perusteltuja ennakkoratkaisuja. Lisäksi korkein oikeus antaa oikeusturvaa tutkimalla kanteluja, purkuhakemuksia ja menetetyn määräajan palauttamista koskevia hakemuksia. Korkeimman oikeuden tehtävänä on myös valvoa lainkäyttöä omalla toimialallaan. Lainkäytön tavoitteena on oikeudenmukaiseen lopputulokseen päättyvien ratkaisujen antaminen kohtuullisessa ajassa sekä ratkaisujen laadun ylläpitäminen ja kehittäminen.

Korkein oikeus osallistuu myös tuomioistuinten väliseen kansainväliseen yhteistyöhön muun muassa Pohjoismaisen yhteistyön, Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin puitteissa.

Vuonna 2001 korkeimpaan oikeuteen saapui 2 894 ja ratkaistiin 2 697 asiaa, myönnettiin 188 valituslupaa ja julkaistiin 140 ratkaisua. Keskimääräinen käsittelyaika valituslupa-asioissa oli 5,9 kk ja asiaratkaisuissa 18 kk. Vuonna 2003 arvioidaan saapuvan 3 000 ja ratkaistavan 3 100 asiaa. Käsittelyajaksi arvioidaan valituslupa-asioissa 5 kk ja asiaratkaisuissa 16 kk.

Korkeimman oikeuden päätöksistä lain (701/1993) mukaisesti perittävinä maksuina arvioidaan kertyvän 100 000 euroa momentille 12.25.01.


2003 talousarvio 6 906 000
2002 talousarvio 6 324 000
2001 tilinpäätös 6 488 690

22. Korkeimman hallinto-oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 7 880 000 euroa.

Kahden hallintosihteerin viran (T12) nimike muutetaan 1.3.2003 lukien vanhemmaksi hallintosihteeriksi (T12).

Selvitysosa:Korkein hallinto-oikeus (KHO) on ylin hallintotuomioistuin. Sen käsiteltäväksi tulevista asioista pääosa on valituksia alueellisten hallinto-oikeuksien sekä valtioneuvoston ja ministeriöiden päätöksistä. Suurimpia asiaryhmiä ovat verotus, sosiaalitoimi ja terveydenhuolto, rakentaminen ja kaavoitus, ympäristöasiat, kunnallishallinto, kilpailuasiat ja julkiset hankinnat, virkamiesasiat sekä ulkomaalaisasiat.

Vuonna 2001 KHO ratkaisi 3 612 asiaa, joista 2 400 oli asiaratkaisuja. Päätöksillä on usein laajoja yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia. Nyt vireillä olevista yhteensä noin 3 500 asiasta tällaisia vaikutuksia on mm. useilla kilpailuasioilla, eräillä sosiaaliasioilla ja veroasioilla. Kaava-asioissa, joita on myös paljon vireillä, joutuisuus vaikuttaa asumiseen ja työllisyystilanteeseen.

Aineistoltaan laajojen ja oikeudellisesti vaativien asioiden arvioidaan entisestään lisääntyvän. Yleisenä kehityspiirteenä on lisäksi oikeusjärjestyksen kansainvälistyminen. Noin kolmasosassa KHO:n käsittelemistä asioista sovelletaan EY-oikeutta.

Vuonna 2001 ratkaistujen asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 11 kk. Edellisten vuosien Natura-asioiden määrästä aiheutunutta viivästystä on pyritty korjaamaan.

Vuonna 2003 arvioidaan saapuvan noin 4 000 asiaa ja tavoitteena on ratkaista sama määrä asioita. Keskimääräinen käsittelyaikatavoite on 8 kk.

KHO:n suoritteista lain (701/1993) mukaisesti perittävinä maksuina arvioidaan kertyvän 270 000 euroa momentille 12.25.01.


2003 talousarvio 7 880 000
2002 talousarvio 7 821 000
2001 tilinpäätös 7 410 865

23. Muiden tuomioistuinten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 185 360 000 euroa.

Kemin ja Tornion käräjäoikeuksien yhdistämiseen liittyen voidaan 1.3.2003 lukien perustaa käräjätuomarin virka (T11) edellyttäen, että samasta ajankohdasta lukien lakkautetaan yksi laamannin virka (T15).

Vakuutusoikeuden organisaation kehittämiseen liittyen voidaan 1.5.2003 lukien lakkauttaa kolme vanhemman vakuutustuomarin virkaa (T13) edellyttäen, että samasta ajankohdasta lukien perustetaan kolme vakuutusoikeuden laamannin virkaa (T15). Neljän vanhemman vakuutustuomarin (T13), yhden ylimääräisen vanhemman vakuutustuomarin (T13), kahden nuoremman vakuutustuomarin (T13) ja kuuden nuoremman vakuutustuomarin (T11) sekä yhden ylimääräisen nuoremman vakuutustuomarin (T11) nimikkeet muutetaan 1.5.2003 lukien seitsemäksi vakuutusoikeustuomariksi (T13) ja seitsemäksi vakuutusoikeustuomariksi (T11).

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon kiinteistötietojärjestelmästä suorakäyttöyhteyden avulla luovutetuista otteista ja todistuksista perityt maksut.

Selvitysosa:

Menojen ja tulojen erittely:
   
Bruttomenot 193 269 000
Maksullisen tietopalvelun erillismenot 3 663 000
Muut toimintamenot 189 606 000
Bruttotulot 7 909 000
Maksullisen tietopalvelun tulot 6 959 000
— julkisoikeudelliset suoritteet 77 000
— muut suoritteet 6 882 000
Muut tulot 950 000
Nettomenot 185 360 000

Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon 28 000 euroa yhden henkilön palkkausmenojen siirtona momentilta 31.24.21.

Hovioikeuksiinsaapui vuonna 2001 noin 12 700 asiaa, joista oli riita-asioita 23 % ja rikosasioita 68 %. Riita-asioiden määrä väheni 5 % ja rikosasioiden kasvoi 6 %. Hovioikeudet ratkaisivat noin 11 700 asiaa. Uuden hovioikeusmenettelyn myötä suulliset pääkäsittelyt lisääntyivät edelleen ja vuonna 2001 pääkäsittelyjä järjestettiin noin 3 100. Hovioikeuspaikkakunnan ulkopuolisilla matkakäräjillä näitä oli noin 400. Keskimääräinen käsittelyaika oli 7,8 kuukautta vaihdellen hovioikeuksittain 5,6 kuukaudesta 9,1 kuukauteen. Keskimääräiselle käsittelyajalle asetetun tavoitteen lisäksi tavoitteena on, ettei hovioikeudessa ole vireillä vuotta vanhempia asioita; vuonna 2001 ratkaistuissa asioissa yli vuoden viipyneiden asioiden osuus oli 20 %.

Vuosina 2002 ja 2003 asiamäärien arvioidaan hieman kasvavan.

Hallinto-oikeuksiin saapuneiden asioiden määrä väheni verotuksen oikaisu- ja muutoksenhakujärjestelmän kehittämisen johdosta 1990-luvun loppupuolella, mutta on nyt kasvanut. Vuonna 2001 hallinto-oikeuksiin saapui noin 20 400 ja ratkaistiin noin 18 400 asiaa. Keskimääräinen käsittelyaika piteni yli kuukaudella ja oli 8 kuukautta vaihdellen hallinto-oikeuksittain 5,3 kuukaudesta 9,2 kuukauteen. Keskimääräiselle käsittelyajalle asetetun tavoitteen lisäksi tavoitteena on, ettei hallinto-oikeudessa ole vireillä vuotta vanhempia asioita; vuonna 2001 ratkaistuissa asioissa yli vuoden viipyneiden asioiden osuus oli 21 %.

Vuosina 2002 ja 2003 asiamäärien arvioidaan hieman kasvavan.

Käräjäoikeuksiinsaapui vuonna 2001 yhteensä 813 800 asiaa, 6 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Asioita ratkaistiin noin 820 000. Rikosasioiden määrä kasvoi ja niitä ratkaistiin noin 60 000. Riita-asioiden määrä 145 000, vastasi edellisvuoden tasoa. Suurimman asiaryhmän (62 % asioista) muodostivat kiinteistöasiat, joita ratkaistiin noin 507 000.

Keskimääräiset käsittelyajat pysyivät vuonna 2001 suunnilleen edellisen vuoden tasolla. Käsittelyajat vaihtelivat kuitenkin käräjäoikeuksittain. Keskimääräinen käsittelyaika rikosasioissa oli 3,6 kk ja pääkaupunkiseudun suurissa käräjäoikeuksissa 4—8 kk. Kirjallisessa valmistelussa ratkaistujen riita-asioiden käsittelyaika oli 2,3 kk, mutta istunnossa käsiteltyjen noin 5 000 riita-asian (3 % riita-asioista) 9,9 kk. Vuonna 2003 tavoitteena on lyhentää istunnossa ratkaistavien riita-asioiden käsittelyaikaa siten, että valtakunnallinen keskiarvo lyhenisi 9 kuukauteen. Tämä edellyttää, että erityisesti Helsingin ja Vaasan hovioikeuspiireissä käräjäoikeudet pystyvät lyhentämään käsittelyaikoja.

Vuosina 2002 ja 2003 rikosasioiden ja riita-asioiden yhteismäärän arvioidaan pysyvän aiempien vuosien tasolla. Kiinteistöasioita arvioidaan saapuvan vuonna 2002 hieman edellisvuotta enemmän, mutta määrän vähentyvän jonkin verran vuonna 2003.

Rovaniemen hovioikeuden ja hovioikeuspiirin käräjäoikeuksien yhteisessä laatuhankkeessa kiinnitetään vuonna 2003 erityishuomiota velkajärjestelyasioiden käsittelyyn ja käsittelyaikojen lyhentämiseen sekä tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon riita-asioissa. Vastaavantyyppinen laadun kehittämishanke käynnistettiin Turun hovioikeuspiirissä vuonna 2002 ja toimintaa jatketaan vuonna 2003.

Markkinaoikeus aloitti toimintansa 1.3.2002. Markkinaoikeus muodostettiin yhdistämällä markkinatuomioistuimen ja kilpailuneuvoston tehtävät. Vuonna 2001 saapuneiden asioiden yhteismäärä oli 250, joista valtaosa (84 %) julkisia hankintoja koskevia asioita. Markkinaoikeuden tavoitteena on järjestää toimintansa siten, että asioiden tehokas käsittely turvataan.

Vakuutusoikeuteen saapuneiden asioiden määrä kasvoi 1990-luvun puoliväliin saakka jatkuvasti, mutta on sen jälkeen jonkin verran vähentynyt. Vuonna 2001 saapui noin 10 700 ja ratkaistiin noin 10 100 asiaa. Asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli 13 kuukautta. Vuosina 2002 ja 2003 asiamäärien arvioidaan jonkin verran vähenevän. Vakuutusoikeuden organisaatiota uudistetaan vuonna 2003.

Työtuomioistuimessakäsiteltävien asioiden määrä väheni 1990-luvulla. Vuonna 2001 asiamäärä kuitenkin kasvoi ja oli 104 asiaa.

Oikeusministeriö on talousarvion valmistelun yhteydessä alustavasti asettanut tuomioistuimille vuodeksi 2003 seuraavat tulostavoitteet:

Tunnuslukutaulukko
  2001 2002 2003
  toteutuma tavoite tavoite
       
Tunnusluvut:      
Keskimääräinen käsittelyaika, kk      
Hovioikeudet 7,8 8,2 8
Hallinto-oikeudet 8,0 7,7 8
Käräjäoikeudet      
— rikosasiat 3,6 3,8 3,5
— kirjallisessa menettelyssä ratkaistavat riita-asiat 2,3   2,3
— istunnossa ratkaistavat riita-asiat 9,9   9
— velkajärjestelyasiat 6,6 6,3 7
Vakuutusoikeus 12,9 12 11
Työtuomioistuin 6 4,5 5
       
Taloudellisuus (€ /ratkaistu asia):      
Hovioikeudet 2 567 2 664 2 690
Hallinto-oikeudet 1 217 1 218 1 230
Käräjäoikeudet (€ /painotettu suorite) 623 609 635
Vakuutusoikeus 484 488 480
Työtuomioistuin 7 109 7 664 7 740

Tuomioistuinten suoritteista lain (701/1993) mukaisesti perittävinä maksuina arvioidaan kertyvän noin 27 300 000 euroa momentille 12.25.01. Maksuilla katetaan 43 % tuomioistuinten maksullisen toiminnan kokonaiskustannuksista.


2003 talousarvio 185 360 000
2002 talousarvio 180 466 000
2001 tilinpäätös 173 271 743

29. Erityismenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 5 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää viranomaistoiminnasta lakien ja asetusten nojalla aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen sekä valtion maksettavaksi vahingonkorvauslain (412/1974) nojalla määrättyjen korvausten maksamiseen.


2003 talousarvio 5 500 000
2002 talousarvio 5 382 000
2001 tilinpäätös 5 463 517