Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan vuoden 2012 talousarvioesitystä (HE 59/2011 vp) täydentävä hallituksen esitys. Täydentävä esitys voidaan antaa, koska valtiovarainvaliokunta ei ole vielä antanut mietintöään 5.10.2011 annetusta hallituksen esityksestä vuoden 2012 talousarvioksi.

Talouden näkymät

Hallituksen talousarvioesitys perustuu valtiovarainministeriön lokakuun suhdanne-ennusteeseen, jota ei ole tarpeen muuttaa talousarvioesitystä täydentävää esitystä annettaessa.

Lisääntynyt epävarmuus on heikentänyt tulevaisuudennäkymiä niin kansainvälisessä taloudessa kuin kotimaassakin. Tänä vuonna Suomen talouden arvioidaan vielä kasvavan kohtuullisesti kotimaisen kysynnän tukemana. Myös vienti tukee talouskasvua, joskin aiempaa vähemmän. Vuonna 2012 talouskasvu hidastuu. Syynä kasvun hidastumiseen on toisaalta vientikysynnän heikkous ja toisaalta lisääntyneen epävarmuuden johdosta alentunut investointihalukkuus. Vaimean taloudellisen aktiviteetin seurauksena työttömyyden odotetaan laskevan hitaasti. Kuluttajahintojen nousu pysyy yli kolmessa prosentissa tänä ja ensi vuonna, johtuen pääosin ulkomaisesta hintakehityksestä sekä veroperusteisiin tehdyistä ja tehtävistä muutoksista.

Suomen talouskasvu kohtaa tällä hetkellä riskejä poikkeuksellisen monelta suunnalta ja suurimpaan osaan niistä emme pysty suoranaisesti vaikuttamaan. Esimerkiksi kansainvälisen kaupan pysähtyminen näkyisi Suomessa välittömästi ja vaikutukset olisivat merkittävät johtuen Suomen talouden avoimuudesta. Yritysten on vaikea suojautua rajojen ulkopuolelta tuleviin shokkeihin. Myös talouspoliittiset päätökset, jotka rajoittavat markkinaehtoisen kasvun edellytyksiä meille tärkeissä vientimaissa ovat Suomelle haitaksi. Tilanne on talouspolitiikan kannalta haastava, sillä epäsuotuisat politiikkavalinnat voivat voimistaa huonoa kehitystä juuri markkinoiden reaktioiden kautta.

Talouden kasvu, välillisen verotuksen kiristäminen sekä elvytystoimenpiteiden päättyminen kohentavat julkisen talouden rahoitusasemaa sekä vuonna 2011 että 2012. Julkinen talous pysyy kuitenkin alijäämäisenä valtiontalouden suuren alijäämän vuoksi.

Tuloarviot

Varsinaisten tulojen arviota ehdotetaan korotettavaksi nettomääräisesti 90 milj. eurolla, josta verotulojen osuus on 79 milj. euroa. Arvonlisäveroarviota ehdotetaan korotettavaksi 87 milj. euroa varsinaiseen talousarvioesitykseen nähden arvioitua suurempien kertymätietojen sekä arvonlisäveron tuloarvioon tehtävän teknisen korjauksen johdosta. Apteekkimaksukertymäksi arvioidaan 10 milj. euroa vähemmän kuin mitä varsinaisessa talousarvioesityksessä ennakoitiin. Ero johtuu arvion tarkentumisesta apteekkien vuoden 2010 liikevaihtotietojen varmistuttua. Tupakkaveron verokertymän ennakoidaan puolestaan olevan 2 milj. euroa suurempi kuin mitä esitettiin varsinaisessa talousarvioesityksessä. Syynä arvion muuttumiseen ovat tarkentuneet tiedot tupakkaveron korottamista koskevasta hallituksen esityksestä. Verotuloarvioiden lisäksi sekalaisten tulojen arviota ehdotetaan korotettavaksi vajaalla 11 milj. eurolla.

Työmarkkinaratkaisuun liittyen on mahdollista, että myöhemmin syksyllä annetaan toinen talousarvioesitystä täydentävä esitys. Työmarkkinaratkaisuun liittyvien muutosten lisäksi on mahdollista, että tähän sisältyy myös muita tuloarviomuutoksia, sillä marraskuun lopulla saadaan eräitä tulokertymiin vaikuttavia olennaisia tietoja.

Määrärahat ja tasapaino

Talousarvioesityksen määrärahoihin ehdotetaan 57 milj. euron nettovähennystä. Menotasossa ei tässä vaiheessa ole huomioitu mahdollisesta työmarkkinaratkaisusta aiheutuvia hallituksen toimenpiteitä. Yhdessä tuloarvioihin ehdotettavan 90 milj. euron lisäyksen kanssa täydentävä esitys on 147 milj. euroa ylijäämäinen ja vähentää vuoden 2012 nettolainanottotarvetta. Valtion nettolainanotoksi vuonna 2012 ehdotetaan siten 6,9 mrd. euroa. Valtionvelan määräksi vuoden 2012 lopussa arvioidaan n. 89 mrd. euroa, mikä on n. 44 ½ % suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Vaalikauden kehys

Vuoden 2012 kehystaso oli talousarvioesityksen tarkistusten jälkeen 42 284 milj. euroa. Täydentävässä esityksessä kehystasoa tarkistetaan -85,5 milj. eurolla jäljempänä olevassa taulukossa esitettyjä hinta- ja rakennemuutoksia vastaavasti. Tarkistusten jälkeen kehystaso vuodelle 2012 on 42 198 milj. euroa.

Kehykseen luettavien menojen tasoksi ehdotetaan täydentävä esitys mukaan lukien 41 926 milj. euroa, jolloin jakamattomaksi varaukseksi vuodelle 2012 jää 200 milj. euron lisätalousarviovarauksen ohella 73 milj. euroa.

Kehyksen hinta- ja rakennemuutokset, milj. euroa
Momentti Asia 2012 2013 2014 2015
           
  Lakisääteisten indeksikorjausten tarkistus (vahvistetun KEL-indeksin mukaisesti) -6,6 -6,5 -6,5 -6,5
29.40.50 Yliopistojen alv-kompensaation tarkistus vuoden 2010 tilinpäätöstietojen perusteella -19,9 -19,9 -19,9 -19,9
29.40.52 Yliopistoapteekkien tuloverovapaudesta ja apteekkimaksuvapaudesta luopumisen kompensaation tarkistus vuoden 2010 tilinpäätöstietojen perusteella -1,0 -1,0 -1,0 -1,0
33.20.50, 33.20.51, 33.20.52 Perusturvan parannuksen tasokorotus (teknisen muunnoksen tarkistus uuteen kustannusarvioon perustuen) -58,0 -63,0 -63,0 -63,0
Yhteensä   -85,5 -90,4 -90,4 -90,4

Kriisinhallinta

Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen menoja esitetään vähennettäväksi yhteensä 9,9 milj. euroa ulkoasiainministeriön ja puolustusministeriön hallinnonaloilta Libanonin kriisinhallintaoperaation aikataulumuutoksesta ja EU:n Libyan operaation käynnistämättä jättämisestä johtuen.

Ulosottolaitos

Ulosottolaitokselle osoitetaan lisärahoitusta 2 milj. euroa johtuen vireille tulevien asioiden määrän arvioidusta kasvusta aiemmasta 2,6 miljoonasta asiasta 3,0 miljoonaan asiaan, eli noin 15 prosentilla.

Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatterin peruskorjauksesta aiheutuviin kustannuksiin esitetään valtuutta, jonka mukaan hankkeelle voidaan myöntää avustusta enintään 3 milj. euroa aikaisintaan hankkeen valmistumista seuraavana kalenterivuonna, kuitenkin aikaisintaan vuodesta 2015 alkaen.

Metsähallitus

Metsähallituksen peruspääomaa alennetaan 7,05 milj. eurolla talousarvioesityksessä esitettyä enemmän perustamisvaiheessa olevien suojelualueiden rajausten saattamiseksi vastaamaan vallitsevaa suojelutilannetta.

Finnvera Oyj

Vuoden 2012 alussa on tarkoitus ottaa käyttöön Finnvera Oyj:n omaan varainhankintaan perustuva viennin jälleenrahoitus. Finnvera Oyj:lle ehdotetaan varainhankintaan 200 milj. euron lainavaltuutta, jonka puitteissa valtio voi myöntää Finnvera Oyj:lle lyhytaikaista lainaa tilanteessa, jossa Finnvera ei pysty hankkimaan varoja markkinoilta.

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenoihin esitetään valitusruuhkan purkamiseksi lisättäväksi 1 123 000 euroa, mistä 1 053 000 euroa kohdistuu 13 määräaikaisen viran palkkaus- ja muihin menoihin vuonna 2012 ja 70 000 euroa kohdistuu yhden henkilötyövuoden palkkaus- ja muiden menojen siirtoon Työterveyslaitoksen valtionapumäärärahasta.

Pienituloisten toimeentulon parantaminen

Työttömyysajan toimeentulotuen parantamiseen ehdotetaan lisäystä 59 milj. euroa, jolla toteutetaan yhteensä 120 euron korotus työttömän peruspäivärahaan ja työmarkkinatukeen aiemmin esitetyn 100 euron sijaan. Korotukseen sisältyy vuoden 2012 alussa tehtävä indeksitarkistus.

Rintamaveteraanit

Rintamaveteraanien kuntoutukseen pääsyn turvaamiseksi ja kotiin vietävien palvelujen turvaamiseksi ehdotetaan lisäystä 4 milj. euroa, mikä rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen tuoton arvioitua suuremmalla kasvulla.

Lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminta

Lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnan valtion rahoitusta esitetään lisättäväksi 10,7 milj. eurolla toiminnan jatkumisen varmistamiseksi.

Eräitä muita muutoksia

Varsinaisen kehitysyhteistyön momentilta esitetään siirrettäväksi 3,6 milj. euroa ulkoasiainministeriön toimintamenoihin käytettäväksi kehitysyhteistyöhallinnon vahvistamiseen.

Eläkkeiden määrärahaa esitetään vähennettäväksi 14,9 milj. eurolla johtuen Vilma-kustannustenjaon tarkentumisesta eri eläkejärjestelmien välillä sekä Kuntien eläkevakuutuksessa maksussa olevien valtion eläkkeiden ennakoitua hitaammasta kasvusta.

Liikenne- ja viestintäministeriön Helsingin seudun lähijunaliikenteeseen liittyvää sopimusvaltuutta esitetään alennettavaksi 1,2 milj. eurolla ostosopimusneuvottelujen päädyttyä aiempaa alhaisempaan liikennöintikorvaukseen.

Huoltovarmuusrahastoon esitetty 37 milj. euron siirto ehdotetaan poistettavaksi vuoden 2012 talousarviosta. Siirto on sisällytetty vuoden 2011 kolmanteen lisätalousarvioesitykseen.

Energiatuen myöntämisvaltuuteen ehdotetaan 15 milj. euron lisäystä sekä käyttämättömän valtuuden uudelleenbudjetointiin lisäyksenä enintään 12 milj. euroa.

Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun korotuksesta aiheutuva työttömyyskassoihin kuulumattomien henkilöiden maksuosuuden kasvun arvioidaan vähentävän 18 milj. euroa valtionosuutta peruspäivärahoista.

Kansaneläkelaitoksen toimintakulujen jakoperusteiden muutoksen johdosta toimintakuluja ehdotetaan siirrettäväksi 4,8 milj. euroa kansaneläkerahastosta sosiaaliturvan yleisrahastoon.

Arvioitua matalampana toteutuneesta kansaneläkeindeksin muutoksesta johtuen kansaneläke- ja lapsilisämenoja ehdotetaan alennettavaksi noin 6,6 milj. euroa.

Valtion osuutta yrittäjien eläkelaista johtuvista menoista ehdotetaan alennettavaksi 29,2 milj. euroa ennakoitua suuremmasta maksutulosta johtuen.

Käsiteltävänä olevien ja nyt ehdotettujen määrärahamuutosten jakaantuminen pääluokittain, euroa
  Pääluokka Hallituksen
esitys
talousarvioksi
Täydentävä
esitys
Yhteensä
         
21. Eduskunta 143 404 000 - 143 404 000
22. Tasavallan presidentti 19 290 000 - 19 290 000
23. Valtioneuvoston kanslia 82 348 000 - 82 348 000
24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 282 540 000 -6 320 000 1 276 220 000
25. Oikeusministeriön hallinnonala 855 857 000 2 079 000 857 936 000
26. Sisäasiainministeriön hallinnonala 1 245 108 000 - 1 245 108 000
27. Puolustusministeriön hallinnonala 2 852 852 000 -3 564 000 2 849 288 000
28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 16 195 940 000 -14 631 000 16 181 309 000
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 6 663 169 000 -26 449 000 6 636 720 000
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 704 384 000 - 2 704 384 000
31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 2 375 380 000 -40 000 2 375 340 000
32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala 3 366 968 000 -32 320 000 3 334 648 000
33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 12 110 630 000 23 973 000 12 134 603 000
35. Ympäristöministeriön hallinnonala 270 938 000 - 270 938 000
36. Valtionvelan korot 2 184 600 000 - 2 184 600 000
Yhteensä 52 353 408 000 -57 272 000 52 296 136 000

Käsiteltävänä olevien ja nyt arvioitujen tuloarviomuutosten jakaantuminen osastoittain, euroa
  Osasto Hallituksen
esitys
talousarvioksi
Täydentävä
esitys
Yhteensä
         
11. Verot ja veronluonteiset tulot 38 200 369 000 79 179 000 38 279 548 000
12. Sekalaiset tulot 4 849 115 000 10 821 000 4 859 936 000
13. Korkotulot, osakkeiden myyntitulot ja voiton tuloutukset 2 008 600 000 - 2 008 600 000
15. Lainat (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 205 000 000 - 205 000 000
Yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 45 263 084 000 90 000 000 45 353 084 000
         
15.03.01 Nettolainanotto ja velanhallinta 7 090 324 000 -147 272 000 6 943 052 000
Yhteensä 52 353 408 000 -57 272 000 52 296 136 000