Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. (32.01, osa) Hallinto
              20. Siviilipalvelus
              89. Osakehankinnat
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

40. Valtionavustus yritysten kansainvälistymiseen ja yrittäjyyden edistämiseen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 13 251 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) ja sen perusteella annetun avustuksesta elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa sekä yritysten kansainvälistymistä edistäville yhteisöille vuosina 2016—2020 annetun asetuksen (1530/2015) mukaisesti yleisavustuksena:

1) työ- ja elinkeinoministeriön toimintaan liittyvien elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa edistävien yhteisöjen yleisavustuksiin ja pk-yritysten palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen

2) yritysten uudistumista ja kansainvälistä liiketoimintaa edistävien yhteisöjen tarjoaman perusneuvonnan, asiantuntijapalveluiden ja yritysten kehittämispalveluiden tuottamiseen.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) mukaisesti yleisavustuksena:

1) standardointitoimintaan

2) pohjoismaisen ympäristömerkintäjärjestelmän kansallisen tason tehtävien hoitamiseen.

Määrärahaa saa käyttää yleis- tai erityisavustuksena valtionavustuslain (688/2001) ja ministeriön antamien erillisten valtionavustusehtojen mukaisesti:

1) valtionapuyhteisöjen, julkisten yhteisöjen ja muiden yhteisöjen hankkeiden rahoittamiseen

2) Suomen Enterprise Europe Network -verkoston toiminnan rahoittamiseen

3) yritysten kansainvälistymistä sekä Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja matkailua edistävistä Team Finland -kasvuohjelmista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää erityisavustuksena yritysten yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1734/2015) mukaisten kansainvälisten messuosallistumisten toteuttamiseen ja maksamiseen.

Yritysten uudistumiseen ja aineettoman tuotannon edistämiseen tarkoitettujen pk-yrityspalvelujen kehittämiseen ja pilotointiin voidaan palvelujen julkiseen palveluun verrattavan luonteen vuoksi myöntää yleisavustusta kustannusten täyttä määrää vastaavasti. Myös Team Finland -kasvuohjelmissa voidaan erityisissä tapauksissa niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden perusteella myöntää valtionavustusta kustannusten täyttä määrää vastaavasti.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Yleisavustusta voidaan käyttää yritysten uudistumiseen ja kansainvälistymiseen tähtäävien palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen, standardointitoimintaan, pohjoismaisen ympäristömerkkijärjestelmän kansallisen tason tehtävien hoitamiseen sekä suomalaisen muotoilun edistämiseen niin kotimaassa kuin maailmalla. Luovien alojen kansainvälistymistä edistävä yleisavustus kohdennetaan suomalaisen musiikin sekä elokuva- ja audiovisuaalisen alan tunnettuuden ja menekin edistämiseen maailmalla. Kansainvälistymistä edistävien yhteisöjen ensisijaisena tehtävänä on suomalaisten yritysten ja elinkeinoelämän palveleminen niin kotimaassa kuin ulkomailla osana Team Finland -verkostoa.

Erityisavustusta voidaan käyttää valtionapuyhteisöjen, julkisten yhteisöjen ja muiden yhteisöjen hankkeisiin, joilla edistetään elinkeinopolitiikkaa sekä yritysten uudistumista ja kansainvälistymistä. Lisäksi erityisavustusta voidaan käyttää Suomen kansallisena vastinrahoituksena Euroopan komission Enterprise Europe Network -verkoston toimintaan.

Yleis- ja erityisavustusta voidaan käyttää myös hallituksen strategisten tavoitteiden mukaisten kärkihankkeiden toteutukseen kuuluvien yritysten kansainvälistymistä sekä Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja matkailua edistävien Team Finland -kasvuohjelmien rahoittamiseen erityisesti puhtaiden ratkaisujen (cleantech) ja digitalisaation sektoreilla. Lisäksi määrärahaa voidaan käyttää hallituksen strategisten tavoitteiden mukaisten kärkihankkeiden toteutukseen kuuluvien erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälisten messuosallistumisten toteuttamiseen.

Vaikuttavuus

  2015
toteutuma
2016
tavoite
2017
tavoite
       
Yritykset uudistavat liiketoimintaansa, verkottuvat keskenään ja niiden kansainvälisen liiketoiminnan osaaminen syvenee    
— Pk-yritysten tietoisuus uudistumisen keinoista - - kasvaa
Standardisointi tukee uusien teknologioiden ja markkinoiden kehittymistä ja kaupallistamista      
— Työkohteiden lukumäärä uusilla alueilla 1 186 1 200 1 250
Kulutuksen ohjautuminen ympäristöä säästäviin tuotteisiin ja palveluihin sekä vastuullisuuteen sitoutuneiden suomalaisten yritysten määrä - - kasvaa

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Yritysten uudistuminen ja globaalit kansainvälistymispalvelut 3 421 000
Standardisointitoiminta 1 330 000
Työllisyys ja kilpailukyky: Team Finland 8 500 000
Yhteensä 13 251 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisten lisäysten poisto (Finnish Business HuB, Viexpo) -320
Yhteensä -320

2017 talousarvio 13 251 000
2016 II lisätalousarvio -200 000
2016 talousarvio 13 571 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 35/2016 vp (13.12.2016)

Momentille esitetään 13,251 milj. euron määrärahaa.

Kainuun Etu Oy on Kainuun kuntien omistama maakunnallinen elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö. Yrityksen tehtävänä on tukea Kainuun elinkeinorakenteen kehitystä sekä auttaa maakunnan elinkeinoelämän avaintoimialojen yrityksiä liiketoimintaosaamisen, kilpailukyvyn, kansainvälistymisen, kasvun ja yhteistyön kehittämisessä sekä kehittää avainklustereita ja niiden toimintaedellytyksiä. Valiokunta lisää momentille 150 000 euroa Kainuun Etu Oy:n toiminnan tukemiseen idänkaupan ja Kainuun kasvun edistämisessä.

BusinessOulu on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa kaupungin elinkeinopolitiikan toteutuksesta ja yritysten tarvitsemista kehityspalveluista. Esimerkiksi BusinessOulun kehittämän toimintamallin (Finnish Business HuB) avulla on kyetty lisäämään vientiä paikalliseen asiantuntemukseen perustuvan verkostomaisen toiminnan avulla, johon voidaan tarpeen vaatiessa kytkeä myös toimitila (Suomi-talot Astanassa, Jällivaarassa ja Tromsassa). Valiokunta lisää momentille 200 000 euroa arktisten alueiden hankkeiden ja Kazakstanin viennin edistämiseen.

Hermia Yrityskehitys Oy on teknologia- ja kasvuyritysten kehittämiseen erikoistunut yritys. Toiminta keskittyy liiketoiminnan kehittämiseen, kasvurahoitukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön ja teknologiasiirtoon. Yrityksen merkittävän Kiina-projektin tarkoituksena on palvella suomalaisia yrityksiä Kiinan liiketoimintojen käynnistämisessä ja laajentamisessa sekä esitellä suomalaista osaamista ja mahdollisuuksia yhteistyöhön Suomessa suomalaisten yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa ja sitä kautta edistää kiinalaisten yritysten investointeja ja sijoittumista Suomeen. Valiokunta lisää momentille 150 000 euroa Kiina-projektin laajennukseen.

Viexpo on osuuskuntapohjalla toimiva yritys, joka tarjoaa pienille ja keskisuurille yrityksille kansainvälistymistä edistäviä palveluja. Valiokunta lisää momentille 110 000 euroa Viexpon Eurooppaan suuntautuvien vientihankkeiden edistämiseen.

Koulutus Nord on yhteispohjoismainen koulutuksen järjestäjä, joka tarjoaa ammattikoulutusta Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa asuville työnhakijoille. Valiokunta pitää kyseistä rajaa ylittävää koulutusmuotoa hyvänä ja lisää Nord-koulutukseen 32 000 euroa.

Pirkanmaalainen ECO3-hanke on uudenlainen, monialaiseen bio- ja kiertotalouden liiketoimintaan pohjautuva ja sitä synnyttävä teollinen toimintaympäristö ja bio- ja kierto- sekä vesitalouden yritysalue. Tavoitteena on luoda ECO3-alueesta kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä bio- ja kiertotalouden liiketoimintaympäristö. Valiokunta lisää momentille 250 000 euroa ECO3-hankkeen kehittämiseen.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 14 143 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) ja sen perusteella annetun avustuksesta elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa sekä yritysten kansainvälistymistä edistäville yhteisöille vuosina 2016—2020 annetun asetuksen (1530/2015) mukaisesti yleisavustuksena:

1) työ- ja elinkeinoministeriön toimintaan liittyvien elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa edistävien yhteisöjen yleisavustuksiin ja pk-yritysten palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen

2) yritysten uudistumista ja kansainvälistä liiketoimintaa edistävien yhteisöjen tarjoaman perusneuvonnan, asiantuntijapalveluiden ja yritysten kehittämispalveluiden tuottamiseen.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) mukaisesti yleisavustuksena:

1) standardointitoimintaan

2) pohjoismaisen ympäristömerkintäjärjestelmän kansallisen tason tehtävien hoitamiseen.

Määrärahaa saa käyttää yleis- tai erityisavustuksena valtionavustuslain (688/2001) ja ministeriön antamien erillisten valtionavustusehtojen mukaisesti:

1) valtionapuyhteisöjen, julkisten yhteisöjen ja muiden yhteisöjen hankkeiden rahoittamiseen

2) Suomen Enterprise Europe Network -verkoston toiminnan rahoittamiseen

3) yritysten kansainvälistymistä sekä Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja matkailua edistävistä Team Finland -kasvuohjelmista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää erityisavustuksena yritysten yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (1734/2015) mukaisten kansainvälisten messuosallistumisten toteuttamiseen ja maksamiseen.

Yritysten uudistumiseen ja aineettoman tuotannon edistämiseen tarkoitettujen pk-yrityspalvelujen kehittämiseen ja pilotointiin voidaan palvelujen julkiseen palveluun verrattavan luonteen vuoksi myöntää yleisavustusta kustannusten täyttä määrää vastaavasti. Myös Team Finland -kasvuohjelmissa voidaan erityisissä tapauksissa niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden perusteella myöntää valtionavustusta kustannusten täyttä määrää vastaavasti.

Määrärahaa saa käyttää myös kunnille ja kuntayhtymille maksettaviin valtionavustuksiin.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

 

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös valtion virastojen ja laitosten hankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2017 III lisätalousarvio
2017 talousarvio 14 143 000
2016 tilinpäätös 13 371 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös valtion virastojen ja laitosten hankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen.