Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta
            21. Toimintamenot
       10. Puolustusvoimat

Talousarvioesitys 2003

01. PuolustusministeriöPDF-versio

Selvitysosa:Ministeriön tulostavoitteet vuodelle 2003 ovat:

  • Tuotetaan arvio Suomen turvallisuusympäristön kehittymisestä.
  • Ohjataan ja seurataan Suomen kansainvälisen kriisinhallintakyvyn ja -valmiuden kehittämistä erityisesti EU:lle ilmoitetun suorituskyvyn osalta.
  • Ohjataan valtioneuvoston vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon toimeenpanoon liittyvien rakennemuutosten toteutusta.
  • Koordinoidaan vuoden 2004 selonteon valmisteluun liittyvien tutkimus- ja selvitystehtävien toteutusta.
  • Ohjataan voimassa oleviin tilausvaltuuksiin sisältyvien hankkeiden toteutusta kiinnittäen erityistä huomiota siirtyvien erien määrän pienentämiseen ja käynnistetään TTS-kaudella alkaviin tilausvaltuuksiin sisältyvien materiaalihankkeiden ohjaaminen tavoitteena niiden valmiusasteen nostaminen.

Näiden keskeisimpien tulostavoitteiden lisäksi:

  • Valmistellaan puolustuspolitiikan ja puolustuksen vaihtoehtoja valtioneuvoston puolustuspolitiikkaa koskevien päätösten perusteeksi sekä ohjataan tähän liittyvää suunnittelutyötä.
  • Ylläpidetään ja kehitetään puolustuspolitiikan valmistelun yhteistyöverkostoa ja osallistutaan tehtyjen päätösten toimeenpanon edellyttämään hallinnonalan ohjaukseen.
  • Ohjataan ja koordinoidaan kumppanuusohjelman pilottihankkeita sekä valmistellaan niistä saatujen kokemusten pohjalta kumppanuusohjelman seuraavaa vaihetta.
  • Osallistutaan valtion keskushallinnon kehittämiseen ja ohjataan siihen liittyviä hallin-nonalan hankkeita.
  • Toteutetaan valtioneuvoston vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa edellytetyt lainsäädäntöhankkeet.
  • Tehostetaan ministeriön roolia alaisen hallinnon ohjauksessa rakentamalla strateginen talouden seurantajärjestelmä.
  • Otetaan käyttöön puolustusvoimien uusi palkkausjärjestelmä vähintään yhden uuden henkilöstöryhmän osalta. Muiden kolmen henkilöstöryhmän osalta pyritään saamaan aikaan neuvottelutulos.
  • Otetaan käyttöön puolustushallinnon kiinteistöuudistuksen mukainen toimintamalli hallinnonalan yhdyskunta- ja ympäristöasioiden hoidossa.

19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 165 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

Selvitysosa:Valtion kulutus- ja investointimenot on budjetoitu ilman arvonlisäveroa. Muille kuin erikseen verovelvollisille valtion virastoille ja laitoksille myönnetään määrärahat verottomin hinnoin.

Määrärahasta 149 000 000 euroa on siirtoa momentilta 28.81.(23).


2003 talousarvio 165 000 000

21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 11 260 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Länsi-Euroopan puolustusmateriaaliryhmän (WEAG) ja NATOn tiloissa toimivan  räjähtävän materiaalin  turvallisuuteen keskittyvän järjestön (NIMIC) maksuosuuksien maksamiseen sekä ETY-järjestön luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimien täytäntöönpanosta sekä näistä johtuvista hallinnollisista toimista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 60 000 euroa yhden henkilön palkkausmenojen siirtona momentille 27.10.21.


2003 talousarvio 11 260 000
2002 talousarvio 11 109 000
2001 tilinpäätös 9 221 912

22. Ympäristövahinkojen korvaamisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää puolustusvoimien harjoittamasta toiminnasta syntyvien ympäristö-vahinkojen korvaamiseen.

Selvitysosa:Momentin nimike on muutettu puolustushallinnon kiinteistöuudistukseen liittyen. Lisäksi momentin määräraha on muutettu arviomäärärahaksi.


2003 talousarvio 500 000
2002 talousarvio 800 000
2001 tilinpäätös 1 009 128

(74.) Uudisrakennukset ja perusparannukset (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta. Puolustushallinnon jäljellä oleva kiinteistövarallisuus siirtyy kiinteistöuudistukseen liittyen vuoden 2003 alusta lukien Senaatti-kiinteistöille.


2002 talousarvio 26 910 000
2001 tilinpäätös 31 955 706