Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

8. Budjetin ulkopuolinen valtiontalousPDF-versio

Kansantalouden tilinpidossa valtiosektoriin luetaan kuuluvaksi valtion budjettitalouden ohella budjettitalouden ulkopuolella olevat valtion rahastot (pl. Valtion Eläkerahasto, joka luokitellaan kansantalouden tilinpidossa työeläkelaitosten sektoriin) sekä yliopistot, Yleisradio Oy, Solidium Oy, Senaatti-kiinteistöt, yliopistokiinteistöyhtiöt (Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy), HAUS Kehittämiskeskus Oy, Leijona Catering Oy sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.

8.1. Budjetin ulkopuoliset valtion rahastot

Valtiolla on tällä hetkellä yksitoista talousarvion ulkopuolista rahastoa. Niiden yhteenlaskettujen tulojen arvioidaan v. 2017 olevan n. 5,2 mrd. euroa ja menojen n. 4,8 mrd. euroa. Rahastotalouden nettomääräiseksi ylijäämäksi muodostuu n. 391 milj. euroa v. 2017 (ilman Valtioneläkerahaston huomioon ottamista ylijäämä on n. 308 milj. euroa).

Rahastoista ehdotetaan tuloutettavaksi valtion talousarvioon yhteensä n. 1,9 mrd. euroa ja niihin ehdotetaan siirrettäväksi n. 0,5 mrd. euroa v. 2017.

Budjetin ulkopuoliset valtion rahastot, milj. euroa

  2015 2016** 2017**
       
Verot ja veronluonteiset tulot yhteensä 222 246 241
Sekalaiset tulot 396 208 147
Eläkemaksut 1 621 1 460 1 449
Korkotulot ja voiton tuloutukset 1 121 553 556
Siirrot talousarviosta 512 522 549
Tulot pl. rahoitustaloustoimet 3 871 2 989 2 942
Myönnettyjen lainojen takaisinmaksut 2 333 2 360 2 273
Tulot yhteensä 6 205 5 348 5 215
       
Kulutusmenot 267 84 130
Siirtomenot 941 887 912
Korkomenot 1 1 1
Siirrot talousarvioon 2 330 1 892 1 854
Muut menot 0 0 0
Menot pl. rahoitustaloustoimet 3 539 2 863 2 897
Myönnetyt lainat ja muut finanssisijoitukset 1 850 1 888 1 927
Menot yhteensä 5 388 4 751 4 824
       
Nettorahoitusylijäämä 816 597 391

Valtion asuntorahasto (VAR)

Rahasto saa varansa aravalainojen koroista ja lyhennyksistä sekä valtiontakauksiin liittyvistä takausmaksuista. Rahoitusta rahastolle voidaan hankkia myös osana valtion lainanottoa. Talousarviovuoden alussa rahasto on kuitenkin velaton eikä varainhankintatarvetta ole. Valtion asuntorahaston asuntolainasaatavien pääomien ennakoidaan olevan vuoden 2017 alussa n. 5,5 mrd. euroa ja rahastosta suoritettavan korkotuen piirissä olevan lainakannan n. 13,7 mrd. euroa. Takausvastuita rahastolla ennakoidaan olevan korkotukilainoissa n. 12 mrd. euroa, omistusasuntolainojen osatakauksissa n. 2,1 mrd. euroa, aravalainojen ensisijaislainoissa n. 0,1 mrd. euroa ja vanhojen aravalainojen konvertointitakauksista n. 0,3 mrd. euroa. Lisäksi vuokratalojen rakentamislainoista aiheutuvia vastuita ennakoidaan olevan n. 0,5 mrd. euroa. Korkotukilainojen takausvastuut kasvavat edelleen lähivuosina tuotantotukien muututtua korkotukilainoitukseksi ja erilaisten takausmallien lisääntyessä.

Vuonna 2017 rahaston tuloiksi asuntolainoista ja takausmaksuista ennakoidaan n. 510 milj. euroa. Uusien myönnettävien korkotukilainojen ja vuokratalojen lyhytaikaisten korkotukilainojen valtuudeksi ehdotetaan yhteensä 1 410 milj. euroa, vuokra-asuntojen rakentamislainojen takausvaltuudeksi 285 milj. euroa ja asunto-osakeyhtiöiden perusparantamislainojen takausvaltuudeksi 100 milj. euroa. Rahastosta maksettavien avustusten, akordien ja kehittämisrahan valtuudeksi ehdotetaan yhteensä 191,2 milj. euroa. Vuonna 2017 rahastosta ehdotetaan siirrettäväksi valtion talousarvioon 26,5 milj. euroa, joka vastaa valtion talousarvion puolella kannettavaa rahaston oman pääoman korkokustannusta.

Omistusasuntojen voimassa olevien lainatakausten enimmäismääräksi vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa vuoden 2017 lopussa ehdotetaan yhteensä 2,6 mrd. euroa, joka vastaa n. 14,3 mrd. euron lainakantaa.

Valtion eläkerahasto (VER)

Valtion eläkerahaston avulla varaudutaan valtion eläkejärjestelmän piiriin kuuluvien tulevien eläkkeiden maksamiseen ja pyritään tasaamaan tulevien vuosien eläkemenoja. Rahastoon kerätään työnantajan eläkemaksuina 1 113 milj. euroa v. 2017. Työntekijän eläkemaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja kerätään rahastoon yhteensä 404 milj. euroa. Näiden lisäksi rahastolle tilitetään siirtymämaksuina yhteensä 29 milj. euroa.

Valtion eläkerahaston sijoitussalkku oli maaliskuun 2016 lopussa 17,6 mrd. euroa, mikä on n. 18 % suhteessa valtion eläkevastuuseen. Rahastolla on valtion eläkelaissa säädetty rahastointitavoite. Lain mukaan rahastoa kartutetaan, kunnes rahaston arvo vastaa 25 % valtion eläkevastuusta. Valtion eläkevastuu oli vuoden 2015 lopussa 95,7 mrd. euroa.

Rahaston tuloista siirretään valtion talousarvioon vuosittain enintään 40 % valtion vuotuisesta eläkemenosta. Siirto talousarvioon on 1 827 milj. euroa v. 2017.

Valtiovarainministeriön asettama strateginen tulostavoite on, että Valtion eläkerahaston sijoitustoiminta tuottaa pitkällä aikavälillä enemmän kuin valtion näkökulmasta riskitön sijoitusvaihtoehto, jolla tarkoitetaan valtion nettovelan kustannusta. Toiminnallisena tulostavoitteena on saavuttaa riskikorjattu sijoitustuotto, joka ylittää rahaston sijoitussuunnitelmassa määritellyn vertailuindeksin tuoton.

Maatilatalouden kehittämisrahasto (MAKERA)

Maatilatalouden rakenteen kehittämisen tavoitteena on maatalouden kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen. Vuodesta 2015 alkaen Makerasta on rahoitettu ainoastaan kokonaan kansallisesti rahoitettavat avustukset. EU-osarahoitteiset avustukset rahoitetaan talousarviosta. Lisäksi Makerasta myönnetään eräitä lainoja.

Vuonna 2017 rahaston käytettävissä olevat varat ovat arviolta 145,6 milj. euroa, kun huomioon on otettu vuodelta 2016 siirtyväksi arvioidut erät. Määrärahan mitoituksessa on v. 2017 otettu huomioon hallitusohjelman toimeenpanosuunnitelman Biotalous ja puhtaat ratkaisut -strategisen painopistealueen kärkihankerahoituksena 38 milj. euroa (11 milj. euroa v. 2016) siirtona Maatilatalouden kehittämisrahastoon. Lisävaroin turvataan tuotantorakennetta parantavien, kustannuksia vähentävien sekä uuden teknologian ja prosessien käyttöönottoa tukevien investointien rahoitus ja panostetaan erityisesti ympäristön tilaa, eläinten hyvinvointia sekä uusiutuvan energian käyttöä edistävien investointien rahoitukseen. Avustuksia arvioidaan myönnettävän 44,5 milj. euroa.

Valtion ydinjätehuoltorahasto

Valtion ydinjätehuoltorahasto muodostuu Varautumisrahastosta, Ydinturvallisuustutkimusrahastosta ja Ydinjätetutkimusrahastosta. Varautumisrahaston pääoma muodostuu ydinjätehuoltomaksuista ja rahaston lainaustoiminnan voitosta. Rahastoinnin tavoitteena on varmistaa, että ydinjätehuollon vaatimat varat ovat käytettävissä. Ydinjätehuoltomaksuja ovat velvollisia suorittamaan ne, joiden toiminnasta aiheutuu ydinjätettä eli voimayhtiöt Teollisuuden Voima Oyj ja Fortum Power and Heat Oy sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, jolla on FiR 1 -tutkimusreaktori. Varautumisrahaston tase on vuoden 2015 tilinpäätöksen mukaan n. 2,5 mrd. euroa.

Valtion ydinjätehuoltorahaston tehtävänä on lisäksi periä ydinenergialaissa määritellyt veronluonteiset maksut ja jakaa kaikki näin kerätyt varat vuosittain ydinturvallisuuteen ja ydinjätehuoltoon liittyville tutkimushankkeille. Ydinlaitosten haltijoilta v. 2016 kerättävät maksut ovat yhteensä n. 8,8 milj. euroa ja jätehuoltovelvollisilta kerättävät maksut 3,2 milj. euroa. Tiedossa on, että osa ydinturvallisuuden ja ydinjätehuollon tutkimushankkeisiin tarkoitetuista varoista jää käyttämättä ja varat palautetaan ydinlaitosten haltijoille sekä jätehuoltovelvollisille maksujen suhteessa. Näin ollen v. 2016 ydinturvallisuustutkimukseen käytetään n. 8,0 milj. euroa ja ydinjätetutkimukseen n. 2,9 milj. euroa. Ydinlaitosten haltijoilta v. 2017 kerättävien maksujen arvioidaan pysyvän jotakuinkin vuoden 2016 tasolla eli olevan yhteensä n. 12,0 milj. euroa.

Huoltovarmuusrahasto

Huoltovarmuuskeskuksen hoidossa olevaan huoltovarmuusrahastoon tuloutetaan polttoaineiden ja sähkön valmisteverotuksen yhteydessä kannettava huoltovarmuusmaksu. Taloustaantuman aiheuttama sähkön kulutuksen laskun ja liikennepolttonesteiden kulutuksen pienenemisen johdosta maksun tuotto on alentunut n. 10 %, ja se on vakiintunut vajaaseen 45 milj. euroon vuodessa.

Rahaston varoilla turvataan kansalaisten, elinkeinoelämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämättömien taloudellisten toimintojen jatkuvuus normaaliaikojen vakavissa häiriöissä ja poikkeusoloissa. Keskeisiä rahoitettavia toimintoja ovat varmuusvarastointi ja erilaiset tekniset varajärjestelyt, kriittisen infrastruktuurin turvaaminen sekä huoltovarmuuskriittisten toimipaikkojen varautumissuunnittelu.

Varmuusvarastoja kierrätetään kauppatoimilla, joiden tuotto vaihtelee suuresti. Öljyn varmuusvarastoissa on meneillään laaja ympäristönormien muuttumisesta johtuva kierrätysohjelma, joka jatkuu vuoteen 2017. Tilinpäätöksessä öljyvarastojen arvoja jouduttiin alentamaan 222 milj. eurolla vuodelta 2015 öljyn maailmanmarkkinahintojen laskettua voimakkaasti. Vaihto-omaisuuden arvon laskun vuoksi tilikauden tulos oli 143 milj. euroa tappiollinen. Alennuksen vuoksi rahaston taseen loppusumma aleni 137 milj. eurolla 1 608 milj. euroon. Öljyn varmuusvarastojen arvoja on alennettu kahtena vuotena peräkkäin yhteensä 422 milj. euroa. Maailmamarkkinahintojen mahdollisesti noustessa öljyvarastojen arvojen alennukset palautetaan enintään alkuperäiseen hankintahintaan, jolloin Huoltovarmuuskeskukselle kirjautuu merkittävä voitto.

Valtioneuvoston alennettua öljyn ja viljan varmuusvarastointitavoitteita rahastosta tuloutetaan valtion talousarvioon vuoden 2015 realisointien tuottoina 65 milj. euroa. Varastotasojen alentaminen jatkuu, minkä vuoksi valtiolle tuloutetaan vuosien 2016 ja 2017 realisoinneista arviolta 100 milj. euroa. Tuloutettava summa riippuu ratkaisevasti öljynmaailmamarkkinahinnan ja dollarin eurokurssin muutoksista.

Valtiontakuurahasto

Valtiontakuurahaston tarkoituksena on turvata Finnvera Oyj:n antamien vientitakuiden, takausten ja muiden valtiontakuurahastolain (444/1998) 4 §:ssä tarkoitettujen sitoumusten täyttäminen. Rahaston varoista hoidetaan myös entisen Valtiontakuukeskuksen ja sitä edeltäneiden Vientitakuulaitoksen ja Valtiontakauslaitoksen antamat takuut, takaukset ja muut vastuusitoumukset.

Valtiontakuurahaston vastuulla oleva Finnvera Oyj:n vientitakuu- ja erityistakauskanta oli vuoden 2015 lopussa n. 17,3 mrd. euroa. Vastuukanta kasvoi edellisen vuoden lopusta n. 4,7 mrd. euroa (37 %). Vastuiden nousu johtui siitä, että telakoiden ja varustamoiden vastuut kaksinkertaistuivat ja telesektorin vastuut kasvoivat neljänneksen. Suurimpia vastuumaita ovat Yhdysvallat, Saksa, Brasilia, Venäjä ja Espanja. Vastuukannasta ns. vanhan vastuukannan (Finnvera Oyj:n edeltäjien vastuukanta) osuus oli 2,8 milj. euroa ja sen arvioidaan päättyvän v. 2018. Valtiontakuurahaston ns. vanhan kannan takaisinperintäsaamiset olivat 285 milj. euroa vuoden 2015 lopussa, josta sopimusten mukaan suurin osa saadaan perittyä vuoteen 2038 mennessä. Valtiontakuurahastossa oli vuoden 2015 lopussa varoja n. 660,5 milj. euroa. Rahastoon kertyy vuosittain tuloja pääasiassa takaisinperintäsaamistuloina n. 5 milj. euroa.

Vuoden 2017 aikana rahaston kokonaisvastuiden määrä tullee kasvamaan ja vastuukanta saattaa kehittyä riskipitoisempaan suuntaan ottaen huomioon 15.4.2016 voimaan tulleet lakimuutokset Finnvera Oyj:n vienti- ja alusluottojen rahoitusvaltuuksien ja vientitakuuvaltuuksien lisäyksestä. Vientitakuiden ja suojausjärjestelyiden yhteenlaskettu enimmäisvaltuus korotettiin 17 mrd. eurosta 19 mrd. euroon. Rahaston vastuulla olevien vientitakuu- ja erityistakauskannan vastuiden riskitasoa on jaettu jälleenvakuutussopimuksilla. Yksittäisten jälleenvakuutusten ja portfoliojälleenvakuutuksen arvioidaan vähentävän vientitakuukannan riskiä n. 20 %. Suuret riskikeskittymät, epävarmuus maailman ja Venäjän talouskehityksestä sekä yksittäiset riskipitoiset vastuut pitävät riskitason korkeana. Rahaston vastuut edellyttävät rahaston likvidien varojen ylläpitoa riskipositiota vastaavana rahaston maksuvalmiuden säilyttämiseksi.

Rahoitusvakausrahasto

Vuonna 2015 perustettu Rahoitusvakausvirasto hallinnoi talousarvion ulkopuolista rahoitusvakausrahastoa. Rahoitusvakausrahasto muodostuu vakausmaksuin kartutettavasta kriisinratkaisurahastosta ja talletussuojamaksuin kartutettavasta talletussuojarahastosta. Kansallinen rahasto siirtää luottolaitosten vakausmaksut edelleen EU:n vakausmaksuina EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon. Rahoitusvakausrahastoa perustettaessa valtion vakuusrahasto lakkautettiin vuoden 2015 alussa.

Luottolaitosten maksamat vakausmaksut tilitetään edelleen EU:n yhteiseen kriisinratkaisurahastoon. Vuonna 2017 arvioidaan vakausmaksuja kertyvän yhteensä 125 milj. euroa. Yhteisen kriisinratkaisurahaston varoja käytettään silloin, kun omistajan- ja sijoittajanvastuu ei riitä kattamaan laitoksen tappioita.

Talletussuojarahasto kartutetaan luottolaitosten maksamilla talletussuojamaksuilla talletussuojadirektiivin edellyttämälle vähimmäistasolle 10 vuodessa. Talletussuojamaksuja arvioidaan kertyvän 42 milj. euroa v. 2017. Rahoitusvakausvirasto päättää korvausten maksamisesta ja vastaa korvausten maksatuksesta tallettajille, jos tallettajien suojaamiseksi on tarpeen maksaa korvauksia talletussuojarahastosta.

Valtion televisio- ja radiorahasto

Valtion televisio- ja radiorahaston hallintoa hoitaa Viestintävirasto. Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseksi on vuodesta 2013 alkaen ollut käytössä yleisradiovero. Julkisen palvelun kustannukset katetaan valtion televisio- ja radiorahastoon tehtävällä siirrolla, jonka suuruus v. 2017 on 508 milj. euroa. Yleisradio Oy:n rahoituksen indeksikorotus jätetään tekemättä vuoden 2017 osalta.

Maatalouden interventiorahasto (MIRA)

Maatalouden interventiorahastosta rahoitetaan EU -komission säätelemää maatalouden interventiotoimintaa. Vuodesta 2012 lähtien interventioon hyväksyttyjen tuotteiden varastoon ostoja tai varastosta myyntejä ei ole ollut muutoin kun syksyllä 2015 maitojauhetta toimitettiin interventioon 1,340 milj. euron arvosta. Interventioon ostot ovat jatkuneet keväällä 2016. Arvioiden mukaan viljojen markkinahinnat pysyvät edelleen riittävän korkealla, ettei kiinnostusta interventiovarastointiin ole. Maitosektorin heikko markkinatilanne saattaa johtaa siihen, että komissio avaa edelleen ajoittain rasvattoman maitojauheen interventiovarastoinnin.

Valtion talousarviosta interventiorahastoon tehtävällä siirrolla katetaan niitä rahaston menoja, joita ei rahoiteta EU:n maataloustukirahastosta. Vuonna 2017 valtion vastattavaksi arvioidaan jäävän lähinnä interventiovarastoinnista aiheutuvia menoja 0,217 milj. euroa, josta 0,200 milj. euroa katetaan valtion talousarviosta tehtävällä siirrolla ja loppu rahaston omasta pääomasta.

Palosuojelurahasto

Palosuojelurahastolain (306/2003) mukaan tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseksi on Suomessa olevasta palovakuutetusta kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta vuosittain suoritettava palosuojelumaksu. Palosuojelumaksun on velvollinen suorittamaan jokainen, joka harjoittaa vakuutusliikettä Suomessa. Palosuojelumaksukertymän arvioidaan v. 2017 olevan n. 11,4 milj. euroa.

Palosuojelurahaston keskeisimmät avustuskohteet ovat pelastusalan järjestöjen valistus- ja koulutustoiminta, pelastusalan tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä pelastustoimen alueiden, kuntien ja sopimuspalokuntien paloasema- ja kalustohankkeet. Rahastolla on merkittävä rooli erilaisten pelastustoimen kehittämishankkeiden sekä paloasemien ja kalustohankintojen rahoittajana pelastustoimen toimialalla.

Öljysuojarahasto (ÖSRA)

Öljysuojarahastosta korvataan öljyvahingoista, niiden torjunnasta ja ympäristön ennallistamisesta, öljyntorjuntakaluston hankinnasta ja ylläpidosta sekä torjuntavalmiuden ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia. Öljysuojarahasto saa varansa maahantuodusta ja Suomen kautta kuljetetusta öljystä perittävästä öljysuojamaksusta. Öljyisten maiden kunnostukseen siirretään lisäksi valtion talousarviossa öljyjätemaksuina kertyneitä tuloja. Rahastoon ehdotetaan siirrettäväksi 3,0 milj. euroa v. 2017. Öljyn merikuljetusten kasvu Suomenlahdella lisää valtion ja alueiden pelastustoimien torjuntavalmiushankintoja ja niistä aiheutuvia korvaustarpeita. Vuonna 2015 rahastosta maksettiin korvauksia lähes 23 milj. euroa. Torjuntaviranomaisten hankintoja on hidastanut jo pidempään jatkunut talouden yleinen heikko tilanne. Määräaikainen öljysuojamaksun korotus (1.1.2010—31.12.2015) on päättynyt ja maksu on palannut normaalille tasolle. Öljysuojamaksu on 0,50 euroa öljytonnilta.

8.2. Liikelaitokset

Valtiolla on kaksi liikelaitosta, Metsähallitus ja Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöihin sovelletaan vuoden 2010 lakia valtion liikelaitoksista (1062/2010). Metsähallituksen liiketoimintaan sovelletaan metsähallituslakia (234/2016). Metsähallituksesta on 15.4.2016 alkaen muodostettu valtion liikelaitos, jonka yleistehtävänä on käyttää, hoitaa ja suojella hallinnassaan olevaa valtion maa- ja vesiomaisuutta kestävästi sekä toimia tuloksellisesti. Metsähallitus harjoittaa metsätaloutta ja muuta markkinaehtoista liiketoimintaa omistamiensa tytäryhtiöiden kautta.

Liikelaitosten talous on valtion talousarvion ulkopuolella. Liikelaitosten voitontuloutuksista vuodelta 2016 arvioidaan kertyvän valtion vuoden 2017 talousarvioon momentille 13.05.01 181 milj. euroa josta 95 milj. euroa Senaatti-kiinteistöiltä ja 86 milj. euroa Metsähallitukselta.

Senaatti-kiinteistöjen tuloarviossa on huomioitu lisätuloutuksena 10 milj. euroa v. 2017 aiheutuen hallituksen säästöpäätöksestä, jonka mukaisesti Senaatti-kiinteistöjen investointivaltuutta rajataan.

Valtion liikelaitostoiminta v. 2017

Liikelaitos (konserni) Liikevaihto Tilikauden tulos Sijoitetun pääoman tuotto Omavaraisuusaste Investointimenot Henkilöstö keskim.
  milj. € muutos, % milj. € liikevaihdosta (%) (%) (%) milj. € lkm
                 
Senaatti-kiinteistöt 583,0 1,9 98 16,7 3,3 61,8 300 320
(konserni) 591,0 1,9 100 16,9 3,1 61,6   322
Metsähallitus 97,5 -31,8 107,5 110,0 4,4 98,0 25 149
(konserni) 345,7 -3,3 115,3 33,0 4,8 98,0   997
Yhteensä 680,5   205,5       325 469

Valtion liikelaitosten tuloutukset ja määrärahat v. 2017 (milj. euroa)

Liikelaitos Senaatti-
kiinteistöt
Metsähallitus Yhteensä
       
Tuloutukset talousarvioon      
— takausmaksut 7,9 - 7,9
— korot 9,1 - 9,1
— voiton tuloutukset 95,0 86,0 181
— lainojen takaisinmaksut 68,3 - 68,3
Yhteensä 180,3 86,0 266,3
       
Erityistehtävien määrärahat - 39,8 39,8

8.3. Valtion omistajapolitiikka

Valtion omistajapolitiikan lähtökohtana on yhteiskunnallisesti ja liiketaloudellisesti kestävä tulos. Tavoitteena on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yhtiöissä, ja valtio sitoutuu omistamiensa yritysten omistaja-arvon pitkäjänteiseen kasvattamiseen. Valtion yhtiöomaisuutta kehitetään palvelemaan kasvua ja työllisyyttä. Omaisuutta käytetään tehokkaasti sekä nykyisen omistuksen aktiiviseen kehittämiseen että uuden yritystoiminnan synnyttämiseen.

Valtio noudattaa omistajaohjauksessaan osakeyhtiölain mukaista tehtävien ja vastuiden jakoa yhtiön toimielinten ja omistajan välillä. Omistusjärjestelyt harkitaan aina yhtiökohtaisesti voimassa olevien eduskunnan antamien valtuuksien rajoissa. Valtio-omistajan tavoite on, että kaikki yhtiöt ottavat yritysvastuun koko liiketoimintaansa ohjaavaksi teemaksi, osaksi strategiaa, riskiarviointeja sekä hallitus- ja johtoryhmätyöskentelyä sekä asettavat sille tavoitteet.