Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

4.3. Verotuloarvioiden riski- ja herkkyystarkasteluPDF-versio

Talousarvioesityksen verotuloarvio pohjautuu valtiovarainministeriön talousennusteeseen ja sen mukaiseen arvioon veropohjien kehitykseen. Peruslaskelmasta poikkeavan talouskehityksen vaikutukset kokonaisverokertymään riippuvat siitä, minkä talouden kysyntäerien ja tekijöiden osalta talousennuste poikkeaa aiemmin arvioidusta. Esimerkiksi muutokset kotimaisessa kysynnässä vaikuttavat verotulokertymään voimakkaammin kuin ulkoisen kysynnän kautta tulleet muutokset. Historiatietojen perusteella talouden kasvun hidastuminen prosenttiyksiköllä heikentäisi keskimäärin valtion rahoitusasemaa 0,2—0,3 prosenttiyksikköä suhteessa kokonaistuotantoon. Tästä valtaosa perustuu verotulojen heikkenemiseen. Vuoden 2017 kokonaistuotannon tasoon suhteutettuna prosenttiyksikön muutos talouskasvussa heijastuisi valtion rahoitusasemaan 0,5 mrd. euron vaikutuksena.

Oheisessa taulukossa on esitetty arvioita eräiden verolajien tuoton herkkyydestä veropohjassa tapahtuviin muutoksiin.

Verotuloennusteiden laatimista on selostettu tarkemmin valtiovarainministeriön 28.9.2015 päivätyssä muistiossa Budjettitalouden tuloarvioiden laadintamenettelyt valtiovarainministeriössä (www.vm.fi).

Eräiden veropohjaerien muutoksen vaikutus valtion verotuottoon

Verolaji Veropohja / kysyntäerä Muutos Verotuoton muutos, milj. euroa
       
Ansiotuloverot Palkkatulot 1%-yks. 384 (ml. maksut), josta valtio 125
  Eläketulot 1%-yks. 121, josta valtio 30
Pääomatulovero Pääomatulot 1%-yks. 35
Yhteisövero Toimintaylijäämä 1%-yks. 47, josta valtio 33
ALV Yksityisen kulutuksen arvo 1%-yks. 121
Autovero Uusien henkilöautojen myynti, kpl 1 000 kpl 6
Energiavero Sähkön I kulutus 1 % 9
  Bensiinin kulutus 1 % 13
  Dieselin kulutus 1 % 14
Alkoholijuomavero Alkoholin kulutus 1 % 14
Tupakkavero Savukkeiden kulutus 1 % 9