Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Liikenneverkko
              20. Perusväylänpito
              78. Eräät väylähankkeet
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

79. Elinkaarirahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 107 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta elinkaarihankkeina aiheutuviin menoihin.

Valtuus

Liikennevirasto oikeutetaan tekemään aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.

Selvitysosa:Momentille budjetoidaan kaikkien elinkaarihankkeiden valtion rahoitusosuuden edellyttämät määrärahat. Vuonna 2017 momentilta rahoitetaan kolmea elinkaarihanketta.

Hanke-erittely

  Hyväksytty Valmis liikenteelle Sopimusvaltuus
milj. €
Arvioitu käyttö
milj. €
Määräraha v. 2017
milj. €
Rahoitustarve myöhemmin
milj. €
             
Keskeneräiset elinkaarihankkeet            
E18 Muurla—Lohja LTA I 2004 2008 700,0 326,3 43,0 330,7
E18 Koskenkylä—Kotka TA 2010 2014 650,0 155,3 49,5 445,2
E18 Hamina—Vaalimaa TA 2014 2018 660,0 14,6 14,5 630,9
Yhteensä     2 010,0 496,2 107,0 1 406,8

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

2017 2018 2019 2020— Yhteensä vuodesta 2017 lähtien
           
Ennen vuotta 2017 tehdyt sitoumukset 107 000 123 000 114 000 1 162 800 1 406 800

Aikaisempien vuosien valtuuksia arvioidaan uusittavan noin 293,3 milj. euroa. Valtuuksien uusiminen aiheutuu hankkeiden etenemisen mukaan tehtävistä sopimuksista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Väylähankkeiden määrärahatarpeiden muutos 1 030
Yhteensä 1 030

2017 talousarvio 107 000 000
2016 II lisätalousarvio 3 056 000
2016 talousarvio 105 970 000
2015 tilinpäätös 100 992 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 107 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta elinkaarihankkeina aiheutuviin menoihin.

Valtuus

Liikennevirasto oikeutetaan tekemään aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.