Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

50. TutkimusPDF-versio

Selvitysosa:Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tutkimustoiminta tukee ministeriön liikenne- ja viestintäpolitiikan toteutumista. Hallinnonalalla tutkimustoimintaa harjoittaa Ilmatieteen laitos. Laitoksen tuottamalla tiedolla edistetään turvallisuutta liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla sekä poikkihallinnollisesti. Laitos on myös keskeisessä roolissa yhteiskunnan ilmastonmuutoksen sopeutumiseen tarvittavan perustiedon tuottamisessa.

01. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 593 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Etelämanner-toiminnasta aiheutuviin menoihin

2) EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

3) kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen maksamiseen.

Valtuus

Ilmatieteen laitos oikeutetaan solmimaan sopimuksia Mars-tutkimusta koskevan METNET/MOI-hankkeen edellyttämien laitteiden ja palvelujen hankintaan siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

Selvitysosa:Ilmatieteen laitos tuottaa luotettavaa havainto- ja tutkimustietoa ilmakehästä ja meristä. Ilmatieteen laitos on keskeisessä roolissa yhteiskunnan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen tarvittavan perustiedon tuottamisessa. Tämän osaamisensa laitos yhdistää palveluiksi, joita se tuottaa tehokkaasti yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämiseksi. Laitos havainnoi ilmakehän fysikaalista tilaa, kemiallista koostumusta ja sähkömagneettisia ilmiöitä sekä merten ja erityisesti Itämeren fysikaalista tilaa. Laitos tuottaa myös tietoa ja palveluja ilmakehän ja merien menneestä, nykyisestä ja tulevasta tilasta. Laitos tekee korkeatasoista tutkimusta erityisesti painopistealueillaan, joita ovat sää ja turvallisuus, ilmastonmuutos ja yhteiskunta, Itämeri ja arktiset alueet sekä liikenne ja energia. Laitos osallistuu aktiivisesti kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Laitos tähtää toiminnassaan kestävän kehityksen edistämiseen.

Julkisten tietovarantojen avaamisen maksuttomuutta jatketaan. Tietojen maksuttomuudella toteutetaan valtioneuvoston periaatepäätöstä (3.3.2011) julkisen sektorin digitaalisten tietoaineistojen saatavuuden parantamisesta ja uudelleenkäytön edistämisestä. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon lisäyksenä 3,242 milj. euroa lentosäähavaintodatan sekä Puolustusvoimien tarvitseman datan muuttamiseksi maksuttomaksi.

Vuoden 2013 lisätalousarviossa Ilmatieteen laitokselle on myönnetty valtuus solmia sopimuksia Mars-tutkimusta koskevan METNET/MOI-hankkeen edellyttämien laitteiden ja palvelujen hankintaan enintään 4 807 500 Yhdysvaltojen dollarilla sen jälkeen, kun Venäjän valtio on suorittanut vastaavan summan Suomen valtiolle. Valtuus arvioidaan uusittavan kokonaisuudessaan.

Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa alustavasti Ilmatieteen laitokselle vuodelle 2014 seuraavat toiminnalliset tavoitteet, jotka tukevat pääluokkaperusteluissa liikenteen ja viestinnän toimialoille asetettuja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita sekä hallinnonalalle asetettuja yhteisiä tavoitteita.

Tulostavoite 2012
toteutuma
2013
tavoite
2014
tavoite
       
TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA      
Sovelletaan tutkimuksessa saatuja uusimpia tietoja mm. ilmastomallien sekä havainto-, ennustus- ja varoitusjärjestelmien ja muiden palveluiden kehittämisessä.      
Lämpötilaennusteiden osuvuus, 1 vrk, % 87,3 84,0 84,0
Lämpötilaennusteiden osuvuus, 2—5 vrk, % 73,2 71 71
Sateen ennustettavuus etukäteen, tuntia 97 100 102
Tuulivaroitusten osuvuus 1—2 vrk, % 76,1 78 78,5
Lentopaikkaennusteiden osuvuus, % 90,6 88 89
Sää- ja meripalveluiden toimitusvarmuus, % 99,26 98 98
       
Kehitetään liikenne- ja viestintäalalla tarvittavaa osaamista ja asiantuntemusta sekä tuotetaan tietoa lainsäädännön ja poliittisen päätöksenteon pohjaksi.      
Sidosryhmien tyytyväisyys Ilmatieteen laitoksen toimintaan (asteikko 1—5) 4,2 4,0 4,0
Asiakastyytyväisyys (asteikko 1—5) 3,9 4,0 4,0
       
Tuetaan tutkimuksen keinoin mm. ilmastonmuutokseen sopeutumista toimien laaja-alaisesti yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa.      
Ulkopuolinen tutkimusrahoitus, 1 000 euroa 14 502 11 000 11 000
Kansainvälisesti ennakkotarkastetut artikkelit, kpl 273 260 270
       
TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS      
Hallinnonalan toiminnan tuottavuutta parannetaan.      
Liiketaloudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus, % 118 91 100
Julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus, % 100 100 100
Ulkopuolisen rahoituksen osuus yhteisrahoitteisen tutkimustoiminnan kustannuksista, % 65 50 50
Työn tuottavuuden kehittyminen, % -3,78 1 1
Kokonaistuottavuuden kehittyminen, % -3,22 2 2

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoitavina tuloina maksullisen palvelun tulot, EU:lta ja muilta yhteistyöosapuolilta saatavat yhteisrahoitteisten sopimustutkimusten tulot ja muut tulot. Etelämanner-toimintaan on varattu 849 000 euroa. Suomen Etelämanner-toiminta perustuu kansainväliseen sopimukseen. Eurooppalaiselle tutkimusinfrastruktuuritiekartalle hyväksytty ICOS-hanke (Integrated Carbon Observing System) on merkittävä kasvihuonekaasujen päästövähennysten todentamisen ja seurannan kannalta. Ilmatieteen laitoksen osuus hankkeen Suomeen sijoittuvan päämajan infrastruktuurin ylläpidosta 1,25 milj. euroa sisältyy momentin määrärahaan.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Bruttomenot 71 896 68 860 68 593
Bruttotulot 28 477 23 084 21 000
Nettomenot 43 419 45 776 47 593
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 972    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 10 695    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Tuotot      
Julkisoikeudelliset suoritteet 7 563 1 426 1 184
Liiketaloudelliset suoritteet 6 357 4 900 5 002
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet - 6 758 3 814
Tuotot yhteensä 13 920 13 084 10 000
       
Kustannukset      
Julkisoikeudelliset suoritteet 7 603 1 426 1 184
Liiketaloudelliset suoritteet 5 380 5 380 5 002
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet - 6 758 3 814
Kustannukset yhteensä 12 983 13 564 10 000
       
Ylijäämä (+)/Alijäämä (-)      
Julkisoikeudelliset suoritteet -40 0 0
Liiketaloudelliset suoritteet 977 -480 0
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet - 0 0
Ylijäämä (+)/Alijäämä (-) yhteensä 937 -480 0
       
Kustannusvastaavuus, %      
Julkisoikeudelliset suoritteet 99 100 100
Liiketaloudelliset suoritteet 118 91 100
Siviili-ilmailulle annettavat suoritteet - 100 100
Kustannusvastaavuus, % yhteensä 107 96 100

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot      
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 7 011 7 000 7 000
— EU:lta saatava rahoitus 4 041 2 000 2 000
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 3 450 2 000 2 000
Tuotot yhteensä 14 502 11 000 11 000
       
Hankkeiden kokonaiskustannukset 22 417 22 000 22 000
       
Omarahoitusosuus (tuotot - kustannukset) -7 915 -11 000 -11 000
Omarahoitusosuus, % 35 50 50

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 USD)

  2014 2015 2016 2017— Yhteensä vuodesta 2014 lähtien
           
Vuonna 2014 tai sen jälkeen tehtävät sitoumukset 730 950 780 2 347,5 4 807,5

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Julkisten tietovarantojen avaaminen (HO) 3 000
Tietoluovutusten maksuttomuus (HO) (siirto momentilta 27.10.01) 242
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -36
Raamisopimuksen mukaisten koulutusrahojen keskittäminen -79
Tasomuutos -1 310
Yhteensä 1 817

2014 talousarvio 47 593 000
2013 III lisätalousarvio 1 500 000
2013 I lisätalousarvio
2013 talousarvio 45 776 000
2012 tilinpäätös 43 142 000