Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         02. Valvonta
         20. Työttömyysturva
         30. Sairausvakuutus
         40. Eläkkeet
         50. Veteraanien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

01. HallintoPDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Selvitysosa:Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten valtion mielisairaaloiden, lastensuojeluyksiköiden ja vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenoista sekä eräistä muista menoista.

Pääluokkaperusteluissa on esitetty sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan toimintapoliittiset tavoitteet. Lähtökohtana on poliittisen tason ohjaus, joka on linjattu hallitusohjelmassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Ministeriö määrittelee sosiaali- ja terveyspolitiikan suuntaviivat, valmistelee keskeiset uudistukset ja ohjaa niiden toteuttamista ja yhteensovittamista. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tavoitteena on tuottaa asiakkailleen kohtuullisessa ajassa oikeat, perustellut ja yhdenmukaiset päätökset. Valtion mielisairaalat tuottavat valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan hoito- ja tutkimuspalveluja. Valtion lastensuojeluyksiköiden tehtävänä on lastensuojelulain mukainen avo-, sijais- ja jälkihuolto. Vankiterveydenhuollon yksikön tehtävänä on vastaavasti vankien terveydenhuollon järjestäminen.

01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 399 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin

5) yleissitovien työehtosopimusten kääntämiseen ruotsiksi.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö toimeenpanee hallitusohjelman ja ministeriön strategisten linjausten tavoitteet käyttäen apuna virastojen ja laitosten asiantuntemusta tulossopimuksissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriön talousarvio perustuu maksullisen toiminnan osalta osittain nettobudjetointiin. Toimintamenomomentille tuloutettavat tulot ovat valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisia tuloja lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista ja tuloja työsuojeluhallinnon maksullisista suoritteista sekä raha-automaattiavustuksista annetun lain (1056/2001) 45 §:n mukaisia korvauksia Rahapeliyhtiön toiminnan valvonnasta ja ohjauksesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön peliriippuvuuden seurannan ja tutkimuksen kustannusten korvaamisesta antaman asetuksen (381/2002) nojalla rahapeliyhteisöiltä perittäviä korvauksia arpajaisiin osallistumisesta aiheutuvien ongelmien seuraamisesta ja tutkimisesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2017:

Toiminnallinen tehokkuus
  • — kehitetään laskentatointa, kustannuslaskentaa ja muuta seurantaa Kieku-tietojärjestelmän puitteissa yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa
  • — maksullisen toiminnan, joka on suhteellisen vähäistä, tavoitteena on julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ja liiketaloudellisten suoritteiden osalta kannattavuus.
Tuotokset ja laadunhallinta
  • — toteutetaan ja seurataan ministeriön vastuulla olevia hallitusohjelman kärkihankkeita ja muita hankkeita, kuten Kansallisten sähköisten tietojärjestelmien kehittämishanke (Kanta ja Tikesos)
  • — valmistellaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen järjestämistä, rahoitusta, kehittämistä ja valvontaa koskevaa lakiuudistusta
  • — lisätään tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteistyötä
  • — jatketaan tasa-arvon valtavirtaistamista
  • — vahvistetaan lainsäädännön vaikutusten arviointia.
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen
  • — sosiaali- ja terveysministeriön henkilöstön ja henkilöstörakenteen kehittämistä jatketaan ministeriön tuottavuuden kehittämiselle asetetut tavoitteet ja toimintamenojen supistuminen huomioon ottaen siten, että ministeriön ydintehtävissä tarvittavat voimavarat ja osaaminen varmistetaan
  • — työtyytyväisyysindeksi on yli 3,6 (asteikolla 1—5) (v. 2016 tavoite 3,6 ja v. 2015 toteutuma 3,6)
  • — sairauspoissaoloja on enintään 7,5 pv/htv (v. 2016 tavoite 7,5 ja v. 2015 toteutuma 8,6).

EU-projektien tuloja sekä muilta kansainvälisiltä tahoilta saatavia tuloja arvioidaan kertyvän 5 000 euroa ja näitä vastaavien bruttomenojen arvioidaan olevan 5 000 euroa.

Viraston tulosalueittaiset menot (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Johto ja erillisyksiköt 4 907 4 562 4 554
Johdon tuki      
Hallinto- ja suunnitteluosasto 8 289 7 707 10 704
Vakuutusosasto 2 758 2 565 2 473
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto 5 222 4 855 4 682
Sosiaali- ja terveyspalveluosasto 5 915 5 500 5 303
Työsuojeluosasto 4 108 3 819 3 683
Yhteensä 31 199 29 008 31 399

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Bruttomenot 36 486 34 208 39 874
Bruttotulot 5 287 5 200 8 475
Nettomenot 31 199 29 008 31 399
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 8 578    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 7 949    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Avustustoiminnan hallinnointi 3 375
Kuntien investointirajoitusten poikkeuslupatehtävät (2 htv) 160
Säästöjen VNHY-osuuden palautus (siirto momentilta 23.01.01) 255
Terveysalan erityisasiantuntija Suomen Geneven pysyvässä edustustossa (siirto momentilta 24.01.01) 294
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -21
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -10
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -384
Palkkaliukumasäästö -170
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -180
Toimintamenojen tuottavuussäästö -198
Toimintamenosäästö (HO 2015) -150
Työajan pidentäminen (Kiky) -254
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -38
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -244
Tasomuutos -44
Yhteensä 2 391

2017 talousarvio 31 399 000
2016 II lisätalousarvio -244 000
2016 talousarvio 29 008 000
2015 tilinpäätös 30 569 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 249/2016 vp (18.11.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys talousarvioesityksen 31 399 000 euroon nähden on 429 000 euroa. Vähennyksestä 135 000 euroa on siirtoa momentille 23.01.01, mistä 124 000 euroa aiheutuu YJA-järjestelmän ylläpidon menoista ja 11 000 euroa palkkaliukumasäästön VNHY-osuuden tarkistuksesta. Vähennyksestä 294 000 euroa aiheutuu siirrosta momentille 24.01.01 Suomen Geneven pysyvässä edustustossa toimivan terveysalan asiantuntijan menoihin.

2017 talousarvio 30 970 000
2016 II lisätalousarvio -244 000
2016 talousarvio 29 008 000
2015 tilinpäätös 30 569 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin

5) yleissitovien työehtosopimusten kääntämiseen ruotsiksi.

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 230 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Lisämääräraha käytetään sote-järjestämislain edellyttämän sote-ohjausyksikön perustamiseen.

Yleissitovien työehtosopimusten kääntäminen on siirtynyt 1.3.2015 VNHY:n hoidettavaksi, minkä vuoksi momentin päätösosan kohta 5) on poistettu.

2017 I lisätalousarvio 230 000
2017 talousarvio 30 970 000
2016 tilinpäätös 28 764 000
2015 tilinpäätös 30 569 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 230 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen

4) tasa-arvon tietopalvelun ylläpitoon liittyviin kustannuksiin.

02. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 2 536 000 euroa.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2017. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa.

Vaikuttavuus

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena edistäen kansalaisten oikeusturvaa yhdenmukaisilla ja oikeudenmukaisilla päätöksillä. Tavoitteena on käsittelyajan lyhentäminen.

Toiminnallinen tuloksellisuus
  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
arvio
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) 261 232 192
Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) 310 362 395
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Vireille tulleet valitusasiat 13 211 14 000 14 000
Ratkaistut asiat 10 091 12 500 15 000
Valitusten käsittelyaika (kk) 7,5 8 7

Työn tuottavuus on laskettu seuraavien arvioiden mukaan: 15 000 päätöstä ja 38 henkilötyövuotta. Päätöksen hinta on laskettu 15 000 päätöksen ja 2 536 000 euron määrärahan mukaan.

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan suoritteet, eli valitusten ja poistohakemusten johdosta annetut päätökset, ovat maksuttomia.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön osaamisesta huolehditaan. Lautakunnan johtamisjärjestelmän toimivuutta, esimiesten johtamistaitoa ja työhyvinvointia seurataan määräajoin työtyytyväisyyskyselyin.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Käsittelymäärien kasvu 476
Lisääntyneiden asioiden käsittely ja ruuhkan purku (kertaluonteisen lisäyksen poisto) -350
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -29
Palkkaliukumasäästö -8
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -16
Toimintamenojen tuottavuussäästö -11
Työajan pidentäminen (Kiky) -22
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -3
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -17
Tasomuutos -76
Yhteensä -56

2017 talousarvio 2 536 000
2016 II lisätalousarvio 93 000
2016 talousarvio 2 592 000
2015 tilinpäätös 2 730 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 2 536 000 euroa.

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 111 000 euroa.

Selvitysosa:Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta yhdistyvät vuoden 2018 alussa ja siirtyvät yhteisiin, Senaatti-kiinteistöjen osoittamiin tiloihin. Lisämääräraha käytetään muutosta ja kalusteiden hankinnasta aiheutuviin menoihin.

2017 I lisätalousarvio 111 000
2017 talousarvio 2 536 000
2016 tilinpäätös 2 835 000
2015 tilinpäätös 2 730 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 111 000 euroa.

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

Selvitysosa:Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta yhdistyvät vuoden 2018 alusta. Lisämäärärahan tarve aiheutuu uuden kirjanpitoyksikön perustamiskustannuksista ja valitus- ja poistohakemusasioiden käsittelyn nopeuttamisesta.

2017 III lisätalousarvio 400 000
2017 I lisätalousarvio 111 000
2017 talousarvio 2 536 000
2016 tilinpäätös 2 835 000
2015 tilinpäätös 2 730 000

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

03. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 5 102 000 euroa.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2017. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa.

Vaikuttavuus

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kaikissa Kansaneläkelaitoksen käsittelemissä asioissa, opintotukea ja työttömyysturvaa lukuun ottamatta, edistäen kansalaisten oikeusturvaa toimeentuloa koskevissa asioissa tuottamalla mahdollisimman nopeasti oikeita, yhdenmukaisia ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Tavoitteena on käsittelyajan lyhentäminen.

Toiminnallinen tuloksellisuus
  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
arvio
       
Tuottavuus ja taloudellisuus      
Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) 191 201 190
Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) 433 400 419
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Vireille tulleet valitusasiat 22 000 22 000 27 000
Ratkaistut asiat 28 523 28 000 28 000
Valitusten käsittelyaika (kk) 7 9 8,5

Työn tuottavuus on laskettu arvioilla 31 000 ratkaisua ja 74 henkilötyövuotta. Päätöksen hinta on laskettu arvioilla 31 000 ratkaisua ja 5 102 000 euron määrärahalla.

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle tehdyistä valituksista annetut päätökset ovat maksuttomia.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Lautakunnan toimintaa tehostetaan, työprosesseja kehitetään ja parannetaan edelleen. Lisäksi henkilöstön työtä kehitetään tehtävien vaatimustason sekä työn haasteellisuuden lisäämiseksi sekä uudistetaan lautakunnan henkilöstörakennetta uusien tehtävien mukaisiksi. Henkilöstön työhyvinvointia tukevia toimenpiteitä jatketaan edelleen työpaikkaselvityksen mukaisesti.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Käsittelymäärien kasvu 699
Lisääntyneiden asioiden käsittely ja ruuhkan purku (kertaluonteisen lisäyksen poisto) -550
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -53
Palkkaliukumasäästö -27
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -29
Toimintamenojen tuottavuussäästö -22
Työajan pidentäminen (Kiky) -41
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -6
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -33
Tasomuutos 101
Yhteensä 39

2017 talousarvio 5 102 000
2016 II lisätalousarvio 167 000
2016 talousarvio 5 063 000
2015 tilinpäätös 5 510 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 5 102 000 euroa.

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 219 000 euroa.

Selvitysosa:Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta yhdistyvät vuoden 2018 alussa ja siirtyvät yhteisiin, Senaatti-kiinteistöjen osoittamiin tiloihin. Lisämääräraha käytetään muutosta ja kalusteiden hankinnasta aiheutuviin menoihin.

2017 I lisätalousarvio 219 000
2017 talousarvio 5 102 000
2016 tilinpäätös 5 230 000
2015 tilinpäätös 5 510 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 219 000 euroa.

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 450 000 euroa.

Selvitysosa:Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta yhdistyvät vuoden 2018 alusta. Lisämäärärahan tarve aiheutuu uuden kirjanpitoyksikön perustamiskustannuksista ja valitus- ja poistohakemusasioiden käsittelyn nopeuttamisesta.

2017 III lisätalousarvio 450 000
2017 I lisätalousarvio 219 000
2017 talousarvio 5 102 000
2016 tilinpäätös 5 230 000
2015 tilinpäätös 5 510 000

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 450 000 euroa.

04. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 563 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen

2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen

4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Valtion mielisairaaloiden menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. Asiakasmaksut peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) mukaisesti.

Valtion mielisairaaloille asetettavat tulostavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja mielisairaaloiden välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2017.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Sairaaloiden toiminnassa painottuu oikeuspsykiatrinen erityisosaaminen, ja hoitotoimintaa tukevaa tieteellistä tutkimustyötä tehdään ja hyödynnetään jatkuvasti. Hoidon laatuun ja hoidon tulosten seurantaan kiinnitetään edelleen huomiota terapeuttisia valmiuksia lisäämällä. Hoitoa kehitetään siten, että pakkotoimia tarvittaisiin mahdollisimman vähän. Lisäksi parannetaan toiminnan mittausmenetelmiä ja seurantajärjestelmiä.

Toiminnan tuottavuutta parannetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksia vastaavaa moniammatillista työskentelyä sekä työnjohtoa. Valtion mielisairaalat toimivat tehokkaasti ja taloudellisesti huolehtien samalla toimintansa laadun kehittämisestä. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion mielisairaaloiden rahoitusrakenne (1 000 euroa) ja henkilötyövuodet

  2015
toteutuma
htv 2016
arvio
htv 2017
arvio
htv
             
Toimintamenomääräraha 650 9 576 6 563 8
Liiketaloudelliset suoritteet 55 613 801 57 328 809 56 871 804
Ulkopuolinen rahoitus yhteensä 560 2 - - - -
Yhteensä 56 823 812 57 904 815 57 434 812

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Bruttomenot 56 763 57 904 57 434
Bruttotulot 56 113 57 328 56 871
Nettomenot 650 576 563
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 502    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 442    

Mielisairaaloiden tuottavuuden (laskutettujen hoito- ja mielentilatutkimuspäivien määrä/henkilötyövuodet) kehitys

  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 196,73 196,14 196,14
Niuvanniemen nuoriso-osasto 95,59 92,32 92,32
Vanhan Vaasan aikuisosastot 194,84 181,94 181,94

Mielisairaaloiden taloudellisuuden (kokonaiskustannukset/laskutetut hoito- ja mielentilatutkimuspäivät) arvioitu kehitys

  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 352,20 359,93 359,93
Niuvanniemen nuoriso-osasto 805,33 849,27 849,27
Vanhan Vaasan aikuisosastot 391,18 398,28 398,28

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 55 856 56 983 56 592
— muut tuotot 257 345 279
Tuotot yhteensä 56 113 57 328 56 871
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 55 848 56 917 56 595
— osuus yhteiskustannuksista 915 987 839
Kustannukset yhteensä 56 763 57 904 57 434
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -650 -576 -563
Kustannusvastaavuus, % 99 99 99

Mielisairaaloiden arvioidaan tuottavan asiakkailleen mm. seuraavat suoritteet

  2015
toteutuma
2016
arvio
2017
arvio
       
Hoitopotilaiden hoitovuorokausia 140 868 139 943 139 943
Mielentilatutkimushoitovuorokausia 3 751 4 532 4 532
Mielentilatutkimuksia 61 78 78
Alaikäisten hoitoyksikön hoitopäiviä 4 461 4 658 4 682
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimusvuorokausia 269 110 110
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimuksia 5 2 2
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön uudistumista ja työkykyä tuetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksiin entistä paremmin sopivia hoitomenettelyjä sekä tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja työhyvinvointiohjelmia. Tavoitteena on vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Henkilöstön kehittämisessä voimavaroja suunnataan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan perustuvaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen, jonka keskeisiä teemoja ovat muun muassa psykologisten valmiuksien koulutukset, biologiset ja farmakologiset koulutukset sekä pakkokeinojen vähentämiseen tähtäävä koulutus. Koulutuksen rahoitus tulee pääosin maksullisen toiminnan tuotoista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Toimintamenojen tuottavuussäästö -3
Toimintamenosäästö (HO 2015) -10
Yhteensä -13

2017 talousarvio 563 000
2016 talousarvio 576 000
2015 tilinpäätös 590 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 563 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen

2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen

4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuviin kustannuksiin.

05. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisten lastensuojeluyksiköiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 011 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja toimintaympäristön kehittämiseen

2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen

3) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen

4) koulukotien ja vankilan perheosaston yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

5) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen

6) koulukotien toimitilojen kehittämiseen.

Selvitysosa:Valtion koulukotien menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Koulukodeissa annettavan perusopetuksen ja muun opetustoimen piiriin kuuluvan toiminnan rahoitukseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) säädöksiä. Rahoitusjärjestelmä perustuu laskennallisiin yksikköhintoihin, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö määrää ja valtioneuvosto vahvistaa ennalta seuraavaa vuotta varten. Oppilaille ja heidän vanhemmilleen maksettavat korvaukset perustuvat lastensuojelulakiin (417/2007), -asetukseen (1010/1983) ja sosiaalihuoltolakiin (710/1982).

Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämin liiketaloudellisin perustein.

Valtion koulukodeille asetettavat tavoitteet määritellään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja koulukotien välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2017.

Vaikuttavuus

Valtion koulukotitoiminnan vaikuttavuutta lisätään hallinnollisen rakenteen konserninomaisuutta kehittämällä sekä uudistamalla palvelujen tuottamisen toiminnallisia ja fyysisiä rakenteita. Päihdeongelmista sekä mielenterveyden häiriöistä kärsivien lasten ja nuorten auttamiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota koulukotitoiminnan kehittämisessä, mm. henkilöstön koulutuksen avulla. Koulukotien tutkimus- ja kehittämistyö ohjaa ja todentaa toiminnan vaikuttavuuden arviointia. Tutkimus- ja kehittämishankkeista saaduilla tiedoilla vaikutetaan lastensuojelun kehittämiseen niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Toiminnan laatua ja laatuajattelua kehitetään hyödyntäen sähköistä laadunhallintajärjestelmää sekä asiakasjärjestelmään sisältyvää vaikuttavuusmittaria. Vankilan perheosastolla turvataan sijoitettujen lasten mahdollisuus turvallisiin varhaisen vuorovaikutuksen kokemuksiin sekä hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Perheosaston työn vaikuttavuutta seurataan ja toimintaa kehitetään palvelujen ostajien eli kuntien muuttuvia tarpeita vastaavaksi.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Koulukodit toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion koulukotien rahoitusrakenne (1 000 euroa) ja henkilötyövuodet

  2015
toteutuma
htv 2016
varsinainen
talousarvio
htv 2017
esitys
htv
             
Toimintamenomääräraha 1 027 5,5 1 016 5,5 1 011 5,5
Liiketaloudelliset suoritteet (sisältää opetushallituksen rahoitusosuuden) 19 430 292,5 20 820 264,5 20 820 264,5
Yhteensä 20 457 298,0 21 836 270,0 21 831 270,0

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Bruttomenot 20 457 21 836 21 831
Bruttotulot 19 430 20 820 20 820
Nettomenot 1 027 1 016 1 011
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 4    

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon ulkopuolisena rahoituksena saatavat maatalousavustukset.

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)

  2015
toteutuma
2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 17 756 18 556 18 556
— muut tuotot 3 091 3 674 3 674
Tuotot yhteensä 20 847 22 230 22 230
— tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot 1 417 1 410 1 410
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 21 073 21 808 21 808
— osuus yhteiskustannuksista 375 422 422
Kustannukset yhteensä 21 448 22 230 22 230
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -601 - -
Kustannusvastaavuus, % 97 100 100

Koulukotien maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan 100 % niiden kustannuksista. Koulukotien arvioidaan tuottavan maksullisina palveluina muun muassa seuraavat palvelut asiakkailleen:

Eräitä koulukotien maksullisen toiminnan asiakassuoritteita

  2015
toteutunut
2016
arvio
2017
arvio
       
Hoitovuorokausi 38 326 32 688 32 688
Hoitovuorokausi erityisessä huolenpidossa 5 973 5 645 5 645
Koulupäivä 27 929 21 879 21 879
Jälkihuoltovuorokausi 8 112 8 419 8 419
Vankilan perheosasto 1 933 1 933 1 933
Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön jaksamista vahvistetaan säännöllisellä työnohjauksella ja tukemalla koulutukseen hakeutumista.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Toimintamenojen tuottavuussäästö -5
Yhteensä -5

2017 talousarvio 1 011 000
2016 talousarvio 1 016 000
2015 tilinpäätös 1 031 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 011 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) koulukotien sekä vankilan perheosaston sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja toimintaympäristön kehittämiseen

2) oppilashoitopaikka- ja koulupaikkakysynnän sekä vankilan perheosaston paikkakysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen

3) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen

4) koulukotien ja vankilan perheosaston yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

5) koulukotioppilaille tarkoitetun kuukausirahan ja heidän vanhemmilleen tarkoitetun ateriakorvauksen maksamiseen

6) koulukotien toimitilojen kehittämiseen.

06. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen alaisen vankiterveydenhuollon yksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 16 085 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) vankiterveydenhuollon palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) ostopalveluna hankittavien vankien terveydenhoidon palvelujen maksamiseen

3) vankiterveydenhuollon yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

4) vankiterveydenhuollon ja sen toimintaympäristön kehittämiseen

5) tieteellisestä tutkimustyöstä aiheutuneiden menojen maksamiseen

6) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen.

Selvitysosa:Vankiterveydenhuollon yksikkö on siirtynyt 1.1.2016 lukien sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Rikosseuraamuslaitos vastaa myös jatkossa vankiterveydenhuollon tilojen vuokrista ja niiden kustannuksista.

Vaikuttavuus

Vankiterveydenhuollon kehittämisohjelma on käynnistetty. Ohjelmalla mm. pyritään lisäämään entisestään vankien saamien terveyspalvelujen vaikuttavuutta ja laatua, tiivistämään yhteistyötä vankiloiden psykologien ja sosiaali- ja päihdetyöntekijöiden kanssa sekä varmistamaan hoidon jatkuvuus vangin vapautumisen jälkeen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) (kohdennuksen siirto momentilta 25.40.01) -34
Kirjanpidon keskittäminen -säästö (HO 2015) (kohdennuksen siirto momentilta 25.40.01) -7
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -153
Palkkaliukumasäästö -40
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -79
Työajan pidentäminen (Kiky) -107
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -17
VaEL-maksun väliaikainen alentaminen -137
Yhteensä -574

2017 talousarvio 16 085 000
2016 II lisätalousarvio -137 000
2016 talousarvio 16 659 000
2015 tilinpäätös 421 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 16 085 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) vankiterveydenhuollon palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen

2) ostopalveluna hankittavien vankien terveydenhoidon palvelujen maksamiseen

3) vankiterveydenhuollon yleishallinnosta ja ohjauksesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle aiheutuvien kustannusten maksamiseen

4) vankiterveydenhuollon ja sen toimintaympäristön kehittämiseen

5) tieteellisestä tutkimustyöstä aiheutuneiden menojen maksamiseen

6) alueellisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämiseen.

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 120 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys on vankiterveydenhuollon hallinnonalasiirtoon liittyvää lisäsiirtoa momentilta 25.40.01 ja aiheutuu siitä, että hallinnonalasiirron yhteydessä arvioiduissa kuluissa ei ole otettu riittävästi huomioon kaikkia vankiterveydenhuollon toiminnan todellisia kustannuksia. Erityisesti näitä ovat olleet ICT-perusratkaisujen ylläpidosta aiheutuvat kulut.

2017 I lisätalousarvio 120 000
2017 talousarvio 16 085 000
2016 tilinpäätös 16 522 000
2015 tilinpäätös 421 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 120 000 euroa.

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määräraha myönnetään nettomäärärahana.

Selvitysosa:Lisämääräraha käytetään Vankiterveydenhuollon yksikön menojen kattamiseen ja talouden tasapainottamiseen.

2017 III lisätalousarvio 400 000
2017 I lisätalousarvio 120 000
2017 talousarvio 16 085 000
2016 tilinpäätös 16 522 000
2015 tilinpäätös 421 000

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määräraha myönnetään nettomäärärahana.

25. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 16 330 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten sähköisten tietojärjestelmien (Kanta, sisältäen sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät) strategiseen suunnitteluun sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL)

2) Kantaan liittyvien kansallisten määrittelyjen tekemiseen ja ylläpitoon (THL, Kela)

3) korvauksen maksamiseen Kansaneläkelaitokselle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti Kanta-palvelujen (kansallinen potilastietojen sähköinen arkistointipalvelu, reseptikeskus, kansallinen sosiaalihuollon arkistointipalvelu sekä kansalaisen omien sähköisten resepti- ja asiakastietojen katselu- ja asiointipalvelu, potilaan tiedonhallintapalvelu, lääkemääräysten kirjoituspalvelu ja kansalaisille suunnattujen sähköisten palvelujen ja tietovarannon) kehittämiseen (Kela)

4) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja alueellisen tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (STM, THL)

5) sähköisten palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämisyhteistyön, ohjauksen, käyttöönoton ja levittämisen koordinointiin (STM, THL)

6) SoteDigi-muutosohjelman strategiseen suunnitteluun ja ohjaukseen sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL)

7) enintään 35 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen vuodessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmisteluun, kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien strategista ja operatiivista suunnittelua ja ohjausta, kansallisten määrittelyjen tekemistä ja ylläpitoa ja sähköisten palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämistä sekä käyttöönottoa varten (STM, THL).

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelusta ja siihen liittyvästä tietohallinnon ja ICT-palvelujen ml. kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien ja sähköisten palvelujen strategisesta suunnittelusta ja ohjauksesta. Kansaneläkelaitoksen tehtävänä on sähköisen asiakastietoarkiston ja siihen liittyvien sähköisten palvelujen rakentaminen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen operatiivinen yksikkö koordinoi sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien kansallisen määrittelytyön, operatiivisen ohjauksen, toimeenpanon ja kehittämisen, vastaavan työn sosiaalihuollon alueella sekä EU-tason yhteistyön. Rahoituksen pääpaino on sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelussa, sosiaalihuollon sähköisen asiakastietojärjestelmän ja sähköisten kansalaispalvelujen rakentamisessa tulevan lainsäädännön mukaisesti. Määrärahaa on tarkoitus käyttää myös valtionavun maksamiseen kunnille ja kuntayhtymille sekä tarvittaessa muille tahoille sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden paikallisen ja alueellisen infrastruktuurin selkiyttämiseen ja tehostamiseen.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Valtakunnallisen SoteDigi-muutosohjelman rahoitus 3 000
Säästöpäätös -2 000
Yhteensä 1 000

2017 talousarvio 16 330 000
2016 talousarvio 15 330 000
2015 tilinpäätös 17 330 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 249/2016 vp (18.11.2016)

Momentille myönnetään 13 330 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Vähennys 3 000 000 euroa talousarvioesityksen 16 330 000 euroon nähden on siirtoa momentille 28.70.05 digitalisaation ja toimintatapojen uudistamisen rahoituksen keskittämiseksi sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä.

2017 talousarvio 13 330 000
2016 III lisätalousarvio
2016 talousarvio 15 330 000
2015 tilinpäätös 17 330 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 13 330 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisten sähköisten tietojärjestelmien (Kanta, sisältäen sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliset sähköiset asiakastietojärjestelmät) strategiseen suunnitteluun sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL)

2) Kantaan liittyvien kansallisten määrittelyjen tekemiseen ja ylläpitoon (THL, Kela)

3) korvauksen maksamiseen Kansaneläkelaitokselle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (159/2007) ja sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisesti Kanta-palvelujen (kansallinen potilastietojen sähköinen arkistointipalvelu, reseptikeskus, kansallinen sosiaalihuollon arkistointipalvelu sekä kansalaisen omien sähköisten resepti- ja asiakastietojen katselu- ja asiointipalvelu, potilaan tiedonhallintapalvelu, lääkemääräysten kirjoituspalvelu ja kansalaisille suunnattujen sähköisten palvelujen ja tietovarannon) kehittämiseen (Kela)

4) valtionavustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon paikallisen ja alueellisen tietojärjestelmäinfrastruktuurin tehostamiseksi (STM, THL)

5) sähköisten palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämisyhteistyön, ohjauksen, käyttöönoton ja levittämisen koordinointiin (STM, THL)

6) SoteDigi-muutosohjelman strategiseen suunnitteluun ja ohjaukseen sekä operatiiviseen suunnitteluun ja ohjaukseen (STM, THL)

7) enintään 35 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen vuodessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmisteluun, kansallisten sähköisten asiakastietojärjestelmien strategista ja operatiivista suunnittelua ja ohjausta, kansallisten määrittelyjen tekemistä ja ylläpitoa ja sähköisten palvelujen ja tietojärjestelmien kehittämistä sekä käyttöönottoa varten (STM, THL).

29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 18 671 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Valtori (siirto momentilta 28.01.29) 62
Yhteensä 62

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.

2017 talousarvio 18 671 000
2016 talousarvio 18 609 000
2015 tilinpäätös 17 351 886

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 18 671 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

66. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 3 707 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen ja laitosten jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Kansainvälisten jäsenmaksujen ja maksuosuuksien arvioidun tason tarkentuminen -123
Yhteensä -123

2017 talousarvio 3 707 000
2016 talousarvio 3 830 000
2015 tilinpäätös 4 032 000