Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2017

26. Suomi 100 (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 10 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden valmistelun edellyttämän enintään yhdentoista henkilötyövuoden palkkaus- ja muihin kuluihin

2) hankintoihin tai harkinnanvaraisten valtionavustuksien maksamiseen kuluista, jotka aiheutuvat juhlavuoden suunnittelusta ja toteutuksesta.

Momentin määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden suunnittelu, toteutus ja järjestelyt suhteutetaan juhlavuoden arvoon ja merkitykseen. Tavoitteena on, että juhlavuoden suunnittelun ja valtakunnallisen yhteisen toteutuksen kustannukset katetaan valtion talousarvioon varattavilla määrärahoilla vuosina 2013—2018.

Suomen valtiollisesta itsenäistymisestä tulee vuonna 2017 kuluneeksi 100 vuotta. Juhlavuoden ohjelma rakennetaan teemalla Yhdessä eri toimijoiden kanssa. Valmistelussa ovat mukana yhteiskunnan eri osa-alueet eri puolilla Suomea. Satavuotisjuhlavuoden vietto kattaa koko Suomen ja se huomioidaan myös kansainvälisessä toiminnassa. Juhlavuoden ohjelmasisällön tavoitteena on syventää ymmärrystä koko itsenäisyyden ajasta ja kansakunnan kehityksestä, Suomen ja suomalaisuuden merkityksestä nykypäivänä sekä kansakunnan tulevaisuuden haasteista ja uudesta suunnasta.

Valtioneuvoston kanslian asettaman hankkeen sihteeristö valmistelee juhlavuotta koskevat ehdotukset työtä ohjaavalle juhlavuoden hankkeen hallitukselle. Juhlavuoden tapahtumien toteutuksessa pääsääntönä on hankintamenettely. Määrärahaa voidaan harkinnan mukaan osin käyttää juhlavuoden eri toimijoiden toteuttamasta ohjelmasta aiheutuvien menojen maksamiseen harkinnanvaraisena valtionavustuksena.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2017 2018 Yhteensä
vuodesta 2017
lähtien
       
Ennen vuotta 2017 tehdyt sitoumukset 2 600 100 2 700
Menot yhteensä 2 600 100 2 700

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 5 600
Yhteensä 5 600

2017 talousarvio 10 100 000
2016 II lisätalousarvio 1 000 000
2016 talousarvio 4 500 000
2015 tilinpäätös 2 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 10 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden valmistelun edellyttämän enintään yhdentoista henkilötyövuoden palkkaus- ja muihin kuluihin

2) hankintoihin tai harkinnanvaraisten valtionavustuksien maksamiseen kuluista, jotka aiheutuvat juhlavuoden suunnittelusta ja toteutuksesta.

Momentin määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.