Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

08. JäteveroPDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 64 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu jäteverolakiin (1126/2010). Lakia uudistettiin vuoden 2011 alusta alkaen. Muutoksen yhteydessä jäteveron veropohjaa laajennettiin koskemaan yleisten kaatopaikkojen lisäksi myös yksityisiä kaatopaikkoja ja veroa korotettiin 30 eurosta 40 euroon jätetonnilta. Samassa yhteydessä päätettiin jäteveron korottamisesta 50 euroon jätetonnilta vuonna 2013. Verotuottoa vastaava summa on lisätty kuntien valtionosuuksiin.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen jäteverolain muuttamisesta. Esityksen mukaisen veronkorotuksen seurauksena jäteveron tuoton arvioidaan kasvavan vuositasolla noin 5 milj. euroa. Tämän korotuksen tuottoa ei kuitenkaan ohjata kunnille valtionosuuksien kautta.


2015 talousarvio 64 000 000
2014 talousarvio 70 000 000
2013 tilinpäätös 55 887 185

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 64 000 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 9/2015 vp (17.6.2015)

Momentilta vähennetään 22 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu vuoden 2015 tammi—toukokuun kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta.


2015 II lisätalousarvio -22 000 000
2015 talousarvio 64 000 000
2014 tilinpäätös 43 953 564
2013 tilinpäätös 55 887 185

 

Eduskunnan kirjelmä EK 4/2015 vp (30.6.2015)

Momentilta vähennetään 22 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 19/2015 vp (17.9.2015)

Momentilta vähennetään 9 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu vuoden 2015 tammi—heinäkuun kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta.


2015 III lisätalousarvio -9 000 000
2015 II lisätalousarvio -22 000 000
2015 talousarvio 64 000 000
2014 tilinpäätös 43 953 564
2013 tilinpäätös 55 887 185

 

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2015 vp (9.10.2015)

Momentilta vähennetään 9 000 000 euroa.