Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

88. Pääomasijoitus Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 80 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakepääoman korottamiseen.

Selvitysosa:Määrärahasta 30 000 000 euroa on tarkoitus käyttää Kasvurahastojen Rahasto II (KRR II) toimintaan. Valtion rahoituksella aktivoidaan koti- ja ulkomaista yksityistä pääomaa Suomen riskipääomamarkkinoille. Vuoden 2014 alussa perustettu KRR II -rahasto on kooltaan 130 000 000 euron suuruinen, josta Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osuus on 60 000 000 euroa. Tätä tarkoitusta varten Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakepääomaa korotetaan vuosittain 30 000 000 eurolla vuosina 2014—2015. Suomen Teollisuussijoitus Oy hallinnoi KRR II:ta omaan ja siihen sijoittavien instituutioiden lukuun. Rahasto sijoittaa markkinaehtoisesti Suomessa toimiviin venture capital -rahastoihin ja kasvuvaiheen yritysjärjestelyrahastoihin. Sijoitustoiminnan painopiste on suomalaisissa kasvuhakuisissa ja kansainvälistyvissä pk-yrityksissä hallitusohjelman tavoitteiden ja hallituksen kehyspäätöksessä 27.3.2013 linjatun kasvurahoitusohjelman mukaisesti.

Määrärahasta 50 000 000 euroa on tarkoitus käyttää Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakepääoman korottamiseen teollisten yritysten uudistumista, monipuolistamista ja kasvua sekä biotalous-, cleantech- ja terveysalan yritysten kasvua edistävään pääomasijoitustoimintaan. Jo vuoden 2014 ensimmäisessä lisätalousarviossa osoitettiin samansuuruinen määräraha ko. tarkoitukseen. Määrärahalla käynnistetään rahoitusohjelma, jonka kautta sijoitetaan kannattaviksi arvioituihin teollisiin suomalaisiin yhtiöihin. Uusi rahoitusohjelma edistää teollisten ja niitä palvelevien yhtiöiden pohjan laajentamista ja vahvistamista. Elinkeinorakenteen kannalta on tarkoituksenmukaista hajauttaa yksittäisiin toimialoihin ja yhtiöihin liittyviä suhdanneriskejä ja saada monipuolistettua yritysrakennetta. Tavoitteena on edistää kohdeyritysten kilpailukykyä, kasvua ja kykyä työllistää.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hallituksen kasvupanostukset 50 000
Yhteensä 50 000

2015 talousarvio 80 000 000
2014 I lisätalousarvio 50 000 000
2014 talousarvio 30 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 80 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen Teollisuussijoitus Oy:n osakepääoman korottamiseen.

 

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 25 000 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää Suomen Teollisuussijoitus Oy:n oman pääoman korottamiseen nopeasti kasvavien pk-yritysten liiketoiminta- ja kasvurahoituksen varmistamiseksi sekä niiden kansainvälistymistä edistävään pääomasijoitustoimintaan.

Selvitysosa:Lisämäärärahalla käynnistetään Suomen Teollisuussijoitus Oy:n hallinnoima uusi sijoitusohjelma, jonka avulla voitaisiin saada suomalaisiin kansainvälistyviin kohdeyhtiöihin ulkomaista pääomaa myöhemmän vaiheen pääomasijoituksissa.

Suomessa kasvuyrityksiin tehdyt pääomasijoitukset kohdistuvat erityisesti siemen- ja aikaiseen kasvuvaiheeseen. Pääomasijoitustoiminnan myöhäisemmän vaiheen rahoituskierrokset ovat Suomessa kansainvälisesti tarkasteltuna pienempiä kuin useissa muissa maissa. Uuden sijoitusohjelman tavoitteena on saada kasvuyritysten pääomasijoitukset kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle hankkimalla ulkomaista yksityistä riskipääomaa Suomeen myöhemmän venture-vaiheen sijoituksiin.

Uuden ohjelman tavoitteena on saada kansainvälisiä sijoituksia n. 10 kasvuyritykseen ja katalysoida ehdotettavan pääomasijoituksen lisäksi noin 25—75 milj. euroa muuta pääomaa yritysten kasvuun. Tavoitteena on edistää kohdeyritysten kilpailukykyä, kasvua, kansainvälistymistä ja kykyä työllistää.


2015 I lisätalousarvio 25 000 000
2015 talousarvio 80 000 000
2014 I lisätalousarvio 50 000 000
2014 talousarvio 30 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 25 000 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää Suomen Teollisuussijoitus Oy:n oman pääoman korottamiseen nopeasti kasvavien pk-yritysten liiketoiminta- ja kasvurahoituksen varmistamiseksi sekä niiden kansainvälistymistä edistävään pääomasijoitustoimintaan.