Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

8.3. Valtion omistajapolitiikkaPDF-versio

Valtio sitoutuu omistamiensa yritysten omistaja-arvon pitkäjänteiseen kasvattamiseen. Omistajapolitiikan lähtökohtana on yhteiskunnallisesti ja liiketaloudellisesti kestävä tulos. Tavoitteena on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yhtiöissä. Valtion aktiivisella omistajapolitiikalla tuetaan kasvua ja työllisyyttä edistäen näin yhteiskunnan kokonaisetua. Omistajapolitiikalla voidaan tukea hallittua elinkeinorakenteen uudistamista ja yhteiskunnallisesti kestävää kehitystä ottaen huomioon myös työntekijöiden aseman turvaamisen muutoksessa. Valtio noudattaa omistajaohjauksessaan osakeyhtiölain mukaista tehtävien ja vastuiden jakoa yhtiön toimielinten ja omistajan välillä. Omistusjärjestelyt harkitaan aina yhtiökohtaisesti voimassa olevien eduskunnan antamien valtuuksien rajoissa.

Yritysjohdon ja avainhenkilöiden palkitsemisesta on talouspoliittinen ministerivaliokunta tehnyt uudistetun kannanoton elokuussa 2012. Kannanoton peruslinjauksiin kuuluvat avoimuus, kohtuullisuus ja tulosperusteisuus. Kokonaispalkitseminen kiristyy kaikissa yrityksissä edelliseen vuodelta 2009 olevaan kannanottoon verrattuna.