Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. (32.01, osa) Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

87. Pääomalaina Finnvera Oyj:lle (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää osakeyhtiölain (624/2006) 12 luvun 1 §:ssä tarkoitetun korottoman ja vakuudettoman pääomalainan myöntämiseen Finnvera Oyj:lle käytettäväksi Aloitusrahasto Vera Oy:n pääomittamiseen. Mikäli pääomitettavan yhtiön rahoitustoiminnasta syntyy tappioita, laina voidaan jättää takaisinperimättä.

Selvitysosa: Tarkoituksena on, että pääomalainan takaisinmaksuaika on enintään 15 vuotta. Aloitusrahasto Vera Oy toimii rahoitusmarkkinoita täydentävänä pääomasijoittajana. Rahaston toiminnalla täydennetään rahoitusmarkkinoita tuotekehitystoiminnan rahoittamisen ja yksityisen pääomasijoitustoiminnan välillä erityisesti yritysten siemen- ja käynnistysvaiheessa. Rahasto tekee jatkosijoituksia aikaisen vaiheen teknologiayrityksiin sekä teknologiaintensiivisiin tai innovatiivisiin palveluyrityksiin. Kohdeyrityksillä tulee olla potentiaalia kehittyä kasvuyrityksiksi ja kansainvälistyä.

Rahaston hallinnoinnista vastaa Finnveran tytäryhtiö Veraventure Oy. Määrärahan tarkoituksena on ehkäistä riskipääomasijoitusmarkkinoiden puutteita, jotka vaikeuttavat erityisesti nopeasti kasvavien, aloittavien ja laajenevien yritysten riskipääoman saamista.

Määräraha on kehyksen ulkopuolinen.

2017 talousarvio 5 000 000
2016 talousarvio 5 000 000
2015 tilinpäätös 5 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää osakeyhtiölain (624/2006) 12 luvun 1 §:ssä tarkoitetun korottoman ja vakuudettoman pääomalainan myöntämiseen Finnvera Oyj:lle käytettäväksi Aloitusrahasto Vera Oy:n pääomittamiseen. Mikäli pääomitettavan yhtiön rahoitustoiminnasta syntyy tappioita, laina voidaan jättää takaisinperimättä.

I lisätalousarvioesitys HE 60/2017 vp (24.5.2017)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää osakeyhtiölain (624/2006) 12 luvun 1 §:ssä tarkoitetun korottoman ja vakuudettoman pääomalainan myöntämiseen Finnvera Oyj:lle käytettäväksi Aloitusrahasto Vera Oy:n tai sen sijaan tulevan ja toimintaa jatkavan yhtiön pääomittamiseen. Pääomalaina voidaan antaa anteeksi tappioiden tai arvonalentumiskirjausten määrällä, mikäli pääomitettavan yhtiön sijoituksiin tehdään arvonalentumiskirjauksia tai Finnvera Oyj myy työ- ja elinkeinoministeriön suostumuksella omistustaan pääomitettavasta yhtiöstä tappiolla tai yhtiö puretaan ja purkautumisesta aiheutuu Finnvera Oyj:lle tappiota. Anteeksianto koskee myös valtion Finnvera Oyj:lle Aloitusrahasto Vera Oy:n pääomittamiseen vuosina 2005—2016 myöntämiä pääomalainoja siltä osin, kuin niitä ei ole vielä anteeksiannettu.

Selvitysosa:Finnvera Oyj myi joulukuussa 2016 työ- ja elinkeinoministeriön suostumuksella enemmistön Aloitusrahasto Vera Oyj:n osakkeista Innovestor Kasvurahasto I Ky:lle. Kaupan jälkeen Finnvera Oyj:n omistus Aloitusrahasto Vera Oyj:n osakkeista on 19,99 %.

Finnvera Oyj:lle aiheutui osakkeiden myynnistä myyntitappio ja lisäksi Finnvera Oyj:n omistukseen jääneiden osakkeiden arvostaminen toteutuneeseen myyntihintaan aiheutti osakkeiden arvonalentumiskirjauksen. Myyntihetkestä lähtien anteeksianto toteutetaan Aloitusrahasto Vera Oy:n tai sen sijaan tulevan ja toimintaa jatkavan yhtiön omistusten myynnistä tai purkautumisesta johtuvien tappioiden sekä omistusten arvonalentumiskirjausten perusteella.

Rahaston hallinnoinnista vastaa kaupan jälkeen uuden pääomistajan Innovestor Rahasto I Ky:n hallinnointiyhtiö. Tarkoituksena on, että pääomalainan takaisinmaksuaika on enintään 15 vuotta.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2017 I lisätalousarvio
2017 talousarvio 5 000 000
2016 tilinpäätös 5 000 000
2015 tilinpäätös 5 000 000

Eduskunnan kirjelmä EK 24/2017 vp (30.6.2017)