Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ministeriö ja hallinto
              04. Tutkimus ja kehittäminen
              20. Erityismenot
              50. Avustukset
         30. Syyttäjät
         50. Vaalimenot
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

03. (25.01.03 ja 26.01.04) Oikeusministeriön yhteydessä toimivien viranomaisten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 733 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lapsiasiavaltuutetun toimiston, tasa-arvovaltuutetun toimiston, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston, tietosuojavaltuutetun toimiston, onnettomuustutkintakeskuksen, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan sekä tietosuojalautakunnan toimintamenojen maksamiseen.

Nettobudjetoinnissa ei ole otettu huomioon sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) 32 § 1 momentin 1 kohdassa (125/2009) säädetyistä valvontatehtävistä perittävistä maksuista kertyviä tuloja.

Selvitysosa:Hallitus on antanut eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Esityksessä nykyinen vähemmistövaltuutetun virka ehdotetaan korvattavaksi yhdenvertaisuusvaltuutetun viralla. Nykyiset syrjintälautakunta ja tasa-arvolautakunta ehdotetaan yhdistettäviksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnaksi. Hallitus antaa edellä mainittua hallituksen esitystä koskevan täydentävän esityksen, jossa lapsiasiavaltuutetun, tasa-arvovaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistot sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ehdotetaan siirrettäviksi oikeusministeriön hallinnonalalle vuoden 2015 alusta lukien. Lapsiasiavaltuutettu, tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta toimisivat itsenäisinä ja riippumattomina viranomaisina.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on yhteistyössä muiden viranomaisten sekä toimialansa järjestöjen ja vastaavien muiden toimijoiden kanssa arvioida ja edistää lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yleisellä hallinnon, yhteiskuntapolitiikan ja lainsäädännön tasolla sekä edistää Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) toteutumista. Lasten aseman ja oikeuksien sekä niitä koskevan viranomaisten yhteistyön edistämistä varten lapsiasiavaltuutetun apuna toimii lapsiasianeuvottelukunta.

Tasa-arvovaltuutettu valvoo naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) noudattamista ja edistää aloitteiden, neuvojen ja ohjeiden avulla lain tarkoituksen toteutumista. Tasa-arvovaltuutettu antaa tietoja tasa-arvolaista ja sen soveltamisesta sekä seuraa naisten ja miesten tasa-arvon toteutumista yhteiskuntaelämän eri aloilla. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on valvoa yhdenvertaisuuslain noudattamista sen mukaan kuin sanotussa laissa säädetään sekä muutoinkin edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja ehkäistä syrjintää. Lisäksi valtuutettu toimii kansallisena ihmiskaupparaportoijana. Yhdenvertaisuuden yleisen edistämisen ja syrjinnän ehkäisemisen kannalta merkittävien toimijoiden ja viranomaisten tietojenvaihtoa sekä yhdenvertaisuuteen liittyvien kysymysten käsittelyä varten yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä on yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta käsittelee ja ratkaisee yhdenvertaisuuslain ja naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain mukaan sille kuuluvat asiat.

Tietosuojavaltuutetun tehtävänä on käsitellä ja ratkaista henkilötietojen ja luottotietojen käsittelyä koskevat asiat siten kuin henkilötietolaissa (523/1999) ja luottotietolaissa (527/2007) säädetään sekä hoitaa muut mainituista laeista johtuvat tehtävät. Tietosuojavaltuutetun toimisto ylläpitää ja edistää perusoikeutta yksityisyyteen ja luottamusta yhteiskunnan palveluihin sekä osallistuu tietoyhteiskunnan kehittämiseen Suomessa ja EU:ssa.

Tietosuojalautakunta käsittelee ja ratkaisee asiat, jotka henkilötietolain mukaan kuuluvat sen päätettäviksi sekä seuraa henkilötietojen käsittelyä koskevan lainsäädännön kehittämistarvetta ja tekee tarpeelliseksi katsomiaan aloitteita.

Onnettomuustutkintakeskuksen tehtävänä on turvallisuustutkintalain (525/2011) mukaan kehittää ja ylläpitää onnettomuuksien tutkintavalmiutta, selvittää tehokkaasti ja luotettavasti onnettomuuksien syitä ja antaa niiden perusteella turvallisuussuosituksia sekä seurata turvallisuussuositusten toteutumista.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio
2015
esitys
       
Bruttomenot 14 954 14 798 6 833
Bruttotulot 5 980 6 977 100
Nettomenot 8 974 7 821 6 733
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 344    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 2 132    

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Lapsiasiavaltuutetun toiminta 551
Tasa-arvovaltuutetun toiminta 899
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminta 1 328
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta 230
Lapsiasianeuvottelukunta 20
Edellä olevien valtuutettujen, lautakunnan ja neuvottelukunnan yhteiset menot 392
Tietosuojavaltuutetun toiminta 1 700
Tietosuojalautakunta 15
Onnettomuustutkintakeskus 1 388
Palvelukeskusten maksut 210
Yhteensä 6 733

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Siirto momentille 25.01.05 -3 397
Toimintamenosäästö -10
Valtuutettujen toimintamenot (siirto momentilta 26.01.01) 187
Valtuutettujen toimintamenot (siirto momentilta 33.01.01) 1 650
Yhdenvertaisuuslain muutosten toimeenpano (6 htv) 540
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -3
Palkkaliukumasäästö -6
Palkkausten tarkistukset 16
Toimintamenojen lisäsäästö -40
Toimintamenojen tuottavuussäästö -22
Vuokramenojen indeksikorotus 3
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -6
Yhteensä -1 088

Momentin nimike on muutettu.


2015 talousarvio 6 733 000
2014 talousarvio 7 821 000
2013 tilinpäätös 7 762 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 733 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lapsiasiavaltuutetun toimiston, tasa-arvovaltuutetun toimiston, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston, tietosuojavaltuutetun toimiston, onnettomuustutkintakeskuksen, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan sekä tietosuojalautakunnan toimintamenojen maksamiseen.

Nettobudjetoinnissa ei ole otettu huomioon sähköisen viestinnän tietosuojalain (516/2004) 32 § 1 momentin 1 kohdassa (125/2009) säädetyistä valvontatehtävistä perittävistä maksuista kertyviä tuloja.