Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 36 098 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kansainvälisten jäsenmaksujen maksamiseen

2) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) tehtävänä on tuottaa ja levittää geologista tietoa, jolla edistetään maankamaran luonnonvarojen hallittua ja kestävää käyttöä. Tutkimuskeskuksen toimintaa ohjaavana tavoitteena on tiedon, osaamisen ja innovaatioiden avulla edistää elinkeinoelämän ja alueiden kilpailukykyä sekä tukea yhteiskuntapolitiikan suunnittelua ja toimeenpanoa. Tutkimuskeskusta kehitetään kansallisena geotietokeskuksena sekä eurooppalaisena huippuosaajana mineraalivarojen, niiden tilinpidon ja kestävän käytön tutkimuksessa.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Geologian tutkimuskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2015:

Vaikuttavuus
  • — Kaivannaisteollisuus ja yhdyskuntien raaka-ainehuolto vahvistuvat osana elinvoimaista kestävän kehityksen taloutta.
  • — Kestävien energiaratkaisujen ja maankäytön suunnittelun edellytykset paranevat.
  • — Geotieto osana yhteiskunnan ja globaalien kehityshaasteiden ratkaisua.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Tulosalueiden osuus kustannuksista, %      
— mineraalivarat ja raaka-ainehuolto 59,2 57 57
— energiahuolto ja ympäristö 20,1 22 22
— maankäyttö ja rakentaminen 20,7 21 21
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Raportoidut kallioperän raaka-ainetutkimukset      
— malmipotentiaaliennusteet ja uudet tulkinnat, kpl - 3 3
— muut raportit ja selvitetyt aiheet, kpl - 20 20
Turvevarojen kartoitus      
— kartoitettu suoala, km2 285 300 300
— raportoitu teknisesti käyttökelpoinen turvemäärä, TWh 68 50 50
Alueelliset kiviainesselvitykset, kpl 1 1 1
Pohjavesialueiden geologiset rakenneselvitykset, kpl 17 18 18
Merigeologinen kartoitus      
— kartoitettu pinta-ala, km2 650 500 500
Julkaiseminen      
— vertaisarvioidut kansainväliset julkaisut, kpl 52 50 55
Palvelukyky ja laatu      
— sisäiset auditoinnit, kpl 8 10 10

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittämien

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 589 575 555
Kokonaistyötyytyväisyys (1—5) 3,44 3,5 3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio

2015
esitys
       
Bruttomenot 52 296 46 974 45 098
Bruttotulot 11 898 9 000 9 000
Nettomenot 40 398 37 974 36 098
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 2 637    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 553    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio

2015
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 7 221 6 500 6 500
— muut tuotot 90 - -
Tuotot yhteensä 7 311 6 500 6 500
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 4 968 4 600 4 600
— osuus yhteiskustannuksista 1 658 1 445 1 445
Kustannukset yhteensä 6 626 6 045 6 045
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 685 455 455
Kustannusvastaavuus, % 110 108 108

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tuottavuusvähennykset (vanha tuottavuusohjelma) -942
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -127
Oikeuspoliittisen tutkimuksen vahvistaminen (siirto momentille 29.40.50) -20
Palkkaliukumasäästö -69
Palkkausten tarkistukset 171
Strategisen tutkimuksen rahoitusväline (siirto momentille 29.40.54) -177
Toimintamenojen lisäsäästö -427
Toimintamenojen tuottavuussäästö -184
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (siirto momentille 23.01.22) -98
Vuokramenojen indeksikorotus 48
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -51
Yhteensä -1 876

2015 talousarvio 36 098 000
2014 talousarvio 37 974 000
2013 tilinpäätös 39 314 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 36 110 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 12 000 euroa talousarvioesityksen 36 098 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2015 talousarvio 36 110 000
2014 talousarvio 37 974 000
2013 tilinpäätös 39 314 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 36 110 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kansainvälisten jäsenmaksujen maksamiseen

2) EU-rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.