Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2009

5.4. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikkaPDF-versio

Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka ovat poikkeuksellisen tärkeässä kehitysvaiheessa. Hallitus on käynnistänyt mittavia toimenpiteitä, joiden yhteisenä tavoitteena on nostaa tutkimus- ja innovaatiotoiminta laadultaan ja määrältään kansainväliselle huipputasolle.

Hallitusohjelman tavoitteena on tutkimusrahoituksen neljän prosentin bruttokansantuoteosuus vaalikauden loppuun mennessä.

Yliopistolaitos on kokonaisuudessaan uudistumassa. Hallitus antaa eduskunnalle esityksen uudeksi yliopistolaiksi kevätistuntokaudella 2009. Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun pohjalle on muodostettu säätiömuotoinen Aalto-yliopisto. Myös kaikista muista yliopistoista tulee itsenäisiä oikeushenkilöitä. Muutokset vaativat merkittävää rahoitusta sekä Aalto-yliopiston peruspääomaan että julkisoikeudellisina laitoksina toimivien yliopistojen maksuvalmiuden ja käyttöpääoman turvaamiseksi.

Valmistumassa oleva kansallinen innovaatiostrategia sisältää keskeiset suositukset ja toimenpide-ehdotukset uuden, laaja-alaisen innovaatiopolitiikan toteutukselle. Kysyntä- ja asiakaslähtöisyyden painottaminen tähtää elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja uudistumisen edistämiseen. Hallituksen tarkoituksena on saattaa strategia eduskunnan käsiteltäväksi. Innovaatiojärjestelmän kansainvälinen kokonaisarviointi käynnistetään.

Valtion sektoritutkimus uudistetaan opetusministeriön valmistelun pohjalta. Jo aloitettua tutkimuslaitoskentän rakenneuudistusta jatketaan. Kansallisia tutkimusinfrastruktuureja ja Suomen osallistumista Euroopan unionin yhteisiin infrastruktuureihin vahvistetaan.

Rakenteellisilla kehittämistoimilla tuetaan myös neliportaiseen tutkijanurajärjestelmään siirtymistä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Korkeakoulujen kansainvälistymistä tehostetaan vuoden 2008 loppuun mennessä valmistuvan kansallisen strategian pohjalta.

Tutkimus- ja innovaatiorahoitusta suunnataan valikoivasti tärkeimpiin kohteisiin. Strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) ovat tässä keskeisellä sijalla. Aluelähtöisen innovaatioperustan vahvistamisen keskeinen väline on osaamiskeskusohjelma (OSKE). Meneillään olevat kehittämistoimet varmistavat samanaikaisesti osaamisen ja innovaatiokapasiteetin laaja-alaisen kasvun.

Euroopan unionin toiminta tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan alueella on yhä tärkeämpää myös jäsenvaltioiden kansallisten kehittämistoimien kannalta. Euroopan tutkimus- ja innovaatioalueeseen (ERIA) kohdistuu kokonaisuutena suuria odotuksia sen rinnalla, että monilla unionin ja sen tutkimuksen puiteohjelman yksittäisillä toimintamuodoilla on huomattava asema myös kansallisten kehittämispolitiikkojen muotoilussa.

Taulukossa 18. yliopistojen vuodeksi 2009 esitettyihin tutkimusmäärärahoihin sisältyy 60 milj. euroa osana kertaluontoista 200 milj. euron finanssisijoitusta Aalto-yliopiston pääomaan.

Taulukko 18. Keskeisten tutkimus- ja kehittämismäärärahojen muutos, milj. euroa

  2008
varsinainen
talousarvio
2009
esitys
2008—2009 muutos 2008—2009 muutos, %
         
Yliopistot 459 550 91 20
Valtion tutkimuslaitokset 292 304 13 5
— josta valtion teknillinen tutkimuskeskus 80 85 5 6
Tutkimusorganisaatioiden tutkimusmäärärahat, yhteensä 751 855 105 14
         
Suomen Akatemia 292 308 16 6
Teknologian kehittämiskeskus 526 562 36 7
Rahoitusorganisaatiot yhteensä 818 870 52 6
         
Yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmistelu ja keksintötoiminta   10 10  
         
Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan 49 40 -9 -18
Yhteensä 1 618 1 775 157 10