Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
            (30.) Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

Pääluokka 29

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet budjetoidaan myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä. Valtuusmenettelyn piiriin kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan kuitenkin maksuperusteisesti.

Selvitysosa:

Hallinnonalan toimintaympäristö

Kansainvälisen keskinäisriippuvuuden lisääntyminen ja työnjaossa tapahtuneet muutokset, digitalisaatio ja muu nopeasti kehittyvä teknologia, väestön ikääntyminen, ilmastonmuutos sekä Euroopan pakolaiskriisi ovat tehneet toimintaympäristöstä epävarman ja muutosherkän.

Maailmanlaajuisesti arvoketjuihin kytkeytyvä tuotanto on mennyt yhä enemmän osaamisintensiiviseen suuntaan. Aiempaa merkittävämpi osuus lisäarvosta ja taloudellisesta kasvusta muodostuu aineettomasta pääomasta ja arvonluonnista. Tämä pätee erityisesti Suomeen. Suomen työmarkkinoilla on kysyntää korkeaa koulutusta ja monipuolista osaamista vaativalle työlle. Talouden kestävä kasvu ja tuottavuuden paraneminen edellyttävät tiedon, osaamisen ja luovuuden tehokkaampaa hyödyntämistä yrityksissä, palvelujärjestelmissä ja julkisessa hallinnossa. Tiedolla johtamisen merkitys kasvaa. Tavoitteena on parantaa päätöksenteon tietopohjaa sekä tutkimus- ja asiantuntijatiedon hyödyntämistä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Suomen talouden rakennemuutos, kasvun pysähtyminen, velkaantuminen ja julkisen sektorin sopeuttamistoimet asettavat ministeriön toiminnalle tiukat reunaehdot. Hallinnonalalle kohdistuu merkittävä määrärahavähennys vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan kotimaiset ja kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että Suomen suhteellinen asema osaamisyhteiskuntana on heikentynyt. Koulutustason nousu on pysähtynyt. Nuorten osaamistaso on laskussa ja Suomen tiede on jäämässä jälkeen kilpailijamaistaan. Turvapaikan hakijamäärän kasvu vaikuttaa tarpeeseen kehittää koulutusta ja tukea heidän kotoutumistaan kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyön keinoin.

Osaamista ja koulutusta koskevilla kärkihankkeilla kehitetään ministeriön toimialojen rakenteita, ohjausta, sisältöjä ja toimintatapoja niin, että suomalaisten koulutus- ja osaamistaso nousevat. Kärkihankkeilla modernisoidaan oppimisympäristöjä, hyödynnetään digitalisaatiota osaamisessa ja oppimisessa, nopeutetaan siirtymistä työelämään, parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta, vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä, toteutetaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistus sekä vähennetään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrää.

Koulutusjärjestelmän laadun ja vaikuttavuuden parantaminen edellyttävät uudenlaisia, avoimia ja kokeilevia toimintatapoja sekä aiempaa aktiivisempaa kotimaisen ja kansainvälisen toimintaympäristön kehityksen seurantaa ja siihen vaikuttamista.

Hallinnonalan yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Koulutus- ja tiedepolitiikka

Korkea sivistystaso, toimivat varhaiskasvatuspalvelut sekä laadukas ja maksuton koulutus ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Tasapuoliset mahdollisuudet laadukkaaseen koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen on turvattava koko maassa. Tavoitteena on väestön koulutus- ja osaamistason kohottaminen siten, että suomalaiset ovat maailman osaavin kansa vuonna 2020. Toisen asteen koulutuksen palvelukykyä edistetään. Suomalaisten koulutustasoa kehitetään siten, että tavoitevuonna 2020 työikäisestä aikuisväestöstä 88 prosenttia on suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon ja 30 prosenttia korkeakoulututkinnon. Vastaavasti 30-vuotiaista 94 prosenttia olisi suorittanut perusasteen jälkeisen ja 42 prosenttia korkeakoulututkinnon.

Osaavan työvoiman saatavuudesta tulee pulaa tietyillä aloilla jo lähitulevaisuudessa. Erityisen suuria työvoiman saatavuusongelmia tulee olemaan sosiaali- ja terveysalalla sekä tekniikan ja liikenteen aloilla. Koulutusjärjestelmään kohdentuvilla toimenpiteillä pidennetään työuria niiden alkupäästä ja kohdennetaan koulutustarjontaa siten, että se vastaa työvoiman alakohtaiseen tarpeeseen. Tavoitteena on, että nuorten kokonaiskoulutuspolku on aikaisempaa lyhyempi ja että he kouluttautuvat aloille, joilla työllistymisen edellytykset ovat hyvät. Koulutuksen ala- ja aluekohtaista tarjontaa suunnataan uudelleen väestökehityksen ja työvoiman tarpeen mukaisesti.

Koulutus- ja tiedepolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet ovat

  • — Varhaiskasvatukseen osallistuvien alle 4-vuotiaiden lasten määrä kasvaa nykyisestä
  • — Kaikki perusasteen päättävät aloittavat perusasteen jälkeiset opinnot
  • — Puolet uusista ylioppilaista jatkaa opintojaan samana vuonna
  • — Korkeakouluista valmistuneiden keskimääräinen ikä laskee
  • — Koulutuksen läpäisyä parannetaan kaikilla koulutusasteilla
  • — Tieteen taso nousee.

Perusopetuksen päättäneiden välitön sijoittuminen koulutukseen (%)

  2012 2013 2014 2015
arvio
2016
arvio
2017
arvio
             
Ammatilliseen koulutukseen sijoittuneet 44,6 43,2 44,4 44,2 44,0 44,5
— perustutkintoon johtava koulutus1) 41,5 40,3 42,1 42,0 42,0 42,0
— valmentavat koulutukset2) 3,1 2,9 2,3 2,2 2,0 2,5
Lukiokoulutukseen sijoittuneet1) 50,0 50,8 51,6 52,0 53,0 53,0
Perusopetuksen lisäopetukseen sijoittuneet3) 3,3 3,1 2,1 2,5 3,0 2,5
Tutkintoon johtavat koulutukset yhteensä 91,5 91,1 93,7 94,0 95,0 95,0
Lisäopetus ja valmentavat koulutukset yhteensä 6,4 6,0 4,4 4,7 5,0 5,0
Yhteensä 97,9 97,1 98,1 98,7 100,0 100,0

1) Lähde: Tilastokeskus.

2) Lähde: valtionosuusjärjestelmän tilastot (myös vuoden 2015 luku on toteutumatieto).

3) Peruskoulujen yhteydessä järjestettävän lisäopetuksen luvut ovat Tilastokeskuksen oppilasmäärätilastojen perusteella tehtyjä arvioita. Kansanopistoissa järjestettävän lisäopetuksen luvut ovat valtionosuustilaston oppilasmäärien perusteella tehtyjä arvioita.

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden keski-ikä (mediaani)1)

  2012
2013
2014 2015
arvio
2016
arvio
2017
arvio
             
Ammattikorkeakoulututkinto 25,9 26,0 26,1 26,0 26,0 25,9
Ylempi korkeakoulututkinto 27,7 27,8 28,0 27,8 27,8 27,8

1) Lähde: Tilastokeskus. Ammattikorkeakoulujen osalta nuorten koulutus.

Tavoiteajan kuluessa valmistuneiden osuus (%) aloittaneista1)

 
2012
2013 2014 2015
arvio
2016
arvio
2017
arvio
             
Lukiokoulutus (3 vuotta) 79,5 79,6 80,6 83,0 84,0 84,0
Ammatillinen perustutkinto (3 vuotta) 61,2 62,1 63,0 64,0 65,0 66,0
Ammattikorkeakoulututkinto (5 vuotta) 53,3 55,1 57,0 59,0 60,0 60,0
Alempi ja ylempi korkeakoulututkinto (7 vuotta) 47,8 48,2 50,0 50,0 51,0 52,0

1) Lähde: Tilastokeskus. Mukana vain opetushallinnon alainen koulutus. Ei sisällä näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen perustutkintoon valmistavaa koulutusta eikä oppisopimuskoulutusta. Tarkoittaa alemmissa ja ylemmissä korkeakoulututkinnoissa tavoitetutkinnon suorittaneiden osuutta, ylin tutkinto, johon uusi opiskelija on saanut tutkinnon suorittamisoikeuden. Vuoden 2014 luku on ammatilliseen perustutkintoon johtavan koulutuksen osalta arvio.

Opiskelijat ja tutkinnot1)

  2012 2013 2014 2015
arvio
2016
arvio
2017
arvio
             
Varhaiskasvatus            
— lapset 208 300 211 550 211 190 212 550 213 050 213 550
Esiopetus            
— oppilasmäärä 58 800 59 800 60 420 62 500 62 000 62 000
Perusopetus            
— uudet oppilaat 58 820 60 150 59 940 60 500 60 500 60 500
— päättötodistuksen saaneet 60 850 59 580 57 660 61 000 61 000 61 000
— oppilasmäärä 522 000 526 850 529 880 531 000 531 000 534 000
Lukiokoulutus            
— uudet opiskelijat 35 780 35 820 34 740 38 000 38 000 35 000
— suoritetut ylioppilastutkinnot2) 31 450 31 540 31 620 33 000 33 000 33 000
— opiskelijamäärä 106 000 105 120 102 840 108 000 107 000 103 000
Ammatillinen peruskoulutus3)            
— uudet opiskelijat 69 080 69 390 69 350 68 000 67 500 62 500
— suoritetut tutkinnot 45 860 46 210 48 750 49 300 49 800 50 700
— opiskelijamäärä 178 650 182 410 183 060 183 300 183 000 175 000
Ammatillinen lisäkoulutus4)            
— uudet opiskelijat 30 190 26 740 30 930 31 200 31 000 30 700
— suoritetut tutkinnot 16 690 15 940 15 910 17 000 18 000 18 000
— opiskelijamäärä 69 420 63 290 64 890 66 500 66 500 66 000
Ammattikorkeakoulun perustutkinnot            
— aloittaneet5) 30 935 29 917 30 315 30 300 30 000 30 000
— suoritetut tutkinnot 22 123 22 800 22 778 23 716 23 500 23 500
— opiskelijamäärä 131 374 129 636 128 751 128 545 129 300 129 300
Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot            
— aloittaneet6) 2 905 3 285 3 453 3 600 4 000 4 300
— suoritetut tutkinnot 1 708 1 948 2 115 2 366 2 400 2 600
— opiskelijamäärä 7 834 8 566 9 218 10 133 10 300 10 600
Yliopiston perustutkinnot7)            
— uudet opiskelijat 19 853 20 233 20 880 20 755 20 600 20 500
— suoritetut alemmat korkeakoulututkinnot 13 014 13 016 13 500 15 039 15 000 15 000
— suoritetut ylemmät korkeakoulututkinnot 13 829 14 444 14 855 15 316 15 200 15 200
— opiskelijamäärä 143 505 141 756 138 664 136 912 136 800 136 500
Yliopiston tohtorintutkinnot 1 649 1 724 1 860 1 881 1 840 1 750

1) Lähde: Tilastokeskus. Opetushallinnon alainen koulutus. Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opiskelijamäärät ovat valtionosuusjärjestelmän mukaisia opiskelijamääriä. Päivähoidon, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen luvut eivät sisällä Ahvenanmaata.

2) Ei sisällä IB-lukioiden eikä Reifeprüfung-tutkintoja.

3) Sisältää ammatilliseen perustutkintoon johtavan/valmistavan valtionosuusrahoitteisen oppilaitosmuotoisen ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen. Tilastokeskuksen opiskelijamäärät kuvaavat koulutukseen osallistuvien henkilöiden todellisia lukumääriä, jonka vuoksi ne poikkeavat rahoituksessa käytettävistä valtionosuusjärjestelmän mukaisista laskennallisista vuosiopiskelijamääristä.

4) Sisältää ammattitutkintoon ja erikoisammattitutkintoon valmistavan valtionosuusrahoitteisen oppilaitosmuotoisen ja oppisopimusmuotoisen koulutuksen. Tilastokeskuksen opiskelijamäärät kuvaavat koulutukseen osallistuvien henkilöiden todellisia lukumääriä, jonka vuoksi ne poikkeavat rahoituksessa käytettävistä valtionosuusjärjestelmän mukaisista laskennallisista vuosiopiskelijamääristä.

5) AMK-tutkinnon aloittaneilla tarkoitetaan v. 2010 lähtien opiskelijoita, jotka ovat kyseisenä tilastovuonna ensimmäistä kertaa kirjautuneet amk-tutkintoon johtavan koulutuksen läsnä oleviksi ko. ammattikorkeakouluun.

6) Ensimmäistä kertaa ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen läsnä oleviksi ko. ammattikorkeakouluun kirjoittautuneet.

7) Sisältää alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon opiskelijat ja tutkinnot.

Taide- ja kulttuuripolitiikka

Kulttuuripolitiikan tehtävät ja tavoitteet liittyvät luovuuden, kulttuurisen moninaisuuden ja osallisuuden edistämiseen. Taiteellinen ja kulttuurinen tuotanto ja sen käyttö, kulttuuriperinnöstä huolehtiminen ja monipuolinen kulttuurielämä lisäävät sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia sekä vahvistavat demokratiaa. Kulttuuripolitiikka kytkeytyy myös moniin hallinnonaloja ylittäviin politiikan teemoihin, kuten kestävään kehitykseen, alueelliseen kehitykseen, terveyteen ja hyvinvointiin, elinkeinojen edistämiseen ja talouteen sekä yhdenvertaisuuteen ja monikulttuurisuuteen.

Kulttuuripolitiikan strategiset tavoitteet ovat:

  • — Taiteellisen ja muun luovan työn tekemisen edellytykset parantuvat sekä tuotannon ja jakelun muodot monipuolistuvat
  • — Osallisuus kulttuuriin lisääntyy ja eri väestöryhmien erot osallistumisessa kaventuvat
  • — Kulttuurin perusta on vahva ja elinvoimainen.

Kulttuuripolitiikan tunnuslukuja

  2014
toteutuma
2015
toteutuma
2016
arvio
2017
arvio
         
Valtionosuuden piirissä olevien teattereiden        
— laskennalliset henkilötyövuodet 2 474 2 469 2 469 2 469
— esitysten määrä 12 675 12 704 12 800 12 800
— kävijät, 1 000 henk. 2 168 2 223 2 200 2 200
Valtionosuuden piirissä olevien orkestereiden        
— laskennalliset henkilötyövuodet 1 037 1 037 1 033 1 033
— konserttien määrä 2 354 2 480 2 400 2 400
— kuulijat, 1 000 henk. 925 899 900 900
Suomen Kansallisoopperan        
— kuukausipalkkaisen henkilöstön määrä 532 532 533 532
— esitysten määrä 468 562 505 550
— yleisökontaktit, 1 000 henk. 257 298 300 300
Suomen Kansallisteatterin        
— henkilöstön määrä 362 388 315 315
— esitysten määrä 781 760 700 700
— yleisökontaktit, 1 000 henk. 177 251 175 175
Kansallisgallerian        
— henkilöstön määrä 224 237 230 237
— kokoelma- ja erikoisnäyttelyiden määrä 19 20 17 16
— kokonaiskävijämäärä, 1 000 henk. 584 533 480 595
Valtionosuuden piirissä olevien museoiden laskennalliset henkilötyövuodet 1 183 1 183 1 183 1 183
Museoiden kävijät valtionosuuden piirissä olevissa ja muissa päätoimisesti hoidetuissa museoissa, 1 000 henk. 5 385 5 445 5 400 5 400
Kotimaisten elokuvien teatteriensi-illat 32 37 25 25
Kotimaisten elokuvien katsojat elokuvateattereissa, 1 000 henk. 2 051 2 594 1 900 1 900
Pää- ja sivukirjastojen määrä, kpl 756 738 736 736
Yleisten kirjastojen kokonaislainaus, 1 000 kpl 90 870 89 244 90 000 90 000
Fyysiset kirjastokäynnit, 1 000 kpl 50 379 49 369 49 000 49 000
Kirjastojen verkkokäynnit, 1 000 kpl 40 389 38 861 40 000 40 000
Kirjastojen järjestämien tapahtumien osallistujat, 1 000 henk. 812 863 870 880
Vuosiapurahan saajien/hakemusten määrä 298/2 416 299/2 414 300/2 400 300/2 400
Pääkaupunkiseudulla asuvien osuus Taiteen edistämiskeskuksen valtakunnallisten apurahojen hakijoista/saajista (sis. yhteisöt), % 51/56 52/57 52/57 52/57
Pääkaupunkiseudulla asuvien osuus kaikista Taiteen edistämiskeskuksen apurahojen hakijoista/saajista (sis. yhteisöt), % 44/46 45/47 45/47 45/47
Taiteilijaeläkkeiden kokonaismäärä (31.12.) 1 061 1 064 1 064 1 064
— Uusien taiteilijaeläkkeiden saajien määrä suhteessa hakijoiden määrään, % 11,99 11,61 11,61 11,61
Kulttuuriammateissa päätyössään toimivat (työvoimatutkimus) 128 498 131 600 131 000 131 500
Taidealan ammattien työttömät työnhakijat (Kulttuurialan yritysten henkilöstö) 7 150 8 082 8 100 8 150
Musiikin alan talouden arvo (1 000 euroa) 856 875 885 885
Kulttuurialan yritysten toimipaikat 21 678 21 500 22 500 21 000
Kulttuurialan yritysten henkilöstö 59 136 59 000 61 000 59 000
Kulttuurialan yritysten liikevaihto (1 000 euroa) 1 301 1 300 1 300 1 350
Liikuntapolitiikka

Liikunta edistää terveyttä ja hyvinvointia ja liikunnallinen elämäntapa on osa sivistysperustaa. Huippu-urheilu antaa elämyksiä ja lisää kiinnostusta oman liikuntaharrastuksen aloittamiseksi. Liikuntapolitiikan päämääränä on liikunnan edistäminen ja tämän myötä osallisuuden kasvattaminen sekä liikunnan avulla väestön hyvinvoinnin lisääminen. Liikunnalla ja urheilulla on myös taloudellisia sekä työ- ja toimintakykyä lisääviä vaikutuksia.

Huippu-urheilun perusta luodaan liikunta- ja urheiluseuratoiminnassa. Suomalaisen huippu-urheilun toimintamalleja on uudistettu vastaamaan yhä kovenevaan kansainväliseen kilpailuun. Tavoitteena on lisätä suomalaisten urheilijoiden menestystä sekä Suomessa järjestettävien urheilun suurtapahtumien vaikuttavuutta. Aktiivisella kansainvälisellä toiminnalla edesautetaan liikunnan ja huippu-urheilun eettisen perustan ja kilpailukyvyn vahvistamista.

Liikuntapolitiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet ovat

  • — Liikunnallinen elämäntapa yleistyy
  • — Liikunta on yhdenvertaisesti saavutettavissa
  • — Liikunta ja urheilu lisäävät osallistumista.

Liikuntapolitiikan tunnuslukuja

  2014
toteutuma
2015
toteutuma
2017
arvio
       
Vapaa-ajan liikuntaa harrastavat (vähintään 4 tuntia viikossa siten, että hengästyy tai hikoilee), %1)      
8—9 -luokkalaiset      
— pojat 43 53 56
— tytöt 37 50 53
Lukion 1—2 -luokkalaiset      
— pojat 48 55 56
— tytöt 39 47 50
Ammattiin opiskelevat 1—2 -luokkalaiset      
— pojat 31 40 42
— tytöt 21 33 36
       
Vakituisesti useita tunteja viikossa kuntoliikuntaa tai urheilua, kuten juoksua, hiihtoa, uintia, tai pallopelejä harrastavien osuus, %2)      
20—54 -vuotiaat      
— miehet 32 33 34
— naiset 26 28 30
55—74 -vuotiaat      
— miehet 15 18 19
— naiset 12 14 16
       
Liikunta- ja urheiluseuroissa (vähintään 1 krt/vko) harrastavien osuus, % 3)      
7—14 -vuotiaat      
— tytöt 49 49 50
— pojat 61 61 61
15—19 -vuotiaat      
— tytöt 30 30 30
— pojat 30 30 30
       
Aktiivisesti (vähintään 1 krt/vko) liikunta- ja urheiluseurojen toimintaan osallistuvien osuus, %4)      
20—54 -vuotiaat      
— miehet 37 34 36
— naiset 34 36 36
55—74 -vuotiaat      
— miehet 18 20 22
— naiset 28 30 32
75+ -vuotiaat      
— miehet 12 13 14
— naiset 16 16 17
       
Liikuntasuosituksen täyttävien osuus, %5)      
11-vuotiaat      
— tytöt 26 26 30
— pojat 36 36 38
13-vuotiaat      
— tytöt 15 15 18
— pojat 22 22 25
15-vuotiaat      
— tytöt 9 9 13
— pojat 11 11 15
20—54 -vuotiaat6)      
— miehet 15 15 18
— naiset 18 20 22
       
Palvelukseen astuvien miesten juoksutestin keskiarvo (m)7) 2 433 2 423 2 410
       
Arvokisamitalit, lkm      
Olympiakisat 5 - -
MM-kisat      
— olympialajit 1 8 5
— ei-olympialajit 107 157 120
EM-kisat (olympia- ja ei-olympialajit) 119 143 130

1) Kouluterveyskysely, THL.Tutkimus toteutetaan kahden vuoden välein. Vuoden 2014 luvut perustuvat vuoden 2013 tuloksiin.

2) Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ATH.

3) Yhteenvetoarvio seuraavien tutkimusten pohjalta: Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa 2014, Nuorten vapaa-aikatutkimus 2013.

4) Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ATH. Luku saattaa sisältää myös vapaaehtoistoimintaa liikunta- ja urheiluseuroissa.

5) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. Tutkimus toteutetaan kahden vuoden välein. Vuoden 2015 luvut perustuvat vuoden 2014 tuloksiin. Lasten ja nuorten liikuntasuositus: Kaikkien 7—18 -vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1—2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää.

6) Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ATH. Suositusten mukaan liikkuvien määrän tulkinnassa on käytetty UKK-instituutin liikuntapiirakan (www.ukkinstituutti.fi/liikuntapiirakka) mukaista liikunnan määrää.

7) Puolustusvoimien kuntotestitilastot

Nuorisotyö ja -politiikka

Nuorisotyön ja -politiikan tavoitteena on nuorisolain mukaan tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Lähtökohtina ovat yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus ja kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen. Edellä mainitut tavoitteet koskevat kaikkia Suomessa asuvia alle 29-vuotiaita.

Nuorten mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa ovat viime vuosien aikana kehittyneet. Osallistumis- ja vaikuttamismuodot sekä harrastustoiminta ovat monipuolistuneet, erityisesti tieto- ja viestintäteknologian kehityksen myötä. Heikko taloustilanne kasvattaa kuilua parempi- ja heikompiosaisten nuorten välillä. Erot elämänhallinnan ja yhteiskunnassa toimimisen kannalta keskeisissä kyvyissä voivat olla merkittäviä. Asuinalue ja -kunta sekä sosioekonominen tausta vaikuttavat nuorten toimintamahdollisuuksiin. Ikä, etninen alkuperä, vammaisuus tai muu henkilöön liittyvä syy voi lisätä syrjintää. Nuoret eivät aina ole tietoisia oikeuksistaan. Heikko taloustilanne varjostaa länsimaissa asuvien nuorten tulevaisuutta. Nuoremman sukupolven tulotaso uhkaa jäädä pysyvästi vanhempien sukupolvien tulotasoa matalammaksi. Toisaalta suomalaisten nuorten tulevaisuususko on vielä vahva.

Nuorisotyön ja -politiikan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet ovat:

  • — Nuorten osallisuus lisääntyy ja vaikuttamismahdollisuudet monipuolistuvat
  • — Nuorten elämänhallintataidot ja kokemus yhteisöllisyydestä vahvistuvat
  • — Nuorten harrastus- ja toimintamahdollisuudet ovat tasavertaisesti saavutettavissa
  • — Nuorten kokemukset yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja oikeuksiensa toteutumisesta vahvistuvat ja nuorten kasvu- ja elinolot paranevat.

Nuorisotyön ja -politiikan tunnuslukuja

  2014
toteutuma
2015
toteutuma
2017
arvio
       
Vaikuttavuustavoite 1: Nuorten osallisuus lisääntyy ja vaikuttamismahdollisuudet monipuolistuvat      
— 10—29 -vuotiaat, jotka kuuluvat/ovat mukana järjestötoiminnassa tai vastaavassa (Vapaa-aikatutkimus), % 53 57 58
—15—29 -vuotiaat, jotka kokevat kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan (Nuorisobarometri), % 76 56 56
Vaikuttavuustavoite 2: Nuorten elämänhallintataidot ja kokemus yhteisöllisyydestä vahvistuvat      
— 15—29 -vuotiaat, jotka kokevat elämän olevan hyvin hallinnassaan (Nuorisobarometri), % 90 90 92
— Peruskouluikäiset, joilla ei ole yhtään läheistä ystävää (Kouluterveystutkimus/THL), % 8 9 8
Vaikuttavuustavoite 3: Nuorten harrastus- ja toimintamahdollisuudet ovat tasavertaisesti saavutettavissa      
— 15—29 -vuotiaat, jotka ovat jättäneet harrastuksen aloittamatta rahan puutteen vuoksi (Nuorisobarometri), % 35 35 32
Vaikuttavuustavoite 4: Nuorten kokemukset yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja oikeuksiensa toteutumisesta vahvistuvat ja nuorten kasvu- ja elinolot paranevat      
— 15—29 -vuotiaat, jotka ovat kokeneet syrjintää viimeisen 12 kk aikana (Nuorisobarometri), % 13 13 12
— 15—29 -vuotiaat, jotka suhtautuvat omaan tulevaisuuteensa optimistisesti (Nuorisobarometri), % 79 79 80
— Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä (TEM) 50 400 52 300 52 000
Kirkollisasiat

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on turvata toimintaedellytykset evankelis-luterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle sekä muille uskonnollisille yhdyskunnille, edistää mahdollisuuksia uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen sekä muilla tavoin edistää uskonnonvapauden toteutumista. Hautaustoimen yleisessä järjestämisessä lähtökohtana on uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden sekä arvokkuuden ja kunnioittavuuden toteutuminen.

Valtionosuusmäärärahat opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla (1 000 euroa)

Mom. Toimintamuoto 2015 2016 2017 2016/2017
muutos
           
29.10.30 Yleissivistävä koulutus 701 446 724 220 720 558 -3 662
29.10.31 Vapaa sivistystyö 156 212 157 920 146 325 -11 595
29.20.30 Ammatillinen koulutus 737 192 725 618 725 789 171
29.20.33 Nuorten aikuisten osaamisohjelma 55 652 37 347 25 141 -12 206
29.80.30 Kirjastot 4 750 3 900 3 700 -200
29.80.31 ja 52 Teatterit, orkesterit ja museot 110 515 105 966 103 786 -2 180
29.80.33 Kuntien kulttuuritoiminta 106 0 0 0
29.80.34 Kirjastorakentaminen 4 500 0 0 0
29.90.50 ja 52 Liikunnan koulutuskeskukset 17 963 18 150 18 267 117
29.90.50 Kuntien liikuntatoimi 19 327 19 399 19 454 55
29.91.50 Kuntien nuorisotyö 8 061 8 048 8 030 -18
Yhteensä   1 815 724 1 800 568 1 771 050 -29 518
           
Arvio valtionosuuksien ja -avustusten jakautumisesta      
Kunnat ja kuntayhtymät 889 705 882 278 867 815 -14 464
— Kunnat   -304 279 -301 739 -296 793 4 947
— Kuntayhtymät 1 193 984 1 184 018 1 164 607 -19 410
Yksityiset   926 019 918 290 903 236 -15 054

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukainen kunnan omarahoitusosuus lukiokoulutuksen ja ammatillisen peruskoulutuksen käyttökustannuksiin on 58,11 % lisättynä 290 948 000 eurolla kunnan rahoitusosuuden ammattikorkeakoulujen rahoituksesta poistamisen johdosta.

Rahapelitoiminnan voittovarat

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen arpajaislain muuttamiseksi siten, että jatkossa ainoastaan uudella rahapeliyhtiöllä olisi yksinoikeus toimeenpanna rahapelejä Suomessa.

Edellä mainitun arpajaislain mukaisesti 53 % rahapeliyhtiön tuotosta käytetään urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämiseen. Rahapelitoiminnan voittovarat muodostavat keskeisen rahoituslähteen tieteen, taiteen, urheilun ja liikuntakasvatuksen sekä nuorisotyön sektoreilla. Arpajaislain 18 §:n mukaan rahapeliyhtiön asianomaisen tilikauden voittoa vastaavaksi arvioitu määräraha otetaan vuosittain valtion talousarvioon.

Rahapeliyhtiön varsinainen tuottoarvio urheilun ja liikuntakasvatuksen, tieteen, taiteen ja nuorisotyön edistämisen osalta vuodelle 2017 on 526,286 milj. euroa. Varsinaisen tuottoarvion lisäksi jakamattomien voittovarojen rahastoa puretaan yhteensä 19,4 milj. euroa, jolloin rahapelitoiminnan voittovaroja on käytettävissä vuonna 2017 yhteensä 545,686 milj. euroa eli noin 8,3 milj. euroa enemmän vuoden 2016 talousarvioon verrattuna. Tuottoarvio on kohdennettu edunsaajille arpajaislain 17 a §:n mukaisesti.

Voittovaroista ehdotetaan myönnettäväksi momentilta 29.40.53 tieteen tukemiseen 104,4 milj. euroa, momentilta 29.80.52 taiteen tukemiseen 233,6 milj. euroa, momentilta 29.90.50 liikunnan tukemiseen 154,1 milj. euroa ja momentilta 29.91.50 nuorisotyön tukemiseen 53,6 milj. euroa.

Tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön valtionrahoituksen määräksi luvuissa 29.40, 80, 90 ja 91 vuodelle 2017 ehdotetaan 1 103,4 milj. euroa, josta 545,7 milj. euroa eli 49,4 % myönnetään rahapelitoiminnan voittovaroista.

Veikkausvoittovarat1) ja samoihin tarkoituksiin myönnetyt muut määrärahat, milj. euroa

  2010
TP
2011
TP
2012
TP
2013
TP
2014
TP
2015
TP
2016
TA
2017
TAE
                 
Tiede 355,1 388,3 409,9 398,8 308,6 258,3 398,1 411,6
— voittovarat 95,8 100,3 101,2 102,2 102,4 102,2 103,4 104,4
— budj.varat2) 259,3 288,0 308,7 296,6 205,4 156,1 294,7 307,3
                 
Taide 400,6 425,1 432,6 451,8 458,3 470,3 458,9 462,8
— voittovarat 209,3 220,3 222,4 224,6 237,0 236,9 233,3 233,6
— budj.varat 191,3 204,8 210,2 227,2 221,3 233,4 225,6 229,2
                 
Liikunta 137,6 142,5 153,6 151,7 187,4 188,5 155,4 162,0
— voittovarat 135,8 141,9 150,9 151,6 147,3 148,0 147,6 154,1
— budj.varat 1,8 0,6 2,7 0,1 40,1 40,5 7,8 7,9
                 
Nuoriso 69,3 65,2 71,8 73,9 74,3 74,4 73,5 74,6
— voittovarat 51,3 51,5 51,9 52,4 52,8 53,0 53,1 53,6
— budj.varat 18,0 13,7 19,9 21,5 21,5 21,4 20,4 21,0
                 
Voittovarat yhteensä 492,2 514,0 526,4 530,8 539,5 540,1 537,4 545,7

1) Vuodesta 2017 lähtien rahapelitoiminnan voittovarat.

2) Määrärahoihin ei sisälly yliopistojen valtionrahoituksen mom. 29.40.50 määrärahat.

Eräisiin käyttötarkoituksiin varatut määrärahat veikkausvoittovaroista ja muilta talousarvion momenteilta (euroa)

  Rahapelitoiminnan
voittovarat
Yleiset
budjettivarat
Yhteensä
       
Kotimaisten kielten keskuksen toimintamenot 3 627 000 1 145 000 4 772 000
Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat 70 673 000 246 231 000 316 904 000
Valtionosuus ja -avustus teattereille, orkestereille ja museoille 55 125 000 48 661 000 103 786 000
Liikunnan koulutuskeskukset 16 914 000 781 000 17 695 000
Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen ja etsivä nuorisotyö 7 127 000 19 523 000 26 650 000
Saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminta 200 000 700 000 900 000
Talousarvioesitykseen liittyvät sukupuolivaikutukset

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan määrärahoista yli puolet on lakisääteisiä siirtomenoja, joiden vaikutukset sukupuolten asemaan riippuvat rahoituspäätöksistä.

Naisten ja miesten koulutustaso eroaa nuorissa ikäryhmissä varsin huomattavasti naisten eduksi. Perusopetuksen suorittamatta jättäminen, pelkän perusopetuksen varaan jääminen sekä ammatillisen tai korkeakoulutuksen keskeyttäminen on tyypillistä erityisesti poikaoppilaille ja miesopiskelijoille. Perusopetuksen laadun parantamisen, joustavan perusopetuksen käytäntöjen sekä ammatilliseen koulutukseen valmistavan koulutuksen arvioidaan pienentävän erityisesti ilman ammatillista koulutusta jäävien osuutta väestöstä ja siltä osin sukupuolten koulutustasoeroja.

Tyttöjen ja poikien opiskeluvalinnat pitävät yllä työelämän segregaatiota. Jatketaan toimia, joilla vaikutetaan tyttöjen ja poikien opiskeluvalintoihin.

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan toiminnot suuntautuvat lähtökohtaisesti sukupuolineutraalisti. Liikuntatoimen valtionavustuspolitiikan lähtökohtana on liikuntalain mukainen tasa-arvon edistäminen, ja tämä otetaan huomioon avustuskriteereissä. Tasa-arvo sisältyy myös nuorisolain arvoihin. Nuorisotyössä avustusta suunnataan tarvittaessa eriytetysti tyttöjä ja poikia koskeviin hankkeisiin. Monikulttuurisuuden lisääntyessä eriytetyn toiminnan tarve nuorisotyössä kasvaa. Kulttuuriala on sekä toimijoiden että palvelujen käytön ja harrastamisen osalta naisvaltaista, mutta miesten osuus kulttuuripalveluiden käyttäjinä on noussut 2000-luvulla. Toisaalta naisten toimeentulo taiteen aloilla on keskimäärin miehiä heikompaa, ja asia on tarkoitus huomioida luovan työn tekijöiden toimintaedellytyksiä parannettaessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa tilastoinnin ja tutkimusten avulla hallinnonalansa toimintojen sukupuolivaikutuksia.

Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)

  2016
varsinainen
talousarvio
2017
esitys
       
29.40 Korkeakouluopetus ja tutkimus    
  — Suomen Akatemian tutkimushankevaltuus 338,4 348,3
29.40.54 Strateginen tutkimusrahoitus (arviomääräraha)    
  — tutkimushankevaltuus 55,6 55,6
29.80.75 Toimitilojen ja kiinteistövarallisuuden perusparannukset ja kunnossapito (siirtomääräraha 3 v)    
  — perusparannus- ja pienhankevaltuus 3,3 2,3

Hallinnonalan määrärahat

    TA
1000 €
LTA I
1000 €
LTA II
1000 €
LTA III
1000 €
Yhteensä
1000 €
01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 242 752 -84 0 1 662 244 330
01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
18 021 -9 1 662 19 674
02. Opetushallituksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
46 077 -75 46 002
04. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
3 687 3 687
21. Kansainvälinen yhteistyö
(siirtomääräraha 2 v)
3 058 3 058
22. Eräät käyttöoikeuskorvaukset
(siirtomääräraha 3 v)
14 203 14 203
29. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot
(arviomääräraha)
28 540 28 540
50. Eräät avustukset
(kiinteä määräraha)
1 537 1 537
51. Avustukset kirkolliseen ja uskonnolliseen toimintaan
(kiinteä määräraha)
3 313 3 313
52. Valtion rahoitus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin
(arviomääräraha)
114 000 114 000
53. Eräät turvapaikanhakijoista ja maahanmuuttajista aiheutuvat avustukset
(siirtomääräraha 2 v)
8 090 0 8 090
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille
(arviomääräraha)
2 226 2 226
10. Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus 944 889 0 0 0 944 889
01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
42 183 42 183
02. Ylioppilastutkintolautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
3 285 3 285
20. Yleissivistävän koulutuksen, varhaiskasvatuksen ja vapaan sivistystyön yhteiset menot
(siirtomääräraha 3 v)
34 016 0 34 016
30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
711 542 711 542
31. Valtionosuus ja -avustus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
146 270 146 270
51. Valtionavustus yleissivistävän koulutuksen järjestöille
(kiinteä määräraha)
1 206 1 206
52. Valtionavustus vapaan sivistystyön järjestöille
(kiinteä määräraha)
6 387 6 387
20. Ammatillinen koulutus 763 042 2 000 0 0 765 042
01. Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
7 975 7 975
21. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen
(siirtomääräraha 2 v)
8 511 2 000 10 511
30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
721 415 721 415
33. Nuorten aikuisten osaamisohjelma
(arviomääräraha)
25 141 25 141
(30.) Aikuiskoulutus 0 0 0 0 0
40. Korkeakouluopetus ja tutkimus 3 323 287 9 000 0 15 250 3 347 537
01. Suomen Akatemian toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
12 081 12 081
02. Kansallisarkiston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
17 850 110 17 960
03. Kotimaisten kielten keskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
1 145 1 145
04. Varastokirjaston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
1 681 1 681
20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot
(siirtomääräraha 3 v)
91 981 9 000 10 000 110 981
22. Tutkimusinfrastruktuurihankkeiden rahoitus
(siirtomääräraha 3 v)
8 500 8 500
50. Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan
(siirtomääräraha 2 v)
1 795 674 5 140 1 800 814
51. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat
(arviomääräraha)
238 331 238 331
53. Rahapelitoiminnan voittovarat tieteen edistämiseen
(arviomääräraha)
104 383 104 383
54. Strateginen tutkimusrahoitus
(arviomääräraha)
47 000 47 000
55. Valtionrahoitus ammattikorkeakoulujen toimintaan
(siirtomääräraha 2 v)
834 915 834 915
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille
(arviomääräraha)
19 746 19 746
89. Valtion rahoitus yliopistojen pääomasijoituksiin
(kiinteä määräraha)
150 000 150 000
70. Opintotuki 781 458 75 0 0 781 533
01. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
621 75 696
52. Opintolainojen valtiontakaus
(arviomääräraha)
40 200 40 200
55. Opintoraha ja asumislisä
(arviomääräraha)
655 881 655 881
57. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki
(arviomääräraha)
31 456 31 456
59. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuki
(arviomääräraha)
53 300 53 300
80. Taide ja kulttuuri 463 304 0 0 260 463 564
01. Taiteen edistämiskeskuksen toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
4 052 4 052
03. Suomenlinnan hoitokunnan toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
2 121 2 121
04. Museoviraston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
23 093 23 093
05. Näkövammaisten kirjaston toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
4 937 4 937
06. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin toimintamenot
(siirtomääräraha 2 v)
6 080 0 0 6 080
16. Ylimääräiset taiteilija- ja sanomalehtimieseläkkeet
(arviomääräraha)
18 848 18 848
20. Museoviraston kulttuuri- ja nähtävyyskohteiden tilakustannukset
(siirtomääräraha 2 v)
15 400 15 400
30. Valtionavustukset yleisten kirjastojen toimintaan
(kiinteä määräraha)
3 700 3 700
31. Valtionosuus ja -avustus teattereiden, orkestereiden ja museoiden käyttökustannuksiin
(arviomääräraha)
48 781 48 781
35. Valtionavustus Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden merkkihankkeen perustamiskustannuksiin
(siirtomääräraha 3 v)
8 000 8 000
40. Korvaus Suomenlinnan huoltoliikenteen käyttötappioon
(arviomääräraha)
252 252
41. Eräät käyttöoikeuskorvaukset
(siirtomääräraha 3 v)
26 648 26 648
50. Eräät avustukset
(siirtomääräraha 3 v)
8 293 0 8 293
51. Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille
(arviomääräraha)
14 615 14 615
52. Rahapelitoiminnan voittovarat taiteen edistämiseen
(arviomääräraha)
233 589 233 589
53. Valtionavustus tilakustannuksiin
(kiinteä määräraha)
27 257 0 27 257
55. Digitaalisen kulttuuriperinnön saatavuus ja säilyttäminen
(siirtomääräraha 3 v)
1 950 1 950
59. Eräät avustukset Kansallisgallerialle
(siirtomääräraha 2 v)
10 000 0 10 000
72. Kansallisgallerian kokoelman kartuttaminen
(siirtomääräraha 3 v)
739 739
75. Toimitilojen ja kiinteistövarallisuuden perusparannukset ja kunnossapito
(siirtomääräraha 3 v)
4 899 260 5 159
95. Kulttuuriympäristön suojelusta aiheutuvat menot
(arviomääräraha)
50 50
90. Liikuntatoimi 162 923 9 500 0 7 000 179 423
30. Avustus Liikkuva koulu -ohjelmaan
(siirtomääräraha 3 v)
7 000 7 000
50. Rahapelitoiminnan voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen
(arviomääräraha)
154 097 6 000 7 000 167 097
52. Valtionosuus liikunnan koulutuskeskuksille ja rahoitus liikuntatieteellisten hankkeiden arviointikustannuksiin
(kiinteä määräraha)
1 826 1 826
55. Valtionavustus liikuntapaikan rakentamiseen KymiRing Oy:lle
(siirtomääräraha 2 v)
3 500 3 500
91. Nuorisotyö 77 770 0 0 0 77 770
50. Rahapelitoiminnan voittovarat nuorisotyön edistämiseen
(arviomääräraha)
53 617 53 617
51. Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö
(siirtomääräraha 2 v)
20 003 20 003
52. Eräät avustukset
(siirtomääräraha 2 v)
4 150 4 150
  Yhteensä 6 759 425 20 491 0 24 172 6 804 088

  Henkilöstön kokonaismäärä 2 830 2 782 2 733    

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 35/2016 vp (13.12.2016)

Opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokan loppusummaksi vuonna 2017 esitetään 6,7 mrd. euroa, mikä on noin 54 milj. euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Keskeisimmät määrärahojen vähennykset liittyvät opintotukiuudistukseen ja opiskelijoiden siirtämiseen yleisen asumistuen piiriin, joiden vaikutus on yhteensä noin 161 milj. euroa. Suurin yksittäinen lisäys on jo edellisellä vaalikaudella päätetty korkeakoulujen pääomittaminen 150 milj. eurolla.

Toiminnan ja talouden sopeuttaminen toteutetaan tekemällä rakenteellisia uudistuksia ja lisäämällä koulutusjärjestelmän tuottavuutta ja tehokkuutta. Näitä toteutetaan erityisesti koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeella, jolla uudistetaan koulutusta peruskoulusta korkeakouluun sekä tiivistetään koulutuksen ja työelämän välistä vuorovaikutusta. Hankkeen rahoitukseen osoitetaan vuosina 2016—2018 yhteensä 300 milj. euroa. Tämä määräraha jakaantuu kolmeen eri pääluokkaan (OKM, TEM, STM), ja ensi vuodelle siitä osoitetaan 61,6 milj. euroa.

Valiokunta pitää kärkihankepanostuksia merkittävinä tilanteessa, jossa monia määrärahoja on leikattu ja toimintoja supistettu. Onkin erittäin tärkeää, että kärkihankkeiden etenemistä sekä niiden vaikuttavuutta seurataan huolellisesti ja säännöllisesti ja että asetetut tavoitteet saavutetaan.

Valtiovarainvaliokunnan esittämät muutokset

Valiovarainvaliokunta on lisännyt pääluokkaan yhteensä 12,445 milj. euroa, joka on kohdistettu mm. koulutuksen ja sivistyksen edistämiseen (mm. varhaiskasvatukseen, opetuksen laatuun ja koulujen kerhotoimintaan) sekä kulttuurin ja perinteen vahvistamiseen (mm. museoiden ja kulttuuritapahtumien tukemiseen). Lisäksi valiokunta on osoittanut voimavaroja syrjäytymisen ehkäisemistä tukeviin toimiin.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet budjetoidaan myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä. Valtuusmenettelyn piiriin kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan kuitenkin maksuperusteisesti.

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 5/2017 vp (22.6.2017)

Suomalais-virolainen kulttuuriyhteistyö

Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomen ja Viron kulttuurirahaston pääomatarve otetaan huomioon viimeistään ensi vuoden talousarviossa.

Valiokunta kiinnitti asiaan huomiota kuluvan vuoden talousarviota koskevassa mietinnössään (VaVM 35/2016 vp), sillä vuonna 2015 perustetun Suomen ja Viron kulttuurisäätiön aktiivinen toiminta edellyttäisi vähintään 7—10 milj. euron pääoman, mutta pääoma oli viime vuoden lopulla 100 000 euroa. Valiokunta katsoo, että maiden kulttuurirahaston vahvistaminen olisi nyt ajankohtaista, kun Suomi ja Viro viettävät tänä ja ensi vuonna itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlia.