Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Kansanedustajat
         10. Eduskunnan kanslia
              29. Arvonlisäveromenot
         20. Eduskunnan oikeusasiamies
         90. Eduskunnan muut menot
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

10. Eduskunnan kansliaPDF-versio

01. Eduskunnan kanslian toimintamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 54 339 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahaan sisältyy kansanedustajien avustajajärjestelmän kulut, joista palkkaus- ja muiden henkilöstömenojen, avustajien matkojen ja puhelinkulujen määrä on yhteensä 7 235 000 euroa. Uutena menona on avustaja-TES:n mukaisesti budjetoitu 25 000 euroa 1.1.2014 voimaan tulevaan hammashoitokorvaukseen. Avustajamäärärahaa voidaan käyttää kokeiluun, jossa eduskuntaryhmä toimii avustajien työnantajana, siten kuin kansliatoimikunta on asiasta päättänyt.

Peruskorjauksesta johtuvat Eduskunnan kirjaston, kiinteistötoimiston, tietohallintotoimiston ja turvallisuusyksikön käyttömenot maksetaan momentin 21.10.02 määrärahasta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Palvelukeskuksen käyttöönottoprojekti 115
Tietoliikennekulut, tietohallinnon käyttöoikeusmaksut sekä atk-huolto- ja ylläpitokulut 987
Toimintamenosäästö (HO) -957
Yhteensä 145

2014 talousarvio 54 339 000
2013 III lisätalousarvio -1 149 000
2013 talousarvio 54 194 000
2012 tilinpäätös 54 735 804

02. Peruskorjaukseen liittyvät toimintamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 8 765 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää peruskorjauksesta johtuviin sisustus- ja kalustemenoihin, laitehankintoihin, muutto- ja kuljetuskustannuksiin sekä tila- ja aluevuokriin sekä muihin vastaaviin käyttömenoihin.

Selvitysosa:Määrärahaa saa käyttää Eduskunnan kirjaston, kiinteistötoimiston, tietohallintotoimiston ja turvallisuusyksikön budjetoimiin peruskorjauksesta johtuviin käyttömenoihin. Näitä menoja ovat mm. väistötilojen ja peruskorjauksen jälkeen käyttöönotettavien tilojen kalustekorjaukset, sisustus-, kaluste- ja laitehankinnat, atk-järjestelmien ja niiden yhteyksien rakentamiskustannukset, muutto- ja kuljetuskustannukset, väistötilojen vuokrat, niiden muutos- ja suunnittelukustannukset sekä muut peruskorjauksesta aiheutuvat tila- ja aluevuokrat.

Peruskorjaushankkeeseen sisältyvien kaluste- ja laitteistokustannusten arvioidaan olevan yhteensä noin 15 milj. euroa, tilapäistilojen ja -järjestelyjen sekä muuttojen kustannusten arvioidaan olevan yhteensä noin 14 milj. euroa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Eduskunnan kirjaston osuus 125
Kiinteistötoimiston osuus 3 446
Tietohallintotoimiston osuus 1 271
Turvallisuusyksikön osuus 1 154
Yhteensä 5 996

2014 talousarvio 8 765 000
2013 III lisätalousarvio 1 149 000
2013 talousarvio 2 769 000
2012 tilinpäätös 1 692 860

29. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 12 500 000 euroa.

Selvitysosa:Momentille on budjetoitu koko pääluokan arvonlisäveromenot lukuun ottamatta momenteille 21.30.29 ja 21.40.29 budjetoituja arvonlisäveromenoja.


2014 talousarvio 12 500 000
2013 talousarvio 12 500 000
2012 tilinpäätös 9 729 927

70. Tietohallinnon laitehankinnat ja kehittämishankkeet (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tietohallinnon kone- ja laitehankintoihin sekä niiden käyttöön liittyvien uusien tai nykyisiä sovellutuksia korvaavien kehittämishankkeiden maksamiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tietohallinnon kehittämishankkeet 400
Yhteensä 400

2014 talousarvio 4 400 000
2013 talousarvio 4 000 000
2012 tilinpäätös 5 500 000

74. Eduskunnan rakennusten peruskorjaukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 26 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää eduskunnan rakennusten peruskorjausten ja muutostöiden suunnittelu- ja rakentamiskustannuksiin.

Selvitysosa:Peruskorjausohjelman mukaan vuonna 2014 määrärahaa on tarkoitus käyttää vuoden 2013 lopulla valmistuvan C-rakennuksen loppurahoitukseen, vuoden 2014 alussa alkavan D-rakennuksen peruskorjaukseen sekä syksyllä 2014 tapahtuvaan maanalaisten väestönsuoja- ja muiden tilojen rakentamisen loppuun saattamiseen. Peruskorjauksen muista kuin vuoden 2014 määrärahasta tehdään ratkaisut vuosittain erikseen.

Peruskorjauksen kokonaissuunnitelman kustannukset ovat arviolta yhteensä 224,6 milj. euroa. Ne jakaantuvat siten, että maanpäällisten tilojen rakentamiskustannukset ovat 147,3 milj. euroa ja maanalaisten tilojen 77,3 milj. euroa. Vuodesta 2007 vuoden 2012 loppuun mennessä peruskorjauksen toteutuneet menot ovat olleet 72 milj. euroa.

Lisäksi hankkeeseen sisältyy kaluste- ja laitteistokustannukset, tilapäistilojen ja -järjestelyjen sekä muuttojen kustannukset. Nämä menot maksetaan momentilta 21.10.02.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Peruskorjauksen eteneminen suunnitelmien mukaisesti -7 500
Yhteensä -7 500

2014 talousarvio 26 500 000
2013 III lisätalousarvio 10 000 000
2013 talousarvio 34 000 000
2012 tilinpäätös 23 800 000