Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2004

98. Alueiden kehittäminenPDF-versio

43. Maakunnan kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 1 700 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämääräraha on tarkoitettu kertaluonteisena menona Kainuun hallintokokeilun tietojärjestelmähankintojen tukemiseen.


2004 III lisätalousarvio 1 700 000
2004 talousarvio 33 900 000
2003 tilinpäätös 19 800 000
2002 tilinpäätös 16 591 000

61. Euroopan aluekehitysrahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin (arviomääräraha)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että myöntämisvaltuus kasvaa 128 631 000 eurosta 128 741 000 euroon. Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Myöntämisvaltuuden kasvu 110 000 eurolla aiheutuu tavoite 2 -ohjelmien suoritusvarauksen teknisen avun osuuden budjetoinnista.

Vuoden 2004 myöntämisvaltuudesta arvioidaan aiheutuvan maksatuksia 30 717 000 euroa vuonna 2004, 48 255 000 euroa vuonna 2005, 40 675 000 euroa vuonna 2006 ja 9 094 000 euroa vuonna 2007.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2004 III lisätalousarvio
2004 I lisätalousarvio
2004 talousarvio 135 354 000
2003 tilinpäätös 107 064 551
2002 tilinpäätös 112 537 166

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sisäasiainministeriön osalta(arviomääräraha)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että myöntämisvaltuus kasvaa 28 888 000 eurosta 28 964 000 euroon. Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Myöntämisvaltuuden kasvu 76 000 eurolla aiheutuu tavoite 2 -ohjelmien suoritusvarauksen teknisen avun osuuden budjetoinnista.

Vuoden 2004 myöntämisvaltuudesta arvioidaan aiheutuvan maksatuksia 11 015 000 euroa vuonna 2004, 9 887 000 euroa vuonna 2005 ja 8 062 000 euroa vuonna 2006.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2004 III lisätalousarvio
2004 I lisätalousarvio
2004 talousarvio 27 845 000
2003 tilinpäätös 23 088 338
2002 tilinpäätös 24 282 709