Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       30. Syyttäjät
       50. Vaalimenot

Talousarvioesitys 2016

02. Korkeimman hallinto-oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 990 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat tulot sekä yhteistoiminnasta virastojen, laitosten ja talousarvion ulkopuolisten osapuolten kanssa saatavat tulot.

Selvitysosa:Korkein hallinto-oikeus ratkaisee hallintopäätöksistä tehdyt valitukset ylimpänä oikeusasteena. Korkein hallinto-oikeus myös valvoo hallintolainkäyttöä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemista asioista lähes 90 % koskee alueellisten hallinto-oikeuksien antamia päätöksiä. Lisäksi korkein hallinto-oikeus ratkaisee muun muassa markkinaoikeuden sekä valtioneuvoston ja ministeriöiden päätöksistä tehtyjä valituksia. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuvista asioista suurimpia asiaryhmiä ovat ulkomaalaisasiat, sosiaali- ja terveydenhuolto, rakentaminen ja ympäristö, verotus, valtio-oikeus ja yleishallinto sekä taloudellinen toiminta kuten kilpailuasiat ja julkiset hankinnat. Ulkomaalaisasioista suurin osa koskee hallinto-oikeuden kielteistä ratkaisua turvapaikkaa koskevissa asioissa. Vuonna 2014 saapui 416 turvapaikka-asiaa. Turvapaikka-asioiden määrän oletetaan olevan edelleen korkealla tasolla v. 2016. Tavoitteena on kuitenkin pitää keskimääräinen käsittelyaika näissä asioissa alle 8 kuukaudessa (8,1 kk v. 2014).

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävät asiat ovat merkittäviä paitsi yksilön oikeusturvalle koko yhteiskunnan toimivuudelle. Päätöksillä ohjataan oikeus- ja hallintokäytäntöä. Korkeimman hallinto-oikeuden on voitava vastata oikeusturvatehtäväänsä ratkaisemalla muutoksenhakuasiat joutuisasti ja perustellusti sekä julkaisemalla päätöksiään.

Oikeusturvan kannalta vähimmäistavoitteena on, että korkein hallinto-oikeus voi ratkaista vähintään saman verran asioita, kun uusia tulee vireille. Valituslupaa lisäävät lainsäädäntömuutokset kohdistuvat määrällisesti pieniin asiaryhmiin, ja siirtymäsäännöksistä johtuen niiden vaikutus näkyy korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuosien viiveellä.

Ratkaistavien asioiden keskimääräinen käsittelyaika on niukoista voimavaroista huolimatta saatava pysymään enintään 12 kuukaudessa. Asioista 30 % ratkaistaan alle 6 kuukaudessa ja 20 % 6—9 kuukaudessa. Yli 24 kuukauden käsittelyaikoja voi olla vain poikkeuksellisesti, lähinnä Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisua odottavissa asioissa.

Tunnuslukutaulukko

  2014
toteutuma
2015
arvio
2016
tavoite/arvio
       
Ratkaistut asiat, kpl 4 272 3 700 4 300
Keskimääräinen käsittelyaika (kk) 11,3 12,0 12,0
Toiminnallinen tehokkuus      
— taloudellisuus (€/ratkaistu asia) 2 489 2 970 2 650
— tuottavuus (ratkaistut asiat/htv) 44 39 43

Korkeimman hallinto-oikeuden suoritteista lain 701/1993 mukaisesti perittävinä maksuina arvioidaan kertyvän 600 000 euroa momentille 12.25.10.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2014
toteutuma
2015
varsinainen
talousarvio
2016
esitys
       
Bruttomenot 10 644 10 919 11 000
Bruttotulot 12 10 10
Nettomenot 10 632 10 909 10 990
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 677    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 015    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti-kiinteistöjen vuokrissa -191
Palkkaliukumasäästö -38
Palkkausten tarkistukset 63
Sisäinen turvallisuus ja oikeudenhoito (HO 2015) 349
Toimintamenojen tuottavuussäästö -54
Toimintamenosäästö (HO 2015) -49
Vuokramenojen indeksikorotus 12
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -11
Yhteensä 81

2016 talousarvio 10 990 000
2015 talousarvio 10 909 000
2014 tilinpäätös 10 970 000