Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2015

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksutPDF-versio

01. Arvonlisävero

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 16 932 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Merkittävimmän osan arvonlisäverotuksen veropohjasta muodostaa kotitalouksien kulutus, josta kertyy noin 65 % arvonlisäveron tuotosta. Arvonlisäveroa kertyy myös valtiosektorin ja julkisen sektoriin luettavien sosiaaliturvarahastojen välituotekäytöstä. Kuntien ja kuntayhtymien välituotekäytöstä kerätään myös arvonlisäveroa, mutta koska kerätyt verot palautetaan paikallishallinnolle, ne eivät lisää valtion arvonlisäverotuottoja. Merkittävä verokertymän erä on myös ns. muun verovapaan toiminnan välituotekäytöstä kerättävä arvonlisävero. Tähän sisältyy mm. rahoitus- ja vakuutustoiminnan, asuntojen omistuksen ja vuokrauksen sekä yksityisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen välituotekäytön arvonlisävero. Kotitalouksien kulutuksesta, valtion ja sosiaaliturvarahastojen sekä muun verovapaan toiminnan välituotekäytöstä ja investoinneista kertyy yhteensä noin 92 % valtion arvonlisäverokertymästä. Arvonlisäveroa kertyy lisäksi mm. kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen välituotekäytöstä ja investoinneista.

Arvonlisäveron veropohjan keskeisten erien muutos, %

  2013 2014
ennuste
2015
ennuste
       
Kotitalouksien kulutusmenojen arvo -0,2 0,9 1,4
Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö 3,0 2,2 3,0
Muun verovapaan toiminnan välituotekäyttö 3,7 1,3 2,6

Arvonlisäveron kertymä koostuu Verohallinnon ja Tullin kantamista arvonlisäveroista sekä muiden valtion tilivirastojen suoraan arvonlisäveromomentille kirjaamista määristä. Tulli kantaa arvonlisäveroa Euroopan unionin ulkopuolisesta tuonnista. Kertymästä vähennettävät arvonlisäveronpalautukset koostuvat arvonlisäverovelvollisille ilmoitusten, hakemusten ja muutosten johdosta palautetuista veroista. Varsinaisen veron lisäksi palautuksiin sisältyy kunnille palautettu arvonlisävero.

Arvonlisäveron kertymät (milj. euroa)

  2013
tilinpäätös
2014
talousarvio
2015
esitys
       
Verohallinnon bruttokertymä 24 764 25 041 25 514
Tullilaitoksen nettokertymä 2 369 2 396 2 440
Arvonlisäverokertymä muista valtion tilivirastoista 70 71 72
Verohallinnon maksamat palautukset -10 769 -10 890 -11 095
Arvonlisäverokertymä yhteensä 16 434 16 618 16 932

Arvonlisäveroennusteen osuvuus riippuu keskeisesti siitä, miten kulutuksen kokonaisarvon kehitys ja kohdentuminen kyetään ennakoimaan. Muutokset kulutuksessa vaikuttavat nykyisen kulutuksen lisäksi ennustettuun tulevaan kulutukseen ja sitä kautta ennustettuun arvonlisäveropohjaan.

Tuottoennusteessa on otettu huomioon arvonlisäveron verotuet, jotka muodostuvat alennetuista verokannoista. Ennuste sisältää myös eräät verosanktiot, jotka johtuvat normijärjestelmästä poikkeavista positiivisista verokannoista. Arvonlisäverotukseen kohdistuu 18 verotukea vuonna 2015. Niiden kokonaissummaksi arvioidaan noin 2,9 mrd. euroa.

Arvonlisäveroon kohdistuvat verotuet (milj. euroa)

  2013 2014 2015
       
Elintarvikkeiden ja rehujen alennettu alv-kanta (14 %) 1 168 1 167 1 183
Lääkkeiden alennettu alv-kanta (10 %) 339 344 348
Henkilökuljetusten alennettu alv-kanta (10 %) 254 257 262
Tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien sekä yhdistysten jäsenlehtien painoksen myynnin alennettu alv-kanta (10 %) 128 128 130
Ravintola- ja ateriapalvelujen alennettu alv-kanta (14 %) 458 462 472
Muut verotuet 529 531 542
Verotuet yhteensä 2 876 2 889 2 937

2015 talousarvio 16 932 000 000
2014 II lisätalousarvio -247 000 000
2014 I lisätalousarvio -165 000 000
2014 talousarvio 17 030 000 000
2013 tilinpäätös 16 433 747 647

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 16 932 000 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 9/2015 vp (17.6.2015)

Momentilta vähennetään 274 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu siitä, että taloudellinen tilanne ja erityisesti yksityinen kulutus ovat kehittyneet aikaisemmin ennustettua heikommin, minkä johdosta myös alkuvuoden 2015 arvonlisäverokertymät ovat jääneet odotettua pienemmiksi. Arvonlisäveron keskeisimmän veropohjaerän, kotitalouksien kulutusmenojen arvon ennakoidaan kasvavan 1,2 %, kun ennuste varsinaisessa talousarviossa oli 1,4 %.


2015 II lisätalousarvio -274 000 000
2015 talousarvio 16 932 000 000
2014 tilinpäätös 16 552 721 016
2013 tilinpäätös 16 433 747 647

 

Eduskunnan kirjelmä EK 4/2015 vp (30.6.2015)

Momentilta vähennetään 274 000 000 euroa.

02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 760 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta eli vakuutusmaksuverolakiin (664/1966). Vero on tarkoitettu ensi vaiheessa vakuutuslaitosten kannettavaksi ja siirrettäväksi vakuutuksenottajien rasitukseksi. Vakuutusmaksuvero täydentää arvonlisäveroa, koska arvonlisäverotuksessa vakuutuspalvelut on jätetty verotuksen ulkopuolelle. Vakuutusmaksuveron verokanta on seurannut yleisen arvonlisäverokannan kehitystä. Vuonna 2015 vero on 24 % vakuutusmaksuista, joihin vero ei sisälly.


2015 talousarvio 760 000 000
2014 II lisätalousarvio 42 000 000
2014 talousarvio 706 000 000
2013 tilinpäätös 712 309 259

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 760 000 000 euroa.

03. Apteekkimaksut

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 157 500 000 euroa.

Selvitysosa:Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja.

Hallitus antaa eduskunnalle esityksen apteekkimaksusta annetun lain 2 §:n muuttamisesta siten, että taulukon tarkistus perustuu toteutuneeseen kokonaisliikevaihdon muutokseen vuodesta 2013 vuoteen 2014. Tarkistettua apteekkimaksutaulukkoa sovelletaan ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrätään vuoden 2014 liikevaihdon perusteella.


2015 talousarvio 157 500 000
2014 talousarvio 143 500 000
2013 tilinpäätös 152 213 453

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille arvioidaan kertyvän 157 500 000 euroa.