Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Liikenneverkko
              20. Perusväylänpito
              78. Eräät väylähankkeet
              79. Elinkaarirahoitushankkeet
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

35. Valtionavustus länsimetron rakentamiseen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 83 000 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Länsimetron jatkohankkeessa metron rakentamista jatketaan Espoon Matinkylästä Kivenlahteen asti. Avustus maksetaan Espoon kaupungille jälkikäteen edellisenä vuonna toteutuneiden kustannusten perusteella kuitenkin siten, että ensimmäisen kerran valtionavustus maksetaan vuonna 2017 vuosina 2014—2016 toteutuneista avustuskelpoisista menoista. Länsimetron jatkohankkeen arvioidaan etenevän siten, että valtionavustusta maksetaan 83 milj. euroa vuonna 2017, 80 milj. euroa vuonna 2018, 65 milj. euroa vuonna 2019 ja 14 milj. euroa vuonna 2020. Avustuksen enimmäismäärä vuoden 2013 marraskuun MAKU-indeksin (136,72 pistettä 2005=100) kustannustasossa on 240 milj. euroa.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2017 2018 2019 2020 Yhteensä vuodesta 2017 lähtien
           
Matinkylä—Kivenlahti 83 000 80 000 65 000 14 000 242 000
Yhteensä 83 000 80 000 65 000 14 000 242 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos 62 150
Yhteensä 62 150

2017 talousarvio 83 000 000
2016 talousarvio 20 850 000
2015 tilinpäätös 88 713 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 83 000 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.