Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
            (30.) Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2017

59. Eräät avustukset Kansallisgallerialle (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 134/2016 vp (15.9.2016)

Momentille myönnetään 10 000 000 euroa.

Vuoden 2015 varsinaisessa talousarviossa budjetoitu 10 000 000 euron kaksivuotinen siirtomääräraha budjetoidaan uudelleen muuttumattomin ehdoin vuodelle 2017. Määrärahan käytön edellytyksenä on, että yksityiset rahoittajatahot osallistuvat pääomittamiseen. Valtion osuus pääomittamiseen on suhteessa (5:2) yksityisiltä rahoittajatahoilta kerättävään pääomaan.

Selvitysosa:Määräraha on alun perin budjetoitu vuodelle 2015 mutta se on jäänyt käyttämättä hankkeen viivästymisestä johtuen. Pääomitukseen kohdennettava määräraha on vuoden 2017 osuus Kansallisgallerian perustamisen rahoituksesta. Julkisoikeudellisen säätiön pääomittaminen on tarkoitus toteuttaa vuosina 2016—2017 siten, että valtion osuus on yhteensä enintään 20 000 000 euroa edellyttäen, että yksityisten rahoittajatahojen osuus on vähintään 8 000 000 euroa.


2017 talousarvio 10 000 000
2016 talousarvio 10 000 000
2015 tilinpäätös 11 245 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 28/2016 vp (21.12.2016)

Momentille myönnetään 10 000 000 euroa.

Vuoden 2015 varsinaisessa talousarviossa budjetoitu 10 000 000 euron kaksivuotinen siirtomääräraha budjetoidaan uudelleen muuttumattomin ehdoin vuodelle 2017. Määrärahan käytön edellytyksenä on, että yksityiset rahoittajatahot osallistuvat pääomittamiseen. Valtion osuus pääomittamiseen on suhteessa (5:2) yksityisiltä rahoittajatahoilta kerättävään pääomaan.

 

III lisätalousarvioesitys HE 142/2017 vp (19.10.2017)

Momentin määräraha muutetaan kolmevuotiseksi siirtomäärärahaksi.

Selvitysosa:Muutoksella varmistetaan, että Kansallisgallerialle varattu valtion vastinraha on käytettävissä pääomitusta varten toteutettavien rahankeräysten osalta rahankeräyslain muutoksen (HE 264/2016) mukaisesti vuoden 2019 loppuun.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2017 III lisätalousarvio
2017 talousarvio 10 000 000
2016 tilinpäätös 10 000 000
2015 tilinpäätös 11 245 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 32/2017 vp (24.11.2017)

Momentin määräraha muutetaan kolmevuotiseksi siirtomäärärahaksi.