Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2018

31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaPDF-versio

10. Liikenneviraston tulot

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 700 000 euroa.

EU:n suoran tuen tuloutukset budjetoidaan maksuperusteisena.

Momentille budjetoidaan myös tulot, joita elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset saavat liikenteen harjoittajilta käyttöoikeussopimuksella järjestämästään linja-autoliikenteestä.

Selvitysosa:Tulot ovat muiden osapuolten osuuksia yhdessä valtion kanssa rahoitettaviin väylähankkeisiin. Lisäksi tuloissa on mukana lipputuloja, jotka ELY-keskukset saavat bruttomallilla järjestämästään linja-autoliikenteestä sekä Kelan toisen asteen koulumatkatuen ELY-keskusten osuus ja lippu- ja maksujärjestelmään liittyviä muita tuloja.

Tuloarvioon sisältyy Pori—Mäntyluoto rataosan sähköistyshankkeelle saatava ulkopuolinen maksuosuus 1 000 000 euroa. Joukkoliikenteen lipputuloja arvioidaan kertyvän 3 700 000 euroa.


2018 talousarvio 4 700 000
2017 I lisätalousarvio 19 133 000
2017 talousarvio 4 145 000
2016 tilinpäätös 153 194 639

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille arvioidaan kertyvän 4 700 000 euroa.

EU:n suoran tuen tuloutukset budjetoidaan maksuperusteisena.

Momentille budjetoidaan myös tulot, joita elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset saavat liikenteen harjoittajilta käyttöoikeussopimuksella järjestämästään linja-autoliikenteestä.

 

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 4 242 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys on EU:n myöntämän TEN-T-tuen hankkeeseen Ratakorridori tulon välimaksatuksen Liikenneviraston osuus. Vastaava määrärahan lisäys on merkitty momentille 31.10.77 hankkeelle Keski-Pasila, länsiraide.


2018 I lisätalousarvio 4 242 000
2018 talousarvio 4 700 000
2017 tilinpäätös 27 821 478
2016 tilinpäätös 153 194 639

 

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 4 242 000 euroa.

99. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan muut tulot

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille arvioidaan kertyvän 850 000 euroa.

Selvitysosa:Hallinnonalan muiden sekalaisten tulojen arvioidaan olevan noin 50 000 euroa.

Lentoliikenteen päästökauppadirektiivin (2008/101/EY) mukaisia tuloja arvioidaan kertyvän 800 000 euroa.


2018 talousarvio 850 000
2017 talousarvio 850 000
2016 tilinpäätös 601 190

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille arvioidaan kertyvän 850 000 euroa.