Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

01. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 741 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus edistää kestävää ja kohtuuhintaista asumista tukien toimeenpanolla, ohjauksella ja valvonnalla sekä niihin kytkeytyvällä kehittämistoiminnalla. Virasto hoitaa valtion asuntorahastosta ja valtion talousarviosta rahoitettavia asuntojen korkotukilainoitukseen sekä valtion takauksiin ja avustuksiin liittyviä tehtäviä sekä rahoittaa asumisen tutkimus- ja kehittämishankkeita. Lisäksi se ohjaa ja valvoo yleishyödyllisten asuntoyhteisöjen toimintaa ja valvoo ARA-vuokra-asuntojen vuokrien määritystä, hoitaa lainoihin ja takauksiin liittyvää riskienhallintaa sekä vastaa asumisen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijapalveluista.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnassa korostuvat kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa, erityisryhmien asumista ja asuntokannan kehittämistä koskevat tehtävät. Erityisesti se ottaa huomioon vanhenevan väestön asumistarpeet, energiatehokkuuden parantamisen, ja asuinalueiden kehittämisen. Virasto vastaa energiatodistusmenettelyn valvonnasta ja huolehtii energiatodistustietojärjestelmän ylläpidosta.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi asumisoikeusasunnoista. Uudistuksessa siirretään asumisoikeusasukkaiden järjestysnumerorekisteri ja asumisoikeusasuntojen asukasvalintaan, enimmäishintoihin ja asukashallintoon liittyvät valvontatehtävät Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle.

Ympäristöministeriö asettaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen toiminnalliselle tuloksellisuudelle seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2018:

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
  • — painottaa toiminnassaan korkotuetun normaalin vuokra-asuntotuotannon edistämistä erityisesti Helsingin seudun ja muiden MAL-sopimusseutujen osalta ja kehittää tukien toimeenpanoa
  • — painottaa hankkeiden toteutumista kilpailumenettelyin siten, ettei hankkeiden kustannusten nousu ylitä kohtuullista tasoa
  • — kohdentaa erityisryhmien investointiavustukset kaikkein heikoimmille ryhmille kohteiden pitkäaikaisen tarpeen perusteella. Tukee toiminnallaan ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman, asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseen keskittyvän ohjelman ja kehitysvammaisten asumista koskevien linjausten toteuttamista. Vastaa ARA-asuntokannan ohjauksesta ja valvonnasta sekä varmistaa ohjaus- ja valvontatoiminnalla asuntotuotannon tukien kohdentumisen asukkaille
  • — etsii keinoja asuntomarkkinoiden jakautumisen seurauksena syntyvien vuokrataloyhtiöiden taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi ja edistää asuntokannan sopeuttamista kysyntää vastaavaksi yhdessä kiinteistönomistajien ja kuntien kanssa kehittämällä kokonaisvaltaista ja ennakoivaa asuntokannan suunnittelua
  • — edistää eheää yhdyskuntarakennetta ja rakennusten energiatehokkuuden parantamista ja painottaa kehittämistoiminnassa erityisesti tulosten vaikuttavuutta käytännössä. Etsii tutkimus- ja kehittämistoiminnassa vaikuttavia keinoja ja menetelmiä kohtuuhintaisen asumisen ja elinkaaritehokkaan rakentamisen, peruskorjaamisen ja täydennysrakentamisen kehittämiseen
  • — kehittää asuntolainoista aiheutuvien takausvastuiden riskien hallintaa yhteistyössä Valtiokonttorin kanssa.

Keskeisten suoritteiden kehitys

ARAn tekemiä päätöksiä ja muita suoritteita (kpl) 2015
toteutuma
2016
toteutuma
2017
arvio
2018
arvio
         
Korkotukilainaksi hyväksyminen 227 179 220 220
Myönnetyt korjausavustukset 416 417 3 500 3 500
Avustusten maksatukset 4 656 3 255 3 700 3 700
Luovutuksensaajan nimeämiset 73 91 60 60
Rajoituksista vapauttamiset 210 180 180 180
Kehittämisrahalla tehdyt hankintapäätökset 32 38 30 30
Ohjaus- tai valvontakäynnit 32 35 35 35

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 5 597 5 543 5 018
Bruttotulot 376 362 277
Nettomenot 5 221 5 181 4 741
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 595    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 305    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Uuden asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuslain mukainen tehtävien hoitaminen -340
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -19
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -7
Lomarahojen alentaminen (Kiky) 1
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -1
Toimintamenojen tuottavuussäästö -25
Toimintamenosäästö (HO 2015) -25
Työajan pidentäminen (Kiky) -3
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -6
Vuokrien indeksikorotus 1
Vuokrien indeksikorotusta vastaava säästö -2
Tasomuutos -14
Yhteensä -440

2018 talousarvio 4 741 000
2017 talousarvio 5 181 000
2016 tilinpäätös 4 931 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 22/2017 vp (11.12.2017)

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on saanut viime vuosina useita uusia tehtäviä, joihin ei ole osoitettu resursseja. Näistä viimeisimpänä kunnissa aiemmin myönnettyjen ikääntyneiden ja vammaisten asuntojen korjausavustusten myöntämiseen liittyvät tehtävät. Eduskunta lisäsi tehtävän hoitamiseen 200 000 euroa vuoden 2017 talousarviossa. ARA:lla on ollut siten käytössään yhteensä 340 000 euroa tietojärjestelmäinvestointeihin sekä käsittelyn vaatimiin henkilöresursseihin (3,5 htv). Avustuksen volyymi on ollut arvioiden mukainen (yli 4 000 hakemusta). Hakijoista suurin osa on iäkkäitä kotitalouksia, joten paperilla toimitettujen hakemusten osuus on suuri. Viraston arvion mukaan korjausavustusten käsittelyyn tarvitaan 245 000 euron vuosittainen lisäresurssi. Valiokunta pitää ARA:n toimintaa kustannustehokkaana, sillä Kuntaliiton arvio aiemmin kunnille aiheutuneista vuosittaisista kustannuksista on 3,5—4 milj. euroa.

Valiokunta lisää momentille 145 000 euroa ja korostaa, että hallituksen tulee huolehtia ARA:n riittävistä resursseista sille jo annettujen tehtävien, kuten myös tulevien esitysten, osalta.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 886 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahastojen tuella toteutettavien hankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen.

 

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 40 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2018 I lisätalousarvio 40 000
2018 talousarvio 4 886 000
2017 tilinpäätös 5 181 000
2016 tilinpäätös 4 931 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 40 000 euroa.