Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

06. Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 40 362 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) hanke- ja ohjelmatoiminnan, aktivoinnin tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen

2) Team Finland -ennakointiverkoston toimintamenoihin sekä ennakointimallin kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Selvitysosa:Innovaatiorahoituskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian, innovaatioiden ja kasvurahoituksen keinoin. Tämä uudistaa elinkeinoja, kasvattaa jalostusarvoa, tuottavuutta ja työelämän laatua, lisää vientiä sekä luo työllisyyttä ja hyvinvointia. Tulokset saavutetaan asiakkaiden tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla, johon Tekes kannustaa rahoituksellaan ja siihen liittyvillä palveluilla. Asiakkaita ovat ilman toimialarajoituksia kaiken kokoiset yritykset sekä tutkimus- ja julkiset organisaatiot.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Tekesille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2015:

Vaikuttavuus

  2013
toteutuma
2014
arvio
2015
tavoite
       
Tuottavuus ja kansainvälinen liiketoiminta kasvavat ja elinkeinoelämä uudistuu erityisesti radikaalien innovaatioiden ja innovaatiotoiminnan laaja-alaistumisen avulla      
Nopean kasvun nuoret yritykset      
— Rahoitettujen nuorten yritysten lukumäärä 499 440 440
— Yritysten ennakoitu liikevaihto/Tekesin rahoitus, kerroin 30 23 23
— Yritysten toteutunut liikevaihto/ennakoitu liikevaihto, kerroin 0,98 1 1
Kansainvälistyvät kasvuyritykset      
— Kehitettyjen liiketoimintojen ennakoitu liikevaihto/Tekesin rahoitus, kerroin 19 19 19
— Kehitettyjen liiketoimintojen toteutunut liikevaihto/ennakoitu liikevaihto, kerroin 0,56 1 1
Julkiset tutkimusorganisaatiot      
— Verkottuneiden hankkeiden tulosten hyödyntäjien lukumäärä 15,2 12 12
       
Menestyvän innovaatiotoiminnan mahdollistavat osaamiset ja verkostot vahvistuvat      
Kansainvälistyvät kasvuyritykset      
— Rahoitettujen hankkeiden uutuusarvo (indeksi 0—100) 79 80 80
— Kansainvälisen liiketoiminnan osuus yritysten liikevaihdosta 48 49 50
Suuryritykset      
— Suurten yritysten Tekes-rahavirrat, % 95 80 80
— Suurten yritysten kokonaisverkottuminen Tekes-projekteissa, % 201 170 170
Julkiset tutkimusorganisaatiot      
— Kansainvälisten yhteisprojektien osuus (% kaikista projekteista) 86 85 85
       
Toiminnalla aikaansaadaan ihmisten ja ympäristön hyvinvointia parantavia palveluita, tuotteita ja prosesseja      
Useita asiakassegmenttejä koskevat erityisteemat      
— Työorganisaatioiden kehittämishankkeista hyötyvien työntekijöiden määrä, kpl 10 864 12 000 12 000
— Cleantechin osuus Tekesin rahoituksesta (%) - 33 33
— Kansallisia energia- ja ympäristötavoitteita suoraan edistävien innovaatioiden määrä 606 500 520

Tekesin tulostavoitteiden saavuttamiseen osallistuu Tekesin oman henkilöstön lisäksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten Tekes-tehtäviä hoitava henkilöstö, joiden osalta resurssit on budjetoitu momentille 32.01.02. Tulostavoitteiden saavuttamiseen käytetään myös momenttien 32.20.40, 32.20.42, 32.20.83 ja 32.20.89 määrärahoja ja valtuuksia. Valtuuksilla Tekes rahoittaa Tekes-ohjelmia, strategisten huippuosaamisen keskittymien ohjelmia ja hankkeita sekä riskipitoisia tutkimus- ja kehittämis- ja innovaatiotoiminnan projekteja, jotka toteutetaan pääosin vuosina 2015—2018.

Tekesin vaikuttavuustavoitteiden toteutumista seurataan ensisijaisesti kolmen vuoden välein teetettävillä vaikuttavuusarvioinneilla sekä vuosittain suuntaa-antavilla seurantamittareilla.

Toiminnallinen tehokkuus

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Toiminnallinen taloudellisuus      
Rahoitus- ja asiakkuustyön kokonaiskustannus/myönnetty rahoitus, % 4,2 < 5,0 < 5,0
Tuottavuus      
Käynnistyvä projektivolyymi, milj. euroa/htv 3,3 > 2,7 > 2,7

Tuotokset ja laadunhallinta

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Palvelukyky ja laatu      
Suoritteet      
— Pk-yritysten osuus yritysrahoituksesta, % 67 > 60 > 60
Asiakaspalautteen yleisarvio Tekesin toiminnasta (1—5) 4,0 > 4,0 > 4,0
Käsittelyajat merkittävimmistä suoritteista      
— Uuden rahoitushakemuksen käsittelyaika pk-yrityksille, vrk 57 < 59 < 59
— Uuden rahoitushakemuksen käsittelyaika suuryrityksille, vrk 69 < 70 < 70
— Maksupyynnön ja raportin käsittelyaika pk-yrityksille, vrk 22 < 21 < 21
Oikaisuvaatimukset/muutoksenhakukelpoiset päätökset, % 0,5 < 0,6 < 0,6

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 285 290 290
Kokonaistyötyytyväisyys (1—5) 3,5 3,5 > 3,5

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Hanke- ja ohjelmatoiminta 7 340 000
Toimintamenot 33 022 000
Yhteensä 40 362 000

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio

2015
esitys
       
Bruttomenot 43 090 41 884 40 662
Bruttotulot 516 600 300
Nettomenot 42 574 41 284 40 362
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 20 223    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 18 288    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Fuusio-tutkimuksen kansallinen koordinointi (siirto momentille 32.20.49) -160
INKA-ohjelman kansalliset palvelut (siirto momentilta 32.20.42) 500
Kertaluonteisen lisäyksen poistuminen (Team Finland) -400
Julkisen hallinnon atk-menosäästö, II-kohdennus (HO) -68
Palkkaliukumasäästö -53
Palkkausten tarkistukset 111
Strategisen tutkimuksen rahoitusväline (siirto momentille 29.40.54) -143
Toimintamenojen lisäsäästö -477
Toimintamenojen tuottavuussäästö -204
Vuokramenojen indeksikorotus 29
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -57
Yhteensä -922

2015 talousarvio 40 362 000
2014 I lisätalousarvio -160 000
2014 talousarvio 41 284 000
2013 tilinpäätös 40 639 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 40 372 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 10 000 euroa talousarvioesityksen 40 362 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2015 talousarvio 40 372 000
2014 I lisätalousarvio -160 000
2014 talousarvio 41 284 000
2013 tilinpäätös 40 639 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 40 372 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) hanke- ja ohjelmatoiminnan, aktivoinnin tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen

2) Team Finland -ennakointiverkoston toimintamenoihin sekä ennakointimallin kehittämiseen ja toteuttamiseen.

 

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 200 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämääräraha on siirtoa momentilta 32.20.41 ja tarkoitettu Team Finland -talon käynnistystoimenpiteisiin.

Finnvera Oyj, Innovaatiorahoituskeskus Tekes ja Suomen Teollisuussijoitus Oy muuttavat lähivuosina samaan rakennukseen Helsingin Ruoholahteen, jossa Finpro ry jo sijaitsee. Myös työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoasiainministeriön ja valtioneuvoston kanslian Team Finland -toimijoille tulee taloon yhteiset työtilat.


2015 I lisätalousarvio 200 000
2015 talousarvio 40 372 000
2014 I lisätalousarvio -160 000
2014 talousarvio 41 284 000
2013 tilinpäätös 40 639 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 200 000 euroa.