Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ulkoasiainhallinto
              74. Talonrakennukset
         10. Kriisinhallinta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2018

01. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 106/2017 vp (19.9.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 218 638 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kunniakonsulien menojen maksamiseen

2) valtion virastoille maksettavien tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen

3) ulkoasiainhallinnon toimialaan liittyvien tutkimusapurahojen maksamiseen

4) Suomeen suuntautuvien ministerivierailujen menojen ja niihin liittyvän tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen maksamiseen

5) Team Finland -verkoston vahvistamisesta määräaikaisilla kaupallistaloudellisilla asiantuntijoilla aiheutuvien menojen maksamiseen

6) ulkoasiainhallinnolle yhteensovittamis- ja yhteistyötoimenpiteistä edustusta vaille oleville Euroopan unionin kansalaisille kolmansissa maissa annettavan konsuliviranomaisten suojelun helpottamiseksi ja päätöksen 95/553/EY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin (EU 2015/637) nojalla syntyneisiin kustannuksiin.

Selvitysosa:

Ulkoasiainhallinnon toimintamenot vuonna 2018 (euroa)

   
Ministeriö, 856 henkilötyövuotta 69 530 000
Toimintamenot 14 480 000
Henkilöstömenot 55 050 000
   
Edustustot, 89 toimipistettä, 545 henkilötyövuotta1) 134 468 000
Toimintamenot 68 209 000
Henkilöstömenot 66 259 000
   
Hallinnonalan toimialavastaavat menot 14 640 000
Tietohallinto 12 000 000
Kiinteistöhallinto 840 000
Turvallisuus 1 800 000
Yhteensä 218 638 000

1) Toimipisteiden lukumäärä alueittain: Eurooppa 30, Itä 7, Aasia ja Amerikka 27, Afrikka ja Lähi-itä 20 ja pysyvät ja erityisedustustot 5 toimipistettä.

Edustustojen henkilöstömenoissa on esitetty lähetetyn henkilökunnan peruspalkkojen lisäksi seuraavat ulkomaan edustautumisen korvaukset: paikallis-, puoliso- ja lapsikorvaus, olosuhdekorvaus, lasten koulutuskorvaukset, hautajais-, kotiloma- ja tapaamismatkat, lähetetyn henkilöstön terveydenhuoltoon liittyvät korvaukset, varustaumiskorvaus, päivähoitokorvaus sekä muuttokorvaus. Paikalta palkatun henkilöstön henkilöstömenot sisältyvät edustustojen toimintamenoihin.

Hallinnonalan yhteisillä menoilla katetaan vuoden mittaan ko. toimialojen menoja sekä ministeriössä että edustustoissa.

Hallinnonalan julkisoikeudellisista suoritteista saamat tulot kertyvät pääasiassa edustustoista saatavista passi- ja oleskelulupatuloista ja ne esitetään osana edustustojen toimintamenoja.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Bruttomenot 228 992 231 276 232 055
Bruttotulot 11 673 10 792 13 471
Nettomenot 217 319 220 484 218 638
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 22 692    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 30 303    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma, julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 euroa)

  2016
toteutuma
2017
varsinainen
talousarvio
2018
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 6 568 6 687 7 656
— suoritteiden myyntituotot mom. 12.24.99 (viisumien käsittelymaksut) 19 489 16 000 26 500
Tuotot yhteensä 26 057 22 687 34 156
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 11 951 9 682 10 055
— osuus yhteiskustannuksista 14 431 11 594 11 982
Kustannukset yhteensä 26 382 21 276 22 037
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -325 1 411 12 119
Kustannusvastaavuus, % 99 107 155

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon nettobudjetoitavina tuloina ulkoasiainhallinnon suoritteiden maksuista annetun asetuksen (377/2014) mukaiset tulot sekä edustustojen pankkitilien korkotulot. Vuodesta 2015 lähtien viisumien käsittelymaksut on bruttobudjetoitu momentille 12.24.99.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Brexit erityisasiantuntija Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa 209
IMO-erityisasiantuntija Suomen Lontoon suurlähetystössä (siirto momentille 31.20.01) -83
Kiinan paikkariippumaton viisumikäsittely -pilotti 210
Lisääntyneestä turvapaikanhakijamäärästä aiheutuvat menot (erityisesti perheenyhdistämiset) -533
Maahanmuuton erityisasiantuntija Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa (siirto momentilta 26.01.01) 17
Maahanmuuttoon liittyvä tiedotustoiminta -250
Palkkaliukumasäästön VNHY-osuuden tarkistus (siirto momentille 23.01.01) -20
Säästöjen VNHY-osuuden palautus momentilta 23.01.01 170
Siirto momentille 24.01.74 -500
Työllisyys ja kilpailukyky: Team Finland -verkoston määräaikainen vahvistaminen kaupallistaloudellisilla asiantuntijoilla -6
Valtioneuvoston lehtihankintojen keskittäminen lopuilta osin (siirto momentille 23.01.01) -26
Valtioneuvoston puhelinvälitystoiminnan uudelleenorganisointi (1 htv) (siirto momentilta 23.01.01) 45
Vienninedistäminen 1 500
Hankinnasta maksuun -säästö (HO 2015) -118
Kirjanpidon keskittäminen (HO 2015) -47
Lomarahojen alentaminen (Kiky) -5
Palkkaliukumasäästö -183
Sairausvakuutusmaksun alentaminen (Kiky) -50
Toimintamenojen tuottavuussäästö -1 190
Toimintamenosäästö (HO 2015) -730
Työajan pidentäminen (Kiky) -98
Työnantajan eläkemaksun alentaminen (Kiky) -158
Yhteensä -1 846

2018 talousarvio 218 638 000
2017 I lisätalousarvio 19 000
2017 talousarvio 220 484 000
2016 tilinpäätös 224 930 000

 

Täydentävä talousarvioesitys HE 176/2017 vp (16.11.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 219 338 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Muutos talousarvioesityksen 218 638 000 euroon nähden on 700 000 euroa, missä on otettu huomioon lisäyksenä 176 000 euroa siirtona momentilta 26.01.01 erityisasiantuntijan menoihin Suomen Moskovan suurlähetystössä, 300 000 euroa siirtona momentilta 30.20.47 erityisasiantuntijan menoihin Suomen Pekingin suurlähetystössä suomalaisten elintarvikkeiden vienninedistämistoimien tehostamiseksi Kiinan kansantasavallassa ja sen lähialueilla, 299 000 euroa siirtona momentilta 32.01.01 erityisasiantuntijan menoihin Suomen pysyvässä edustustossa Genevessä ILO:n hallintoneuvoston Suomen jäsenyyden johdosta sekä vähennyksenä 75 000 euroa siirtona momentille 33.01.01 sosiaali- ja terveysalan erityisasiantuntijan tehtävän lakkaamisen johdosta Suomen Tukholman suurlähetystössä.


2018 talousarvio 219 338 000
2017 III lisätalousarvio 257 000
2017 I lisätalousarvio 19 000
2017 talousarvio 220 484 000
2016 tilinpäätös 224 930 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 22/2017 vp (11.12.2017)

Ulkoasiainhallinnon toimintamenoiksi esitetään 219,338 milj. euroa. Tästä noin 135 milj. euroa kohdistetaan 90 toimipistettä kattavan edustustoverkon kustannuksiin. Valiokunta pitää myönteisenä, että edustustoverkkoa on supistusten jälkeen myös pystytty laajentamaan. Viimeisimpinä lokakuussa 2017 avattu Kolumbian Bogotan suurlähetystö.

Valiokunta toteaa, että laaja ja toimiva edustustoverkko on Suomelle erittäin tärkeä. Joustava ja tarkoituksenmukainen läsnäolo maailmalla on merkittävä tiedonlähde ja lisää Suomen vaikutusmahdollisuuksia. On hyvä, että voimavaroja painotetaan maihin, joiden poliittinen ja taloudellinen merkitys Suomelle kasvaa. Resurssien tehokkaan käytön varmistamiseksi Suomen on edelleen tärkeää hyödyntää myös kaikki yhteistyömahdollisuudet Pohjoismaiden, Baltian maiden ja EU:n ulkosuhdehallinnon kanssa sekä vahvistaa Team Finland -toimintamallia.

Valiokunta on huolissaan siitä, että lähetystöjen turvallisuusuhat ja niistä aiheutuneet kustannukset ovat kasvaneet. Suomen läsnäolon tarpeellisuutta turvattomimmissa kohteissa, kuten Kabulissa, on tärkeää seurata tarkasti. Läsnäololla saavutettavan hyödyn on oltava suurempi kuin poistumisesta syntyvät vaikutukset. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan läsnäolo Kabulissa on katsottu alueen turvallisuuskehityksen ja muuttoliikkeen kannalta perustelluksi ja päätökset mahdollisesta vetäytymisestä tehdään osana kansainvälistä yhteisöä. Valiokunta korostaa, että työntekijöiden turvallisuudesta on ehdottoman tärkeää huolehtia. Lisäksi tulee arvioida, ovatko korkeauhkaisissa lähetystöissä henkilökunnan huoltomatkojen määrät sekä palautumis- ja lepojaksot oikealla tasolla.

Valiokunta on muutenkin huolissaan ulkoasiainhallinnon henkilöstön jaksamisesta ja töiden järjestelyistä. Useasta lähetystöstä on poistunut ns. kakkoshenkilö, jolloin mm. lomien järjestäminen on ongelmallista. Myös tehtävät edustustoissa ovat lisääntyneet. Sinänsä on myönteistä, että edustustojen roolia viennin ja investointien edistämisessä vahvistetaan Team Finland -toimintaa kehitettäessä. Samalla on kuitenkin huomioitava, ettei ulkoasiainhallinnon resursseja ole vastaavasti vahvistettu.

Valiokunta pitää hyvänä, että matkustus Suomeen on jälleen kasvamassa erityisesti Venäjältä ja Kiinasta. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan keräämien tulojen (12.24.99) arvioidaan nousevan mm. viisumitulojen johdosta noin 37,5 milj. euroon vuonna 2018. Valiokunta korostaa, että viisumiprosesseja tulee edelleen sujuvoittaa ja nopeuttaa, jotta Suomi pystyy vastaamaan lisääntyneeseen kysyntään ja hyödyntämään myös tarjolla olevat kaupalliset mahdollisuudet.

Valiokunta nostaa lisäksi esiin ulkoasiainministeriön aktiivisesti toteuttaman muuttoliikkeen lähtö- ja kauttakulkumaihin kohdistuvan viestinnän, jonka tarkoituksena on hillitä perusteetonta turvapaikkahakua. Eduskunnan tarkoitukseen osoittamalla 250 000 eurolla on toteutettu toimivat mekanismit, ja valiokunta katsoo, että määräraha on käytetty tarkoituksenmukaisella tavalla. Valiokunta näkee perustelluksi sekä jatkaa muuttoliikeviestintää että osallistua samoilla mekanismeilla radikalisoitumisen ja terrorismin vastaiseen viestintään.

Valiokunta lisää momentille 150 000 euroa radikalisoitumisen ja terrorismin vastaiseen viestintään.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 35/2017 vp (20.12.2017)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 219 488 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) kunniakonsulien menojen maksamiseen

2) valtion virastoille maksettavien tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen

3) ulkoasiainhallinnon toimialaan liittyvien tutkimusapurahojen maksamiseen

4) Suomeen suuntautuvien ministerivierailujen menojen ja niihin liittyvän tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen maksamiseen

5) Team Finland -verkoston vahvistamisesta määräaikaisilla kaupallistaloudellisilla asiantuntijoilla aiheutuvien menojen maksamiseen

6) ulkoasiainhallinnolle yhteensovittamis- ja yhteistyötoimenpiteistä edustusta vaille oleville Euroopan unionin kansalaisille kolmansissa maissa annettavan konsuliviranomaisten suojelun helpottamiseksi ja päätöksen 95/553/EY kumoamisesta annetun neuvoston direktiivin (EU 2015/637) nojalla syntyneisiin kustannuksiin.

 

I lisätalousarvioesitys HE 73/2018 vp (31.5.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 2 001 000 euroa.

Selvitysosa: Lisäyksestä 136 000 euroa aiheutuu Kiinan paikkariippumattoman viisumikäsittelyn lisäresursoinnista kuudella viisumivirkailijalla ja yhdellä laittoman maahanmuuton asiantuntijalla, 48 000 euroa vientilupahakemusten käsittelyn lisäresursoinnista, 121 000 euroa on siirtoa momentilta 24.30.66 opetussektorin erityisasiantuntijan palkkaus- ja muihin menoihin Suomen Ukrainan suurlähetystössä Kiovassa 1.8.2018 lukien, 110 000 euroa on siirtoa momentilta 26.30.01 pelastus- ja kriisivalmiusasioiden erityisasiantuntijan palkkaus- ja muihin menoihin Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa 1.8.2018 lukien, 97 000 euroa on siirtoa momentilta 28.01.01 rahoitusattasean palkkaus- ja muihin menoihin Suomen pysyvässä edustustossa 1.9.2018 lukien ja 446 000 euroa on siirtoa momentilta 29.40.20 Team Finland Knowledge -asiantuntijoiden palkkaus- ja muihin menoihin Suomen suurlähetystöissä Argentiinassa Buenos Airesissa, Yhdysvalloissa Washingtonissa ja Singaporessa ja 1 043 000 euroa aiheutuu palkkausten tarkistuksista.


2018 I lisätalousarvio 2 001 000
2018 talousarvio 219 488 000
2017 tilinpäätös 220 760 000
2016 tilinpäätös 224 930 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 15/2018 vp (27.6.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 2 001 000 euroa.

 

II lisätalousarvioesitys HE 215/2018 vp (25.10.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 1 073 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 1 302 000 euroa aiheutuen presidenttien Trump ja Putin tapaamisen (#HELSINKI2018) viestintä- ja protokollapalvelujen menoista ja 60 000 siirtona momentilta 33.01.01 Suomen pysyvässä edustustossa EU:ssa toimivan sosiaali- ja terveysalan erityisasiantuntijan palkkaus- ja muihin menoihin ajalle 15.8.—31.12.2018 sekä vähennyksenä 289 000 euroa siirtona momentille 26.30.02 konsulipalvelujen asiakaspalvelutehtävien tuottamiseksi Hätäkeskuslaitoksessa 1.8.2018 lukien.


2018 II lisätalousarvio 1 073 000
2018 I lisätalousarvio 2 001 000
2018 talousarvio 219 488 000
2017 tilinpäätös 220 760 000
2016 tilinpäätös 224 930 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 29/2018 vp (23.11.2018)

Momentille myönnetään lisäystä 1 073 000 euroa.