Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2009

7.2. Hallinnon kehittäminenPDF-versio

Tietoyhteiskuntastrategian käytännön toteuttamista jatketaan. Toimilla helpotetaan ihmisten arjen palvelujen saatavuutta, lisätään kilpailukykyä ja tuottavuutta, edistetään alueellista ja sosiaalista tasa-arvoa sekä turvataan julkisten palvelujen saatavuus ja laatu. Valtionhallinnon työpaikkojen alueellistamista jatketaan aiempaa tasaisemmin maan eri osiin.

Valtion aluehallinto

Vuoden 2007 kesäkuussa asetetun aluehallinnon uudistamishankkeen (ALKU) valmistelutyötä jatketaan valtiovarainministeriön johdolla. Valtion aluehallinnon tehtävät on päätetty järjestää kahdeksi uudeksi viranomaiseksi, joihin kootaan ja uudelleen organisoidaan vuoden 2010 alusta valtion nykyisten kuuden viranomaisen (lääninhallitukset, työvoima- ja elinkeinokeskukset, alueelliset ympäristökeskukset, ympäristölupavirastot, työsuojelupiirit ja tiepiirit) tehtävät sekä toiminnallisesti myös metsäkeskusten tehtävät. Perustettavat uudet viranomaiset ovat työnimiltään Elinkeino-, liikenne- ja luonnonvarakeskus ja Aluehallintovirasto. Ensiksi mainittua koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö ja viimeksi mainittua valtiovarainministeriö. Virastorakenne muodostaa jatkossa pohjan myös muille uudelleen järjestettäville valtion aluehallinnon tehtäville. Virastot organisoidaan toiminnallisesti siten, että tehtävien kokoamisella saavutetaan synergia- ja tuottavuushyötyjä sekä toiminnan tuloksellisuus ja asiakaspalvelu paranevat. Virastojen aluejakoja valmistellaan. Maakuntaohjelmat kytketään osaksi keskushallinnon ja aluevirastojen tulosohjausprosessia.

Toiminta hallinnonaloilla

Oikeushallinnossa ulosottolaitoksen organisaatiota kehitetään ulosottokaaren pohjalta niin, että ulosoton hallintovirasto voi aloittaa toimintansa vuoden 2010 alusta. Vuoden 2009 alussa voimaantulevalla lailla holhoustoimen järjestämisestä siirretään edunvalvontapalvelujen tuottaminen kunnilta valtiolle siten, että näiden palvelujen yleinen johto, ohjaus ja valvonta kuuluvat oikeusministeriölle ja palvelujen järjestämisestä vastaavat oikeusaputoimistot.

Sisäasiainhallinnossa paikallispoliisitoimintaa hoitaa vuoden 2009 alusta lukien 24 kihlakunnan poliisilaitosta aikaisempien 90 sijasta. Poliisin hallintorakenteen uudistusta jatketaan siten, että se kohdistuu myös poliisin ylijohtoon, poliisin lääninjohtoihin, poliisin valtakunnallisiin yksiköihin sekä Helsingin poliisilaitokseen. Uudistuksessa siirretään voimavaroja hallinnosta palveluihin, varmistetaan poliisipalvelujen saatavuus koko maassa sekä turvataan ruotsinkieliset poliisipalvelut. Lisäksi selvitetään, erotetaanko toisistaan ministeriön ohjaus- ja valvontatehtävät sekä operatiivisen poliisitoiminnan johtaminen.

Opetushallinnossa yliopistolain ja siihen liittyvien muiden säädösten kokonaisuudistus toteutetaan siten, että hallituksen esitykset voidaan antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2009. Tarkoitus on, että uusimuotoinen toiminta voi alkaa täydessä laajuudessa vuoden 2010 alusta lukien. Lainsäädäntöuudistuksen yhteydessä uudistetaan myös yliopistojen ohjaus- ja rahoituskäytänteet. Yliopistouudistuksen yhteydessä tavoitteena on muodostaa Aalto-yliopiston lisäksi, Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun pohjalle rakentuva Turun uusi yliopisto sekä Joensuun ja Kuopion yliopistojen pohjalle rakentuva Itä-Suomen yliopisto.

Liikennehallinnossa selvitetään väylävirastojen yhdistämistä väylävirastoksi ja liikennealan turvallisuusvirastojen (Ajoneuvohallintokeskus, Ilmailuhallinto ja Rautatievirasto) sekä Merenkulkulaitoksen ja Tiehallinnon turvallisuustoimintojen yhdistämistä turvallisuusvirastoksi. Tavoitteena on näiden kahden viraston toiminnan aloittaminen vuoden 2010 alusta lukien. Merenkulkulaitoksen sisäinen tuotanto järjestetään uudelleen vuoteen 2010 mennessä. Merentutkimuslaitoksen uudelleen organisointiin liittyen osa Merentutkimuslaitoksen tehtävistä siirtyy vuoden 2009 alusta Ilmatieteen laitokseen, osa ympäristöministeriöön ja osa Suomen ympäristökeskukseen.

Sosiaali- ja terveyshallinnossa tutkimus- ja kehittämistoimintaa keskitetään yhdistämällä Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ja Kansanterveyslaitoksen toiminnot vuoden 2009 alussa. Samasta ajankohdasta yhdistetään myös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen toiminnot. Ministeriön hallinnonalalla oleva Vakuutustarkastusvirasto ja Suomen Pankin yhteydessä oleva Rahoitustarkastus yhdistetään yhdeksi viranomaiseksi vuoden 2009 alusta lukien.