Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

YLEISPERUSTELUTPDF-versio

Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys vuoden 2003 toiseksi lisätalousarvioksi.

Lisätalousarvioesityksessä korotetaan varsinaista tuloarviota nettomääräisesti yhteensä 344 milj. eurolla. Hallinnonalojen menoihin ehdotetaan nettomääräisesti 34 milj. euron lisäystä. Lisäksi ehdotetaan siirtymistä nykyisestä korkomenojen maksuperusteisesta budjetoinnista käytäntöön, jossa korkomenot kohdennettaisiin siihen ajanjaksoon, jolta korko on kertynyt. Tästä muutoksesta aiheutuu tekninen talousarvion kattamistarve, johon ehdotetaan käytettäväksi vuoden 2002 tilinpäätöksen kumulatiivista ylijäämää lain sallima enimmäismäärä 998 milj. euroa.

Verotuloarviot

Verojen ja veronluonteisten tulojen arviota nostetaan aiemmin budjetoidusta nettomääräisesti 372 milj. eurolla. Autoveron tuottoarviota korotetaan 250 milj. eurolla toteutuneiden kertymätietojen sekä tarkentuneiden myyntiarvioiden perusteella. Ennakoitua vilkkaampi autokauppa nostaa osaltaan myös arvonlisäveron tuottoa. Arvonlisäveron tuoton arvioidaan olevan 160 milj. euroa budjetoitua korkeampi. Toteutuneiden kertymätietojen perusteella vakuutusmaksuveron tuottoarviota korotetaan 29 milj. eurolla ja alkoholijuomaveron tuottoarviota 23 milj. eurolla.

Korkotason alentumisen johdosta ja toteutuneiden kertymätietojen perusteella korkotulojen lähdeveron kokonaiskertymän arvioidaan jäävän 40 milj. euroa aiemmin budjetoidusta. Toteutuneiden kertymätietojen perusteella perintö- ja lahjaveron tuottoennustetta alennetaan 40 milj. eurolla ja varainsiirtoveron tuottoennustetta 25 milj. eurolla.

Muut tuloarviot

Sekalaisten tulojen arviota nostetaan nettomääräisesti 77 milj. eurolla. Euroopan sosiaalirahastosta saatavia tuloja koskevaa arviota nostetaan 49 milj. eurolla ja Euroopan unionin maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosastosta saatavien tulojen arviota 8 milj. eurolla. Lisäykset johtuvat pääasiallisesti rahasto-ohjelmakauden 1995—1999 sulkemisen viivästymisestä ja loppumaksupyyntöjen lykkääntymisestä vuodelle 2003 vuoden 2002 sijaan. Valtion vakuusrahasto tulouttaa budjettitalouteen 10 milj. euroa ennakoitua enemmän.

Korkotuloarviota alennetaan 105 milj. eurolla Valtiokonttorin omassa hallussa olleen valtionvelan poistamisen johdosta. Vuoden 2003 varsinaisen talousarvion korkomenoihin ja korkotuloihin sisältyy korkoja Valtiokonttorin omassa hallussa olevasta valtionvelasta. Nämä Valtiokonttorin sisäiset erät ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta, koska ne eivät kuvasta valtion todellisia tuloja ja menoja.

Määrärahat

Määrärahojen lisäyksiä hallinnonaloille ehdotetaan nettomääräisesti 34 milj. euroa.

Politiikkaohjelmien hallintomenoihin ehdotetaan 0,6 milj. euroa.

Ulkoasiainministeriö

Siviilihenkilöstön osallistumiseen kriisinhallintaan ehdotetaan 1,2 milj. euron lisämäärärahaa. Lisämäärärahan tarve aiheutuu kansainvälisen toimintaympäristön muutosten aiheuttamista siviilikriisinhallintatehtävien lisääntymisestä.

Oikeusministeriö

Onnettomuustutkintaan ehdotetaan 0,5 milj. euron lisämäärärahaa ja valtion maksamiin rikosvahinkokorvauksiin sekä vahingonkorvausmenoihin lisämäärärahaa yhteensä 3,3 milj. euroa.

Sisäasiainministeriö

Viranomaisradioverkon kehittämiseen ehdotetaan yhteensä 35 milj. euron kokonaisrahoitus. Tarkoituksena on vuoden 2005 loppuun mennessä toteuttaa useita toimenpiteitä sisältävä viranomaisradioverkon kehittämishanke. Määrärahaa on tarkoitus käyttää muun muassa viranomaisradioverkon investointeihin, avustuksiin viranomaisradioverkon operoinnista vastaavalle yhtiölle syntyvän alijäämän kattamiseen ja valtionavun maksamiseen kunnille päätelaitteiden hankintaan. Vuoden 2006 alusta alkaen viranomaisradioverkon on toimittava käyttäjämaksutulojen varassa. Lisäksi Suomen Erillisverkot Oy on tarkoitus muuttaa valtion täysin omistamaksi osakeyhtiöksi osoittamalla 5 milj. euroa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle osakehankintoihin.

Ulkomaalaisvirastolle, rekisterihallinnolle ja poliisihallinnolle ehdotetaan lisämäärärahoja toimintamenoihin.

Rajavartiolaitokselle ehdotetaan lisämäärärahaa Ranskan viranomaisten maksamien Biskajanlahden öljyonnettomuuden torjuntalentotehtäviä koskevien korvausten johdosta ja vartioalusten tilaussopimuksiin sisältyvien indeksien muutosten johdosta.

Puolustusministeriö

Puolustusvoimille ehdotetaan lisämäärärahaa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisestä aiheutuviin menoihin.

Valtiovarainministeriö

Euroopan unionin vuoden 2002 talousarvion ylijäämä on otettu huomioon unionin vuoden 2003 lisätalousarvioissa. Sen perusteella Suomen maksuosuuden arvioidaan supistuvan 45 milj. euroa vuonna 2003.

Opetusministeriö

Opintolainojen valtion takausvastuusuoritusten ennakoitua suuremmasta määrästä johtuen ehdotetaan 7,3 milj. euron lisämäärärahaa. Merimuseon uudelleen sijoittamista ryhdytään valmistelemaan valtioneuvoston periaatepäätöksen 5.3.2003 mukaisesti.

Maa- ja metsätalous-ministeriö

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla ehdotetaan, että ministeriö voi myöntää Karjalan tasavallalle vapautuksen 6,0 milj. US-dollarin määräisen viljakauppaan liittyvän lainan ja koron takaisinmaksusta. Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan pitkän aikavälin uudistamiseen liittyen ehdotetaan hallintomenoihin lisäystä 2,8 milj. euroa muun muassa 42 henkilötyövuoden palkkauskuluihin. Luonnonhaittakorvausten myöntämisvaltuuteen ehdotetaan lisäystä 18,5 milj. euroa.

Liikenne- ja viestintäministeriö

Perusradanpidon rahoitusta ehdotetaan lisättävksi 10,6 milj. eurolla, joka käytetään Tampere—Orivesi -rataosan perusparannuksen nopeuttamiseen sekä rataverkon routavaurioiden korjaamiseen. Savonlinnan talvikauden lentoliikennettä ehdotetaan tuettavaksi 0,2 milj. eurolla. Eräiden keskeneräisten liikennehankkeiden viivästymisen johdosta niiden määrärahatarve siirtyy myöhemmille vuosille.

Kauppa- ja teollisuusministeriö

Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla ehdotetaan luovuttavaksi 15,1 milj. euron valtion avun palautuksesta takaisin valtiolle. Varat ehdotetaan sen sijaan jätettäväksi Finnvera Oy:lle ja käytettäväksi konsernin piirissä harjoitettavaan osakeyhtiömuotoiseen pääomasijoitustoimintaan.

Haja-asutusalueiden vähittäiskauppojen investointitukeen ehdotetaan 2 milj. euroa ja tuki on tarkoitus suunnata haja-asutusalueiden palveluvarustuksen säilyttämiseen ja kehittämiseen. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen ehdotetaan myönnettäväksi lisävaltuutta 2 milj. euroa.

Uutta energiateknologiaa edustavan suuren koelaitoksen rakentamiseen ehdotetaan avustusta myönnettäväksi 9,6 milj. euroa.

Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla ehdotetaan 31 milj. euron lisäystä sairausvakuutusmenoihin. Lisämäärärahan tarve aiheutuu etuusmenoarvion tarkentumisesta ja lisäksi Kansaneläkelaitoksen järjestämään harkinnanvaraiseen kuntoutukseen, erityisesti lasten ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen, ehdotetaan varattavaksi 4 milj. euron lisämääräraha. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edistämiseen tietoteknologian avulla ehdotetaan 1 milj. euron lisämäärärahaa.

Työministeriö

Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta aiheutuviin menoihin ehdotetaan yhteensä 6,3 milj. euron lisäystä turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisen vuoksi.

Ympäristöministeriö

Avustuksiin kuntien kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen ehdotetaan lisäystä 0,6 milj. euroa Kopparnäsin virkistysaluehankinnan tukemiseksi. Luonnonsuojeluohjelmien toteutuksen edettyä ennakoitua nopeammin ja painotuttua suojelualueiden maanomistajien haluamalla tavalla enemmän korvauksiin kuin ostoihin ehdotetaan luonnonsuojelualuekorvauksiin lisäystä 2,5 milj. euroa, mistä 1 milj. euroa siirtona momentilta 35.20.87. Keretin eräiden kaivosrakenteiden suojelusta valtiolle koituneen korvausvelvollisuuden vuoksi ehdotetaan rakennussuojelukorvauksiin lisäystä 1,4 milj. euroa.

Valtionvelan korot

Euromääräisen velan korkomenot ovat nettomääräisesti 111 milj. euroa arvioitua pienemmät johtuen muun muassa korkotason alenemisesta ja Valtiokonttorin omassa hallussa olleen valtionvelan poistamisesta. Valuuttamääräisen velan korkomenot ovat nettomääräisesti 220 milj. euroa arvioitua pienemmät kevään aikana tehtyjen valuutanvaihtosopimusten sekä euron vahvistumisen johdosta.

Korkomenojen budjetointitavan muutos

Korkomenojen budjetoinnissa ehdotetaan siirtymistä käytäntöön, jossa korkomenot kohdennettaisiin siihen ajanjaksoon, jolta korko on kertynyt. Tämä budjetointitapa on jo käytössä vuoden 2004 talousarvioesityksessä. Budjetointitavan muutoksesta aiheutuu korkokulujen kertaluonteinen rahoitustarve talousarviossa. Vuoden 2003 kirjanpitoon tullaan kirjaamaan kuluiksi ne korot, jotka ovat kertyneet vuodelta 2003, kun aiemmin korot on kirjattu kirjanpitoon vasta maksuajankohtana. Korkokuluja tulee näin kirjattavaksi vuodelle 2003 alkuperäiseen maksuperusteiseen budjetointiin verrattuna 1 564 milj. euroa enemmän euromääräisen velan osalta ja 27 milj. euroa enemmän valuuttamääräisen velan osalta. Kirjausperusteen muutos ei aiheuta lisäystä valtion kassasta todellisesti maksettavien korkomenojen määrään.

Tasapaino

Toisen lisätalousarvioesityksen tuloiksi arvioidaan 1 342 milj. euroa ja määrärahoiksi ehdotetaan 1 299 milj. euroa. Syntyvää 44 milj. euron ylijäämää ehdotetaan käytettävän nettolainanoton vähentämiseen. Vuoden 2003 budjetoitu varsinainen alijäämä laskisi 952 miljoonasta eurosta 908 miljoonaan euroon. Lisäksi velanotolla joudutaan kattamaan valtionvelan hallinnasta johtuvia menoja, jolloin budjettitalouden koko nettolainanotto olisi vuonna 2003 1 142 milj. euroa.

Valtionvelka

Valtionvelan arvioidaan olevan vuoden 2003 lopussa 63,2 mrd. euroa, mikä on 44,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Budjettitalouden tuloarviot, määrärahat ja tasapaino, milj. euroa
  2002


Tilinpäätös
2003
Hyväksytty
talousarvio (TA+I LTA)
2003

Hallituksen
esitys
2003


Yhteensä
         
Määrärahat yhteensä (ilman valtionvelan vähentämistä) 34 501 36 120 1 299 37 419
— Hallinnonalojen määrärahat 30 877 32 693 34 32 727
— Valtionvelan korot 3 624 3 427 1 265 4 692
   — Varsinaiset korkomenot 3 624 3 427 -326 3 101
   — Kirjausperusteen muutos - - 1 591 1 591
Valtionvelan vähentäminen (pääluokka 37) 1 010 - - -
— Nettokuoletukset 660 - - -
         
Tuloarviot yhteensä
(pl. nettolainanotto ja velanhallinta)
36 353 35 169 1 342 36 511
— Verotulot 30 158 29 728 372 30 100
— Muut tulot 6 195 5 441 -28 5 413
— Kumulatiivisen ylijäämän käyttö - - 998 998
Nettolainanotto ja velanhallinta1) - 9521) -44 908
— Nettolainanotto - 1 186 -44 1 142

1) Sisältää nettoutettuna 234 milj. euroa velanhallintamenoja.

Eduskunnan vuodelle 2003 hyväksymät määrärahat ja nyt ehdotettujen määrärahamuutosten jakaantuminen eri pääluokkiin
  Pääluokka Hyväksytty
talousarvio (TA+I LTA)
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
21. Tasavallan Presidentti 7 502 000 430 000 7 932 000
22. Eduskunta 117 527 000 - 117 527 000
23. Valtioneuvosto 44 771 000 300 000 45 071 000
24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 727 984 000 -3 444 000 724 540 000
25. Oikeusministeriön hallinnonala 647 652 000 2 050 000 649 702 000
26. Sisäasiainministeriön hallinnonala 1 416 213 000 43 479 000 1 459 692 000
27. Puolustusministeriön hallinnonala 1 987 299 000 1 600 000 1 988 899 000
28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 5 071 998 000 -31 840 000 5 040 158 000
29. Opetusministeriön hallinnonala 5 896 100 000 9 059 000 5 905 159 000
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 2 606 898 000 -1 003 000 2 605 895 000
31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 1 713 081 000 -18 724 000 1 694 357 000
32. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala 996 331 000 8 900 000 1 005 231 000
33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 8 612 588 000 5 896 000 8 618 484 000
34. Työministeriön hallinnonala 2 189 342 000 13 715 000 2 203 057 000
35. Ympäristöministeriön hallinnonala 658 101 000 3 555 000 661 656 000
36. Valtionvelan korot 3 427 000 000 1 264 600 000 4 691 600 000
(37.) Valtionvelan vähentäminen - - -
Yhteensä 36 120 387 000 1 298 573 000 37 418 960 000

Eduskunnan vuodelle 2003 hyväksymät tuloarviot ja nyt arvioitujen tuloarviomuutosten jakaantuminen eri osastoihin
  Osasto Hyväksytty
talousarvio (TA+I LTA)
Hallituksen
esitys
Yhteensä
         
11. Verot ja veronluonteiset tulot 29 728 464 000 372 000 000 30 100 464 000
12. Sekalaiset tulot 4 204 836 000 76 998 000 4 281 834 000
13. Korkotulot ja voiton tuloutukset 1 089 744 000 -105 000 000 984 744 000
15. Lainat (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 146 000 000 998 000 000 1 144 000 000
Yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) 35 169 044 000 1 341 998 000 36 511 042 000
         
Nettolainanotto ja velanhallinta (mom.15.03.01) 952 000 000 -44 082 000 907 918 000
Yhteensä 36 121 044 000 1 297 916 000 37 418 960 000

Valtion tuloarvioiden ja määrärahojen budjetoidut määrät sekä lisätalousarvioesitys
  Tuloarviot
(ilman nettolainanottoa
ja velanhallintaa)
Määrärahat
Nettolainanotto
ja velanhallinta
       
Varsinainen talousarvio 35 319 649 000 35 755 254 000 436 000 000
I lisätalousarvio -150 605 000 365 133 000 516 000 000
II lisätalousarvioesitys 1 341 998 000 1 298 573 000 -44 082 000
Yhteensä 36 511 042 000 37 418 960 000 907 918 000