Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              44. Alueellinen kuljetustuki
              50. Palkkaturva
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2015

30. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikkaPDF-versio

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Selvitysosa:Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikalla tuetaan työvoiman osaamisen kehittämistä ja yritysten kasvua, alkavaa yritystoimintaa sekä torjutaan työttömyyttä ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikalla vaikutetaan myös toimintaympäristön pitkän aikavälin muutoksiin, joita aiheuttavat globalisaatio, väestön ikääntyminen sekä energiapolitiikan ja ilmastonmuutoksen tuomat haasteet.

Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikkaa toteutetaan julkisilla työvoima- ja yrityspalveluilla ja yritysrahoituksella. Työllisyys- ja yrityspolitiikassa painotuksena on työttömyyden alentaminen sekä kasvun vauhdittaminen luomalla edellytyksiä uudelle yritystoiminnalle, yritysten uudistumiselle ja investoinneille ja vastaamalla yritysten työvoima- ja osaamistarpeisiin. Palveluja suunnataan erityisesti pk-yritysten kasvun, kehittymisen ja kansainvälistymisen edistämiseen. Yritysten kehittymistä, rakennemuutosten hallintaa ja työurien jatkumista tuetaan toteuttamalla yritysten tarpeiden mukaista työvoimakoulutusta ja yritystoiminnan kehittämispalveluja. Uusien yritysten syntymistä edistetään starttirahalla ja antamalla alkaville yrityksille kokonaisvaltaista tukea niiden elinkaaren alkuvaiheissa neuvonnan ja koulutuksen keinoin.

Työvoima- ja yrityspalveluilla tuetaan osaavan työvoiman saatavuutta, työnhakijoiden nopeaa työllistymistä ja yrittäjyyttä. TE-toimiston ydinpalvelu on työnvälitys, joka tukee nopeaa työllistymistä ja avoimien työpaikkojen mahdollisimman tehokasta täyttöä. Työnvälityksen tehostamiseksi TE-toimistot lisäävät merkittävästi työtarjousten tekemistä työttömille. Tavoitteena on, että työtarjouksesta täyttyneiden työpaikkojen osuus lisääntyy huomattavasti. Työtarjouksia tehdään kaikille työttömille, joilla on riittävät työmarkkinavalmiudet, ja työtarjousten avulla lisätään alueellista ja ammatillista liikkuvuutta. Työnhakuun ja aktiivitoimiin liittyviä työttömyysturvan sanktioita sovelletaan johdonmukaisesti. Asiakkaille, joiden työmarkkinavalmiuksissa on puutteita tai jotka joutuvat rakennemuutosten vuoksi harkitsemaan alanvaihtoa, tarjotaan ohjausta tavoitteena lisätä heidän osaamistaan ja parantaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Monikanavaista palvelumallia kehitetään ja verkkoasiointimahdollisuuksia laajennetaan. Palkkatuen käyttöä suunnataan työntekijöiden rekrytoimiseksi yrityksiin. Työvoima- ja yrityspalvelujen toteutuksessa toimitaan yhteistyössä muiden palvelutuottajien kanssa seudullisissa yrityspalveluissa ja työvoiman palvelukeskuksissa.

Nuorten ja vastavalmistuneiden kiinnittymistä työmarkkinoille tuetaan tehostamalla nuorisotakuuta. Kaikille alle 25-vuotiaille työttömille ja alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille työttömille tarjotaan työ- tai koulutuspaikka taikka jokin muu työllistymistä tukeva palvelu viimeistään kolmen työttömyyskuukauden kuluessa. Ammatillista koulutusta vailla olevat nuoret ohjataan ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen, oppisopimuskoulutukseen tai muihin työssä oppimisen muotoihin. Tutkinnon suorittaneita nuoria ohjataan hakemaan avoimia työpaikkoja ja tarvittaessa heidän työllistymistään tuetaan palkkatuen ja siihen pohjautuvan Sanssi-kortin avulla. Nuorten yrittäjyyttä tuetaan laajentamalla Nuorten yrittäjyyspaja -toimintamalli valtakunnalliseksi. Kuntakokeiluhankkeissa kehitetään viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä tiedonkulkua ja yhteistyötä nuorten tukemiseksi.

Pitkäaikaistyöttömyyttä alennetaan vuoden 2015 alussa voimaan tulevilla uudistuksilla, jotka koskevat työllistymistä edistävää moniammatillista yhteispalvelua ja työmarkkinatuen rahoitusta. Vuoden 2015 alussa voimaan tulevalla lailla vakinaistetaan työvoiman palvelukeskusten verkosto ja niiden toiminta laajennetaan koko maahan. Uudistuksilla lisätään ja kehitetään valtion ja kuntien yhteistyötä pitkäaikaistyöttömien palvelujen järjestämisessä ja niiden rahoittamisessa sekä kohdennetaan palkkatukea ja muita työvoimapalveluja pitkäaikaistyöttömille ja muille heikossa työmarkkina-asemassa oleville. Vuonna 2015 päättyvässä työllisyyden kuntakokeilussa kunnat koordinoivat kokeilukunnissa pitkään työttömänä olleiden palvelujen järjestämistä ja vastaavat siitä, että palvelut toimivat kokonaisuutena. Maahanmuuttajien kotouttamista tehostetaan lisäämällä kotoutumiskoulutusta.

Työvoimapalvelujen piirissä henkilöitä keskimäärin (htv) vuoden aikana (ei sisällä ESR-ohjelmasta rahoitettavia toimenpiteitä)

  2013
toteutuma
2014
arvio
2015
arvio
       
Palkkatuettu työ      
— Valtionhallinto 825 1 000 900
— Kunnat ja kuntayhtymät 6 061 6 320 6 780
— Yksityinen sektori 14 858 15 300 15 350
Starttiraha 3 857 4 360 3 570
Työvoimakoulutus 23 919 17 770 19 200
Valmennukset 2 329 2 970 3 440
Yhteensä 51 849 47 720 49 240
Työkokeilut 11 220 13 500 13 500
Yhteensä 63 069 61 220 62 740

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti työllisyyden ja yrittäjyyden tulosalueelle yhteistyössä konsernin muiden tulosalueiden kanssa konsernistrategian tavoitelinjauksista ja muista tulosalueen strategioista johdetut yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2015:

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
— Rekrytointiongelmia kokeneiden toimipaikkojen osuus, enintään % 28 29 26
— Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste, enintään % 19,9 15,6 15
— Ulkomaalaisten työttömyysaste, enintään % 28,4 17,9 20
— Vaikeasti työllistyvien määrä, enintään hlöä 159 325 146 000 150 000
— Virta yli 3 kk työttömyyteen, enintään % 40 29 29
— Virta yli 3 kk työttömyyteen alle 25-vuotiailla, enintään % 25,6 10 10
— Virta yli 3 kk työttömyyteen 25—29 -vuotiailla vastavalmistuneilla, enintään % 37 13 13
— Uusien yritysten määrä 7 948 8 780 9 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 37/2014 vp (12.12.2014)

Pitkäaikaistyöttömyyden vähentämisen ja nuorisotakuun osalta valiokunta viittaa yleisperustelujen yhteydessä esitettyyn.

Valiokunta toistaa vuosien 2013 ja 2014 talousarvioesityksiä koskeneissa mietinnöissä (VaVM 39/2012 vp ja VaVM 34/2013 vp) esitetyn huolen TE-toimistojen voimavarojen riittävyydestä. Valiokunta korostaa, että sähköisillä verkkopalveluilla ei voida menestyksekkäästi korvata henkilökohtaista palvelua läheskään kaikissa tilanteissa. Aktiivisen työvoimapolitiikan tekeminen vaikeutuu huomattavasti, mikäli TE-toimistojen henkilöstömäärät jatkuvasti laskevat.

Valiokunta kiinnittää myös vakavaa huomiota korkeasti koulutettujen työttömien määrän kohta kolme vuotta jatkuneeseen kasvuun, joka on ollut muita ryhmiä nopeampaa (15,6 % vuodessa). Korkeasti koulutettuja työttömiä oli syyskuussa 2014 yli 42 000. Valiokunta pitää tärkeänä, että jokaisessa TE-toimistossa olisi tämän ryhmän palvelutarpeisiin perehtynyt ja henkilökohtaista ohjausta antava vastuuhenkilö.

01. Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 153 838 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) julkisen työvoimapalvelun kokeilu- ja kehittämishankkeiden menojen maksamiseen lukuun ottamatta työvoimakoulutuksen hankkeita, jotka rahoitetaan momentilta 32.30.51

2) lähialueiden työhallintojen kehittämiseen.

Työ- ja elinkeinoministeriö päättää, kuinka suuri osa työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenoihin tarkoitetuista määrärahoista käytetään työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan yhteistoimintamallia, jossa työ- ja elinkeinotoimisto, kunta ja Kansaneläkelaitos arvioisivat yhdessä työttömien palvelutarpeet, suunnittelisivat yhteispalvelua tarvitsevien työttömien palvelut työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaisiksi kokonaisuuksiksi ja vastaisivat yhdessä työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta. Yhteispalvelua varten ei perustettaisi uutta itsenäistä organisaatiota, vaan kukin toimintamallissa mukana oleva viranomainen toimisi omien toimivaltuuksiensa puitteissa.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti työ- ja elinkeinotoimistoille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2015:

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Palvelukyky ja laatu      
— työnantaja-asiakkaiden positiivisten palvelukokemusten osuus, vähintään, % 60 69 69
— työnhakija-asiakkaiden positiivisten palvelukokemusten osuus, vähintään, % 60 65 65
— työtarjouksesta tai muuten toimiston hakijalla täyttyneiden työpaikkojen osuus (ml. hakupaikat), vähintään, % 11,4 22 30
— työnhakijoiden verkkopalvelujen käyttöaste, vähintään, % 39 - 60

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2013
toteutuma
2014
tavoite
2015
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 2 919 3 053 2 817
Kokonaistyötyytyväisyys (1—5) 3,0 - > 3,2

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2013
toteutuma
2014
varsinainen
talousarvio

2015
esitys
       
Bruttomenot 164 046 157 361 154 238
Bruttotulot 3 820 400 400
Nettomenot 160 226 156 961 153 838
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 13 688    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 14 437    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Julkisen hallinnon yhteinen asiakaspalvelu (siirto momentille 28.40.03) -21
Rakennepoliittisten toimenpiteiden toimeenpano (siirto momentilta 32.30.51) 5 000
Tuottavuusvähennykset (vanha tuottavuusohjelma) -4 134
Palkkaliukumasäästö -266
Palkkausten tarkistukset 873
Säästöpäätös -2 000
Toimintamenojen lisäsäästö -1 818
Toimintamenojen tuottavuussäästö -758
Valtion vahingonkorvaustoiminnan keskittäminen (siirto momentille 28.50.50) -8
Vuokramenojen indeksikorotus 221
Vuokramenojen indeksikorotusta vastaava säästö -212
Yhteensä -3 123

2015 talousarvio 153 838 000
2014 I lisätalousarvio 2 500 000
2014 talousarvio 156 961 000
2013 tilinpäätös 160 975 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 153 886 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 48 000 euroa talousarvioesityksen 153 838 000 euroon nähden aiheutuu palkkausten tarkistuksista.

2015 talousarvio 153 886 000
2014 III lisätalousarvio 165 000
2014 I lisätalousarvio 2 500 000
2014 talousarvio 156 961 000
2013 tilinpäätös 160 975 000

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 153 886 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) julkisen työvoimapalvelun kokeilu- ja kehittämishankkeiden menojen maksamiseen lukuun ottamatta työvoimakoulutuksen hankkeita, jotka rahoitetaan momentilta 32.30.51

2) lähialueiden työhallintojen kehittämiseen.

Työ- ja elinkeinoministeriö päättää, kuinka suuri osa työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenoihin tarkoitetuista määrärahoista käytetään työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun.

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentilta vähennetään 800 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu palkkaus- ja muiden menojen siirrosta momentille 32.01.02 (-17 htv) ELY-keskusten yhteiseen kehittämis- ja hallintoyksikköön.

2015 I lisätalousarvio -800 000
2015 talousarvio 153 886 000
2014 III lisätalousarvio 165 000
2014 I lisätalousarvio 2 500 000
2014 talousarvio 156 961 000
2013 tilinpäätös 160 975 000

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentilta vähennetään 800 000 euroa.

III lisätalousarvioesitys HE 19/2015 vp (17.9.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

Selvitysosa:Lisäys johtuu Microsoftin irtisanomistilanteen käsittelyn helpottamiseksi tarvittavista seitsemän henkilötyövuoden määräaikaisista lisäresursseista TE-toimistoissa.

2015 III lisätalousarvio 400 000
2015 I lisätalousarvio -800 000
2015 talousarvio 153 886 000
2014 tilinpäätös 159 626 000
2013 tilinpäätös 160 975 000

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2015 vp (9.10.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 400 000 euroa.

44. Alueellinen kuljetustuki (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) nojalla annetun alueellista kuljetustukea koskevan valtioneuvoston asetuksen mukaisen kuljetustuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Kuljetustuesta annetulla valtioneuvoston asetuksella kuljetustukijärjestelmää on jatkettu vuoden 2017 loppuun saakka.

Kuljetustukea maksetaan harvaan asutuilla alueilla, eli Itä- ja Pohjois-Suomen NUTS 2 -alueella sekä Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan alueella, toimivien pienten ja keskisuurten yritysten pitkän matkan tavarankuljetuksista. Kuljetustukijärjestelmän tavoitteena on alentaa syrjäisten ja harvaan asuttujen alueiden yritystoiminnalle keskimääräistä pidemmistä kuljetusmatkoista aiheutuvia lisäkustannuksia ja siten ylläpitää ja lisätä yritystoimintaa näillä alueilla.

Kuljetustukea maksetaan noin 300 pienelle ja keskisuurelle yritykselle.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Tasomuutos -67
Yhteensä -67

2015 talousarvio 5 000 000
2014 talousarvio 5 067 000
2013 tilinpäätös 5 039 000

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) nojalla annetun alueellista kuljetustukea koskevan valtioneuvoston asetuksen mukaisen kuljetustuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

45. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 24 980 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (1336/2006) mukaisten avustusten maksamiseen

2) valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (9/2014) mukaisten avustusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2015 saa tehdä enintään 21 678 000 euron arvosta sitoumuksia.

Mikäli vuoden 2014 valtuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä päätöksiä enintään 15 000 000 eurolla vuonna 2015.

Selvitysosa:Perusteluina vuoden 2014 valtuuden käyttämättä jääneen osan siirtämiseksi vuodelle 2015 ovat erityisesti toimenpiteet äkillisten rakennemuutosten alueilla. Näillä alueilla ollaan aktivoimassa ja valmistelemassa hankkeita, joista osa toteutuu vasta vuoden 2015 puolella.

Momentin mukaisia avustuksia suunnataan pk-yritysten kansainvälistymistä, kasvua, uudistumista ja osaamista edistäviin hankkeisiin.

Momentin valtuudesta on tarkoitus käyttää

  • — 10 000 000 euroa pk-yritysten kansainvälistymisen edistämiseen,
  • — 3 000 000 euroa äkillisen rakennemuutosten alueilla ja toimialoilla sekä
  • — 2 000 000 euroa pk-yritysten keksintöjen edistämiseen eli innovatiivisten tuotteiden, palvelujen ja tuotantomenetelmien kehittämiseen ja kaupallistamiseen.

Momentin mukaisilla avustuksilla arvioidaan myötävaikutettavan 800 uuden työpaikan ja 90 uuden yrityksen syntymiseen.

Pk-yritysten kansainvälistymisen edistämiseen suunnattavalla valtuudella parannetaan merkittävästi arviolta noin 300 pk-yrityksen valmiuksia aloittaa tai laajentaa kansainvälistä liiketoimintaa. Valtuudesta myönnetään avustuksia pk-yrityksille niiden kansainvälistymisvalmiuksia parantaviin hankkeisiin ja toimenpiteisiin.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2015 2016 2017 2018 Yhteensä
vuodesta
2015 lähtien
           
Ennen vuotta 2015 tehdyt sitoumukset 20 573 12 818 4 178 400 37 969
Vuoden 2015 sitoumukset 4 407 8 200 5 700 3 371 21 678
Menot yhteensä 24 980 21 018 9 878 3 771 59 647

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Keksintötoiminta (siirto momentilta 32.20.41) 750
Maksatusmäärärahojen tarkistukset -3 259
Pk-yritysten kansainvälistymisen edistämisen tuki 3 500
V. 2014 2 LTA:n valtuuden lisäyksen maksatusmuutos 1 400
Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus (siirto momentilta 32.30.64) 500
Säästöpäätös -7 150
Yhteensä -4 259

2015 talousarvio 24 980 000
2014 II lisätalousarvio 500 000
2014 talousarvio 29 239 000
2013 tilinpäätös 24 176 476

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Valtuus

Mikäli vuoden 2014 valtuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä enintään 25 000 000 eurolla vuonna 2015.

Selvitysosa:Päätösosan valtuuskohdan kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdan toisen kappaleen.

Valtuuskohdan muutos mahdollistaa avustusten myöntämisen 25 000 000 eurolla, joka vastaa arviota vuodelta 2014 käyttämättä jäävästä myöntämisvaltuudesta. Valtuutta arvioidaan siirtyvän vuodelle 2015 aiempaa enemmän 10 000 000 euroa johtuen vuoden 2014 toisessa lisätalousarviossa myönnetystä 7 000 000 euron lisävaltuudesta ja yritystukilain uudistamisesta sekä EU-rakennerahastojen ohjelmakauden vaihtumisesta johtuvista järjestelmämuutoksista, joiden seurauksena ELY-keskukset eivät ole voineet myöntää avustuksia.

2015 talousarvio 24 980 000
2014 II lisätalousarvio 500 000
2014 talousarvio 29 239 000
2013 tilinpäätös 24 176 476

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 24 980 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (1336/2006) mukaisten avustusten maksamiseen

2) valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (9/2014) mukaisten avustusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2015 saa tehdä enintään 21 678 000 euron arvosta sitoumuksia.

Mikäli vuoden 2014 valtuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä enintään 25 000 000 eurolla vuonna 2015.

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 3 200 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa tehdä enintään 41 678 000 euron arvosta sitoumuksia.

Selvitysosa:Määrärahan 3 200 000 euron ja myöntämisvaltuuden 20 000 000 euron lisäys aiheutuu pääosin ennakoivan elinkeinorakenteen uudistamiseen ja rakennemuutosten hallintaan tarvittavasta lisäpanostuksesta. Työpaikkamenetysten uhkaamilla ja niistä kärsivillä alueilla lisävaltuutta käytetään kasvua ja uusia työpaikkoja luoviin lähinnä pk-yritysten kehittämisavustuksiin.

Myöntämisvaltuuden lisäyksestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 3 200 000 euroa vuonna 2015, 7 200 000 euroa vuonna 2016, 6 000 000 euroa vuonna 2017 ja 3 600 000 euroa vuonna 2018.

2015 I lisätalousarvio 3 200 000
2015 talousarvio 24 980 000
2014 II lisätalousarvio 500 000
2014 talousarvio 29 239 000
2013 tilinpäätös 24 176 476

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 3 200 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa tehdä enintään 41 678 000 euron arvosta sitoumuksia.

50. Palkkaturva (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 43 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) palkkaturvalain (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen maksamiseen

2) takaisinperittyjen saatavien palautusten ja niistä kertyvien korkojen maksamiseen

3) enintään 673 000 euroa palkkaturvamenettelyyn liittyviin viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin sekä konkurssikustannusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Selvitysosa:Palkkaturvajärjestelmä turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvien saatavien maksamisen työnantajan konkurssin ja muiden maksukyvyttömyystilanteiden varalta. Palkkaturvana voidaan maksaa sellaiset työsuhteesta johtuvat saatavat, jotka työnantaja olisi ollut velvollinen työntekijälle maksamaan.

Palkkaturvamenoja vastaavat tulot 42 327 000 euroa on merkitty momentille 12.32.31.

Palkkaturvapalautusten arvioidut 1 000 000 euron korot on budjetoitu momentille 12.32.99.

Palkkaturvan tunnuslukuja

  2013
toteutuma
2014
arvio
2015
arvio
       
Palkkaturvaa maksettu (1 000 euroa) 39 035 37 000 43 000
Palkkaturvaa peritty takaisin työnantajilta (1 000 euroa) 6 513 6 000 6 900
Palkkaturvaa saaneiden työntekijöiden lukumäärä 9 306 8 800 9 600
Palkkaturvapäätöksen saaneiden työnantajien lukumäärä 2 572 2 400 2 600
Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika (pv) 61 60 65
Hakemuksista käsitelty alle 2 kuukaudessa (%) 65 65 65

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Tasomuutos 6 000
Yhteensä 6 000

2015 talousarvio 43 000 000
2014 talousarvio 37 000 000
2013 tilinpäätös 39 111 257

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 43 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) palkkaturvalain (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen maksamiseen

2) takaisinperittyjen saatavien palautusten ja niistä kertyvien korkojen maksamiseen

3) enintään 673 000 euroa palkkaturvamenettelyyn liittyviin viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin sekä konkurssikustannusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

51. Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 563 899 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten asiantuntija-arviointien, kokeilujen, valmennusten ja työvoimakoulutuksen hankintaan, työllisyyspoliittisiin avustuksiin sekä työhön ja palveluihin hakeutuville ja palveluihin ja asiantuntija-arviointeihin osallistuville maksettaviin kustannusten korvauksiin ja työolosuhteiden järjestelytuen maksamiseen

2) työvoimakoulutuksen tiedottamisesta, tarjouspyyntö- ja hankintailmoittelusta aiheutuvien menojen maksamiseen, työvoimakoulutuksen suunnittelua ja hankintatoimintaa tukevasta kehittämis-, kokeilu- ja selvitystyöstä ja koulutus- ja konsulttipalvelujen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen työvoimakoulutukseen liittyviin tehtäviin

3) koulutuksen ja majoituksen hankkimiseen Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä

4) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisesti valtion virastoihin ja laitoksiin palkattavan enintään 900 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön muiden palkkauskustannusten kuin lomarahan korvaamiseen enintään 3 100 euroa kuukaudessa henkilöä kohti sekä sitä vastaavan lomarahan maksamiseen

5) palkkatuen maksamiseen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 7 §:n 2 momentin mukaisesti enintään 2 000 euroa kuukaudessa henkilöä kohti sekä enintään 65 prosentin työaikaa vastaavan lomarahan maksamiseen

6) starttirahan ja muun kuin kohdassa 5 tarkoitetun palkkatuen maksamiseen sekä lisätukien maksamiseen kunnille julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisesti

7) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisen vakuutusturvan kustannuksiin

8) enintään 437 000 euroa Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillisesta kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen työ- ja elinkeinoministeriön tarkemmin päättämällä tavalla

9) ennen työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa muiden kuin yliopistoihin palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin

10) ennen työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa yliopistoihin palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin enintään 3 100 euroa kuukaudessa henkilöä kohti

11) enintään 10 000 000 euroa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisten yritystoiminnan kehittämispalvelujen hankintaan

12) enintään 2 000 000 euroa palkkioiden maksamiseen kuntakokeilukunnissa toimiville yhdistyksille ja säätiöille, jotka hankkivat palveluksessaan olleille pitkäaikaistyöttömille palkkatukijakson jälkeisen työpaikan ja enintään 2 000 000 euroa tulospalkkioiden maksamiseen kuntakokeiluun osallistuville kunnille työ- ja elinkeinoministeriön tarkemmin päättämällä tavalla.

Momentilta maksettaviin menoihin liittyvät arvonlisäveromenot on budjetoitu hallinnonalan arvonlisäveromomentille 32.01.29.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Siirtomenoista palkkatuki, starttiraha ja työllisyyspoliittinen avustus budjetoidaan maksuperusteisena, Valtiokonttorin tapaturmavakuutusmaksut maksatuspäätösperusteisena ja muut siirtomenot suoriteperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2015 saa työvoimakoulutuksen hankinnasta aiheutua valtiolle menoja vuoden 2015 jälkeen enintään 90 000 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta siten, että laissa säädetty aluevelvoite poistetaan sekä lisätään ammatillista koulutusta vailla oleville nuorille oikeus kulukorvaukseen työkokeilun ajalta. Valtiolle työllistettäessä ei enää korvattaisi työn järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Rekisteröityjen yhdistysten ja säätiöiden työllistäessä pitkään työttömänä olleen henkilön elinkeinotoimintaan kuulumattomiin tehtäviin niille voitaisiin maksaa palkkatukena 100 prosenttia niistä palkkauskustannuksista, jotka vastaavat enintään 65 prosentin työaikaa. Tukea voitaisiin kuitenkin maksaa enintään valtion talousarviossa vahvistettu määrä. Lisäksi niille voitaisiin korvata enintään 65 prosentin työaikaa vastaava lomaraha.

Momentilta rahoitetaan jatkossa myös työmarkkinatukea saavien palkkatuen ja starttirahan perustuen osuus, mikä on aiemmin rahoitettu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokan momentilta 33.20.52.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

Asiantuntija-arvioinnit 4 000 000
Kokeilut ja valmennukset 27 570 000
   
Työvoimakoulutuksen hankinta  
— Ammatillinen koulutus 150 400 000
— Kotoutumiskoulutus 52 000 000
Työvoimakoulutuksen kehittämis-, tiedotus- ja ilmoitustoiminta 1 300 000
Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä hankittava koulutus 1 500 000
Yhteensä 205 200 000
   
Starttiraha 31 700 000
   
Palkkatuettu työ  
— Valtionhallinto 27 750 000
— Kunnat ja kuntayhtymät 69 650 000
— Yksityinen sektori 153 650 000
Yhteensä 251 050 000
   
Työllisyyspoliittinen avustus 26 000 000
Korvaukset 3 042 000
Vakuutusturva 900 000
Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillinen kehittäminen (enintään) 437 000
Yritystoiminnan kehittämispalvelujen hankinta (enintään) 10 000 000
Kuntakokeilukunnille maksettavat tulospalkkiot (enintään) 4 000 000
Kaikki yhteensä 563 899 000

Momentin määrärahaa voidaan käyttää äkillisen rakennemuutoksen alueilla ja toimialoilla.

Työvoimakoulutukseen ja valmennukseen osallistuvien toimeentulo maksetaan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokasta momenteilta 33.20.50, 51 ja 52.

Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

  2013
toteutuma
2014
arvio
2015
tavoite
       
— 3 kk ammatillisen työvoimakoulutuksen jälkeen työttömäksi jääneiden osuus, enintään, % 37 31 36
— 3 kk palkkatuetun työn jälkeen työttömäksi jääneiden osuus, enintään, % 46,7 45 45

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2015 2016 2017 2018 Yhteensä
vuodesta
2015 lähtien
           
Työvoimakoulutus          
Ennen vuotta 2015 tehdyt sitoumukset 75 207 21 006 3 501 - 99 714
Vuoden 2015 sitoumukset - 66 000 21 000 3 000 90 000
Menot yhteensä 75 207 87 006 24 501 3 000 189 714

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Kotoutumiskoulutus 7 000
Rakennepoliittisten toimenpiteiden toimeenpano (siirto momentille 32.30.01) -5 000
Siirto momentille 29.30.32 -7 500
Työllistämisen aluevelvoitteen poisto -800
Työmarkkinatukea saavien palkkatuen ja starttirahan perustuen osuus (siirto momentilta 33.20.52) 125 000
Säästöpäätös -50 000
Tasomuutos -8 776
Yhteensä 59 924

2015 talousarvio 563 899 000
2014 II lisätalousarvio 3 000 000
2014 I lisätalousarvio -2 500 000
2014 talousarvio 503 975 000
2013 tilinpäätös 579 254 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 247/2014 vp (20.11.2014)

Määrärahaa saa käyttää:

5) palkkatuen maksamiseen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 9 §:n 1 momentin mukaisesti enintään 2 000 euroa kuukaudessa henkilöä kohti sekä enintään 65 prosentin työaikaa vastaavan lomarahan maksamiseen

13) enintään 4 000 000 euroa palkkioiden maksamiseen yksityisille palveluntuottajille, jotka hankkivat välityömarkkinoilla palkkatuetussa työssä oleville työpaikan joko avoimilta työmarkkinoilta tai palkkatuetun työpaikan yrityksestä.

Selvitysosa:Päätösosan kohta 5) korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdan 5) ja päätösosan kohta 13) lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdaksi 13).

Päätösosan kohdan 5) lakiviittaus on päivitetty vastaamaan eduskunnalle annettua hallituksen esitystä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta.

Päätösosan kohdan 13) määrärahaa on tarkoitus käyttää alueellisissa pilottihankkeissa, joiden tavoitteena on tehostaa siirtymiä välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille tai palkkatuettuun työhön yrityksissä.

2015 talousarvio 563 899 000
2014 II lisätalousarvio 3 000 000
2014 I lisätalousarvio -2 500 000
2014 talousarvio 503 975 000
2013 tilinpäätös 579 254 000

Eduskunnan kirjelmä EK 48/2014 vp (19.12.2014)

Momentille myönnetään 563 899 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) mukaisten asiantuntija-arviointien, kokeilujen, valmennusten ja työvoimakoulutuksen hankintaan, työllisyyspoliittisiin avustuksiin sekä työhön ja palveluihin hakeutuville ja palveluihin ja asiantuntija-arviointeihin osallistuville maksettaviin kustannusten korvauksiin ja työolosuhteiden järjestelytuen maksamiseen

2) työvoimakoulutuksen tiedottamisesta, tarjouspyyntö- ja hankintailmoittelusta aiheutuvien menojen maksamiseen, työvoimakoulutuksen suunnittelua ja hankintatoimintaa tukevasta kehittämis-, kokeilu- ja selvitystyöstä ja koulutus- ja konsulttipalvelujen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen työvoimakoulutukseen liittyviin tehtäviin

3) koulutuksen ja majoituksen hankkimiseen Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä

4) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisesti valtion virastoihin ja laitoksiin palkattavan enintään 900 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön muiden palkkauskustannusten kuin lomarahan korvaamiseen enintään 3 100 euroa kuukaudessa henkilöä kohti sekä sitä vastaavan lomarahan maksamiseen

5) palkkatuen maksamiseen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 9 §:n 1 momentin mukaisesti enintään 2 000 euroa kuukaudessa henkilöä kohti sekä enintään 65 prosentin työaikaa vastaavan lomarahan maksamiseen

6) starttirahan ja muun kuin kohdassa 5 tarkoitetun palkkatuen maksamiseen sekä lisätukien maksamiseen kunnille julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisesti

7) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisen vakuutusturvan kustannuksiin

8) enintään 437 000 euroa Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillisesta kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen työ- ja elinkeinoministeriön tarkemmin päättämällä tavalla

9) ennen työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa muiden kuin yliopistoihin palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin

10) ennen työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa yliopistoihin palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin enintään 3 100 euroa kuukaudessa henkilöä kohti

11) enintään 10 000 000 euroa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisten yritystoiminnan kehittämispalvelujen hankintaan

12) enintään 2 000 000 euroa palkkioiden maksamiseen kuntakokeilukunnissa toimiville yhdistyksille ja säätiöille, jotka hankkivat palveluksessaan olleille pitkäaikaistyöttömille palkkatukijakson jälkeisen työpaikan ja enintään 2 000 000 euroa tulospalkkioiden maksamiseen kuntakokeiluun osallistuville kunnille työ- ja elinkeinoministeriön tarkemmin päättämällä tavalla

13) enintään 4 000 000 euroa palkkioiden maksamiseen yksityisille palveluntuottajille, jotka hankkivat välityömarkkinoilla palkkatuetussa työssä oleville työpaikan joko avoimilta työmarkkinoilta tai palkkatuetun työpaikan yrityksestä.

Momentilta maksettaviin menoihin liittyvät arvonlisäveromenot on budjetoitu hallinnonalan arvonlisäveromomentille 32.01.29.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Siirtomenoista palkkatuki, starttiraha ja työllisyyspoliittinen avustus budjetoidaan maksuperusteisena, Valtiokonttorin tapaturmavakuutusmaksut maksatuspäätösperusteisena ja muut siirtomenot suoriteperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2015 saa työvoimakoulutuksen hankinnasta aiheutua valtiolle menoja vuoden 2015 jälkeen enintään 90 000 000 euroa.

I lisätalousarvioesitys HE 362/2014 vp (12.2.2015)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Euroopan globalisaatiorahastohankkeista aiheutuviin EU:lle suoritettaviin palautuksiin.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.

2015 I lisätalousarvio
2015 talousarvio 563 899 000
2014 II lisätalousarvio 3 000 000
2014 I lisätalousarvio -2 500 000
2014 talousarvio 503 975 000
2013 tilinpäätös 579 254 000

Eduskunnan kirjelmä EK 55/2014 vp (13.3.2015)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Euroopan globalisaatiorahastohankkeista aiheutuviin EU:lle suoritettaviin palautuksiin.

III lisätalousarvioesitys HE 19/2015 vp (17.9.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 21 600 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa työvoimakoulutuksen hankinnasta aiheutua valtiolle menoja vuoden 2015 jälkeen enintään 98 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu työttömyyden kasvusta.

Lisämäärärahan mitoituksessa on otettu huomioon 1 600 000 euroa Microsoftin irtisanomisten vuoksi Euroopan Globalisaatiorahastosta haettavana määrärahana.

Myöntämisvaltuuden lisäyksestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 8 000 000 euroa vuonna 2016.

2015 III lisätalousarvio 21 600 000
2015 I lisätalousarvio
2015 talousarvio 563 899 000
2014 tilinpäätös 504 475 000
2013 tilinpäätös 579 254 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 2/2015 vp (2.10.2015)

Momentille ehdotetaan 21,6 milj. euroa lisäystä työttömyyden kasvusta johtuen.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että monen ELY-keskuksen alueella työllisyysmäärärahojen riittämättömyys on työttömyyden lisääntyessä koettu merkittäväksi ongelmaksi. Joissakin ELY-keskuksissa määrärahat on jo sidottu kokonaan. Erityisesti palkkatuen sekä starttirahan myöntämistä on jouduttu monin paikoin rajoittamaan viime kuukausina merkittävästi. Näin ollen tukijärjestelmillä tavoitellut hyödyt ovat jääneet osittain saavuttamatta (mm. vaikeasti työllistettävien työllistäminen ja uusien yritysten perustaminen). Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus seuraa tarkoin työllisyysmäärärahojen riittävyyttä ja eri tukimuotojen vaikuttavuutta sekä reagoi tarvittaessa tilanteeseen mahdollisimman nopeasti.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan työllisyysmäärärahan käytön seurannassa on jo pitkään ollut merkittäviä ongelmia, mikä on osaltaan vaikeuttanut työllisyysmäärärahojen käytön hallintaa. Valiokunta pitää välttämättömänä, että hallinnonalan tietojärjestelmiä kehitetään jo kuluvan vuoden aikana niin, että ELY-keskuksissa ja TE-toimistoissa on aina ajantasainen tieto käytettävissä olevan työllisyysmäärärahan määrästä ja että tiedot ovat yhdenmukaisia ministeriön tietojen kanssa.

Eduskunnan kirjelmä EK 10/2015 vp (9.10.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 21 600 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2015 saa työvoimakoulutuksen hankinnasta aiheutua valtiolle menoja vuoden 2015 jälkeen enintään 98 000 000 euroa.

IV lisätalousarvioesitys HE 101/2015 vp (29.10.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 2 800 000 euroa.

Selvitysosa:­­Lisämäärärahan tarve aiheutuu Nokia Oyj:n ja yhtiöön kytköksissä olevien yritysten irtisanomisten perusteella Euroopan globalisaatiorahastosta saadun rahoituksen palautuksesta. Hanke ei ole toteutunut täysimääräisenä, joten EU:lle palautettava osuus on 6 287 000 euroa, josta 3 487 000 euroa voidaan kattaa aiemmin saadulla lisärahoituksella.

EU:n rahoitusosuus on ollut puolet rahoitussuunnitelmasta. Saadut tulot on kirjattu momentille 12.32.99.

2015 IV lisätalousarvio 2 800 000
2015 III lisätalousarvio 21 600 000
2015 I lisätalousarvio
2015 talousarvio 563 899 000
2014 tilinpäätös 504 475 000
2013 tilinpäätös 579 254 000

Eduskunnan kirjelmä EK 16/2015 vp (25.11.2015)

Momentille myönnetään lisäystä 2 800 000 euroa.

64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014)

Momentille myönnetään 8 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) perusteella työllisyysperusteisesta investointiavustuksesta ja työllisyystyöohjelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen (1075/2012) mukaisten avustusten maksamiseen

2) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) perusteella eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1345/2002) 1—2 luvun mukaisten avustusten maksamiseen.

Momentilta maksettaviin valtion työllisyystyöohjelman mukaisiin investointimenoihin liittyvät arvonlisäveromenot on budjetoitu hallinnonalan arvonlisäveromomentille 32.01.29.

Momentilta saa maksaa myös sijoitusmenoja.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Momentilta maksetaan ennen vuotta 2015 tehdyistä sitoumuksista aiheutuvia kustannuksia. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) ja työllisyysperusteisesta investointiavustuksesta ja työllisyystyöohjelmasta annetun asetuksen (1075/2012) mukainen työllisyysperusteinen investointiavustus ja työllisyysohjelma on lakkautettu, ja työllisyysperusteinen investointiavustus on korvattu osittain valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (9/2014) mukaisella yritysten toimintaympäristön kehittämisavustuksella, joka rahoitetaan momentilta 32.30.45.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2015 2016 2017 Yhteensä
vuodesta
2015 lähtien
         
Ennen vuotta 2015 tehdyt sitoumukset 8 000 5 000 2 900 15 900
Menot yhteensä 8 000 5 000 2 900 15 900

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus (siirto momentille 32.30.45) -500
Tasomuutos 1 344
Yhteensä 844

2015 talousarvio 8 000 000
2014 talousarvio 7 156 000
2013 tilinpäätös 14 303 218