Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

6.3. Valtion työnantaja- ja henkilöstöpolitiikkaPDF-versio

Valtion budjettitalouden piirissä työskentelee v. 2014 n. 80 700 henkilöä ja työvoimakustannukset ovat n. 4,7 mrd. euroa.

Valtion 31.3.2014 päättyvä sopimus vuosille 2012—2014 on työmarkkinoiden keskusjärjestöjen välisen raamisopimuksen mukainen. Sopimuksen viimeisten, 1.4.2013 toteutettujen korotusten ns. perintövaikutuksen johdosta talousarvioesityksessä lisätään toimintamenomäärärahoja 17,3 milj. euroa.

Valtion työnantaja- ja henkilöstöpolitiikan keskeisiä tavoitteita ovat valtionhallinnon toiminnan tuloksellisuuden parantaminen ja kilpailukyvyn vahvistaminen työnantajana. Työelämän laatua, työn tuottavuutta sekä henkilöstön työhyvinvointia ja osaamista kehitetään yhteistyössä muiden työmarkkinatoimijoiden kanssa. Henkilöstön saatavuutta edistetään sisäisiä työmarkkinoita kehittämällä ja hyvällä työnantajakuvalla. Valtio tukee myös työnantajana kansantalouden kehitysedellytyksiä pidentämällä työuria valtionhallinnossa. Henkilöstön eläkkeellesiirtymisikä on noussut sekä työhyvinvointi pysynyt hyvällä tasolla ja parantunut työtyytyväisyyttä ja sairauspoissaolojen kehitystä kuvaavien mittarien valossa. Hallinnon kehittyessä vahvistetaan julkisen toiminnan arvopohjaa, hyvän hallinnon periaatteita ja korkeatasoista virkamiesetiikkaa.

Valtiolle on työnantajana tärkeää kyetä hankkimaan palvelukseensa, kehittämään ja kannustamaan päteviä johtajia, sillä johtajien eläkepoistuma on lähivuosina nopeaa. Valtion johtajapolitiikan painopisteitä jatkossa ovat johtajien rekrytoinnin, valmennuksen ja urapolkujen ja liikkuvuuden kehittäminen sekä tehtävissä onnistumisen edistäminen. Valtiovarainministeriö on muodostanut erityisen valtionhallinnon johdon tukitoiminnon, joka toimii läheisessä vuorovaikutuksessa ministeriöiden ja virastojen johdon kanssa.

Budjettitalouden henkilöstöä kuvaavia tunnuslukuja vuosina 2011—2014

Tunnusluku 2011 2012 20131) 20141)
         
Henkilöstön lukumäärä 85 100 82 800 81 800 80 700
Muutos edell. vuodesta, % -1,5 -2,7 -1,2 -1,3
Henkilötyövuodet, lukumäärä 83 300 81 500 80 500 79 400
Muutos edell. vuodesta, % -1,7 -2,2 -1,2 -1,4
Palkkasumma, milj. euroa2) 3 643 3 706 3 752 3 745
Työvoimakustannukset, milj. euroa2) 4 532 4 607 4 664 4 656
Keskimääräinen kokonaisansio euroa/kk/henkilö2) 3 520 3 690 3 780 3 820
Palkkojen sivukulut, % 61,5 61,5 61,5 61,5
Valtion maksamat kaikki eläkemenot, milj. euroa3) 3 776 4 047 4 232 4 409
Naisten osuus, % 48,7 48,4 48,4 48,4
Henkilöstön keski-ikä, vuotta 45,7 45,9 45,9 45,8

1) Vuosien 2013 ja 2014 tiedot ovat arvioita. Niissä on otettu huomioon tuottavuuden parantamisen mahdollistama valtion henkilöstön väheneminen, mutta ei muita vuoden 2014 talousarvioesitykseen sisältyviä henkilöstömuutoksia.

2) Vuosien 2013 ja 2014 arvioissa on otettu huomioon tiedossa olevista sopimuksista ja niiden soveltamisesta aiheutuvat lisäykset ja tuottavuuden parantamisen mahdollistama valtion henkilöstön väheneminen.

3) Vuosina 2012—2014 eläkemeno ei sisällä Kevalle maksettavaa korvausta kunnallistettujen valtion toimintojen eläkkeiden korvaamisesta.